Puuhiomo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tampereen Puuhiomo 1870-luvulla.

Puuhiomo on teollisuuslaitos, jossa puuta mekaanisesti hiomalla tuotetaan paperinvalmistuksessa käytettävää mekaanista puumassaa eli hioketta. Aiemmin puuhiomot toimivat usein omina erillisinä laitoksinaan ja puumassa kuljetettiin paperitehtaisiin junalla tai laivalla. Puumassan laatuvaatimusten noustua ovat puuhiomot siirtyneet toimimaan osana paperitehtaita. Usein puhutaan paperitehtaan massaosastosta, josta puuhioke pumpataan suoraan paperikoneelle putkia pitkin. Puuhioketta ei pidä sekoittaa kemiallisesti valmistettuun puumassaan eli selluun. Hiokkeita ovat PGW (Pressure Groundwood) eli painehioke ja SGW (Stone Groundwood) eli hioke. Lisäksi mekaanista puumassaa valmistetaan myös hiertämällä. Hierteitä ovat TMP (Thermomechanical pulp) eli kuumahierre ja CTMP (Chemithermomechanical pulp) eli kemikuumahierre. TMP:n valmistuksessa hake on ennen kuidutusta esikäsitelty höyryllä ja CTMP:n valmistuksessa lisäksi myös kemikaaleilla.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen kutomomestari Friedrich Gottlob Keller kehitti vuonna 1844 menetelmän jolla vedessä pyörivällä hiomakivellä jauhettiin puusta massaa joka soveltui lumppumassaan sekotettuna paperin valmistuksen. Paperin kysyntä oli kasvanut voimakkaasti 1800-luvun alkupuolella eikä perinteistä paperin raaka-ainetta lumppuja ollut enää riittävästi saatavilla. Talousvaikeuksiin joutunut Keller myi mentelmänsä vuonna 1846 Heidrich Voelterille joka jatkoi hiomakoneen kehittämistä. Voelter esitteli kehittelyn tuloksena syntyneen teolliseen tuotantoon soveltuneen hiomakoneen Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1867. [1]

Perinteisen puuhiomon tuotantoprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa on kuvattu ensimmäisten - 1900-luvun alkupuolen - puuhiomoiden tuotantoprosessi yksinkertaistettuna.

Hiomot sijaitsivat yleensä koskien yhteydessä hiomakoneiden voimansaannin vuoksi. Paperipuut tulivat hiomoille yleensä uittamalla, koska muutakaan kuljetusmuotoa ei ollut. Sen jälkeen ne katkaistiin hiomakoneiden kitoihin sopiviksi. Tämän jälkeen puut kuorittiin kuorimarummussa tai aiemmin käsin.

Kuorimon jälkeen puupöllit siirtyivät hiomakoneille. Hiomakoneet toimivat aluksi suoralla vesivoimalla, mutta myöhemmin sähköllä. Myös höyrykonetta käytettiin joissakin tapauksissa.

Hiomakoneen jälkeen olevassa seulassa massasta erotettiin suuremmat tikut ja lajittelijat erottelivat loput. Tämän jälkeen massa siirtyi saottajiin. Saottajissa massasta erotettiin vesi, ja massa jäi veden pinnalle. Lopuksi hioke kuivattiin yleensä Kamyr-kokoojakoneessa suuriksi levyiksi.

Tämän jälkeen isot levyt leikattiin pienemmiksi levyiksi, pinottiin ja puristettiin verkkojen avulla. Tämän jälkeen verkot poistettiin ja levyt ladottiin paaleiksi. Hiokkeen kuivuus oli noin 60 %.selvennä Massaan lisättiin erilaisia myrkkyjä pilaantumisen estämiseksi. Massan pilaantuminen oli suuri ongelma puuhiomoiden toiminnassa. Tämän vuoksi hiomot toimivat nykyään osana paperitehtaita. Kuivaamisen jälkeen hiokepaalit siirrettiin varastoon kapearaiteisella käsin työnnettävällä vaunulla. Lisäksi eri vaiheiden välillä saattoi olla varastointivaiheita tarpeen mukaan.

Puuhiomot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on toiminut useita puuhiomoita ja massatehtaita. Aluksi hiomot toimivat erillään ja sittemmin osana paperi- tai kartonkitehdasta. Uusimpia massatehtaita ovat BCTMP-kemihierretehtaat.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.