Henkiraha
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Henkiraha eli henkivero (ruots. mantalspenningar tai personell utskyld) oli Ruotsissa ja Suomessa aiemmin käytetty henkilökohtainen vero, jonka kantaminen merkittiin henkikirjaan. Henkirahan suuruus oli riippumaton henkilön tuloista, mutta siitä saattoi saada vapautuksen useilla eri perusteilla.
| ” | Henkirahan maksan minäkin edestäni. | ” |
– Nummisuutarin Esko. Aleksis Kivi: Nummisuutarit. Toinen näytös. | ||
Henkiraha otettiin Ruotsissa ja Suomessa käyttöön vuonna 1634, kun 1625 maksettavaksi määrätyn leipäviljan myllytulli-nimisen kulutusveron periminen ei käytännössä onnistunut. Jokaisen aatelittoman täysi-ikäisen kruunun alamaisen tuli maksaa henkirahaa vuosittain kruunulle tuloistaan ja omaisuudestaan riippumatta.[1] Vähitellen tästä verosta vapautettiin monia väestöryhmiä.[2]
Vanha henkirahajärjestelmä korvattiin Suomessa vuonna 1865 käyttöön otetulla uudella henkirahalla, jolla korvattiin muitakin veromuotoja:
- Laamannin- ja tuomarinvero, jolla kustannettiin näiden virkamiesten elatus käräjillä.
- Säätyjen vuonna 1624 maksaakseen ottamat teinirahat koulunuorison ylöspitoon.
- Viipurin läänissä maksetut poduschnierahat.
Uusi henkiraha piti jokaisen 16–63-vuotiaan naisen ja miehen maksaa valtiolle vuosittain ikään ja säätyyn katsomatta. Se oli tuloista ja omaisuudesta riippumaton kiinteä maksu. Henkirahan suuruus oli vuosina 1865–1914 kaksi markkaa mieheltä ja yksi markka naiselta. Vuosina 1915–1916 vero oli kaksinkertainen ja lopulta vuosina 1918–1925 kaikki 18–64-vuotiaat naiset ja miehet maksoivat henkirahaa viisi markkaa vuodessa.
Henkirahan maksamisesta oli vapautettu vaivaishoidolta elatusta saavat ja vaivaista isää, äitiä tai sukulaista elättävät henkilöt. Veroa ei myöskään tarvinnut maksaa sen, jolla oli vähintään kolme alle 10-vuotiasta lasta tai viisi alle 16-vuotiasta lasta.
Kuusamon pitäjän täysi-ikäiset asukkaat maksoivat vain puolet henkirahasta. Kokonaan verosta oli vapautettu asukkaat Enontekiöllä, Kittilässä, Sodankylässä, Kuolajärvellä, Inarissa ja Utsjoella sekä Suomen sotaväen miehistö ja Suomessa asuvat ulkomaalaiset, joihin luettiin myös venäläiset.
Henkirahan periminen lopetettiin Manner-Suomessa vuoden 1924 lopussa ja Ahvenanmaalla 23. huhtikuuta 1925. Evankelis-luterilaiset seurakunnat kantoivat henkirahaa vuoteen 1945 asti.[1] Ruotsissa veron periminen lopetettiin vuonna 1938.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Asetus hengeltä maksettavista veroista, 5/1865.
Lisää luettavaa aiheesta laki henkirahan lakkauttamisesta on Wikiaineistossa
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Nenonen, Kaisu-Maija; Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 150. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ Nordisk Familjebok s. 818-819. Runeberg.org. Tallennettu 14.12.2013