Päiväkotitoiminta Suomessa
| Koulutus Suomessa |
|---|
| Esiaste |
| - varhaiskasvatus |
| - esikoulu |
| Perusaste |
| - peruskoulu |
| Toinen aste eli keskiaste |
| - lukio |
| - ammattikoulutus |
| - ammatillinen aikuiskoulutus |
| - kaksoistutkinto |
| Korkea-aste |
| - ammattikorkeakoulu |
| - yliopisto |
| Historiallisia oppilaitosmuotoja |
| - kansakoulu |
| - oppikoulu |
| - opistoaste |
| - kouluaste |
Päiväkoti on osa laitoksellista lasten varhaiskasvatus- ja päivähoitojärjestelmää. Päiväkoti-termi tuli käyttöön vuonna 1973 päivähoitolain myötä, ja päiväkoti korvasi eri ikäryhmille tarkoitettujen päivähoitolaitosten perinteiset nimet, kuten lastentarhan ja -seimin. [1] Päiväkotien tarkoitus on tarjota lapsille ja lapsiperheille riittävän korkeatasoinen kasvu- ja kehitysympäristö sekä toimia yhdessä kotien kanssa kasvatuskumppaneina lapsen huoltoa, toimintaa ja turvallisuutta koskevissa asioissa tarjoten samalla lastenhoitoa kun lapsen vanhemmat ovat estyneet itse lapsensa hoidosta esimerkiksi työn takia tai kun lapselle on muulla tavoin tärkeää olla hoidettavana päiväkodissa. Suomessa päiväkotien yhteydessä toimii yleensä myös esikoulu.
Päiväkotitoiminnan ja -käsitteen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lastentarhan varsinaisena perustajana pidetään saksalaista pedagogia Friedrich Fröbeliä, jonka idean mukaisia lastentarhoja perustettiin 1830-luvun lopulta lähtien Saksaan ja muutamiin muihin Euroopan maihin. Ensimmäiset ruotsinkieliset päiväkodit perustettiin Suomeen 1840-luvulla (esimerkiksi fröbeliläisyyttä edustanut Marias Asyl Helsinkiin vuonna 1847). Lastentarha-aate rantautui kuitenkin Suomeen kunnolla vasta 1850-luvun lopussa "Suomen kansakoulun isän" Uno Cygnaeus kautta, joka oli Keski-Eurooppaan suuntautuneen opintomatkansa aikana käynyt Hampurissa sijainneessa lastentarhassa ja lastentarhanopettajia kouluttaneessa seminaarissa. Laatiessaan ehdotusta kansakoululaitoksesta Cygnaeus ehdotti lastentarhan ja lastenseimen perustamista paitsi kansakoulunopettajaseminaarin tyttömallikoulun yhteyteen, myös tyttökansakoulujen osaksi. Kansakoulujen vakiinnuttua perustettiin erityyppisiä pienten lasten kouluja eri puolille maata.[2]
Hanna Rothman ja Elisabeth Alander perustivat yhdessä vuonna 1888 (1890?) Helsinkiin Pestalozzi-Fröbel-Hausin mallin mukaisen Sörnäisten kansanlastentarhan Ebeneserkodin Itäisen Viertotien eli nykyisen Hämeentien varrelle. Samanaikaisesti aloitettiin lastenhoitajien koulutus, johon ensimmäisenä lukuvuonna osallistui neljä oppilasta. Vuonna 1892 kansanlastentarhan yhteydessä alkoi lastentarhankasvattajatarkurssi, jota voidaan pitää suomalaisten lastentarhanopettajakoulutuksen alkusysäyksenä. Pääsyvaatimuksena kurssille oli tyttökoulun päästötodistus, kurssi kesti yhden vuoden ja se oli ruotsinkielinen. Vuonna 1896 kurssi pidennettiin kaksivuotiseksi. Vuonna 1905 alkoi ruotsinkielisen lastentarhankasvattajatarkurssin rinnalla ensimmäinen suomenkielinen kurssi. 1900-luvun vaihteeseen mennessä avattiin uusia lastentarhoja myös Turkuun, Poriin, Vaasaan, Kuopioon, Kotkaan ja Viipuriin. Vuonna 1908 Ebeneserkodin lastenkasvattajatarkurssit muuttuivat lastentarhaseminaariksi. Vuonna 1920 oli eri puolilla Suomea toiminnassa jo noin 80 lastentarhaa, joissa oli yhteensä noin 6 000 lasta.[2]
Vuonna 1924 lastentarhat siirrettiin kouluhallituksen alaisuudesta sosiaaliministeriön alaisiksi. Lastentarhojen toiminta perustui 1920-luvulta lähtien lakiin lastentarhojen valtionavusta (1927), jonka mukaan se kohdistui kolmen ja seitsemän ikävuoden välillä olleisiin lapsiin. Vuoden 1936 lastensuojelulaki velvoitti kunnat perustamaan ja ylläpitämään kotikasvatusta tukevia ja täydentäviä laitoksia tai avustamaan yksityisten perustamia ja ylläpitämiä vastaavia laitoksia, mikä merkitsi kuntien osalta lastentarhoja laajempaa toimintaa. Ebeneserkodin lastentarhaseminaarista valmistui sen 50 ensimmäisen toimintavuoden aikana hieman yli 800 lastentarhanopettajaa.[2]
1950-luvulta lähtien alettiin perustaa erityislastentarhoja psyykkisesti poikkeaville ja eri tavoin vammautuneille lapsille. Kunnallisten lastentarhojen ja -seimien rinnalla toimi yksityisiä leikkikouluja ja seurakuntien päiväkerhoja. Vuoteen 1960 mennessä päivähoitolaitosten määrä oli Suomessa kasvanut jo yli neljäänsataan, joista lastentarhoja oli noin 250 ja lastenseimiä 175. Kymmenen vuotta myöhemmin Suomessa oli noin 450 lastentarhaa ja yli 250 lastenseimeä ja päiväkotia. Vuonna 1973 tuli voimaan erityinen lasten päivähoitolaki.[2]
Tärkeitä henkilöitä
Päiväkotien toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päiväkotien toiminnan painotukset ja taustayhteisöt vaihtelevat. Suomessa suurin osa päiväkodeista on yhteiskunnan palvelua perheille, osa yksityisiä. Tausta-aatteena voi olla esimerkiksi montessori- tai steinerpedagogiikka. Päiväkotien yhteydessä toimii usein myös esikoulu. Päiväkodeissa voidaan järjestää myös kielikylpyjä eri kielillä. Suomalaisissa päiväkodeissa tehdään nykyään varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu, ja jokaisen lapsen vanhempien kanssa käydään vuosittain kasvatuskeskustelut.
Päiväkotipäivän rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lapsen päivä päiväkodissa koostuu leikistä, jota toteutetaan sekä vapaana leikkinä että ohjattuna toimintana. Muita ohjattuja toimintatuokioita on myös päivittäin. Aamupala, lounas ja välipala kuuluvat lapsen päivään päiväkodissa. Ulkoilukertoja on päivän mittaan yleensä kaksi, ja niiden väliin sijoittuu lepohetki. Erilaisia retkiä ja kulttuuritapahtumia toteutetaan päiväkodin toimintasuunnitelman mukaisesti. Jokaisessa päiväkodissa päivärytmi on hieman erilainen.
Päiväkotien henkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päiväkotien henkilöstöön kuuluu kasvatus- ja hoitohenkilöstöä. Päiväkotia johtaa päiväkodin johtaja, jolla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys. Päiväkodin opettajina toimivat varhaiskasvatuksen opettajat, jotka saavat koulutuksensa yliopistossa, tai varhaiskasvatuksen sosionomit, joiden koulutus järjestetään ammattikorkeakoulussa. Lisäksi päiväkodissa työskentelee muun muassa lastenhoitajia (koulutuksena yleensä lähihoitaja), avustajia, keittiöhenkilöstöä ja siistijöitä. Päiväkotihenkilökunnan alhaisia palkkoja on arvosteltu tiedotusvälineissä viime aikoina.
Suomessa on ennätysmäärä aikuisia lasta kohden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
OECD-maista Suomessa on keskimääräistä suurempi varhaiskasvatuksen julkinen rahoitus ja korkein henkilöstömäärä alle 3-vuotiaille: vain neljä lasta yhtä aikuista kohden. Moitteita tulee siitä, että 3- ja 5-vuotiaista lapsista vain pieni osa on varhaiskasvatuksen piirissä.[3]
Kustannukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päiväkotihoito maksoi Suomessa keskimäärin 1 000 euroa kuukaudessa laskennallista lasta kohden (2010). Alle 3-vuotiaat vastaavat kahta laskennallista lasta.[4]
Isoissa kaupungeissa kotihoito maksoi 4 958 ja yksityisen hoidon tuki 5 353 euroa vuodessa lasta kohden, kunnalliset hoitomuodot noin kaksinkertaisesti (9 449–11 184 euroa vuodessa) ilman vyörytyseriä eli osuuksiaan kuntien yleishallintomenoista. Yleensä vyörytyseriä ei esitetä vertailuissa.[5]
Päiväkotiosuuskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa toimii pieni määrä päivähoito-osuuskuntia. Vuonna 2014 ainoastaan yksi, Päiväkoti Pupula Karkkilassa, oli vanhempien omistama. Loput olivat työntekijöiden omistuksessa. Perustamisen motiivi on ollut työntekijöiden halu luoda itselleen työpaikka. Sen sijaan Ruotsissa vanhempien omistamat päiväkotiosuuskunnat ovat tavallisia: niitä on siellä yli tuhat. Perustaminen liittyy Ruotsissa 1990-luvulla vallinneeseen pulaan päiväkotipaikoista.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Muuronen, Kaisu.: Lastentarhasta päiväkotiin – varhaiskasvatuksen murros 1970-luvulta nykypäivään Lastensuojelun Keskusliitto. 24.05.2017. Viitattu 13.12.2023.
- ↑ a b c d Veli Nurmi: Maamme koulutusjärjestelmä (4. painos), s. 15–21. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1983.
- ↑ "OECD: Lisää miehiä varhaiskasvatukseen", Marjukka Liiten HS, Helsingin Sanomat, 29.3.2012, sivu A4
- ↑ Katso paljonko hoitosi oikeasti maksaa, Outi Kokko, Taloussanomat 19.5.2010
- ↑ Suomen kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2010 (Arkistoitu – Internet Archive), Kuusikko-työryhmä, Lasten päivähoito, Jaana Heinonen, 29.8.2011. sivut 4, 6, 8, 10, 11 ja 13
- ↑ Moilanen, Hanna ym.: Uusi osuuskunta – tekijöiden liike. Helsinki: Into Kustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-264-294-3.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Salminen, Hannele & Salminen, Jukka: Lastentarhatoiminta – osa lapsuuden historiaa: Friedrich Fröbelin lastentarha-aate ja sen leviäminen Suomeen. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliitto, 1986. ISBN 951-9312-12-9.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Outi Kaartamo: Tutkija: Pienet lapset vaarassa vahingoittua päiväkodeissa. Helsingin Sanomat 16.10.2011.