Opettaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ammattia. Opettaja on myös OAJ:n julkaisema ammattilehti.
Opettaja
MagnetSchool.jpg
Tyyppi Ammatti
Toimiala Opetus
Koulutus Yliopisto
Työpaikka Koulu, oppilaitos
Lähinimikkeitä Lehtori
Japanilainen opettajainhuone

Opettaja on opetusta antava henkilö. Tavallisimmin opettaja toimii jossain oppilaitoksessa.[1]

Opettaja opettaa oppilaita tai oppilasta jonkin tutkinnon, ammatin tai pätevyyden suorittamiseksi tai tietyn kouluvaiheen läpäisemiseksi. Opettajille on erilaisia koulutuksia ja useimmilla aloilla tämä merkitsee kasvatustieteellistä koulutusta, mutta esimerkiksi kotiopetusta musiikin instrumenttiin tai hengellistä opetusta voi antaa ilman koulutustakin.

Opettajat muodostavat pääosan kaikkien koulujen ja oppilaitosten henkilökunnasta. Lisäksi erityisesti aiemmin on ollut myös kotiopettajia, jotka käyvät oppilaan kotona opettamassa heitä, mutta tällainen opetusmuoto on kalleutensa vuoksi jäänyt kansanopetuksen yleistyessä syrjään, vaikka sitä edelleen esiintyy vähäisessä määrin.

Opettajan tehtävänä on Opetusalan ammattijärjestön määritelmän mukaan tukea ja edistää lasten, nuorten ja aikuisten oppimista ja osaamisen kehittymistä sekä tukea yksilöiden kasvua itsenäisiksi ja vastuullisiksi yhteiskunnan jäseniksi, joilla on tarvittavat tiedot ja taidot toimia muuttuvissa toimintaympäristöissä.

Kuva opettajasta muuttuu historiallisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsitykset opettajan ominaisuuksista ja opettajuuteen kohdistuvat odotukset ovat historiallisesti muuttuvia ja heijastelevat ympäröivän yhteiskunnan arvostuksia.

Opettaja nähtiin erityisesti aiemmin, Suomessa vielä 1950-luvulla, mallina ja hyvänä esimerkkinä oppilailleen ja muille yhteisön jäsenille.[2] Oppilaskeskeisyyden korostuessa myös kuva opettajasta vähitellen muuttui. Opettajuudessa alettiin painottaa mallina olemisen ohella ja sijasta opetuksen laatua ja opettamisen taitoa.[3][4]

1970-luvun Suomessa opettaja oli, vallitsevia tieto- ja viestintäkäsityksiä myötäillen, sisältöjen osaaja, joka kykeni välittämään hallitsemansa vakiintuneet käsitteet ja tiedot oppilaille.Opetuksen samansisältöisyyttä korostetiin, vaikka alettiin hyväksyä oppilaiden erilaisuus.[5] 1970-luvun puolivälissä tehdyssä tutkimuksessa ihanneopettaja kuvattiin läheiseksi, toverilliseksi, oikeudenmukaiseksi ja johdonmukaiseksi.[6]

1980-luvulla käsitykset tiedosta alkoivat muuttua ja myös opettajuuteen liitettiin uudenlaisia ominaisuuksia. Alettiin korostaa omien käsitysten arviointikykyä, reflektiivisyyttä.[7][8]

Vuoden 1994 peruskoulun opetussuunnitelmassa korostetaan opettajien asiantuntijuuden hyödyntämistä.[9] Samanaikaisessa tutkimuksessa havaittiin opettajaopiskelijoiden painottavan opettajuuden laaja-alaisuutta ja mahdollisuutta liittää omia kiinnostuksia osaksi opettajuutta. Oppilaiden suuntaan opettaja nähtiin ohjaajana ja ystävänä.[10]

2000-luvun suomalaisessa opettajuuskäsityksessä korostuu opettajan kasvatusvastuu ja tehtävät yhteiskunnassa. Opettajaopiskelijat näkivät ihanneopettajan sosiaalisena, luovana ja suvaitsevana.[11]

Opettajat Suomen eri oppilaitoksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen opettajien koulutustaso on poikkeuksellinen maailmassa, sillä harvassa maassa opettajilta vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa.[12] Suomen PISA-menestyksen taustalla onkin katsottu vahvasti vaikuttavan opettajien korkea koulutustaso.

Varhaiskasvatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskasvatuksen opettaja työskentelee 1-6-vuotiaiden lasten opettajana päiväkodissa tai päiväkodin johtajana. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajien työympäristönä voi olla kuntien sosiaalitoimisto (perhepäivähoidon ohjaaja) tai peruskoulu (esiopettaja).

Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa päiväkodin kasvatus- ja opetustyöstä. Työn tavoitteena on tukea ja ohjata lapsen kasvua ja kehitystä. Varhaiskasvatuksen opettaja vastaa lapsen ja lapsiryhmän tarpeisiin soveltuvan varhaiskasvatussuunnitelman tekemisestä ja toteuttamisesta.

Työssä yhdistyvät hoito, opetus ja kasvatus. Lapselle tarjotaan mahdollisuus kehittää persoonallisuuttaan monipuolisesti leikin ja opetuksen kautta. Työhön kuuluu ruokailun, ulkoilun, lepohetkien ja muiden säännöllisten toimien hoitamisen lisäksi musiikki-, liikunta- ja leikkitoiminnan ohjaamista, lukemista, tutustumiskäyntejä sekä esiopetuksen antamista 3-6-vuotiaille. Keskeistä esiopetuksessa on innostaa lapsia oppimaan uusia asioita oman kiinnostuksensa mukaisesti. Tavoitteena on myös se, että lapsen kehitykseen ja oppimiseen vaikuttavat ongelmat havaitaan ja niihin puututaan riittävän varhain.

Yhteistyö lasten vanhempien kanssa on keskeinen osa työtä. Varhaiskasvatuksen opettaja on vanhempien kasvatuskumppani, jolloin hän tukee lasten vanhempia kasvattajina.

Varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevat suorittavat koulutuksensa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Yliopistossa kasvatustieteen kandidaatin (KK) tutkinnon laajuus on 180 opintopistettä. Tutkinnon pääaineena on kasvatustiede, joka painottuu varhaiskasvatukseen (60 op). Tutkintoa on mahdollista jatkaa ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi (kasvatustieteen maisteri, KM), jonka laajuudeksi muodostuu yhteensä 300 opintopistettä. Varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin kelpoisia ovat sosiaalikasvattajan, sosiaalialan ohjaajan ja sosionomin (AMK) tutkinnon suorittaneet. Sosionomin tutkinto sisältää sosiaalipedagogiikan teoriaa ja sosiaaliohjauksen menetelmiä ja vo-kelpoisuuteen vaaditaan vuodesta 2005 alkaen johdonmukaisesti valitut kaksi 8 viikkoista harjoittelua päiväkodeissa. Näistä toinen harjoittelu on niin kutsuttu pedagoginen. Tämän lisäksi myös opinnäytetyössä tulee näkyä varhaiskasvattajuuden hallinta.

Esiopetusta on kelpoinen antamaan opettaja, jolla on luokanopettajan kelpoisuus. Päiväkodissa ja peruskoulun erillisessä esiopetusryhmässä kelpoinen on myös henkilö, joka on suorittanut kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon varhaiskasvatuksen koulutusohjelmassa tai varhaiskasvatuksen opettajan tutkinnon (lyhenne lastent.op. tai LTO[13]). Ennen vuotta 2005 opintonsa suorittaneet sosionomit ja sosiaalikasvattajat ovat myös päteviä esiopettajaksi, mikäli ovat suorittaneet yliopistossa esi- ja alkuopetuksen pätevyyteen vaadittavat opinnot.

Perusopetus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opettajat ja oppilaat luokkaretkellä Louvressa.

Peruskoulun alaluokkia (luokat 1–6) opetetaan tavallisesti luokkamuotoisessa opetuksessa, jossa yksi opettaja, luokanopettaja opettaa kaikkia tai lähes kaikkia oppiaineita. Tyypillisesti luokanopettaja on yleensä koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, vaikka ennen vuotta 1978 annettujen säännösten mukaisesti suoritetut kansakoulunopettajan tai peruskoulunopettajan tutkinnot antavat edelleen pätevyyden luokanopettajan virkaan.

Peruskoulun yläluokkia (luokat 7–9) opetetaan aineenopettajajärjestelmässä. Opettaja on tavallisesti sijoitettu lehtorin virkaan ja hänellä on oman alansa ylempi korkeakoulututkinto sekä vähintään 60 opintopisteen (35 opintoviikon) opinnot kaikissa opettamissaan aineissa. Lisäksi hän on suorittanut aineopinnot tai aineenopettajan pedagogiset opinnot kasvatustieteessä. Aiemmin opettajaksi pätevöityneet alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet opettajat ovat edelleen päteviä. Oppilaanohjaajat ovat yleensä oppilaanohjaajan koulutuksen saaneita aineen- tai luokanopettajia tai varsinaisen oppilaanohjauskoulutuksen saaneita kasvatustieteen maistereita. Aineenopettaja saa opettaa omaa ainettaan myös alaluokilla.

Erityisopetuksessa opettajat ovat useimmiten erityispedagogiikkaa opiskelleita kasvatustieteen maistereita, joilla on yleensä myös luokanopettajan pätevyys. Kehitysvammaisten (EHA) erityisopetusta on aiemmin antanut sosiaalitoimi, jolloin pätevyysvaatimuksena on ollut muun muassa sosiaalihoitajan tai sosionomin (AMK) tutkinto. Tämä päättyi vuoteen 1997, kun EHA-oppilaat siirtyivät perusopetuksen piiriin. Tuolloin pätevöityneet EHA-opettajat ovat edelleen kelpoisia EHA-luokanopettajia. Eri tavoin vammaisten tai kehityshäiriöisten lasten opetukseen tarvittavista pätevyyksistä on omat määräyksensä.

Toinen aste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukion aineenopettajat ovat suorittaneet vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon omassa aineessaan. Heillä tulee olla yhdessä opetettavassa aineessa vähintään 120 opintopisteen (55 opintoviikkoa) opinnot. Muissa opetettavissa aineissa pätevyyteen riittää 60 opintopisteen (35 opintoviikkoa) opinnot. Lukion opettaja on siis pätevä opettamaan myös peruskoulussa. Nykyisessä järjestelmässä ei kouluteta aineenopettajia erikseen peruskouluun ja lukioon, vaan aineenopettajalla on yleensä valmistuessaan sekä peruskoulun yläluokkien että lukion opettajan pätevyys.

Ammatillisten oppilaitosten opettajat voidaan jakaa kahteen ryhmään: yhteisten aineiden opettajat ja ammattiaineiden opettajat. Yhteisten aineiden opettajanpätevyydet ovat pääosin samat kuin lukiossa. Ammattiaineen opettajan pätevyysvaatimuksiin kuuluu oman alan yliopistotutkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto sekä sellaisilla aloilla, joilla ei ole vastaavaa korkeakoulututkintoa, korkein mahdollinen ammatillinen tutkinto (esimerkiksi erityisammattitutkinto). Lisäksi pätevältä ammatillisen koulun opettajalta vaaditaan työkokemusta omalta opetusalalta ja ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot.

Korkea-aste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopiston dosentti luennoi Teknillisen korkeakoulun matematiikan luennolla.

Yliopistoissa opettajilla ei ole pedagogisia pätevyysvaatimuksia vaan heidät valitaan yleensä tutkimuksellisten ansioidensa perusteella. Vuonna 2009 hyväksytyn uuden yliopistolain mukaan henkilöstön kelpoisuudesta säädetään yliopistojen johtosäännöissä. Yliopistoissa toimii opetustehtävissä mm. tutkijakoulutettavia, yliopistonopettajia, tutkijatohtoreita, lehtoreita ja professoreja. Nimikkeet ja pätevyysvaatimukset vaihtelevat yliopistoittain.

Ammattikorkeakouluissa opettajat ovat tuntiopettajia, lehtoreita tai yliopettajia. Tuntiopettajia ja lehtoreita koskevat olennaisin osin samat pätevyysvaatimukset kuin lukion opettajia, kun taas yliopettajilta vaaditaan vähintään jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto. Vanhojen opistojen opettajat ovat edelleen päteviä omiin virkoihinsa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kari, Jouko: Opettajan ammatti ja kasvatustietoisuus. Keuruu: Otava, 1996. ISBN 951-1-13514-7.
  • Luukkainen, Olli: Opettajuus – ajassa elämistä vai suunnan näyttämistä?. Väitöskirja.. Tampere: Tampereen yliopisto, 2004. ISBN 951-44-5885-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.7.2020).
  • Mölsä, Salla: Opettajuuden muutos 1950-luvulta 2010-luvulle. pro gradu, Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä: S. Mölsä, 2017. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.7.2020).
  • Rokka, Pekka: Peruskoulun ja perusopetuksen vuosien 1985, 1994 ja 2004 opetussuunnitelmien perusteet poliittisen opetussuunnitelman teksteinä.. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopistopaino, 2011. ISBN 978-951-44-8455-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.7.2020).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: opettaja. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus.
  2. Mölsä 2017, 20
  3. Mölsä 2017, 23
  4. Luukkainen 2004, 53
  5. Mölsä 2017, 23-24
  6. Mölsä 2017, 24
  7. Mölsä 2017, 25
  8. Kari 1996, 22
  9. Rokka 2011, 26—27
  10. Kari 1996, 16—21
  11. Mölsä 2017, 28
  12. Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista Finlex
  13. Lyhenneluettelo 7.1.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]