Robert Henrik Rehbinder

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Robert Henrik Rehbinder. J. E. Lindhin öljymaalaus.

Robert Henrik Rehbinder (15. heinäkuuta 1777 Paimio8. maaliskuuta 1841 Pietari) oli suomalainen Rehbinderin aatelissukuun kuulunut virkamies. Hän toimi Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosihteerinä ja ministerivaltiosihteerinä vuosina 1811–1841. Tässä virassaan hän oli Suomen suuriruhtinaskunnan alkuajan korkeimpia virkamiehiä. Rehbinderillä oli ratkaiseva rooliselvennä Suomen autonomian aseman vahvistamisessa. Hän osallistui myös Pietariin matkanneeseen lähetyskuntaan 1808 ja toimi lisäksi Porvoon valtiopäivien valmistelussa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Henrik Rehbinderin isä oli majuri ja vapaaherra Reinhold Johan Rehbinder ja äiti laamanni E. J. af Palénin tytär Christina Margaretha. Rehbinder sai upseerin koulutuksen, mutta erosi armeijasta vuonna 1795. Hänestä tuli samana vuonna Turun hovioikeuden auskultantti. Vuonna 1805 hän sai kihlakunnantuomarin arvon, ja vuonna 1807 hänet nimitettiin hovioikeudenasessoriksi.[1] Hän toimi hovioikeudenneuvoksena Turun hovioikeudessa vuosina 1811–1822.lähde?

Vuonna 1824 valtiosihteeri Rehbinder ehdotti Suomen suuriruhtinaskunnan rajaa siirrettäväksi lännemmäs Pietarin porteilta, mutta tsaari Aleksanteri I katsoi, että Suomi säilyy varmemmin osana Venäjän valtakuntaa, kun raja on mahdollisimman lähellä tsaarin pääkaupunkia.[2]

Rehbinderistä tuli kreivi 1826. Venäjän keisari Nikolai I myönsi Rehbinderille vuonna 1832 Pyhän Aleksanteri Nevskin ritarikunnan suurristin briljanttien kera. Lisäksi hänelle oli myönnetty Pyhän Vladimirin ritarikunnan II luokan kunniamerkki ja Ruotsin kuninkaallisen Pohjantähden ritarikunnan I luokan komentajamerkki.[3] Vuonna 1834 hän sai todellisen salaneuvoksen arvonimen.[4] Hänet on myös promovoitu filosofian kunniatohtoriksi vuonna 1840 Helsingin yliopiston 200-vuotisjuhlassa. Hän omisti Paimion Viksbergin kartanon.lähde?

Robert Henrik Rehbinder sekä hänen puolisonsa ja isänsä on haudattu suvun mausoleumiin Paimion Pyhän Jaakobin kirkkomaalle.[5]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rehbinderillä oli Helsingissä enimmillään viisi nimikkokatua.[1] Näistä edelleen jäljellä ovat Iso Roobertinkatu Punavuoressa, Pieni Roobertinkatu Kaartinkaupungissa ja Rehbinderintie Eirassa. Näistä kaksi ensimmäistä kuuluvat Helsingin vanhimpiin kadunnimiin, mutta viimeinen nimi tuli käyttöön vasta vuonna 1908.[4]. Lisäksi nykyisen Mannerheimintien eteläosa oli 1800-luvulla kaksiosainen esplanadikatu, jonka kadunpuoliskot oli nimetty Rehbinderin mukaan Itäiseksi ja Läntiseksi Heikinkaduksi (Henriksgatan).[1] Heikinkatu-nimi oli käytössä 4. kesäkuuta 1942 asti, jolloin katu nimettiin uudelleen Mannerheimintieksi marsalkka Carl Gustav Emil Mannerheimin mukaan.[6] Rehbinderillä oli siis nimikkokadut sekä molemmille etunimilleen että sukunimelleen.

Rehbinderin kunniaksi julkaistu postimerkki (1936)

Vuonna 1936 Rehbinderin muistoksi julkaistiin 1,25 markan + 15 pennin arvoinen postimerkki.[7][8]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rehbinderin katsotaan olleen luomassa pohjaa Suomen ulkopoliittisten asioiden hoidolle erityisesti Venäjän osalta.[9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tuomari Rehbinder vaikutti Viipurin läänin ja Helsingin historiaan Lakimiesuutiset. Viitattu 7.9.2020.
  2. Talvitie 2014, s. 264
  3. Muotokuva Suomen Museot Online. Viitattu 20.9.2016.
  4. a b Serkkola, Eira: Todellinen salaneuvos Kirkko ja kaupunki. Viitattu 7.9.2020.
  5. Pyhän Jaakobin kirkko. Paimion seurakunta. Viitattu 26.10.2015.
  6. Mannerheimintiellä on ollut monta nimeä hs.fi. 2.9.1993. Viitattu 7.9.2020.
  7. Postimerkki: Valtiomiehiä - Lakimies Robert Henrik Rehbinder kuopassa.net. Viitattu 7.9.2020.
  8. Robert Henrik Rehbinder design stampdata.com. Viitattu 7.9.2020.
  9. Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön tunnustuspalkinto Kristiina Kalleiselle amusa.fi. ”Rehbinderin linja loi pohjaa suomalaisen ”idänpolitiikan” pitkälle perinteelle. Epäilemättä Rehbinderin toiminnan suurta linjaa on nähtävissä edelleen ulkoasian hoitamisen käytännöissä, erityisesti Suomen tavassa hoitaa asioita Venäjän kanssa, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo Virmavirta.” Viitattu 7.9.2020.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalleinen, KristiinaSuuriruhtinaskunnan etuvartiossa: Ministerivaltiosihteeri R. H. Rehbinder Suomen etujen puolustajana Pietarissa 1811–1841. Historiallinen arkisto, 146. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISSN 0073-2540. ISBN 978-952-222-896-3.
  • Tyynilä, Markku: ”Rehbinder, Robert Henrik (1777–1841)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 177–180. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]