Carolina Runeberg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ulrika Carolina Runeberg (26. tammikuuta 1808 Pietarsaari18. tammikuuta 1891 Helsinki) oli suomalainen runoilija ja opettaja. Hän oli Suomen ensimmäinen omalla nimellään runokokoelman julkaissut naiskirjailija. Carolina Runebergin ainoaksi teokseksi jäi 1855 ilmestynyt Små diktförsök. Runebergin veli oli kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carolina Runeberg syntyi Pietarsaaressa 1808 keskiluokkaiseen perheeseen perheen toisena lapsena. Hänen isänsä Lorens Ulrik Runeberg oli ammatiltaan merikapteeni. Äiti oli kauppiaan tytär Anna Maria Runeberg (o.s. Malm). Perheeseen syntyi kaikkiaan kuusi lasta: Johan Ludvig, Ulrika Carolina, Viktor, Emilie, Nestor ja Maria Mathilda.

Carolina Runeberg kävi Emilie-sisarensa kanssa jonkin aikaa Pietarsaaren pedagogiakoulua. Kirjallisia vaikutteita hän sai jo kotoa, sillä molemmat vanhemmat lukivat paljon kirjallisuutta. Isä kirjoitti runoja itsekin, kun taas äiti oli taitava tarinankertoja. Myös Carolina Runebergin sanotaan olleen elävä tarinankertoja ja säilyttäneen puheessaan Pietarsaaren murteen.

Vuonna 1821 Lorens Ulrik Runeberg halvaantui, mikä ajoi perheen taloudellisiin ongelmiin. Kahden vuoden kuluttua heidän oli pakko myydä talonsa, eikä tyttärien koulunkäyntiin ollut enää varaa. Carolina ja Emilie Runeberg ryhtyivät kuitenkin pitämään pikkulasten koulua Pietarsaaressa. Heidän isänsä kuoli vuonna 1828 ja äiti kuusi vuotta myöhemmin. Sen jälkeen Carolina muutti veljensä luokse Helsinkiin ja perusti sinne helmikuussa 1834 varakkaiden perheiden lapsille tarkoitetun koulun[1].

Helsingissä Carolina Runeberg osallistui kirjalliseen Lauantaiseuraan, jonka keskeisenä henkilönä oli hänen veljensä Johan Ludvig.[1] Veljen muutettua Porvooseen Carolina Runeberg jäi asumaan Helsinkiin ja opetti koulussaan.

Työnsä ohessa Runeberg kirjoitti runoja, joista julkaisi vuonna 1855 kokoelman Små diktförsök (’Pieniä runoyritelmiä’). Erikoista kokoelmassa oli se, että Carolina Runeberg julkaisi sen omalla nimellään, ensimmäisenä suomalaisena naiskirjailijana, kun sitä ennen kaikki naisten julkaisemat runoteokset olivat ilmestyneet nimimerkillä tai nimettöminä.[1]

64-sivuinen Små diktförsök sisälsi 25 runoa. Runot olivat arkisia – käsittelivät mm. koulumaailmaa – mutta humoristisia, mikä ei erityisemmin miellyttänyt arvostelijoita. Runeberg ei pyrkinytkään mielistelemään arvostelijoita vaan sanoo kokoelman viimeisessä runossa ”Till mina recensenter” (’Arvostelijoilleni’) itsevarmasti odottavansa moitteita mutta olevansa jo niin vanha, ettei ehdi niitä kuulla. Ironisesti hän uhkaa julkaista pelkkiä valitusvirsiä, jos hänet vielä saadaan runoja kirjoittamaan. Satiiriselta tyyliltään Runebergiä on verrattu Anna Maria Lenngreniin, ja ironia tulee esiin esimerkiksi ”Förord”-runon kahdessa ensimmäisessä säkeistössä, jotka samalla kuvastavat hyvin 1800-luvun puolivälin kriitikkojen suhtautumista naiskirjailijoihin:

I lifvet blef ju qvinnas lott
För hemmets verld att verka blott
Men synes hon för publiken
Hon näpses af kritiken.

Jag tänkte också endast mig
Att vandra hennes tysta stig
Men viker nu förlägen
Helt litet af från vägen.

Elämässähän naisen osana on
vain kodin maailmaan vaikuttaa.
Mutta jos hän esiintyy julkisesti,
arvostelu näpäyttää häntä.

Minäkin ajattelin pelkästään
vaeltaa naisen hiljaista polkua,
mutta poikkean nyt hämilläni
ihan vähän syrjään tieltä.[2]

Små diktförsök ei saavuttanut suurta suosiota, mutta siitä julkaistiin kuitenkin toinen painos Ruotsin Örebrossa 1856. Runon myynnistä saadut palkkiot Runeberg käytti koulunsa tukemiseen. Hän ei julkaissut enää muita teoksia mutta kirjoitti runoja ja kertomuksia Axet-runokirjaan (1867), Julkalender för de unga -lastenkalenteriin (1871) ja sanomalehtiin. Kirjoituksissaan Runeberg käytti nimimerkkejä C-a R-g ja –a –g, joista jälkimmäinen oli myös Fredrika Runebergin käytössä.

Runeberg teki pitkän uran opettajana. Hän opetti vuodesta 1854 alkaen vuorovaikutteisessa Bell-Lancaster-nuorisokoulussa, jossa myös oppilaat osallistuivat opettamiseen.[1] Koulun lopettamisen jälkeen Runeberg siirtyi Helsingin ruotsinkieliseen kansakouluun, joksi hänen perustamansa koulu oli muuttunut kansakoulu-uudistusten myötä vuonna 1869. Siellä Runeberg opetti lähes 80-vuotiaaksi asti, kunnes heikentynyt terveys pakotti hänet jättämään työn. Säästäväisyyden ansiosta hänelle oli kertynyt huomattavasti omaisuutta tuloihin verrattuna.

Carolina Runeberg kuoli Helsingissä 18. tammikuuta 1891. Turun Lehden nekrologissa 20. tammikuuta 1891 hänet muistetaan opettajana mutta myös kirjailijana:[3]

»Vainaja palveli pitkät ajat kansakoulunopettajattarena pääkaupungissa, kunnes vanhuuden heikkoudesta muutamia vuosia takaperin otti eron virastaan. Hän on myös esiintynyt vaatimattomana kirjailijana: julkaisi aikanaan pienen vihkosen runoelmia.»

Kuolemansa jälkeen Runeberg on vaipunut paljolti unohduksiin kirjailijana, vaikka hänet on mainittu usein J. L. Runebergin sisarena. Tyyni Tuulio nosti hänet uudelleen esiin Fredrikan Suomi -esseekokoelmassaan, ja feministisen kirjallisuudentutkimuksen parissa on myös herännyt kiinnostusta hänen tuotantoaan kohtaan.

Tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pikku Martta (jatkokertomus; Sanomia Turusta 16.4., 17.4., 24.4. ja 8.5.1883)
  • Små diktförsök (1855, toinen painos 1856)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 50 vuotta opettajana. Suomalainen Wirallinen Lehti 16.2.1884.
  • Alarto, Anne, Irma Kyrki & Maija Saraste 2000: Saran sisaret: naiskirjallisuuden perinnettä Suomessa 1800-luvulta 1900-luvun alkuun.
  • Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. 1896. Suomen Naisyhdistys, Helsinki.
  • Grönstrand, Heidi 2005: Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden merkitys 1840-luvulla. SKS:n Toimituksia 1019. SKS, Helsinki.
  • Havu, Ilmari 1945: Lauantaiseura ja sen miehet. Otava, Helsinki.
  • Hirvonen, Maija (toim.) 1993: Suomen kirjailijat 1809–1916. SKS, Helsinki.
  • Kuollut. Turun Lehti 20.1.1891.
  • Mäkelä Anneli & al. 1989: J. L. Runebergin varjossa. Teoksessa Nevala, Maria-Liisa (toim.): ”Sain roolin johon en mahdu”: suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja s. 269–277. Otava, Helsinki.
  • Rahikainen, Agneta 2004: Merikapteenin poika. Suomentanut Markus Sandberg.
  • SKS = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Suomen kirjailijat -tietokanta.
  • Tuulio, Tyyni 1979: Fredrikan Suomi. WSOY, Porvoo.
  • a b c d Regina Rask: Runebergin sisko jäi kirjailijana täysin veljensä varjoon. Yle 3.2.2017, viitattu 13.7.2018
  • Små diktförsök 1855, suomennos Kirsti Manninen.
  • Kuollut. Turun Lehti 20.1.1891