Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Hella Wuolijoki(näytelmä)
Valentin Vaala
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Eino Heino
Leikkaaja Valentin Vaala
Pääosat Emma Väänänen
Tauno Palo
Kirsti Hurme
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 25. joulukuuta 1946
Kesto 91 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 4 447 539 vmk
Seuraaja Niskavuoren Heta
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Malviinan (Hurme) ja Niskavuoren isännän (Palo) lempi roihuaa.

Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä on suomalainen klassikkoelokuva vuodelta 1946. Se perustuu Hella Wuolijoen saman nimiseen näytelmään vuodelta 1940. Viidestä mustavalkoisesta Niskavuori-sarjan elokuvasta Loviisa valmistui toisena. Tapahtumien aikajärjestyksessä se on ensimmäinen: se ajoittuu 1880-luvulle.

Suuriruhtinaskunnan vällyjen alla on monenlaista epäsäätyistäkin säpinää. Niskavuoren isäntä havittelee itselleen piika Malviinaa, mutta talon kunnia vaatii avioliittoa rikkaan Loviisan kanssa. Tahtojen taistelussa sukutilan etu syrjäyttää yksilön edun. Valentin Vaalan ohjaamalle ja Eino Heinon kuvaamalle elokuvalle myönnettiin vuonna 1947 Jussi-palkinnot ohjauksesta, kuvauksesta ja Emma Väänäselle naispääosasta. Niskavuoren nuoresta miniästä kertova elokuva keräsi elokuvateattereissa puolisen miljoonaa katsojaa.[1] Televisiossa Loviisa esitettiin ensi kerran 12. syyskuuta 1964.

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Emma Väänänen  … Loviisa Saaroisista  
 Tauno Palo  … Juhani Niskavuori, suurtilan isäntä  
 Kirsti Hurme  … piika Malviina  

Sivuosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Holger Salin  … renki Martti  
 Maija Nuutinen  … Niskavuoren vanha emäntä  
 Hilkka Helinä  … Niskavuoren Heta  
 Reino Häkälä  … Niskavuoren Antti  
 Toini Vartiainen  … Niskavuoren Kustaava  
 Reino Valkama  … Loviisan isä, Saaroisten isäntä  
 Matti Aulos  … Roope-setä, Juhanin puhemies  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1880-luku. Häme. Niskavuoren suurtilalla asuu ydinperhe eli vanha emäntä jälkeläisineen, jotka ovat vanhin poika ja Niskavuoren isäntä Juhani, pikkuveli Antti, määrätietoinen Heta-sisko ja kuopuksena iloluontoinen Kustaava. Sisarukset juttelevat heinäpellolla siitä, kuka kenetkin nai ja puhelevat suurtilansa raha-asioista. Juhani haluaisi naida Niskavuoren hehkeä piian, mejerska Malviinan, jonka kanssa hänellä on yhteinen poika, jonka isyys tosin on tarkoin salattu. Myös renki Martti haluaa piian itselleen. "Martti taitaa kokea verkkojaan", Juhani kyselee Malviinalta tavatessaan renkinsä tämän seurassa. "Kokevat niitä muutkin... mutta tyhjää on!", Malviina tokaisee ylpeänä. Niskavuorelle ei piikoja naida, on taasen vanhan emännän järkkymätön kanta. Lisäksi suurtila on pahoin velkaantunut, joten Juhanin on naitava rahaa.

Piian naiminen olisi Niskavuoren perinteitä ravisuttava skandaali. Vanha emäntä haluaa Juhanin naivan rikkaan Saaroisten Loviisan Längelmäeltä. Jos Juhani ei tähän suostu, Nikkilän Kirstin kanssa seurusteleva Antti periköön Niskavuoren! Aikansa vastustettuaan Juhani taipuu äitinsä ja Niskavuoren tahtoon. Hän lähtee puhemiehineen Saaroisiin kosiomatkalle ja tapaa Loviisan ensimmäisen kerran sitten lapsuusvuosien. Syrjässä maailmanmenosta Hämeen koillissyrjällä elänyttä Loviisaa kiehtoo ajatus elämästä Niskavuorella rintamaiden sydämessä. Loviisa päättää tulla Juhanille vaimoksi ja suurtila saa nöyrän miniän rahoineen. Juhani ei kuitenkaan pääse Malviinan yli, vaan alkaa pitää tätä jalkavaimonaan. Oltuaan piikana jonkin aikaa toisaalla, Malviina palaa Juhanin tahdosta Niskavuorelle. Vanha emäntä ja Heta haluavat savustaa Malviinan ulos. Kustaava ja Antti yrittävät tasapainoilla vastakkaisten voimien välissä. Yritetäänpä Antistakin tehdä aviomiestä Malviinalle ja häntä väitetään Malviinan pojan isäksi.

Alkuun Loviisa on hyvin säyseä nuori emäntä, hän pyrkii välttämään konflikteja ja tulee hyvin toimeen anoppinsa kanssa. Hän sallii kälynsä Hetan emännöidä Niskavuorta, vaikka Juhani ja Kustaava muistuttavat Loviisalle, että tämän ei tulisi antaa liiaksi Hetan määräillä.

Tarinan käännekohta on, kun Loviisalle paljastuu miehensä suhde Malviinaan. Hän yhyttää heidät suutelemassa toisiaan Niskavuoren tuvassa ja juoksee järkyttyneenä metsään. Seuraavana päivänä Loviisan isä vierailee Niskavuorella, ja häneltä pyritään salaamaan tapahtunut. Loviisa vauvoineen palaa pahoinvoivana metsästä, hänen isänsä arvelee tyttären huonon olon johtuvan raskaudesta. Myös vanha emäntä on tuvassa, ja hän kuolee yllättäen keinutuolissa istuessaan. Loviisa ottaa vihdoin paikkansa emäntänä, eikä anna Hetan enää komennella itseään.

Loviisa ja Juhani ajautuvat konfliktiin. Juhani yrittää hukuttaa naisasiat viinapulloon. Samalla hänen pitäisi rakentaa senaattorin uraa talonpoikaissäädyn edustajana. Kun Juhani lähtee Helsinkiin, Loviisa kutsuu Malviinan ja tämän äidin, Juse-muorin, puhutteluun. Loviisa ehdottaa Malviinalle, että tämä lähtisi Pohjanmaalle piiaksi Loviisan sukulaisten luo. Loviisa tarjoaa Malviinalle kolmea sataa markkaa taloudelliseksi tueksi. Ylpeä Malviina heittää setelit piirongin päälle; hän tulkitsee rahatarjouksen Loviisan yritykseksi ostaa aviomiehensä Malviinalta. Malviina lähtee Niskavuorelta poikineen. Juhani vaatii Loviisaa paljastamaan Malviinan olinpaikan. Loviisa ei suostu. Elokuvan lopussa Niskavuorella pidetään juhlat, joihin saapuu pitäjän silmäätekeviä. Saunan kautta isäntäkin saadaan edustuskuntoon; hän sanoo Loviisalle tulleensa järkiinsä, eikä halua menettää taloaan ja asemaansa yhden naisen tähden. Raivoisan rymistelyn jälkeen Loviisa on lunastanut paikkansa Niskavuoren emäntänä.

Kuvausajat ja -paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loviisan kuvaukset kesällä 1946.

Loviisa kuvattiin kesällä ja syksyllä 1946. Niskavuoren tilaa elokuvassa esittää Pakaraisten talo Lammilla Syrjäntaustan kylässä. Saaroisten tilana on Ojakkalan talo Nurmijärvellä Palojoen kylässä.

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loviisa sai aikalaiskriitikoilta pääasiassa myönteisen vastaanoton. Tamperelainen Aamulehti kirjoitti: "Loviisa on valmistettu hyvin huolellisesti niinkuin yleensä Suomi-Filmin elokuvat --- Vaala on pyrkinyt vakavasti sekä filmaattisuuteen, että taiteelliseen ilmaisuun, mutta nähdäkseni onnistunut siinä vain puolittain." Aamulehti kritisoi elokuvan alkua pitkäveteiseksi tapahtumien valmisteluksi, mutta huomautti, että loppua kohden elokuvan dramaattinen jännitys kohoaa. Helsingin Sanomat hehkutti Eino Heinon kuvausta, hänen kykyään saada hämäläinen luonto niin täyteläisen hellästi kuvattua, että se liikuttaa mieltä. Mitä missä milloin 1990 -kirjassa Kari Uusitalo valitsi Loviisan yhdeksi sadasta merkittävästä suomalaisesta näytelmäelokuvasta. Hän piti sitä parhaana Vaalan kolmesta Niskavuori-filmatisoinnista.

Risto Hannula arvioi Loviisan olevan Niskavuoren naisiin verrattuna "hieman jäsentelemätön ja liian tasainen".[2]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtion elokuvatarkastamo lyhensi yhdellä metrillä elokuvan alkupuolen kohtausta, jossa Juhani asettaa kätensä Malviinan polvelle ja kohottaa isännän lumonneen piian hametta.[1]

Ruotsissa elokuva tunnetaan nimellä Gårdarnas folk, ja sen ensi-ilta oli 15. elokuuta 1947. Loviisa-elokuvalla on myös englanninkielinen nimi Louisa ja ranskankielinen nimi Louise. Samasta aiheesta tehtiin televisioelokuva Niskavuoren nuori emäntä vuonna 1987.

Väänänen tulkitsi Loviisaa myös elokuvissa Niskavuoren Heta (1952) ja Niskavuoren naiset (1958). Palo tulkitsi Edvin Laineen Niskavuori-filmatisoinneissa 1950-luvulla Juhanin poikia Aarne Niskavuorta ja Juhani Mattilaa. Hän oli näytellyt Aarnea myös Vaalan Niskavuoren naiset -elokuvassa vuonna 1938.

Wuolijoen alkuperäisnäytelmässä on kolme näytöstä, ja kussakin niistä kaksi kuvaelmaa. Elokuvan alkuun lisättiin tapahtumia, joita näytelmässä ei ole. Tapahtumia laajennettiin Niskavuoren tilan ulkopuolelle, muun muassa Saaroisiin. Myös henkilökaartia muutettiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hella Wuolijoki, Hauho.fi Archive.orgissa
  2. Elokuvan vuosikirja 1958, s. 30