Kaarlo Linkola

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaarlo Linkola ja hänen ensimmäinen vaimonsa Anna Irene Ringblom.

Kaarlo Linkola (vuoteen 1906 Collan; 6. kesäkuuta 1888 Joensuu27. huhtikuuta 1942 Helsinki) oli suomalainen kasvitieteilijä, kasvitieteen professori sekä Helsingin yliopiston rehtori.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkola kuului itäsuomalaiseen Collanin virkamies- ja pappissukuun. Hänen vanhempansa olivat Liperin kihlakunnan kruununvouti Karl Julius Collan (1856–1938) ja Naema o.s. Elfving (1868–1920), Vaasan pormestari Karl Oskar Elfvingin tytär. Lyseon seitsemättä luokkaa käydessään hän suomensi sukunimensä suuren nimenmuutoksen yhteydessä vuonna 1906 Linkolaksi, sillä hänen isoisänsä Zachris Collan omisti Sulkavalla sennimisen tilan. Kaarlo Linkolan veli oli puutarhaviljelyn kehittäjänä ansioitunut Oskar Olavi Collan.

Tultuaan ylioppilaaksi 1907 Linkola aloitti luonnontieteiden opiskelun Helsingin yliopistossa pääaineenaan kasvitiede. Hän opiskeli myös eläintiedettä, maantiedettä ja kemiaa. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1916, ja hänet nimitettiin yliopistoon kasvitieteen dosentiksi vuonna 1919. Kasvitieteen opetus yliopistossa oli noihin aikoihin saakka ollut ruotsinkielistä, ja silloinen kasvitieteen alkuperäinen oppituoli oli ruotsinkielisen Fredrik Elfvingin hallussa. Tämän professuurin rinnalle perustettiin vuonna 1925 suomenkielinen kasvitieteen oppituoli, johon nimitettiin Linkola. Elfvingin jäätyä eläkkeelle vuonna 1926 kasvitieteen laitoksen esimiehen tehtävät siirrettiin Linkolalle. Hän toimi myös yliopiston rehtorina vuosina 1938–1941. Linkola kuoli sinänsä onnistuneen eturauhasleikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin vuonna 1942[1], ja hänen seuraajakseen uudeksi suomenkieliseksi kasvitieteen professoriksi nimitettiin sodan jälkeen vuonna 1946 Aarno Kalela.

Linkolalla oli merkittävä rooli, kun vuonna 1927 eduskunnalle annettiin ensimmäinen lakiesitys luonnonpuistojen ja kansallispuistojen perustamiseksi. Tämän esityksen sittemmin kaaduttua hän toimi aktiivisesti uuden lain voimaansaamiseksi. Luonnon- ja kansallispuistojen perustamiseksi tässä yhteydessä käyty 15-vuotinen taistelu johti osaltaan luonnonsuojeluliikkeen järjestäytymiseen. Tähän liittyen hän perustikin Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen vuonna 1938 ja toimi sen puheenjohtajana kuolemaansa saakka.

Jatkosodan aikana hän toimi 11. joulukuuta 1941 alkaen myös Tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan puheenjohtajana. Hänen seuraajakseen valittiin Väinö Auer.

Linkola oli naimisissa Hilkka Margareta Suolahden (1907–2001) kanssa, joka oli yliopiston kansleri Hugo Suolahden tytär. Heidän poikansa Pentti Linkola (s. 1932) on tunnettu ympäristöfilosofi, toisinajattelija, luonnonsuojelija, kirjailija ja kalastaja. Toinen poika Martti Linkola (1936–2011) oli museoviraston intendentti[2].

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pesola, Vilho A.: Kaarlo Linkola kirjeenvaihtokumppanin näkemänä. WSOY, 1966.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Matti Haapasaari: Linkola, Kaarlo (1888 - 1942) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005 (päivitetty 17.12.2010). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918-2000.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pentti Linkola: Voisiko elämä voittaa, s. 246, Tammi, 2004 ISBN 951-31-3159-9
  2. Linkolan sisarusten koti oli puutarhassa keskellä Helsinkiä Helsingin Sanomat. 14.10.2006. Viitattu 18.3.2011.
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.