Kuningas Fjalar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuningas Fjalar
Kung Fjalar : en dikt i fem sånger
Alkuperäisteos
Kirjailija Johan Ludvig Runeberg
Kieli ruotsi
Genre eeppinen runous
Julkaistu 1844
Suomennos
Kustantaja Söderström
Julkaistu 1876 (K. Kiljanderin suomennos)
1881 (Otto Mannisen suomennos)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Kuningas Fjalar, Albert Edelfeltin kuvitusta vuoden 1893 kirjaan Suomi 19:nnellä vuosisadalla.

Kuningas Fjalar (Kung Fjalar : en dikt i fem sånger) on J. L. Runebergin eeppinen runoelma, joka on ilmestynyt ruotsiksi vuonna 1844. Teos on saanut vaikutteita Oidipuksen tarusta ja romantiikan ajan sankaritaruista, kuten Esaias Tegnérin Frithiofs Sagasta (1825) ja James Macphersonin Ossianin lauluista (1807).[1]

Teoksen ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1876 nimellä Fjalar kuningas ja vuonna 1881 nimellä Kuningas Fjalar[2]. Sitä on pidetty Runebergin parhaana runoteoksena. Ruotsalainen kirjailija-kriitikko Frans G. Bengtsson totesi siitä vuonna 1927: ”Ei mikään estä arvostelijaa jatkuvasti pitämästä Kuningas Fjalaria täysin virheettömänä alusta loppuun ja verrattomasti suurimpana, kauneimpana ja täysipainoisimpana runoteoksena mitä milloinkaan on kirjoitettu pohjoismaisella kielellä.” [1]

Tarinan kuningas Fjalar hallitsee Gauthiodin viikinkivaltakuntaa. Hän aikoo luopua sotimisesta ja lupaa käyttää miekkaansa vain heikkojen puolustamiseen. Juhlallisen lupauksen pilaa tietäjä Dargar, joka ennustaa Fjalarin suvun sammuvan insestiin. Fjalarilla on kaksi lasta, poika Hjalmar ja tytär Gerda. Ennustuksen estämiseksi tytär heitetään kalliolta alas mereen. Tytär ajelehtii meren yli kelttien kuningaskuntaan Morveniin ja elää siellä Oihonna-nimisenä prinsessana. Häntä käyvät kosimassa monet prinssit, jotka kuitenkin torjutaan. Runoelma sisältää runsaasti merenkäynnin ja kosiotapojen kuvausta. Ratkaisu tulee, kun Hjalmar saapuu kosioretkelle Morveniin ja Oihonna rakastuu häneen. Hjalmar voittaa taistelussa Morvenin prinssit. Silloin Oihonna tunnustaa, ettei hän ole samaa perhettä kuin prinssit. Hjalmar havaitsee tällöin, että kyse onkin hänen omasta sisarestaan. Oihonna surmaa itsensä, ja Hjalmar tekee samoin selostettuaan asian isälleen. Lopuksi myös Fjalar tekee itsemurhan. [1]

Runoelman aatemaailmaa ja filosofiaa on tutkittu paljon. Se synnytti myös negatiivista kritiikkiä. J. V. Snellmanin vuonna 1844 julkaistu arvio on sikälikin merkittävä, että se on Snellmanin merkittävimpiä kirjallisuuspoliittisia kirjoituksia. Se oli myös vastakohta teoksen aikalaisiltaan ja jälkimaailmalta saamille myönteisille arvioille. Snellmanin mielestä runoelma oli pelkkää romanttista draamaa: ”Pelkkä mielikuvituksen leikki, pelkkä fantastinen ja sentimentaalinen eivät tavoita ajan todellista sivistystä. Ne eivät ole myöskään sitä, mitä me vaadimme. Rakkaus, kunnia ja hartaus lämmittävät nykyaikana niin kuin kaikkina aikoina, mutta ne muuttuvat haihatteluksi, jos niiltä puuttuu tarkoitus ja päämäärä.” Snellmanin mielestä Runeberg sai Hirvenhiihtäjät-runoelmaansa positiivisen kansallisen otteen, mutta Kuningas Fjalarissa kansallinen ilmenee vain kieltona ja eristäytymisenä ajan yleisistä tavoitteista.[3]

Negatiivinen kritiikki nousi myös juonen pienestä yksityiskohdasta: kuinka Hjalmar saattoi tunnistaa Oihonnan sisarekseen, kun hän oli kaksivuotias siskon mereen heittämisen aikana? Tämän kysymyksen nosti esille Göteborgin yliopiston professori Johannes Paulson vuonna 1904 Runebergin satavuotisjuhlissa. Aiheesta nousi suuri kohu. Kirjallisuustutkija Yrjö Hirn totesi vuoden 1942 teoksessa Runeberg-gestalten, että syynä saattoi olla Runebergin huolimattomuus juonen rakentamisessa. Hirnin mukaan kyse on kuitenkin vain yksityiskohdasta, ja teos on johdonmukainen elämänkatsomukseltaan. Se heijastaa myös eheästi Runebergin persoonaa. Asiat tapahtuvat draaman lakien mukaan. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rajala, Panu: ”Kuningas Fjalarin arvoitus”, Kansallisrunoilija : J. L. Runebergin elämä, s. 243–253. Helsinki: Minerva, 2020. ISBN 9789523129818.
  2. Fjalar kuningas. Kirjasampo. Viitattu 16.9.2020.
  3. Kuningas Fjalar ja kansalliskirjallisuus (Ote teoksesta J. V. Snellmanin kootut teokset) snellman.kootutteokset.fi: Edita. Viitattu 16.9.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]