Daniel Achrelius

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Daniel Achrelius (1644 Turku23. huhtikuuta 1692 Turku) oli suomalainen runoilija ja Turun akatemian kaunopuheisuuden professori.[1]

Achreliuksen suku oli lähtöisin Ruotsin Hälsinglandista. Hänen isänsä Erik Achrelius (1604–1670) avioitui piispa Iisakki Rothoviuksen tyttären kanssa ja työskenteli Turun Akatemian lääketieteen professorina vuodesta 1640 alkaen.

Daniel Achrelius aloitti opinnot Turun Akatemiassa vuonna 1662 ja valmistui maisteriksi 1672. Seuraavana vuonna hänestä tuli akatemian sihteeri ja filosofisen tiedekunnan apuopettajaksi. Kaunopuheisuuden professuuria hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1679 kun hänen edeltäjänsä ja opettajansa Martin Miltopaeus kuoli kesäkuussa 1679.[1] Akatemian rehtorina hän toimi 1687–1688[2]. Hänen johdollaan valmistui 69 väitöskirjaa. Monet näistä olivat tuon ajan tapaan nimellisistä väittelijöistä huolimatta Achreliuksen itsensä kirjoittamia[1].

Kolmiosainen teos Maailmantutkiskeluja (Contemplationum mundi libri tres) ilmestyi vuosina 1678–1682[1]. Teos oli aikaansa edellä esittäen rohkeita, kartesiolaisia ajatuksia luonnontieteistä ja fysiikasta – ajatuksia, jotka paikoin poikkesivat vallalla olleesta kaavamaisesta jumalkeskeisestä maailmankuvasta. Achrelius joutuikin riitoihin joidenkin oppineiden kanssa, ja muun muassa akatemian silloinen dekaani Falander aikoi kieltää teoksen julkaisemisen.

Akateemisella urallaan Achrelius joutui useasti vaikeuksiin. Vuonna 1668 kaksi opiskelijaa syytti häntä kunnianloukkauksesta ja Achrelius joutui maksamaan sakkoja. Vuonna 1676 Achreliuksen ruodittua kirkon epäkohtia varakansleri Johannes Gezelius vanhempi hänelle virkaeron. Konsistorin ansiosta hän sai kuitenkin vuoden kuluttua virkansa takaisin.[1]

Achreliuksen oppikirja- ja väitöskirjatuotannon merkitys on nykyään vain tieteenhistoriallinen. Achrelius oli kuitenkin taitava latinankielisenä puhujana ja ruotsinkielisenä runoilijana. Achrelius tunnustettiin koko akatemian parhaaksi latinankielisen puhetaidon, eloquentian, edustajaksi. Häneltä on jäänyt paljon painettuja puheita, pääosin parentaatioita eli muistopuheita jonkun tunnetun vainajan kunniaksi. Varsinaisia parentaatioita tunnetaan 14. Tämän lisäksi hän piti kaikkiaan seitsemän onnittelupuhetta. Merkittävimmän onnittelupuheensa, Scientiarum magnes, esitti vuonna 1690 kuningas Kaarle XI:n 35-vuotissyntymäpäivänä, joka samalla oli Turun akatemian 50-vuotisjuhla. Achrelius kirjoitti myös 110 onnittelua eli gratulaatiota väitöskirjoihin. Achrelius oli myös Suomen taitavin barokkiajan tyylillisen erikoisuuden, kivityylin, harrastaja. Kivityylissä eripituiset rivit vuorottelivat symmetrisesti ja jokainen rivi tai rivipari sisälsi ajatuksellisen tai syntaktisen kokonaisuuden.[1]

Daniel Achrelius oli myös akatemian ensimmäinen ruotsinkielinen runoilija. Vanhimmat runoista olivat hautarunoja kuten Turun hovioikeuden presidentille Ernst Johan Creutzille vuonna 1685 ja piispa Johannes Gezelius vanhemmalle vuonna 1690 laaditut muistorunot. Achreliuksen runomitta oli useimmiten aikakauden suosima aleksandriini, kieli epätasaista ja paikoin kankeaa sekä tyyli vailla poeettista fantasiaa. Niiden sisältö tavallisesti ylisti hyveitä ja tuomitsi paheita. Aikoinaan Achreliuksen runollista merkitystä pidettiin vähäisenä, mutta nykyään hän on saanut arvostusta aikakautensa edustajana.[1]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Contemplationum mundi libri tres (1682)
  • Oratoria (1687)
  • Epistolarum conscribendarum forma et ratio (1689)
  • Verborum Latini sermonis differentiae (1692).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Iiro Kajanto: Achrelius, Daniel (1644–1692) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.6.2002. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 29.12.2015.
  2. Daniel Achrelius Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin Yliopisto. Viitattu 29.12.2015.