Gus Hall
Gus Hall (syntyjään Arvo Kustaa Halberg; 8. lokakuuta 1910 Iron, Minnesota – 13. lokakuuta 2000 New York)[1] oli yhdysvaltalainen kommunistipoliitikko ja ammattiyhdistysvaikuttaja. Hän oli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen (CPUSA) pääsihteeri vuosina 1959–2000 ja puolueensa nelinkertainen presidenttiehdokas 1970- ja 1980-luvuilla. Hall yhdistetään myös vuoden 1937 niin sanottuun ”Little Steel” -lakkoon, jonka yhteydessä pienempiä ja alueellisia terästyöntekijäjärjestöjä yhdistyi. Hän oli taustaltaan amerikansuomalainen.
Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hall syntyi Minnesotan osavaltiossa rautakaivosteollisuudesta tunnetulla niin sanotulla Mesabi Iron Rangen alueella paikkakunnalla nimeltä Iron (”rauta”). Hänen vanhempansa Matt (Matti) ja Susan (Susanna) Halberg olivat Suomesta muuttaneita siirtolaisia.[1] Hänen isänsä ja äitinsä sekä useimmat esivanhempansa olivat syntyjään Lapualta, ja hän oli Vihtori Kosolan kolmas serkku.[2] Hallin vanhemmat olivat Industrial Workers of the World (IWW) -ammattijärjestön jäseniä ja liittyivät jo varhain Yhdysvaltain kommunistiseen puolueeseen.[1]
Hall jätti koulunkäynnin 14-vuotiaana ja meni metsätöihin, missä hän tutkiskeli marxismia tukkikämpillä. Hän liittyi vuonna 1926 Young Workers League -nuorisojärjestöön ja seuraavana vuonna kommunistiseen puolueeseen, jossa hän sai tehtäväkseen nuorkommunistisen järjestön Young Communist Leaguen organisoimisen. Vuodet 1929–1932 Hall vietti Euroopassa, enimmäkseen Neuvostoliitossa, jossa hän opiskeli kaksi vuotta Moskovan kansainvälisessä Leninin puoluekoulussa[3].
Ammattiyhdistystoiminta ja nousu puoluejohtoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palattuaan Yhdysvaltoihin 1930-luvun laman aikana Hall muutti Minneapolisiin ja jatkoi siellä nuorisoliiton toimintaa. Hän sai vuonna 1934 puolen vuoden vankeustuomion osallisuudesta väkivaltaisissa kuljetustyöläisten lakoissa. Vuonna 1935 Hall muutti Ohioon, jossa hän osallistui Congress of Industrial Organizations (CIO) -ammattijärjestön toimintaan terästeollisuuden työläisten keskuudessa. Hän kohosi vuonna 1937 Youngstownin kaupungin paikalliseksi kommunistijohtajaksi.[1] Hall oli perustamassa myös Steel Workers Organizing Committee -järjestöä (SWOC) ja oli vuoden 1937 ”Little Steel” -lakon johtaja.lähde? Yhdysvaltojen liityttyä vuoden 1941 lopulla mukaan toiseen maailmansotaan hän liittyi vuonna 1942 vapaaehtoisena laivastoon ja toimi koneenkäyttäjänä Tyynenmeren sotanäyttämöllä.[3] Hänet demobilisoitiin 6. maaliskuuta 1946lähde?.
Hall valittiin kommunistisen puolueen kansallisen komitean jäseneksi sodan aikana vuonna 1944 ja puolueen poliittisen toimikunnan jäseneksi sodan jälkeen vuonna 1947. Hän toimi Ohion osavaltion puolueorganisaation puheenjohtajana vuosina 1947–1949. Hänet valittiin CPUSA:n kansallisen komitean sihteeriksi vuonna 1949, ja hän toimi koko puolueen vt. pääsihteerinä vuosina 1950–1951.
Vankeusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hall ja 11 muuta kommunistipuolueen johtajaa pidätettiin 22. heinäkuuta 1948 ja heitä syytettiin kumouksellisesta toiminnasta Smith Act -lain nojalla. Myöhemmin Yhdysvaltain korkein oikeus totesi Smith Actin perustuslain vastaiseksi.[4] Hallin päästyä vapaaksi takuita vastaan hänet valittiin CPUSA:n sihteeristöön. Hän sai viiden vuoden vankeustuomion ja siirtyi maan alle ollessaan yhä vapaana takuita vastaan. Hän pakeni Meksikoon, mutta jäi kiinni Méxicossa, josta hänet luovutettiin Yhdysvaltoihin. Hänen tuomionsa pidennettiin kahdeksan vuoden vankeudeksi.[1][5] Hall vietti vuodet 1951–1957 liittovaltion Leavenworthin vankilassa Kansasissa ja oli sen jälkeen vuoteen 1959 asti kotiarestissa. Vapauduttuaan hän jatkoi poliittista toimintaansa.[4]
Kommunistisen puolueen johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hall valittiin vuonna 1959 CPUSA:n pääsihteeriksi, ja hän sai Leninin kunniamerkin vuonna 1977. Hän esiintyi yliopistojen kampuksilla ja puheohjelmissa sosialismin puolustajana. Hallin mukaan sosialismia voitaisiin Yhdysvalloissa rakentaa demokraattisesti ja perustuslaillisesti. Hän ei kuitenkaan kannattanut eurokommunismia ja tuki vuosikymmenestä toiseen uskollisesti Neuvostoliiton kulloisiakin linjauksia[5]. Hall pyrki Yhdysvaltain presidentiksi neljä kertaa, vuosien 1972, 1976, 1980 ja 1984 vaaleissa. Vuosina 1980 ja 1984 hänen varapresidentttiehdokkaanaan oli kansalaisaktivisti Angela Davis. Hallin äänimäärät jäivät joka vaaleissa kymmeniin tuhansiin eli alle promilleen kaikista annetuista äänistä.
Neuvostoliitto rahoitti Yhdysvaltain kommunistisen puolueen toimintaa salaa noin 40 miljoonalla dollarilla vuosina 1958–1988, ja rahat kulkivat Hallin kautta. Rahaliikenteestä tiesivät vain Hall sekä hänen luotetut alaisensa Jack ja Morris Childs, jotka paljastuivat myöhemmin liittovaltion poliisin FBI:n tiedottajiksi. FBI:n raporttien mukaan Hall olisi 1960-luvulta alkaen käyttänyt saamiaan rahoja myös itsensä ja perheenjäsentensä hyväksi, muun muassa ostamalla pojalleen Arvolle avoauton.[5]
Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 ajoi kommunistisen puolueen kriisiin. Puolue oli saanut kaksi miljoonaa dollaria Neuvostoliiton kommunistiselta puolueelta (NKP) Daily Worker -sanomalehden rahoittamiseen. Neuvostoliiton kaaduttua monet jäsenet hylkäsivät puolueen.lähde? Hall kuoli 13. lokakuuta 2000 Manhattanilla New Yorkissa[1]. Puolueen kansallinen komitea päätyi vuonna 2000 vaihtamaan puheenjohtajan, joten Hall pysyi puolueen johtajana kuolinvuoteensa asti[3].
Yksityiselämä ja suhteet Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hall solmi vuonna 1935 avioliiton amerikanunkarilaisen Elizabeth Turnerin kanssa. 65 vuotta kestäneestä avioliitosta syntyi kaksi lasta, Barbara ja Arvo.[6] Hall puhui suomea sisarustensa kanssa, joita hänellä oli yhdeksän. Muutettuaan 1930-luvulla pois Minnesotan suomalaisseuduilta Hall pääsi käyttämään alkuperäistä äidinkieltään suomea vain harvoin, joten hän ei oppinut poliittista terminologiaa suomeksi[5].
Hall vieraili Suomessa yhden kerran, elokuussa 1966 ollessaan matkalla Moskovaan tapaamaan NKP:n johtoa. Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) järjesti Hallille vierailuohjelman, jota isännöivät puolueen pääsihteeri Ville Pessi ja kansainvälisten asioiden sihteeri Anna-Liisa Hyvönen. Tiukan aikataulun vuoksi Hall ei ehtinyt tapaamaan Lapualla asuneita sukulaisiaan.[5]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Working Class USA: The Power and the Movement. 1987. ISBN 9780717806591
- Fighting Racism. 1985. ISBN 978-0717806348
- Basics--For Peace, Democracy and Social Progress. 1980. ISBN 978-0717805785
- Imperialism Today: An evaluation of major issues and events of our time. 1972. ISBN 978-0717803040
- Ecology: Can We Survive Under Capitalism? 1972
- The Energy Rip-off: Cause and Cure. 1974. ISBN 978-0717804214
- Karl Marx: Beacon for Our Times. 1983. ISBN 978-0717806072
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- BSE, Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, Moskova 1978, kolmas painos, osa 28, s. 337, 338.
- Kortesoja, Heikki, J., Suvun napamiehiä vai mustia lampaita? Lapuan Sanomat 27.6. 2013.
- New York Times 17.10.2000
- SET-Lehtiset, 3/2003, Reijo Nikkilä. Stalin elämässäni.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Auvo Kostiainen: Hall, Gus (1910 - 2000) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Kortesoja 2013, s. 6.
- ↑ a b Gus Hall, American Communist Party boss, dies at 90 Associated Press. ”Gus Hall, the American Communist Party boss who steadfastly stuck to his beliefs through years in prison and the collapse of communist regimes around the world, has died. He was 90. Mr. Hall died Friday at Lenox Hill Hospital in Manhattan of complications relating to diabetes, Scott Marshall, a Communist Party official, said yesterday.” Viitattu 23.11.2009.
- ↑ a b c d e Tuomas Savonen: Aateveljekset kuin ilvekset. Suomen Kuvalehti, 2016, nro 31, s. 40–45.
- ↑ Elizabeth Hall dies at 94 People's World 18.10.2003. Viitattu 5.8.2016. (englanniksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Savonen, Tuomas: Moskovan mies vakoilun verkossa: amerikansuomalaisen Gus Hallin erikoinen elämä. Otava, 2023. ISBN 978-951-1-47146-2.
| ||||||||||||||||||||||
