Henrik Parviainen
Henrik (Heikki) Parviainen (Parwiainen) (25. helmikuuta 1814 – 2. toukokuuta 1877) oli suomalainen kauppias ja valtiopäivämies.
Pohjois- ja Raja-Karjalasta on lähtöisin ns. Kiihtelysvaaran Oskolan sukuhaara, josta useat suvun jäsenet ja heidän puolisonsa ovat kohonneet merkittäviksi kauppiaiksi tai tehtailijoiksi ja vaikuttaneet muillakin aloilla 1800-luvulta alkaen. Tämän sukuhaaran vanhin on Antti Ollinpoika Parviainen (syntynyt 1674, kuollut 27. toukokuuta 1737 Kiihtelysvaaran Oskolassa).[1][2][3]
Henrik Parviainen oli mainitun sukuhaaran maakauppias Kiihtelysvaarasta. Parviaisen ensimmäinen vaimo oli Elin Simonsdotter (1826–1847 Kiihtelysvaarassa) ja toinen Sofia Cajander (1829–1897). Parviaisella oli kolmetoista lasta, joista mainittakoot poika Simo Frithiof Parviainen, piirilääkäri ja valtiopäivämies, tytär Johanna Selina Parviainen, tehtailija C. J. Cederbergin vaimo sekä tytär Elise Parviainen, joka vuosi isänsä kuoleman jälkeen oli ensimmäinen ja ainoa nainen, joka sai Joensuussa porvarioikeudet.
Parviainen harjoitti kaupankäyntiä Joensuussa jo ennen kaupungin perustamista 1848 ja hankki porvarioikeudet perustetussa kaupungissa kuten veljensä Simon Parviainen, Petter Parviainen ja Erik Parviainen sekä Jyväskylässä Michel Parviainen.[4] Parviainen hankki perustetusta Joensuun kaupungista tontin asuntoa ja kauppahuonetta varten Torikadun ja Suvantokadun kulmasta (korttelista 52 tontti 4 vanhan numeroinnin mukaisesti), nykyään K-Citymarketin kohdalla. Hän asui siinä koko loppuelämänsä. Vuonna 1862 siihen rakennettiin Joensuun ensimmäinen lämmitettävä eteinen. Parviainen kauppasi muun muassa voita, turkiksia, suolaa, kahvia ja kankaita. Ehkä hänen hyväntahtoisuutensa takia liike ajautui konkurssiin 1877, hän itse kuoli samana vuonna.[5]
Parviainen rakennutti Joensuuhun kolme asuintaloa, mutta yksikään niistä ei enää ole säilynyt. Lisäksi hän urakoi yhdessä talollinen Tuomas Laurikaisen kanssa Niskasaaren viljamakasiinin, joka valmistui 1852. Se on Joensuun vanhin kivirakennus ja museoviraston valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Parviainen osallistui myös laivaliikenteen kehittämiseen kahdessa laivayhtymässä, mm. höyrylaiva Väinämöisen osakkaana vuodesta 1866 lähtien.
Oman kaupankäynnin ohella hän toimi Joensuussa järjestysoikeuden vannotettuna apujäsenenä, kaupunginvanhimpina (valtuutettujen edeltäjä) ja kaupungin rahavarainhoitajana eli kaupunginkasöörinä (kamreerin edeltäjä) sekä rakennuslainavarain toimikunnassa. Parviainen oli porvarissäädyssä Joensuun edustaja valtiopäivillä 1863–1864. Valtiopäivillä hyväksyttiin muun muassa Parviaisen ja A. J. Europaeuksen esitys Joensuun yläalkeiskoulun (myöhemmin Joensuun lyseo) perustamisesta.[6] Hän oli perustamassa myös Joensuun porvariston eläkekassaa 1856 ja toimi seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenenä 26 vuotta ja lukkarina 12 vuotta. Parviainen oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran aktiivijäsen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kalevi Ahonen ym.: Joensuun kaupungin historia I. Joensuun kaupunki, 1985. ISBN 951-99624-7-6. (suomeksi)
- ↑ Pasi Tuunainen: Elämää entisajan Joensuussa, Joensuun kaupunki 1848–1998. Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys, 1998. ISBN 951-96664-5-1. (suomeksi)
- ↑ Maija Parviainen: Parviisii. Parviaisten sukuseura ry. ISBN 952-91-9111-1. (suomeksi)
- ↑ Esko Järvelin: Konstiniekkoja ja kauppamiehiä. Joensuu-seura ry., 1981. ISBN 951-99329-4-1. (suomeksi)
- ↑ Sofie Parviainen: Waihtoilmoituksia (Karjalatar-lehti) DIGI - Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. 4.5.1877. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.8.2017. (suomeksi)
- ↑ Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 265–266. Helsinki: Otava, 1921.