Hjalmar Linder

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hjalmar Linder
Hjalmar Linder.
Hjalmar Linder.
Syntynyt 27. huhtikuuta 1862
Nurmijärvi, Suomi
Kuollut 2. kesäkuuta 1921 (59 vuotta)
Marseille, Ranska
Arvonimi kamariherra, varatuomari
Yritys Lohjan selluloosatehdas (nyk. Loparex)
Högforsin Tehdas
Rautakosken ruukki
Puoliso Sophie Mannerheim
(vuosina 1896–1899)
Vanhemmat Constantin ja Marie Linder

Hjalmar Linder (27. huhtikuuta 1862 Nurmijärvi2. kesäkuuta 1921 Marseille, Ranska) oli suomalainen kamariherra, varatuomari, suurmaanomistaja ja lahjoittaja. Hän vaikutti Etelä-Suomen ja erityisesti Lohjan teollistumiseen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Linder muistetaan lisäksi Suomen sisällissodan vankileirien ala-arvoisten olojen paljastajana, jonka vuoksi hän joutui lähtemään maanpakoon.

Varhaiset vuodet ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hjalmar Linder syntyi vuonna 1862 aatelisperheeseen. Hänen isänsä oli ministerivaltiosihteeri Constantin Linder ja äiti kreivitär Marie Linder (o.s. Musin-Puškin). Hjalmar Linder vietti lapsuutensa Kytäjän kartanossa Hyvinkäällä.

Vuonna 1880 hän matkusti Pietariin opiskelemaan lakitiedettä ja työskenteli kaupungissa muun muassa Suomen asiain komitean virkamiehenä. Täällä hän tutustui mm. C.G.E. Mannerheimiin, josta tuli Hjalmar Linderin läheisin ystävä läpi vuosien. Ystävykset jakoivat monenlaisia seikkailuja, ja kummallisella tavalla heidän suuret rakkautensa tekivät heistä entistä läheisimpiä. Hjalmar Linder meni nimittäin kaikkien suureksi yllätykseksi naimisiin Mannerheimin siskon, Sophie Mannerheimin kanssa[1]. Pietarissa asuessaan Linder velkaantui uhkapeliharrastuksensa takia, mutta hänen isänsä serkku, Mustion sääntöperintötilan haltija Fridolf Linder, tuli apuun ja maksoi kertyneet pelivelat. Myöhemmin naimattomana kuollut Fridolf Linder jätti omaisuutensa perintönä Hjalmarille.

Linder oli biseksuaali.[2] Vuonna 1896 hän avioitui marsalkka Mannerheimin sisaren Sophie Mannerheimin kanssa. Lapseton liitto päättyi kuitenkin avioeroon jo 1899. Sophie Mannerheim lähti eron jälkeen Lontooseen opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja Linder itse ei enää mennyt uusiin naimisiin. Linder oli kuitenkin vieraanvarainen ja hurmaava persoona, joten ystävyys Mannerheimin sukuun säilyi, vaikka sukulaisuussuhde päättyikin [3].

1890-luvulla Linder osti serkultaan Laakspohjan kartanon Lohjalta ja sai haltuunsa suvulle kuuluneen Vanjärven kartanon Vihdissä. Vuonna 1907 Linder osti isältään Kytäjän kartanon. Hän hankki Suomeen ensimmäisen autonsa heti vuosisadan alussa ja 1910-luvulla hänellä oli jo useita autoja, muun muassa Rolls-Royce Silver Ghost. Linder matkusteli paljon ulkomailla ja järjesti Suomessa ollessaan suuria metsästysretkiä ja juhlia, joihin ruoat ja juomat tilattiin Pariisista ja Pietarista. Täyttäessään 50 vuotta Linder vei suuren juhlaseurueen junalla Kaukasiaan.

Unohtaakseen Suomen sisällisodan kauheudet Hjalmar Linder järjesti lokakuussa vuonna 1918 unohtumattoman metsästysretken Norjaan, jonne oli kutsunut hyvän ystävänsä Mannerheimin. Retkellä alkoi tämän romanssi Linderin 31-vuotiaan sisarpuolen Catharina ”Kitty” Linderin kanssa, josta kehkeytyi parin monivuotinen kirjeenvaihto [4].

Vuonna 1919 Linder lahjoitti varat taidehistorian professuurin perustamista varten Helsingin yliopistolle[5] ja seuraavana vuonna suuren taidekokoelmansa Nationalmuseetille Tukholmassa ja Suomen taideyhdistykselle Ateneumin taidemuseoon. Suomalaislahjoitus sisälsi mm. huippuarvokkaan Rembrandtin maalauksen ”Lukeva munkki” sekä brittitaiteilijoiden Joshua Reynoldsin ja Henry Raeburnin muotokuvamaalaukset. [6]

Liiketoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hjalmar Linder perusti vuonna 1906 Lohjan selluloosatehtaan (sittemmin Lohjan Selluloosa O.Y.), josta on monien vaiheiden jälkeen kehittynyt nykyinen Loparex Oy:n paperitehdas. Työnantajana Linder oli edistyksellinen; hän otti käyttöön 8-tuntisen työpäivän sekä ilmaiset lääkkeet ja maksoi palkkaa myös sairauslomien ajalta jo ennen kuin laki sitä vaati.

Linder rakennutti 1907 sähkörautatien Lohjan aseman ja omistamansa selluloosatehtaan välille. Hän rakennutti myös kapearaiteisen rautatien Kytäjän kartanon ja Hyvinkään välille. Rautatie valmistui 1907 ja sitä jatkettiin 1911 Karkkilaan saakka. Vuonna 1917 Linder omisti selluloosatehtaan lisäksi muun muassa Kytäjän ja Mustion kartanot, kaksi puuhiomoa, Högforsin tehtaat Karkkilassa, Rautakosken ruukin sekä useita sahoja. Tuolloin hänellä oli oman kertomansa mukaan 5 000 työntekijää ja 64 000 hehtaaria maata. Mustiolle hän rakennutti kolmannen omistamansa rautatien, Mustion sähköradan.

Yleisönosastokirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linder pakeni Suomen sisällissodan jaloista ulkomaille vuonna 1918. Palattuaan hän löysi omaisuutensa koskemattomana, mutta ei voinut hyväksyä sodanjälkeisiä oloja. Käytyään Suomenlinnan vankileirillä Linder kirjoitti 28. toukokuuta Hufvudstadsbladetiin artikkelin otsikolla Nog med blodbad! (Jo riittää verilöyly!).[7]

»Hirmuteot jatkuvat maassamme, Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori.[8] »

Linder arvosteli kirjoituksessaan valkoisten perustamien vankileirien oloja, kertoen niissä kuolevan ihmisiä kuin kärpäsiä. Lisäksi hän varoitti tulossa olevasta "kansankatastrofista". Linder oli myös onnistunut saamaan selville punavankien lukumäärän, joka oli noin 80 000. Hufvudstadsbladet vastasi myöhemmin Linderille väittäen tämän tietoja virheelliseksi ja piti punakaartilaisten kohtelua oikeutettuna kostona.[7]

Kirjoituksen jälkeen Linder leimattiin maanpetturiksi ja hän sai useita tappouhkauksia. Linder joutui myymään omaisuutensa Suomessa ja muuttamaan maanpakoon Ruotsiin. Ruotsissa hän joutui vaikeuksiin, kun häneltä alettiin ulosmitata maksamattomia veroja. Viimeksi Linder asui Ranskassa sekä Algerissa, jossa hänellä oli huvila. Toukokuun lopulla 1921 Linderin ollessa tulossa Algerista Pariisiin Ranskan viranomaiset takavarikoivat velkojien vaatimuksesta hänen matkatavaroitaan Marseillessa. Tämän seurauksena omaisuutensa ja elämänhalunsa menettänyt Linder sulkeutui 2. kesäkuuta hotellihuoneeseensa ja teki itsemurhan viiltämällä valtimonsa auki.

Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohjan Pohjolanmäellä paljastettiin toukokuussa 2006 Kaisaleena Halisen suunnittelema Hjalmar Linderin muistomerkki.[9] Myös Linderin koulu on saanut nimensä kamariherran mukaan.

Hänen elämäkertansa ilmestyi vuonna 2005 Esa Koskisen kirjoittamana. Hjalmar Linder on myös toinen päähenkilö Raija Orasen vuonna 2010 julkaistussa romaanissa Metsästäjän sydän.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mustion linnanherran tarua ihmeellisempi elämä [1]
  2. Patronen på Svartå slott Hufvudstadsbladet. 17.1.2012. Viitattu 21.2.2014.
  3. Mustion linnanherran tarua ihmeellisempi elämä [2]
  4. Rakkaudella, Gustaf [3]
  5. Kuka kukin oli, Otava 1961, s. 305.
  6. De linderska konstsamlingarna i Ateneum, Veckans Krönika nro 43, 1920.
  7. a b Hjalmar Linder – ihmisyyden ääni keväällä 1918 26.5.2008. Suomen Kuvalehti. Viitattu 22.2.2014.
  8. Merja Ilpala: Hjalmar Linder eli kuin ruhtinas – ja kuoli rutiköyhänä Turun Sanomat. 22. tammikuuta 2006. Viitattu 27. elokuuta 2007.
  9. Merja Ilpala: Valokeilassa kamariherra Hjalmar Linder Turun Sanomat. 4. kesäkuuta 2006. Viitattu 27. elokuuta 2007.
  10. Metsästäjän sydän Teos. Viitattu 22.2.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskinen, Esa: Kullalla kirjailtu elämä – kamariherra Hjalmar Linder 1862–1921. Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät ry, 2005. ISBN 951-9188-42-8.
  • Oranen, Raija: Metsästäjän sydän. Teos, 2010. ISBN 978-951-851-267-0.