Parlamentin hajottaminen
Parlamentin hajottaminen tarkoittaa, että parlamentin työskentely keskeytetään kesken vaalikauden ja järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Useimmissa maissa parlamentin hajottaminen on vähintäänkin muodollisesti valtionpäämiehen yksinoikeus, joskin monissa maissa todellisen päätöksen tekee esimerkiksi pääministeri.
Eduskunnan hajottaminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa eduskunnan hajottaminen on perinteisesti ollut tasavallan presidentin (alkuaan Venäjän keisarin ja suuriruhtinaan) yksinoikeus, mutta vuonna 2000 voimaanastuneen uuden perustuslain 26 §:n mukaan presidentti voi hajottaa eduskunnan vain pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla.
Suomen itsenäisyyden aikana eduskunta on hajotettu kaikkiaan kahdeksan kertaa:
- Vuonna 1918 valtionhoitaja Gustaf Mannerheim hajotti eduskunnan, koska valtaenemmistö sosialidemokraattisista kansanedustajista ei päässyt osallistumaan eduskuntatyöhön sisällissodan jälkeen.
- Vuonna 1924 presidentti K. J. Ståhlberg hajotti eduskunnan, koska se oli tullut vajaalukuiseksi Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP) 27 kansanedustajan syksyllä 1923 tapahtuneen vangitsemisen jälkeen.[1]
- Vuonna 1929 presidentti Lauri Kr. Relander hajotti eduskunnan, koska se ei ollut hyväksynyt Mantereen hallituksen esitystä eräiden virkamiesten palkkojen korottamisesta.
- Vuonna 1930 presidentti Relander hajotti eduskunnan, jolloin toimenpiteen syynä oli Svinhufvudin hallituksen pyrkimys kiirehtiä niin sanottujen kommunistilakien käsittelyä.[2]
- Vuonna 1953 presidentti J. K. Paasikivi hajotti eduskunnan Kekkosen neljännen hallituksen kaaduttua, koska eduskuntaryhmät eivät päässeet neuvotteluissaan ratkaisuun uuden poliittisen hallituksen muodostamiseksi.
- Vuonna 1961 presidentti Urho Kekkonen hajotti eduskunnan noottikriisin vuoksi.
- Vuonna 1971 presidentti Kekkonen hajotti eduskunnan sen jälkeen, kun päähallituspuolueet SDP ja Keskusta olivat ajautuneet kiistaan maataloustulosta, mikä Kekkosen mielestä vaaransi punamultapohjaisen hallitusyhteistyön.
- Vuonna 1975 presidentti Kekkonen hajotti eduskunnan yleisen taloustilanteen aiheutettua kitkaa päähallituspuolueiden välille.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomen presidentit -sarja: Ståhlberg oli maltillinen Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ Suomen presidentit -sarja: Relander oli sovittelija Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 19.4.2019.
- ↑ Jaakko Nousiainen: Suomen poliittinen järjestelmä (10. painos), s. 207–209. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22759-5.