Mauritz Stiller

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Greta Garbo ja Mauritz Stiller.

Mauritz Stiller (oik. Moshe Stiller 17. heinäkuuta 1883 Helsinki18. marraskuuta 1928 Tukholma, Ruotsi) oli suomenjuutalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on ainoa suomalainen, jolle on myönnetty tähti Hollywood Walk of Famelle.

Lapsuus ja nuoruus Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauritz Stillerin isä oli Valko-Venäjällä syntynyt sotilasmuusikko Hirsch Stiller, joka tuli vuonna 1867 Suomeen Venäjän armeijan mukana. Äiti Mindel Weissenberg oli kotoisin Puolan Łódźista.[1] He olivat aškenasijuutalaisia. Mauritz syntyi Helsingissä vuonna 1883. Hän jäi täysorvoksi nelivuotiaana, kun hänen äitinsä teki itsemurhan. Isä oli kuollut jo aiemmin. Perhetuttava, hattutehtailija Katzmann otti Stillerin kasvatiksi. Stiller sai työskennellä kasvatusisänsä hattukaupassa, mutta samalla hän unelmoi näyttelijän ammatista. Hän liittyi 16-vuotiaana teatteriseurueeseen ja pääsi pian näyttelijäksi Kansallisteatteriin. Hän oli isokokoinen ja komea mies, ja eloisuutensa vuoksi hän oli suosittu koomisten roolien esittäjä. Stiller esiintyi sekä Helsingissä että Turussa.

Lupaava näyttelijänura Suomessa kuitenkin katkesi Venäjän armeijan kutsuntoihin. Stillerin edesmennyt isä oli ollut Helsingin venäläisen rykmentin sotilassoittaja. Stiller haettiin kotoa ja toimitettiin Novgorodiin, missä hänen isänsä oli viimeksi ollut kirjoilla. Stiller kuitenkin pääsi pakenemaan ja jatkoi matkaansa Tukholmaan.

Elokuvaura Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stiller jatkoi näyttelijänä tukholmalaisissa teattereissa ja yleni teatteriohjaajaksi. Myös elokuvat alkoivat kiinnostaa häntä, ja vuonna 1912 hänet kiinnitettiin Svenska Bion toiseksi pääohjaajaksi Victor Sjöströmin rinnalle.

Jo heti alussa Stiller oli varsin tuottelias ohjaaja, sillä 1912–1915 hän ohjasi noin 30 lyhyttä ja pitkää elokuvaa. Nämä elokuvat ovat kuitenkin aikojen kuluessa tuhoutuneet tai hävinneet, joten Stillerin ensimmäisistä elokuvavuosista ei tiedetä juuri mitään. Sen sijaan joitakin hänen käsikirjoituksiaan tuolta ajalta on säilynyt. Niihin tehdyistä kuvausohjeista käy ilmi, että Stiller kehittelemät tarinat syntyivät ensi sijassa kuvien kautta. Kuvaajaveljesten Julius ja Henrik Jaenzonin kautta Stiller opiskeli elokuvan kieliopin jo hyvin varhain.

Stiller toimi myös jokaisen elokuvan leikkaajana ja usein myös käsikirjoittajana. Hän myös näytteli joissakin elokuvissaan. Stilleriä voidaan siis pitää elokuviensa ehdottomana auteurina.

Urbaania komediaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppalainen, urbaani kulttuuri kiinnosti Stilleriä enemmän kuin perinteinen pohjoismainen agraarikulttuuri. Rakkautta ja journalismia (1916) on Stillerin ensimmäinen säilynyt elokuva. Se on juuri Stillerille tyypillinen kaupunkikomedia Karin Molanderin esittämästä reportterista, joka soluttautuu kotiapulaiseksi Richard Lundin esittämän julkisuutta pakoilevan naparetkeilijän talouteen.

Toinen Suomessa syntynyt ruotsalaistunut elokuvantekijä Gustaf Molander käsikirjoitti Stillerille elokuvat Thomas Graalin paras elokuva (1917) sekä Thomas Graalin parhaat lapset (1918). Nämä ovat ehkä ensimmäisiä elokuvanteosta kertovia elokuvia. Kummassakin näytteli Stillerin pahin "kilpailija" Victor Sjöström pääosaa, hajamielistä käsikirjoittajaa Thomas Graalia, joka rakastuu ja menee myöhemmin naimisiin Karin Molanderin esittämän näyttelijän kanssa.

Stillerin elokuva Gränsfolken (1913) löytyi kesällä 2009 puolalaisen seurakunnan kellarista muiden harvinaisuuksien joukosta. Elokuva kiellettiin Suomessa 1914.[2]

Erotikon (1920) oli elokuvahistorian ensimmäisiä romanttisia komedioita. Se on tarina aviossa olevasta tiedemiehestä, joka rakastuu nuoreen naiseen samaan aikaan, kun hänen vaimollaan on suhde tiedemiehen parhaan ystävän kanssa. Elokuvassa on samanlaista sofistikoitunutta seksiä, jota Erich von Stroheim ja Cecil B. DeMille olivat elokuvissaan jo esittäneet.

Ernst Lubitsch on saanut omalle ohjaajanuralleen vahvoja vaikutteita juuri Erotikonista. Myös Valentin Vaalan 1930-1940-luvun salonkikomedioissa näkyy selviä stillermäisiä vaikutteita.

Suomalaiset aiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Agraarikulttuuri ei ollut täysin Stillerin kiinnostuksen ulkopuolella. Tämän kulttuurin kuvaamiseen Stiller käytti apunaan erityisesti suomalaisia aiheita. Vuonna 1919 valmistunut Johannes Linnankosken romaaniin pohjautuva Laulu tulipunaisesta kukasta oli Stillerin uusi valtaus alueella, johon Victor Sjöström oli erityisesti perehtynyt. Elokuvan toinen suomalaistekijä oli Armas Järnefelt, joka sävelsi sen musiikin.

Juhani Ahon romaanin perustuva Juha valmistui vuonna 1921, ja se oli klassikkoromaanin ensimmäinen elokuvasovitus. Myöhemmin siitä valmistui vielä kolme muuta elokuvaa, viimeisimpänä Aki Kaurismäen mykkäversio 1990-luvun lopulla. Juhan parissa Stillerillä oli viimeistä kertaa täydellinen taiteellinen vapaus.

Selma Lagerlöf -filmatisoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Victor Sjöströmin ohella Stiller oli yksi parhaimmista Ruotsin kansalliskirjailijan Selma Lagerlöfin elokuvallisista tulkitsijoista. Aarne-herran rahat (1919) oli huikea historiallinen spektaakkeli kolmesta skotlantilaisesta palkkionmetsästäjästä, jotka vaeltavat 1500-luvun talvisessa Ruotsissa. Itse Sergei Eisenstein on ottanut vaikutteita elokuvan lopun hautajaisjaksosta.

Lagerlöf-filmatisoinnit jatkuivat vielä elokuvilla Gunnar Heden taru (1923) ja Gösta Berlingin taru (1923). Ensimmäinen oli Lappiin sijoittuva balladimainen elokuva hulttiomaisesta viuluniekasta. Jälkimmäinen oli tarina nuoresta papista, joka alkaa epäillä Jumalan olemassaoloa ja ryhtyy juomaan. Stiller löysi elokuvaan Greta Gustafsson -nimisen näyttelijän, joka myöhemmin tuli tunnetuksi nimellä Greta Garbo. Stilleriä pidetään Greta Garbon löytäjänä.

Hollywood-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saapuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gösta Berlingin taru oli sekä Stillerin että Garbon pääsylippu Hollywoodiin, johon saapui samoihin aikoihin myös Victor Sjöström. Hollywood vei Garbon tähteyteen, ja hänestä tuli kuuluisin ruotsalainen näyttelijä. Myös Sjöström menestyi Hollywoodissa.

Temperamenttiselle Stillerille elokuvanteko Hollywoodissa oli taistelua omien taiteellisten tavoitteiden ja tuottajien rahantaonnan välillä. Aiemmin suurista taiteellisista vapauksista Ruotsissa nauttineelle ohjaajalle Hollywood oli melkoinen pettymys. Hän ei saanut aikaan kuin muutaman elokuvan, joista yksikään ei ole varsinainen mestariteos. Hotel Imperialia (1927) on kuitenkin monesti pidetty hänen Hollywood-kautensa parhaana elokuvana.

Lähtö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopulta Stiller sai tarpeekseen Hollywoodista ja palasi Ruotsiin 1927. Ruotsissa hänen ohjaajanuransa ei kuitenkaan enää jatkunut, ehkä enemmänkin hänen omasta tahdostaan johtuen kuin siitä, ettei hänelle olisi ollut mahdollisuuksia ohjata. Hän kuoli jo 45-vuotiaana loppuvuodesta 1928.

Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stiller on saanut tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Siinä tosin luki alkujaan Maurice Diller. Nimi korjattiin 1980-luvulla oikeaan muotoonsa.

Gösta Berlingin taru oli Ingmar Bergmanin suosikki Stiller-elokuvista.

Mauritz Stillerin veli oli Suomen juutalaisyhteisössä merkittäväksi vaikuttajaksi kohonnut Abraham Stiller. Mauritz Stiller on myös toimittaja Ruben Stillerin isosetä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rony Smolar: Stiller (1800 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 14.11.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Puolalaiskellarissa pölyttyi satavuotiaita elokuvia Yle.fi. Viitattu 21.8.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]