Woldemar von Daehn
.jpeg)
Woldemar Carl von Daehn [von deen] (20. helmikuuta 1838 Sippola – 28. joulukuuta 1900 Rooma) oli suomalais-venäläinen kenraali ja Suomen suuriruhtinaskunnan ministerivaltiosihteeri vuosina 1891–1898. Hänet muistetaan Suomen oikeuksien puolustajana.[1]
Woldemar von Daehn syntyi saksalaisperäiseen, Venäjälle ja edelleen Suomeen asettuneeseen sotilassukuun, joka omisti Sippolan kartanon. Hän kävi Haminan kadettikoulun ja Nikolain yleisesikunta-akatemian Pietarissa, minkä jälkeen palveli upseerina Kaukasiassa, jossa nai ruhtinatar Nina Svjatopolsk-Mirskin. Vuonna 1873 hän pelasti Kaukasian käskynhaltijan, suuriruhtinas Mihail Nikolajevitš Romanovin (keisari Aleksanteri II:n veli), pillastuneilta hevosilta teloen samalla pysyvästi toisen jalkansa. Sen myötä hänen uransa kenttäupseerina päättyi, mutta ura hovin suosikkina alkoi. Von Daehn oli kuvernöörinä Stavropolissa ja vuodesta 1882 Viipurin läänissä. Vuonna 1885 hänet nimitettiin Suomen senaattiin siviilitoimituskunnan päälliköksi. Senaatissa hän joutui jatkuvasti vastakkaiselle kannalle svekomaanien sekä nuoruudenystävänsä Leo Mechelinin kanssa, jonka autonomiataistelua hän piti vaarallisena Venäjän ärsyttämisenä. Von Daehn samastui enemmän fennomaanien politiikkaan, vaikkei juuri suomea taitanutkaan.[1]
Helmikuussa 1889 von Daehn nimitettiin ministerivaltiosihteerin apulaiseksi Pietariin. Esimiehensä Casimir Ehrnroothin sairastaessa hän joutui varmentamaan vuoden 1890 postimanifestin, mikä herätti paheksuntaa kotimaassa. Ehrnroothin erottua von Daehnista tuli ministerivaltiosihteeri seuraavana vuonna. Hän toimi samanaikaisesti myös yliopiston vt. kanslerina. Von Daehnia on pidetty Suomen ministerivaltiosihteereistä viimeisenä, joka kykeni luomaan henkilökohtaisen luottamussuhteen keisariin ohi kansallismielisten venäläisten ministerien, ja sai siten viivytettyä Suomeen kohdistetun venäläistämispolitiikan alkua. Hän onnistui vielä 1894 hankkimaan uudelta hallitsijalta Nikolai II:lta kaavanmukaisen Suomen hallitsijanvakuutuksen pyytämällä audienssia jo edellisen keisarin kuolinpäivänä. Aavistaessaan Suomen asioiden hankaloituvan hän jätti useita eronpyyntöjä, joihin keisari lopulta suostui 11. kesäkuuta 1898. Hänet vapautettiin myös armeijasta jalkaväenkenraaliksi ylennettynä. Vain kaksi kuukautta myöhemmin nimitettiin Nikolai Bobrikov Suomen kenraalikuvernööriksi. Von Daehn myi Sippolan kartanon ja muutti ulkomaille. Hän kuoli vuonna 1900 Roomassa, jossa vuosia myöhemmin kuolivat myös hänen viimeiset poikansa (kaksi ehti kaatua Venäjän–Japanin sodassa).[1] Vanhimman pojan Dimitrin poika Alexander muutti 30.4.1935 USA:han, jossa hän toimi myyntipäällikönä New Yorkissa ja harrastelijataitelijana. Hän kuoli New Yorkissa 1.5.1979[2]. Hän oli viimeinen miespuolinen von Daehn -suvun jäsen.
Von Daehn oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1888.[3]
Woldemar von Daehnin veli oli kapteeni, maanviljelysneuvos Alexander von Daehn.[4] Woldemar von Daehn on haudattu Roomaan. Helsingin Latokartanossa sijaitseva Von Daehnin katu on nimetty hänen mukaansa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Markku Tyynilä: ”Daehn, Woldemar von”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 319–322. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Biografiasampo: Woldemar Carl von Daehn. Viitattu 13.4.2021.
- ↑ United States Social Security Master Death Index (SSDI).
- ↑ Helsingin yliopisto : opettajat ja virkamiehet vuodesta 1828. 1, A - K / Tor Carpelan ja L. O. Th. Tudeer., s. 161. Woldemar Carl von Daehn. Tuntematon, 1925. Kansalliskirjasto (viitattu 13.04.2021).
- ↑ Biografinen Nimikirja: Elämäkertoja Suomen entisiltä ja nykyajoilta s. 792. Viitattu 23.12.2019.
| ||||||||
| ||||||||||
