Berndt Gustaf Emil Blåfield

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Berndt Gustaf Emil Blåfield (15. elokuuta 1816 Sääksmäki30. maaliskuuta 1874 Pälkäne)[1] oli suomalainen juristi ja valtiopäivämies.

Blåfieldin vanhemmat olivat kihlakunnantuomari Gustaf Adolf Blåfield ja Maria Fredrika Lebell ja puoliso vuodesta 1856 Anna Aurora Blåfield (k. 1908). Båfield tuli ylioppilaaksi 1834 ja suoritti tuomarintutkinnon 1842, varatuomarin arvon hän sai 1844, kihlakunnantuomarin arvonimen 1852 ja laamannin arvonimen 1868. Blåfield tuli Turun hovioikeuden ylimääräiseksi notaariksi 1843, Suomen krenatööritarkk’ampujapataljoonan sotatuomariksi 1851 ja Suomen sotaväen ja luotsilaitoksen ylisotaoikeuden ylisotatuomariksi 1854. Jääsken tuomiokunnan tuomariksi Blåfiel tuli 1854 ja Ylä-Satakunnan alaosan tuomiokunnan tuomariksi 1870. Hän oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1863 ja 1867.[1]

Berndt Gustaf Emil Blåfieldin poika oli kihlakunnantuomari Valfrid August Vilhelm Blåfield.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]