Adolf Edvard Arppe

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adolf Edvard Arppe.

Adolf Edvard Arppe (9. heinäkuuta 1818 Kitee13. huhtikuuta 1894 Helsinki)[1] oli suomalainen kemisti ja korkea virkamies. Hän toimi Helsingin Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston kemian professorina vuosina 1847–1870, yliopiston rehtorina 1858–1869, Painoasiain ylihallituksen päällikkönä 1865–1877, Teollisuushallituksen yli-intendenttinä 1885–1890 ja senaattorina 1890–1894.

Kemisti ja yliopistomies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adolf Edvard Arppe kuului Arppen sukuun, joka oli alkujaan vanha ja varakas turkulainen porvarissuku. Hänen vanhempansa olivat kihlakunnantuomari ja laamanni Nils Arppe ja kirkkoherran tytär Amalia Beata Cairenius. Koulunsa Arppe kävi Savonlinnassa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1833 ja opiskeli kemiaa sekä fysiikkaa Helsingin yliopistossa Pehr Adolf von Bonsdorffin johdolla. Valmistuttuaan vuonna 1840 filosofian maisteriksi hän jatkoi opintojaan 1841–1842 Tukholmassa Berzeliuksen laboratoriossa Lars Fredrik Svanbergin oppilaana. Arppe väitteli tohtoriksi 1844 ja sai dosentuurin Helsingistä. Hän opiskeli seuraavana kahden vuoden aikana Euroopan johtavien kemistien laboratorioissa, Eilhard Mitscherlichin luona Berliinissä, Friedrich Wöhlerin luona Göttingenissä ja Justus von Liebigin luona Gießenissä, sekä teki opintomatkoja muihin Euroopan maihin.[2][3]

Arppe kiinnostui Wöhlerin vaikutuksesta orgaanisesta kemiasta. Hänet nimitettiin 1847 kemian professoriksi Helsinkiin. Professorinväitöskirjassaan hän käsitteli palorypälehapon yhdisteitä ja reaktioita. Hän jatkoi aktiivista tieteellistä tutkimusta ainakin 1860-luvun alkuun asti. Arppe otti käyttöön nimen nitroaniliini ja keksi muun muassa paranitroaniliinin sekä eräitä rasvahappoja. Hän julkaisi uransa aikana kaikkiaan 29 tieteellistä teosta. Yliopiston kemian laitoksella analysoitiin vuosina 1855–1861 Arppen johdolla yhteensä 45 suomalaista mineraalia ja yksi meteoriitti.[2] Hän ajoi läpi uuden laboratorio- ja museorakennuksen rakentamisen kemian laitokselle. Vuonna 1869 Senaatintorin kulmaan valmistunut rakennus tunnetaan edelleen hänen mukaansa Arppeanumina. Julkisuudessakin herätti huomiota usean sadan neliön laajuisen professorin virka-asunnon sijoittaminen rakennukseen.[2][1] Arppe toimi myös mineralogian ja geologian vt. professorina 1853–1867[3] ja Suomen Tiedeseuran sihteerinä 1856–1867[2].

Arppen mukaan nimetty Arppeanum Helsingin Kruununhaassa. Carl Albert Edelfeltin suunnittelema rakennus valmistui kemian laboratorioksi vuonna 1869.

Arppe oli toiminut 1844–1846 Savo-karjalaisen osakunnan kuraattorina.[3] Opiskeluaikanaan hänet tunnettiin liberaalien aatteiden kannattajana, mutta sittemmin hän omaksui poliittiseen realismiin perustuneen konservatiivisen asenteen, mikä teki hänestä esivallan silmissä luotettavan miehen. Hän alkoikin vähitellen siirtyä tutkimustyöstä hallinnollisten tehtävien hoitamiseen. Kun yliopistoon perustettiin 1852 uusi tiedekuntalaitos, Arppe nimitettiin fyysis-matemaattisen tiedekunnan ensimmäiseksi dekaaniksi, mitä tehtävää hän hoiti vuoteen 1861. Hänet nimitettiin 1858 myös yliopiston rehtoriksi eroamaan joutuneen Gabriel Reinin tilalle. Rehtorinvaalissa äänet olivat menneet tasan ja arpa ratkaisi vaalin Arppen hyväksi. Rehtorina hän pyrki rajoittamaan ja vakoilemaan ylioppilaiden poliittista toimintaa ja tuomitsi varsinkin Ruotsiin suuntautuneen poliittisen toiminnan, joten hänestä tuli epäsuosittu opiskelijoiden keskuudessa. Hän myös päätti yliopiston asioista usein vt. kansleri Alexander Armfeltin kanssa vastoin konsistorin kantaa.[2]

Myöhempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arppe aateloitiin vuonna 1863. Hän osallistui aatelissäädyssä säätyvaltiopäiville 1863–1864, 1872, 1877–1878 ja 1891.[3] Hän oli myös 1862 valtiopäivien kokoontumista valmistelleen niin sanotun tammikuun valiokunnan jäsenenä.[1] Hän sai 1859 kanslianeuvoksen ja 1869 todellisen valtioneuvoksen arvonimen.[3]

Kun Suomeen vuonna 1865 perustettiin Painoasiain ylihallitus, Arppe nimitettiin sen ensimmäiseksi päälliköksi. Virasto vastasi vuodesta 1867 alkaen uudelleen käyttöönotetusta ennakkosensuurista. Koska sensuuria vihattiin, tämä asema teki myös Arppesta entistäkin karsastetumman yliopistoyhteisössä ja hankaloitti siten hänen toimintaansa rehtorina. Hän luopui vuonna 1869 omasta tahdostaan rehtorin tehtävästä ja erosi seuraavana vuonna myös kemian professorin virasta. Painoasiain ylihallituksen johdossa hän jatkoi vuoteen 1877. Vuonna 1885 Arppe nimitettiin vuorostaan uuden Teollisuushallituksen ensimmäiseksi yli-intendentiksi. Tästä virasta hän siirtyi 1890 senaattiin kauppa- ja teollisuusteollisuustoimituskunnan päälliköksi eronneen Leo Mechelinin tilalle. Arppe toimi senaattorina neljä vuotta myöhemmin tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[2]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arppe oli naimisissa kälynsä Mimmi Porthanin kanssa.

Teollisuuspatruuna Nils Ludvig Arppe ja Adolf Edvard Arppe olivat keskenään velipuolia.[4] Velipuolensa kuoltua A. E. Arppe toimi tämän alaikäisten poikien holhoojana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Arppe, Adolf Edvard (ruotsiksi) Uppslagsverket Finland. Viitattu 16.5.2015.
  2. a b c d e f g Raimo Savolainen ja Pekka Pyykkö: Arppe, Adolf Edvard (1818 - 1894) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b c d e Kotivuori, Yrjö: Adolf Edvard Arppe. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  4. Mustelin, Olof: Nils Ludvig Arppe, s. 92. suom. Maini Palosuo. WSOY, 1973. ISBN 951-0-05734-7.