Risto Hannula

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Risto Reino Hannula (26. elokuuta 1936 Pori26. helmikuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen kulttuuritoimittaja ja kriitikko. Hänelle myönnettiin valtion tiedonjulkistamispalkinto kahteen otteeseen 1972 ja 1986.[1][2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannula aloitti toimittajanuransa Ylioppilaslehden elokuvakriitikkona vuonna 1956. Viiden vuoden mittaista rupeamaa seurasivat lyhyehköt pestit Satakunnan Kansan ja Uuden Suomen kulttuuritoimittajana. Vuonna 1967 Hannula siirtyi Suomen Sosialidemokraatin kulttuuritoimittajaksi. Hän jäi eläkkeelle 1996.[1]

Erityisen laaja asiantuntemus Hannulalla oli elokuvataiteesta ja jazz-musiikista. Hän oli yksi Pori Jazz -festivaalin perustajista, sekä mukana Pori Jazz 66 ry:n hallituksessa runsaat kymmenen vuotta. Lisäksi hän kuului Suomen dekkariseuran perustajiin.[1][3] Sanomalehtityön ohella Hannula toimi kielenkääntäjänä.[1] Hänen käännöstöitään on muun muassa Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scener ur ett äktenskap).

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kulttuuri- ja mielipidelehdet ; kirj. Risto Hannula, Kari J. Kettula, Kari Vaijärvi (työryhmän sihteeri). Kirjastopalvelu, Helsinki 1981, uudistetut laitokset nimellä Akkaväestä Ytimeen : kulttuuri- ja mielipidelehdet Suomessa - kultur- och debatt-tidskrifter i Finland. Kirjastopalvelu, Helsinki 1985 ja Snellmanin perilliset : kulttuuri- ja mielipidelehdet Suomessa - På Snellmans långa linje : kultur- och debatt-tidskrifter i Finland. Kirjastopalvelu, Helsinki 1988

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • J. M. I. Peters : Johdatusta elokuvakasvatukseen. Otava 1965 (alkuteos Teaching about the film)
  • Göran Palm : En yritä tehdä oikeutta. Tammi 1968 (alkuteos En orättvis betraktelse)
  • Olof Palme : Politiikka on tahdon asia ; vuonna 1968 ilm. ruots. kokoelmasta Politik är att vilja valinnut ja suom. Risto Hannula. Tammi 1969, 2. painos 1986
  • Jan Myrdal : Kiina: vallankumous jatkuu ; ruots. alkuteoksesta Kina: revolutionen går vidare sekä sen tarkistettuun laitokseen perustuvasta englanninnoksesta suom. Risto Hannula. Tammi 1971
  • Marit Paulsen : Sinä, ihminen? : vuorotyöläisen raportti. Tammi 1973 (alkuteos Du, människa)
  • A. A. Milne : Punaisen talon arvoitus. WSOY 1973, 2. painos 1995 (alkuteos The red house mystery)
  • Tage Erlander : Muistelmia 1901-1941. Tammi 1973
  • Gunnar Gunnarson : Sosialidemokratian aateperintö : utopismi : marxismi : sosialismi ; ruots. alkuteoksesta suom. Risto Hannula ; suomennoksen tark. ja esipuheen kirj. Bo Ahlfors. Tammi 1973
  • Ingmar Bergman : Kohtauksia eräästä avioliitosta. Gummerus 1974, 3. painos 2007 (alkuteos Scener ur ett äktenskap)
  • Per I. Gedin : Kirja muuttuvassa yhteiskunnassa : kirjamarkkinoiden historiasta ja tulevaisuudesta. Tammi 1977 (alkuteos Litteraturen i verkligheten)
  • Antti Eskola, Johannes Salminen : Puhe on Suomesta : kirjeitä 1979-1980 ; Johannes Salmisen osuuden ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suom. Risto Hannula. Tammi 1980
  • Yrsa Stenius : Rakas minä : Albert Speerin arvoitus. Kirjayhtymä, Helsinki 1981 (alkuteos Jag älskar mig)
  • Johannes Salminen : Rajamaa : esseitä ; ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta Gränsland suom. Risto Hannula, Kyllikki Härkäpää. WSOY 1984
  • Jörn Donner : Viettelysten aika : elokuva-arvosteluja ja -esseitä vuosilta 1951-1982 ; toim. ja suom. Risto Hannula. Suomen elokuva-arkisto. Julkaisusarja. A 5. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1985
  • Yrsa Stenius : Aikamme sankarit : poliitikon muuttuva profiili. Kirjayhtymä, Helsinki 1986
  • Henrik ; toim. Märta Tikkanen ; suom. Risto Hannula, Eila Pennanen. WSOY 1986
  • Bengt Packalén : Mustat kyyneleet, punainen maa : ihmisiä vallankumouksen Kuubassa. Tammi 1986 (alkuteos Svarta tårar, röd jord)
  • Johannes Salminen : Aleksandrian muisto. WSOY 1988
  • Johan Wrede : Se kansa meidän kansa on : Runeberg, vänrikki ja kansakunta ; suom. Timo Hämäläinen ja Risto Hannula. Gummerus 1988 (alkuteos Jag såg ett folk..)
  • Jörn Donner : Houkutusten aamu on se aamu, jolloin kuvaustyöt alkavat ; toim. ja suom. Risto Hannula. Suomen elokuva-arkisto. Julkaisusarja. A 15. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1990
  • Jaan Kaplinski, Johannes Salminen : Vieläkö Tartossa laulaa satakieli ; Jaan Kaplinskin kirjeet on suomentanut Juhani Salokannel ja Johannes Salmisen kirjeet Risto Hannula. Tammi 1990
  • Fazer 100 ; suunnittelu ja tekstit Jörn Donner ; suomennos Risto Hannula. Karl Fazer, Helsinki 1991
  • Georg Henrik von Wright : Ihminen kulttuurin murroksessa ; suomentaneet Risto Hannula, Jussi T. Aro ja Heikki Nyman. Otava 1996
  • Yrsa Stenius : Elämäni mies. Kirjayhtymä, Helsinki 1998 (alkuteos Mannen i mitt liv)
  • Gösta Ågren : Tämä elämä. WSOY 2001 (alkuteos Detta liv)
  • Merete Mazzarella : Kun kesä kääntyy : vanhenemisen taidosta. Tammi 2001 (alkuteos Då svänger sig sommaren kring sin axel)
  • Yrsa Stenius : Kunnes siipi murtuu : Jussi Björlingin taru. Tammi 2003 (alkuteos Tills vingen brister : en bok on Jussi Björling)
  • Yrsa Stenius : Totuudesta ja valheesta. Kirjapaja, Helsinki 2004
  • Dekkarisankarit : kuka kukin on ; suomentaja Risto Hannula ; suomalaisen osuuden toimittajat Keijo Kettunen, Janne Mäkelä ja Pekka Turunen. BTJ Kirjastopalvelu - Suomen dekkariseura, Helsinki 2006 (alkuteos Dexikon : mer än 500 detektiver, thrillerhjältar, äventyrare, medhjälpare - samt en och annan minnesvärd skurk, kirj. Bo Lundin ym.)
  • Max Weber : Tiede ja politiikka : kutsumus ja ammatti ; suomentanut Tapani Hietaniemi ja Risto Hannula. Vastapaino, Tampere 2009

Toimitustöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kiilan albumi 10 ; toimituskunta Risto Hannula ym. Kirjailija- ja taiteilijaryhmä Kiila, Helsinki 1977
  • Eino Leinon perinne ; Eino Leinon seuran toimeksiannosta koonneet Risto Hannula ym. Otava 1978
  • Klaus Mäkelä : Realistit, idealistit, tutkijat ; toim. Risto Hannula, Risto Jaakkola, Matti Viikari. Tammi 1979

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]