Neiti Tuittupää
| Neiti Tuittupää | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Valentin Vaala |
| Käsikirjoittaja | Martti Larni |
| Perustuu | Hilja Valtosen romaaniin Opettajan villikko, Otava 1928 |
| Tuottaja | Matti Schreck |
| Säveltäjä | Harry Bergström |
| Kuvaaja | Eino Heino |
| Leikkaaja | Valentin Vaala |
| Lavastaja | Arvo Kotilainen |
| Pääosat |
Lea Joutseno Tapio Nurkka Tauno Majuri Rakel Linnanheimo |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi Oy |
| Ensi-ilta | 25. huhtikuuta 1943 |
| Kesto | 80 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Neiti Tuittupää (ruots. Fröken Brushuvud) on Valentin Vaalan ohjaama elokuva vuodelta 1943. Se perustuu Hilja Valtosen romaaniin Opettajan villikko (1928) ja on järjestyksessä kuudes Valtosen aiheen pohjalta tehty elokuva.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Anna Tipuli Pusu on sanavalmis opettajan tytär savolaisesta kirkonkylästä. Hänen lapsuudenystävänsä Erkki Erä on lahjakas viulisti, joka haluaisi ulkomaille opiskelemaan. Tipuli aikoo päästä Musiikkiopistoon ja säestää Erkkiä pianolla eräässä tilaisuudessa. Perhe kuitenkin vastustaa Tipulin haaveita pianistin urasta, jota ei pidetä kunnon ammattina. Erityisen jyrkkänä on hänen veljensä Tauno, joka suosittelee alempaa hallintotutkintoa ja virkauraa. Tipuli pitää päänsä ja yrittää saada lainaa paikallisilta isänniltä, mutta yritykset valuvat tyhjiin. Lopulta Tipuli myöntyy Taunon tahtoon ja äiti hankkii lainaan takuut omalta veljeltään.
Tipuli aloittaa virkamiestutkintoon tähtäävät lakiopinnot Helsingin yliopistossa ja opiskelee tarmokkaasti, kun taas hänen huonetoverinsa Elli keskittyy juhlimiseen. Tipuli yrittää tavata myös Erkkiä, mutta saa kuulla että tämä on matkustanut Pariisiin ja Italiaan. Hän riitaantuu Ellin ja muiden osakuntatoveriensa kanssa, eikä villi opiskelijaelämä tunnu sopivan hänelle. Tipuli purkaa mieltään Taunolle ja kieltäytyy palaamasta yliopistolle. Vaimonsa kehotuksesta Tauno hankkii Tipulille sairaanhoitajaharjoittelijan paikan sairaalasta, koska ”eihän lakitiede sovi naiselle”. Taunoa ollaan nimittämässä alilääkäriksi samaan sairaalaan. Kun Tipuli esitellään Taunolle, he iskevät silmää toisilleen, mistä ylihoitajatar Uxen eli ”Kyyhkysäiti” saa aiheen moittia Tipulia, jota hän muutenkin pitää jyrän alla.
Kaksi vuotta kuluu, ja Tipulin 25-vuotissyntymäpäivää juhlitaan sairaalalla. Tipuli lupautuu Taunon lapsenpiiaksi, mutta unohtaa asian kokonaan nähdessään sanomalehdestä uutisen Erkin paluukonsertista Suomessa samana iltana. Tipuli rientää konserttiin, jonne Tauno ja hänen vaimonsa Lahja saapuvat myöhässä jouduttuaan jättämään lapsensa kahden kesken. Tipuli poistuu salaa ja rientää veljensä kotiin, jonne Tauno ja Lahja ovat kutsuneet Erkin ja hänen säestäjänsä neiti Palménin iltapalalle. Erkki ilahtuu tavatessaan Tipulin, mutta tämä on mustasukkainen Erkin ja neiti Palménin läheisestä suhteesta ja poistuu pian seurasta.
Erkki ja Tipuli tapailevat, mutta suhde ei etene kevyttä naljailua pidemmälle. Sen sijaan keski-ikäinen ylilääkäri kertoo Taunolle olevansa vakavasti ihastunut Tipuliin. Tauno kutsuu molemmat illaksi luokseen, ja illan päätteeksi ylilääkäri pyytää Tipulin ravintolaan, jossa hän esittää kosintansa. Tipuli vastaa, ettei rakasta häntä tai ketään muutakaan, mutta jättää asian auki huomatessaan Erkin saapuvan ravintolaan neiti Palménin kanssa. Myös Erkki panee merkille Tipulin seuralaisineen ja kosii yllättäen neiti Palménia; he juovat kihlajaismaljan.
Erkki tapaa Tipulin sattumalta kaupungilla ja kutsuu hänet asuntoonsa. Hän kertoo ensin omasta kihlauksestaan, mutta tiukkaa sitten Tipulin suhteesta ylilääkäriin ja tunnustaa rakastavansa Tipulia. ”Tahdon kaikki tai ei mitään”, Tipuli vastaa ja poistuu asunnosta, kun neiti Palmén saapuu paikalle. Tämä on epäluuloinen tilanteesta eikä Erkki kiellä tunteitaan Tipulia kohtaan, joten pari päättää purkaa kihlauksensa.
Tipuli pyytää lomaa vieraillakseen perheensä luona ja lykkää yhä vastausta ylilääkärin kosintaan. Kun Erkki esittää oman kosintansa, Tipuli kuitenkin vastaa olevansa kihloissa. Mies lähtee loukkaantuneena Tipulin purskahtaessa itkuun. Tipuli matkustaa junalla Kuopioon ja kohtaa kotipitäjän tutun isännän, joka pyytää häntä seurakseen ravintolaan. Erkki on parhaillaan kiertueella Savossa ja esiintyy sattumalta samassa ravintolassa. Tipuli kuitenkin karkaa ravintolasta sillä verukkeella, että hänen sulhasensa odottaa. Isännältä Erkki saa kuulla Tipulin tulleen Kuopioon yksin. Erkki ei ehdi linja-autoon, jolla Tipuli matkustaa, mutta lähtee naisen perään vuokra-autolla ja tavoittaa tämän majatalossa, jossa matkustajat joutuvat yöpymään linjurin ajettua ojaan. Tipuli äksyilee edelleen, kunnes Erkki kertoo kihlauksensa purkautumisesta. Tipulikin tunnustaa valehdelleensa, jolloin Erkki riemastuu: ”Tipuli, anna pusu”.
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neiti Tuittupää tehtiin Hilja Valtosen romaanin Opettajan villikko (1928) pohjalta. Käsikirjoittaja Martti Larni typisti juonta tuntuvasti – romaani kertoo ”opettajan villikon” vaiheet syntymästä runsaan neljännesvuosisadan eteenpäin, kun taas elokuva alkaa Tipulin ollessa yli 20-vuotias.[1] Päähenkilön murheet ovat pitkälti kirjailijan omia vastoinkäymisiä; Hilja Valtosella oli taiteellisia pyrkimyksiä, joita hänen perheensä vastusti. Tuolloin taideaineita pidettiin yleisestikin humpuukina.[2]
Elokuvan ulkojaksot kuvattiin talvella 1943 Helsingin pitäjän kirkonkylän ja keskustan alueilla sekä Kuopiossa Haapaniemenkadulla.[1] Pääkaupunkiseudulla oli ruoka kortilla sota-ajan säännöstelyn takia, ja Savossa kuvausryhmä pääsi nauttimaan ”oikeitten immeisten” herkuista. Paikalliset ihailivat filmitähtiä, jotka olivat tarkkailun kohteena myös vapaa-aikanaan: ”Oli varhainen aamu. Filmiväki uinaili kaikessa rauhassa, kun hotellin eteisaulaan oli jo ilmestynyt lauma innokkaita ihailijoita. Ovikerberos oli järkähtämätön, hän ei päästänyt ketään sisään. Mutta tuostako kuopiolaiset olisivat hämmästyneet. – – Päättäväisinä siis eräät suuntasivat kulkunsa jonnekin takapihalle, siellä oli kiivettävä palomuurien yli, pujottauduttava jostain luukusta sisään, ryömittävä, hiivittävä – ja loppujen lopuksi joukko seisoi Lea Joutsenon vuoteen ääressä ihaillen hänen lapsenomaista untaan”, Suomi-Filmin Uutisaitta -lehti kirjoitti Kuopion tapahtumista.[3]
Neiti Tuittupään yleisömenestys oli huomattavasti vuoden keskitasoa parempi.[1]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aikalaisarvioijien mielestä elokuva ei ollut samaa tasoa kuin edeltäjänsä. Uuden Suomen kriitikon Salama Simosen mukaan tarinaan ”ei ole onnistuttu saamaan valtosmaista kepeyttä ja pirteyttä”. Olavi Veistäjä (Aamulehti) piti sitä ”luistavana ajanvietefilminä” ja koki sen puolustavan viihde-elokuvana paikkaansa. Aiemmin kiitosta saanut Lea Joutseno ei Toini Aaltosen (Suomen Sosialidemokraatti) mukaan ”ole läheskään se pirteä komedienne, jona olemme tottuneet hänet aikaisemmin näkemään”. Kritiikistä sai osansa myös Tapio Nurkka, jota pidettiin ulkonäöltään ”postikorttimaisen kauniina” mutta esiintymiseltään kankeana.[1]
Myöhemmin televisioesityksen yhteydessä kirjoittaneiden kriitikoiden mukaan elokuva ei ole parhaita Valtosen romaaneista tehtyjä filmitulkintoja. Lea Joutseno sai kuitenkin kiitosta komediennena[4] ja myös näppärää sanailua arvostettiin[5].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Neiti Tuittupää Elonetissä