Omena putoaa...

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Omena putoaa...
Omena putoaa.jpg
Ohjaaja Valentin Vaala
Käsikirjoittaja Valentin Vaala
Usko Kemppi
Mika Waltari
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Einar Englund
Kuvaaja Eino Heino
Leikkaaja Valentin Vaala
Lavastaja Roy
Pääosat Toini Vartiainen
Tauno Palo
Reino Valkama
Valtteri Virmajoki
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 1952
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Omena putoaa... on Valentin Vaalan ohjaama suomalainen mustavalkoinen elokuvakomedia vuodelta 1952. Se perustuu Mika Waltarin Omena putoaa -näytelmään. Elokuva palkittiin viidellä Jussilla. Pääosia esittävät Toini Vartiainen ja Tauno Palo. Elokuvan ensi-ilta oli 26. syyskuuta 1952.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan käsikirjoitus perustuu Mika Waltarin näytelmään Omena putoaa, joka sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa 1947. Waltari ei ollut ensin halukas tekemään näytelmästään elokuvasovitusta, mutta suostui lopulta ohjaajan pyyntöihin, Panu Rajalan mukaan lähinnä taloudellisista syistä. Käsikirjoittajaryhmässä olivat Waltarin lisäksi ohjaaja Vaala ja Usko Kemppi.[1]

Waltari oli omistanut näytelmän mäyräkoiralleen Tiukulle, jota hän nimitti ”uskollisimmaksi ja hartaimmaksi ystäväkseen”.[2] Waltari näyttäytyy elokuvassa cameoroolissa mäyräkoiraa taluttamassa. Rajala arvelee Waltarin suostuneen rooliin siksi, että hän oli ihastunut Ilonaa näyttelevään Toini Vartiaiseen.[3]

Tapahtumaympäristöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva perustuu Waltarin näytelmään, mutta siinä on myös muutamia eroja. Näytelmän tapahtumapaikka on Jonssonien asunto, mutta elokuvassa tapahtumaympäristönä on useita paikkoja. Alussa on kymmenen minuutin prologi, jossa näkyy teollisuusneuvos Österbergin liikepalatsi ja hänen yksinäisyytensä ja terveyshuolensa. Sitten seuraa Ilonan hukuttautumisnäytös, joka näytelmässä tulee esiin vain kerrottuna.[4] Näytelmässä Jonssonit huijaavat johtaja Judasta, jonka tilalla elokuvassa on kilpaileva rikollisliiga. Ilonan poikaystävä Usko on poistettu, ja Ilona rakastuu hänen sijastaan Ventti-Villeen. Lopussa on vielä teollisuusneuvoksen kotona kuvattu illalliskohtaus, jota ei ole näytelmässä.[5]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarvioissa Vaalaa luonnehdittiin kansainvälisen tason ohjaajaksi, käsikirjoitusta pidettiin Waltarin parhaana ja erityisesti dialogia hyvin elokuvaan luontuvana.[6]

Rajalan mukaan Vaalan elokuvaa on pidetty harvinaisen onnistuneena näytelmän elokuvasovituksena, mutta hänen mielestään se on silti liian alleviivaavana ja osoittelevana ”hyvän komedian vesitys”. Rajala pitää erityisesti epäonnistuneena ratkaisuna Ilonan ja Ventti-Villen suhdetta, joka tuhoaa jälkimmäisen henkilöhahmon.[7]

Televisioesityksen yhteydessä esitetyn arvion mukaan komedia toimii hauskan tyyppigallerian varassa, eikä se pääse irti teatteritaustastaan. Kokonaisuutena sitä luonnehditaan pikkunäppäräksi.[8] Tauno Palo, joka esitti rikostoveria teatterissakin, on saanut luonnehdinnan valloittava[9].

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Toini Vartiainen  … Ilona Jonsson  
 Tauno Palo  … Ventti-Ville  
 Reino Valkama  … Jonsson, Perämies-Jaska  
 Valtteri Virmajoki  … teollisuusneuvos Walter Österberg  
 Leo Riuttu  … asianajaja Karhunen  
 Senni Nieminen  … Anderssonska  
 Tarmo Manni  … filosofi-maisteri  
 Pentti Viljanen  … Murto-Kalle  
 Matti Lehtelä  … Viski-Vihtori  
 Mauno Hyvönen  … Emil  
 Uuno Laakso  … elostelija  
 Kirsti Ortola  … tyttö  
 Emma Väänänen  … teollisuusneuvoksen palvelija  
 Kyösti Käyhkö  … ”johtaja”  
 Kaarlo Aavajoki  … ”tilanomistaja”  
 Hilkka Kinnunen  … sukulaistyttö  
 Yrjö Ikonen  … vankilan johtaja  
 Vilho Ruuskanen  … komisario  
 Osmo Pöntinen  … etsivä  
 Erkki Kalakari  … Tenu-Kustaa  
 Paavo Hukkinen  … autonkuljettaja  
 Mika Waltari  … koiraa taluttava mies  
 Ruth Johansson  … vuodemirri  
 Artturi Laakso  … teollisuusneuvoksen serkku  
 Onni Timonen  … poliisi  
 Ester Lindgren  … ahne täti  

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva sai vuonna 1952 viisi Jussi-palkintoa:[10]

  • käsikirjoitus: Mika Waltari
  • ohjaus: Valentin Vaala
  • miespääosa: Tauno Palo
  • naissivuosa: Senni Nieminen
  • miessivuosa: Pentti Viljanen

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Panu Rajala: Noita palaa näyttämölle. Mika Waltari parrasvaloissa. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.
  • Panu Rajala: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rajala 1998 s. 587
  2. Rajala 1998 s. 215
  3. Rajala 2008 s. 587
  4. Rajala 1998 s. 214
  5. Rajala 1998 s. 217
  6. Waltari valkokankaalla: Omena putoaa Lasipalatsi. Viitattu 22.4.2011.
  7. Rajala 1998 s. 216–217
  8. AL: Omena putoaa, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 32/2012 sivu 13
  9. AP: Omena putoaa, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 47/2013 sivu 25
  10. Omena putoaa... Elonetissä