Naapurilähiö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Naapurilähiö
Naapurilähiö logo.jpg
Tyyli draama
Kestoaika 24 min / jakso
Luoja(t) Toini Vuoristo
(käsikirjoitus)
Jussi Tapola (ohjaus)
Peter Finnilä (ohjaus)
Pääosissa Tapio Hämäläinen
Keijo Komppa
Helena Haavisto
Alkuperämaa Suomi Suomi
Verkko Mainos-TV
Esitetty 23. elokuuta 1969 – 5. kesäkuuta 1976
Jaksoja 156
Aiheesta muualla
IMDb

Naapurilähiö on vuosina 1969–1976 esitetty televisiosarja,[1] jota tehtiin 156 jaksoa[2]. Sen käsikirjoitti Toini Vuoristo ja ohjasivat Peter Finnilä ja Jussi Tapola. Siinä seurattiin kuvitteellisessa Helsingin Katajamäessä asuvien Lieslahden ja Sarpamaan perheiden elämää. Ilmeisesti sarjalle suunniteltiin myös nimeä ”Katajamäen asukkaat”. Sarjaa kuvattiin muun muassa Helsingin Siltamäessä[3]. Vaikka kyseessä oli perhesarja, siinä käsiteltiin myös yhteiskunnallisia asioita, enemmän kuin esimerkiksi Me Tammelat -sarjassa.[4]

Syksyllä 1971 Naapurilähiö oli Katso-lehden lukijaäänestyksessä television suosituin ohjelma. Katsojia sillä oli 1,8 miljoonaa, hieman vähemmän kuin yli kahden miljoonan katsojalukuun yltäneellä ja toiseksi suosituimmaksi äänestetyllä brittisarjalla Mennään bussilla.[5]

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Väinö Sarpamaa, 49, putkiasentaja, on itse rakentanut talonsa rintamamiespalstalle. Vaimo Aino, 47, on osuuskaupan maitopuolen vastaava, uskoo mieheensä, kotiin ja Raamattuun. Lapsia on neljä, vanhin Arto, 22, opiskelee valtiotieteitä, Riitta, 17, käy lukiota, Matti, 15. Perheen nuorimmainen Mikko on vasta viisivuotias.

Kalervo Lieslahti, 37, ekonomi, on pikkutarkka tilimies, joka lainan avulla on saanut hankituksi perheelleen oman asunnon. Vaimo Marjatta, 36, on huoltotarkastaja kaupungin lastensuojeluvirastossa, hänen piirinään on juuri Katajamäki ympäristöineen. Tyttäret, koululaiset Mervi, 15, ja Pilvi, 7, ovat hieman vastahakoisesti jättäneet keskikaupunkiasunnon ja ystävänsä muuttaakseen naapurilähiöön, saviselle pellolle nimeltä Katajamäki. [6]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Keijo Komppa    Kalervo Lieslahti  
 Helena Haavisto    Marjatta Lieslahti  
 Harriet Finne    Mervi Lieslahti  
 Pilvi-Sisko Multimäki    Pilvi Lieslahti  
 Tapio Hämäläinen    Väinö Sarpamaa  
 Hilkka Helinä    Aino Sarpamaa  
 Elina Halttunen    Riitta Sarpamaa  
 Harri Hyttinen    Matti Sarpamaa  
 Timo Närhinsalo    Arto Sarpamaa  
 Jaakko Nuotio    Jaakko Sarpamaa  
 Kauko Helovirta    Hjalmar Raita  
 Marita Nordberg    Helmi Raita  
 Tarja Markus    Virpi Raita  
 Antti Närhinsalo    Teemu, Virpin ja Arton au-lapsi  
 Jyrki Nousiainen    Risto Ruohola  
 Heikki Heino    Reiska Rajala  
 Rauni Ranta    Rauha Rajala  
 Susanna Haavisto    Raija Rajala  
 Laila Rihte    Rouva Lehtosalo  
 Yrjö Tähtelä    Jarkko Lehtosalo  
 Pertti Hakala    Ilkka Turunen  
 Mirja Salmenkivi    Tiina  
 Vanto    Telle, Tiinan pikkusisko  
 Anne Kämpe    Anne  
 Esko Tuomi    Kalle Järvinen  
 Soila Komi    Anita  
 Alli Häjänen    Hinni  

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iiris Ruoho: Perhesarja suomalaista arkea rakentamassa, sivu 220 teoksessa Kai Häggman; Anu-Hanna Anttila. Suomalaisen arjen suuri tarina. Werner Söderström; 2010. ISBN 978-951-0-36732-2.
  2. Naapurilähiö takaisin | Muistikuvaputki | yle.fi yle.fi. Viitattu 25.10.2015.
  3. Oulunkylä on nykyajan Naapurilähiö Helsingin Uutiset. Viitattu 25.10.2015.
  4. Juhani Wiio (toim.): Television viisi vuosikymmentä., s. 360. SKS, 2007.
  5. Katso 8/1972, katso Elfving, Sari: Taikalaatikko ja tunteiden tulkit. Televisio-ohjelmia ja -esiintyjiä koskeva kirjoittelu suomalaisissa lehdissä 1960- ja 1970-luvuilla, s. 270. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, 2008. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 18.7.2021).
  6. Katso-lehti, 18.8.1969.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]