Emil Stjernvall-Walleen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emil Stjernvall-Walleen 1870-luvun lopulla kuvattuna.

Carl Emil Knut Stjernvall-Walleen (vuoteen 1854 Stjernvall; 16. marraskuuta 1806 Pori14. lokakuuta 1890 Helsinki)[1] oli suomalainen vapaaherra, upseeri ja virkamies, joka toimi Pietarissa Suomen ministerivaltiosihteerin apulaisena vuosina 1857–1876 ja ministerivaltiosihteerinä 1876–1881. Yhdessä edeltäjänsä Alexander Armfeltin kanssa hän ajoi läpi monia Suomen suuriruhtinaskuntaa koskeneita liberaaleja uudistuksia.

Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stjernvall-Walleen kuului suomalaiseen Stjernvallin aatelissukuun. Hänen isänsä oli Ruotsin armeijassa everstiluutnanttina palvellut ja vuonna 1812 Viipurin läänin ensimmäiseksi maaherraksi nimitetty Carl Johan Stjernvall. Hänen äitinsä oli Eva Gustava von Willebrand ja äidinisä Turun ja Porin läänin maaherra Ernst Gustaf von Willebrand. Myös setä Gustaf Fredrik Stjernvall oli maaherra, Uudenmaan läänissä. Stjernvallin isä kuoli vuonna 1815 ja seuraavana vuonna äiti meni naimisiin Viipurin läänin uuden maaherran Carl Johan Walleenin kanssa. Kun Walleen vanhoilla päivillään vuonna 1854 korotettiin vapaaherraksi, hän adoptoi virallisesti Stjernvallin, joka tällöin otti nimekseen Stjernvall-Walleen ja peri isäpuolensa korkeamman aatelisarvon. Stjernvall-Walleenin siskoja olivat Aurora Karamzin ja Emilie Musin-Puškin, jotka avioituivat venäläisten ylimysten kanssa.[1][2]

Varhaisempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isäpuoli Walleen arvioi Stjernvallin olevan älyltään keskinkertainen ja että hänen suurin vahvuutensa oli miellyttävä luonne.[1] Stjernvall pääsi vuonna 1823 ylioppilaaksi ja opiskeli kaksi vuotta Turun akatemiassa. Sen jälkeen hän päätti ryhtyä sotilasuralle. Hänet otettiin vuonna 1825 alivänrikkinä Lappeenrannan jalkaväkirykmenttiin ja hän yleni siellä 1826 portepeevänrikiksi ja 1828 vänrikiksi. Vuonna 1829 Stjernvall siirrettiin Kaukaasiaan Tiflisin jalkaväkirykmenttiin, jossa hän palveli kaksi vuotta.[3][1] Hän osallistui vuonna 1829 Turkkia vastaan käydyn sodan taisteluihin ja 1830 sotaretkeen Kaukasuksella.[1][4] Vuoden 1829 sotaretkellä hän kunnostautui Bayburtin linnakkeen valtauksessa.[5] Vuonna 1831 Stjernvall siirrettiin Henkikaartin Paavalin rykmenttiin, jossa hän sai 1834 aliluutnantin arvon. Vuonna 1836 hänet komennettiin henkikaartin junkkarikouluun, mutta hän erosi vielä samana vuonna armeijasta.[3][1]

Stjernvallin urakehitystä avittivat osin hänen isänsä saavutukset, mutta erityisesti hänen siskonsa Auroran suhdeverkostot Pietarissa. Stjernvall luopui sotilasurastaan samana vuonna kun Aurora nai hovijahtimestari Pavel Demidovin, sillä tämä avioliitto avasi koko perheelle uusia mahdollisuuksia.[1] Stjernvall aloitti virkauransa Suomen valtiosihteerinvirastossa Pietarissa tullessaan vuonna 1837 ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinderin erityistehtäviin. Vuonna 1841 hän siirtyi Helsingin yliopiston kanslerin erityistehtäviin ja oli vuosina 1844–1855 kanslerinsihteerinä.[3][1][4] Yliopiston kanslerina oli Venäjän kruununperijä, joten kanslerinsihteerinä Stjernvall pääsi luomaan luottamuksellisen suhteen suuriruhtinas Aleksandr Nikolajevitšiin, josta vuonna 1855 tuli keisari Aleksanteri II.[1] Ystävyyssuhdetta vahvisti vielä se, että he olivat palvelleet samaan aikaan Paavalin rykmentissä. Stjernvallilla oli läheinen suhde myös ulkoministeri Aleksandr Gortšakoviin.[5]

Stjernvall-Walleen oli vuosina 1846–1850 naimisissa pankkiirin tyttären Pauline Gasserin kanssa, mutta heidän avioliittonsa päättyi eroon. Heille ei syntynyt lapsia.[1]

Ministerivaltiosihteerin apulaisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle Stjernvall-Walleen nimitettiin ministerivaltiosihteerin apulaiseksi vuonna 1857. Hänestä tuli ministerivaltiosihteeri Armfeltin luottomies ja hän tuki tätä valtataisteluissa useita kenraalikuvernöörejä vastaan.[1] Hänen on sanottu olleen varovaisen Armfeltin vastakohta, uhkarohkea ja rämäpäinen.[5] He kuitenkin muodostivat aikaansaavan työparin, sillä Stjernvall-Walleen usutti monesti harkitsevaisen Armfeltia rohkeampiin aloitteisiin.[1][5] Stjernvall-Walleenin on arveltu ohjailleen Armfeltia muun muassa 1860-luvun kariutuneessa yrityksessä korvata Suomen Ruotsin-aikaiset perustuslait uudella hallitusmuodolla. Stjernvall-Walleen yritti toisinaan ohittaa kenraalikuvernöörin tai Venäjän ministerit esittelemällä asioita keisarille ennen kuin tämä oli ehtinyt kuulla näiden mielipidettä, mikä toisinaan johti siihen, että keisari joutui myöhemmin kiusallisesti perumaan jo tekemiään päätöksiä.[5]

Monipuolisten suhteidensa avulla Stjernvall-Walleen kykeni ajamaan monia suomalaisten tavoittelemia liberaaleja uudistuksia keisari Aleksanteri II:n hallituskaudella. Pietarissa Stjernvall-Walleenin tärkeimpiin kontakteihin kuului senaattori Frans Olof af Brunér, Helsingissä J. V. Snellman, jota hän auttoi pääsemään senaattoriksi.[1] Välillä hän tukeutui myös siskoonsa Aurora Karamziniin.[6] Snellmanin avulla Stjernvall-Walleen vaikutti muun muassa vuoden 1863 kielireskriptin antamiseen ja vuoden 1865 rahareformiin, jolla Suomen markka irrotettiin ruplasta itsenäiseksi rahayksiköksi.[1] Hän yritti myös hankkia säätyvaltiopäiville aloiteoikeutta.[5]

Stjernvall-Walleen sai vuonna 1840 kamarijunkkarin, 1844 hovineuvoksen, 1848 kollegineuvoksen, 1851 valtioneuvoksen, 1854 todellisen valtioneuvoksen, 1861 salaneuvoksen, 1863 valtiosihteerin ja 1875 todellisen salaneuvoksen arvonimen.[3][1] Hän oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsen vuodesta 1876.[7]

Ministerivaltiosihteerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stjernvall-Walleenin terveys horjui jo Armfeltin eläessä, mutta tämän kuoltua hänet kuitenkin nimitettiin vielä 69-vuotiaana ministerivaltiosihteeriksi.[1] Hän oli Armfeltin tavoin keisarin henkilökohtaisena suosikkina vaikutusvaltaisempi kuin samaan aikaan Suomen kenraalikuvernöörinä toiminut Nikolai Adlerberg. Stjernvall-Walleenin läpiviemiä hankkeita olivat muun muassa Suomen asevelvollisen sotaväen perustaminen ja asettaminen Venäjän sotilaspiirijärjestelmän ulkopuolelle sekä Suomen markan sitominen kultakantaan vuonna 1878. Kummassakin tapauksessa Aleksanteri II pyörsi lopulta aiemman vastustavan kantansa. Vuoden 1878 asevelvollisuuslain kohdalla taipumaan joutui myös Venäjän sotaministeri Dmitri Miljutin, joka myöhemmin (perusteettomasti) väitti Stjernvall-Walleenin juonitelleen asiassa petollisesti. Stjernvall-Walleenin sairastelun vuoksi asevelvollisuuslain lopullisen esittelyn keisarille hoiti itse asiassa hänen apulaisensa Casimir Palmroth.[5]

Ministerivaltiosihteerin virkaan oli aiemmin kuulunut myös Helsingin yliopiston kanslerin esittelijän tehtävä, mutta vuosina 1875–1881 se oli poikkeuksellisesti annettu Bernhard Indreniukselle. Aleksanteri II:n kuoltua ja Aleksanteri III:n noustua valtaistuimelle vuonna 1881 Stjernvall-Walleen oli muutaman kuukauden ajan yliopiston vt. kanslerina uuden kruununperijän Nikolai Aleksandrovitšin alaikäisyyden vuoksi kunnes vetäytyi eläkkeelle molemmista tehtävistä myöhemmin samana vuonna.[8] Hän muutti viimeisiksi vuosikseen Helsinkiin, jossa asui siskonsa Auroran luona Hakasalmen huvilassa.[6] Hän kuoli 83-vuotiaana vuonna 1890.[1] Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan vanhalle alueelle perhehautaan, jossa lepäävät myös hänen äitinsä, isäpuolensa ja sisarensa Aurora.[9]

Stjernvall-Walleenin jälkeenjääneitä papereita julkaistiin kokoelmana vuonna 1902.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q Raimo Savolainen: Stjernvall-Walleen, Emil (1806 - 1890) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Veli-Matti Autio: Stjernvall (1600-) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007 (päivitetty 15.8.2012). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b c d Kotivuori, Yrjö: Carl Emil Knut (myös C. K. E.) Stjernvall. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  4. a b Nordisk familjebok (1917), s. 1412 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 23.6.2019.
  5. a b c d e f g Osmo Jussila: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, s. 118, 262–265, 334–339, 347, 351–352, 364, 421–422, 430–435, 645–646. WSOY, Helsinki 2004.
  6. a b Pirkko Kivimäki: Aurora Karamzin – keski-iästä vanhuuteen Espoon perinneseura. Viitattu 24.6.2019.
  7. Stjernvall-Walleen, Emil Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenet 1831–1892, Biografiakeskus.
  8. Matti Klinge: Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 511, 575–576. Otava, Helsinki 1989.
  9. Hietaniemen vanha hautausmaa, Helsinki: Emil Stjernvall-Walleen Suomen sukututkimusseura. Viitattu 23.6.2019.
  10. Stjernvall-Walleen, Emil hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raimo Savolainen: Stjernvall-Walleen, Emil (ruotsiksi) Biografiskt lexikon för Finland (ruotsinnos Kansallisbiografian artikkelista)