Siirry sisältöön

Keimolan moottorirata

Wikipediasta
Keimolan moottorirata
Sijainti Vantaa,
 Suomi
Valmistumisvuosi 1966
Suljettu 1978
Suunnittelija Curt Lincoln
Radan pituus 3,3 km
Mutkia 8
Rataennätys 1.11,74 ( Suomi Leo Kinnunen, AAW Racing Team, 1972)
Suurimmat tapahtumat Formula 2, Formula Vee, Interserie

Keimolan moottorirata oli Vantaan Keimolassa sijainnut moottorirata ja -stadion. Radan perusti kilpa-autolegenda Curt Lincoln vuonna 1965, ja se avattiin 12. kesäkuuta 1966. Rata oli noin 3,3 kilometriä pitkä, ja sen pääsuora oli kilometrin mittainen. Radan leveys oli vaihdellen 9–15 metriä.

Keimolan radalla järjestettiin usein F2-kilpailuja. Tapahtumiin osallistui useita tunnettuja F1-kuljettajia, kuten Jim Clark, Graham Hill, Jack Brabham, Jochen Rindt ja Denny Hulme. Radalla aloittelivat uraansa myös myöhemmät suomalaiset F1-kuljettajat Keke Rosberg, Jyrki Järvilehto, Mika Häkkinen ja Mika Salo, kolme viimeksi mainittua mikroautoilla, Rosberg myös suuremmilla ajokeilla.

Keimolan moottoriradan omisti aluksi Curt Lincolnin oma yhtiö. Vuonna 1968 sen osti Wihuri-yhtymä,[1] jonka toimitusjohtaja Antti Aarnio-Wihuri oli innokas autourheilun harrastaja. Wihuri perusti radan toiminnan pyörittämistä varten tytäryhtiön, jonka toimitusjohtajana oli Wihuri-yhtymän Volkswagen-osaston markkinointipäällikkö Lasse Laakso. Jouduttuaan talousvaikeuksiin Wihuri myi radan vuonna 1982 Sanoma Oy:lle, jonka omistuksessa rata oli 2010-luvulle asti. Rata joutui vaikeuksiin 1970-luvulla öljykriisin, rata-autoilun saaman vähäisen arvostuksen, lähistön asukkaiden valitusten sekä kunnostamattomuuden vuoksi. Keimolan moottoristadion suljettiin lopulta syksyllä 1978. Rata hylättiin, ja se sai rapistua sekä hautautua metsän sisään. 1980-luvun lopulla se tuhottiin ajokelvottomaksi.

Radan paikalle alettiin vuonna 2015 rakentaa Keimolanmäen asuntoaluetta. Sen kadut noudattavat moottoriradan ratalinjauksia. Radan entinen valvontatorni suojeltiin ja sisällytettiin osaksi asuinalueelle rakennettua aukiota. Muut ratarakennelmat on purettu.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen ja rakennustyöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratkaiseva tekijä Keimolan moottoriradan perustamiseen oli suomalaisten suuri kiinnostus autourheilua kohtaan. Helsingissä oli vuodesta 1932 alkaen järjestetty vuosittaiset Eläintarhanajot, mutta niitä ei vuonna 1963 sattuneen onnettomuuden jälkeen voinut enää järjestää.[2] Eläintarhan radalle alettiin etsiä korvaajaa Tikkurilasta, Tattarisuolta ja Seutulasta. Hanketta ajoi Curt Lincoln, Eläintarhanajoistakin tunnettu suomalainen kilpa-autoilija. Hän löysi ratahankkeelle tukijoiksi Yleisradion, Nesteen ja Sanoma Oy:n.[3]

Keimolan 3,3 kilometrin pituista rataa alettiin rakentaa metsäiseen maastoon Vantaalle eli silloiseen Helsingin maalaiskuntaan elokuussa 1965.[2] Radan maamerkiksi ja tunnetuimmaksi rakennukseksi kohosi 16 metriä korkea valvontatorni. Kolmekerroksisesta tornista oli esteetön näköala koko radalle. Radan rakentaminen maksoi noin kolme miljoonaa markkaa.[4] Rakennustöitä viivästyttivät ankara talvi ja useat vastoinkäymiset. Esimerkiksi terveystarkastaja uhkasi kieltää avajaiset, koska radalle ei ollut rakennettu tarpeeksi WC-tiloja.lähde? Katsojia alueelle mahtui 50 000.[2]

Radan tietyt osat nimettiin mainostajien mukaan. Tunnetuimmat mutkat olivat Currenkurvat, VW- ja BP-kaarteet sekä makkaramainoksen mukaan nimetty Saunalenkki. Osa radanvarrella sijainneista mainoksista tulivat myös tunnetuiksi, kuten suuri North State -tupakkaa mainostanut savukeaski sekä Nestettä mainostanut radan yli kulkenut kaari. Radalla oli kahdeksan kaarretta ja selviä korkeuseroja. Rata-alueen kokonaispinta-ala oli 52 hehtaaria. Se voitiin tarvittaessa jakaa valvontatornin kohdalta kahteen osaan. Radan reunoilla oli alun perin 15 metrin levyiset tasoitetut turva-alueet, ja katsomot oli eristetty radasta panssariverkkoaidoin.[5]

Ensimmäiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rata ilmakuvassa vuodelta 1966.

Keimolan moottoriradan avajaispäivä oli 12. kesäkuuta 1966,[6] vaikka rata olikin vielä hieman keskeneräinen. Avajaiset järjestettiin nimellä Helsingin Vauhtikisat.[2] Radalla järjestettiin kisoja viritetyillä vakioautoilla ja moottoripyörillä, ja lisäksi ajettiin 500 kilometrin kestävyysajoja. Avajaiskisojen kohokohta oli F3-luokan lähtö, jonka voittivat englantilaiset Fenning ja Davis.[7] 1960-luvulla radalla järjestettiin kisoja enimmäkseen talkootöillä, ja järjestelyt olivat sen mukaiset. Liikenne radalle ruuhkautui aina.lähde? Järjestyksenvalvojiksi pestattiin varusmiehiä.lähde?

Curt Lincolnista tuli moottorirataa pyörittäneen yhtiön ensimmäinen omistaja. Keimola vuokrattiin maanomistajalta kymmeneksi vuodeksi, mutta jo vuonna 1968 moottoriradan osti Wihuri-Yhtymä, joka hankki itselleen koko maa-alueen. Antti Aarnio-Wihuri oli ollut mukana moottoriradan kehittämisessä alusta alkaen.[2]

Autourheilun sääntökirjan mukaan kilpailun järjestäjillä oli oikeus evätä kenen tahansa kilpailuun ilmoittautuneen osallistuminen syytä ilmoittamatta. Tämän perusteella Keimolan avajaiskilpailuun ilmoittautuneen ruotsalaisen Freddy Kottulinskyn ilmoittautuminen hylättiin, eikä syytä tähän hänelle kerrottu. Dagens Nyheter arveli tämän johtuneen siitä, että Kottulinskyn katsottiin yleisesti aiheuttaneen maanmiehensä Örjan Atterbergin kuolemaan johtaneen onnettomuuden viimeisiksi jääneissä Eläintarhanajoissa vuonna 1963, eikä Kottulinskyä olisi tämän vuoksi kaivattu Keimolaan. Myöhempinä vuosina Kottulinsky kuitenkin nähtiin Keimolassa kilpailemassa useita kertoja.[8]

1960-luvun lopulla Keimolassa kokeiltiin myös drive-in-elokuvateatteria, mutta sen toiminta loppui lyhyeen syysmyrskyn tuhottua valkokankaan.lähde?

Kulta-aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Formula 1 -kisaa radalla ei koskaan nähty, vaikka radan profiili soveltui sellaiseen käyttöön hyvin, mutta F2-kilpailuja Keimolassa järjestettiin usein. Keimola sai huomiota siellä järjestetyistä Formula Vee-kilpailuista. Rata ikuistettiin loiston päivinään Risto Jarvan elokuvaan Bensaa suonissa, jonka kohtauksista osa kuvattiin Keimolassa vuonna 1969. Radan historian kohokohta oli prototyyppien EM-sarja, Interserien osakilpailu. Ne ajettiin Keimolassa vuosina 1970-1972. AAW-tallin Leo Kinnunen ajoi täyden sarjan kausina 1971-1973 ja voitti mestaruuden joka vuosi. Leo Kinnusella on hallussaan myös Keimolan moottoriradan kierrosennätys, jonka hän ajoi viimeisessä Keimolan Interserie-osakilpailussa 1972 Porsche 917/10 TC:lla. Kinnusen kierrosaika oli 1 min ja 11,74 sek. Se vastaa keskinopeutta 165,4 km/h.[9]

Voittajat Keimola Interserie -kilpailuissa
Vuosi Voittaja Auto Kierrokset Aika
1970Alankomaat Gijs van LennepPorsche 917501:04:27.750
1971Suomi Leo KinnunenPorsche 917701:26:07.190
1972Suomi Leo KinnunenPorsche 917701:34:23.350

Keimolan moottoriradan osti Wihuri-yhtymä vuonna 1968. Curt Lincolnille radan pyörittäminen oli käynyt taloudellisesti liian raskaaksi. Wihuri laajensi radan toimintaa, ja siellä alettiin järjestää juhlia sekä festivaaleja. Vuonna 1969 järjestettiin juhannusjuhlat, joilla esiintyi The Beach Boys. Toiminta tuotti tappiota joka vuosi 1968–1978.[10]

Suomalainen kilpa-autoilija Kauko Eriksson, 30, kuoli onnettomuudessa Keimolan moottoriradalla 19. kesäkuuta 1971. Harjoitusajojen aikana Eriksson nousi autostaan tutkimaan puhjennutta rengastaan ja jäi Kalle Mäkelän ohjaaman auton alle.[11]

Keimola EM-osakilpailun voittajat
Vuosi Voittaja Auto Divisiona
1974Ruotsi Björn WaldegårdPorsche Carrera RSR
1975Alankomaat Dick RiefelVW 1303S (Porsche Carreran moottori)
1976Itävalta Franz WurzLancia Stratos
1977Itävalta Herbert GrünsteidlAlpine A310 V6
1978Ruotsi Per-Inge WalfridssonVolvo 343TC
Ruotsi Olle ArnessonPorsche CarreraGT

Keimola Rock

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Turun Ruisrock vuonna 1972 supistettiin yksipäiväiseksi, Keimolaan alettiin suunnitella uutta rock-tapahtumaa: Keimola Rock -niminen kolmipäiväinen musiikkitapahtuma järjestettiin moottoriradalla elokuussa 1972 ja heinäkuussa 1973.[2] Vuoden 1972 esiintyjiä olivat muiden muassa Supertramp, Juicy Lucy, Chicken Shack ja irlantilainen Tír na nÓg sekä suomalaiset Tasavallan Presidentti, Wigwam ja Jussi Raittisen yhtye.[12] Vuonna 1973 lavalle nousivat Fairport Convention, Edgar Broughton Band, Hookfoot ja The Pretty Things sekä kotimaisista muun muassa Pepe & Paradise[13]. Molemmissa Keimola Rockeissa esiintyneen Hurriganesin lavashow teki vaikutuksen Love Recordsin tuotantopäällikköön, minkä jälkeen syntyi levytysopimus, ja yhtye nousi Suomen rockin eturiviin.[14]

Keimola Rock menestyi odotettua heikommin. Huonoon menestykseen vaikutti muun muassa sääolosuhteet, sillä kesän 1972 tapahtumaa edelsi kaatosade, joka muutti koko alueen kurakentäksi. Tapahtuma sai pilkkanimen ”mutafestarit”.[2] Myös lipun hintaa suhteessa ohjelmaan ja tapahtumajärjestelyihin pidettiin kalliina. Tapahtuman mainetta heikensi myös heinäkuussa 1973 lähistöllä sattunut nuoren miehen surma[15]. Tapahtuman järjestäjät vedättivät alihankkijoita vuonna 1973 niin, että äänentoistosta vastannut Matti Sarapaltio on kertonut jääneensä MS-Audiotron-yhtiöineen ilman sovittua 4 000 markan palkkiota.[16]

Kartingrata

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottoristadionin yhteyteen rakennettiin vuonna 1971 mikroautorata, jota kutsuttiin Mini-Keimolaksi.[2] Se oli niin Mika Häkkisen, Mika Salon kuin Keke Rosbergin kotirata, jossa tulevat autourheilun mestarit aloittelivat uraansa.[2] Radan viimeisinä vuosina Keimolassa ajettiin myös uudenlaisia kisoja, kuten kiihdytysajoja ja rallicrossia. Ensimmäinen rallicross-osakilpailu, Keimolan RC, ajettiin 9. kesäkuuta 1974. Kyseessä oli EM-osakilpailu. Seuraavana kisana EM-osakilpailun lisäksi ajettiin myös suomalainen Teboil-cross-kilpailu. Vuonna 1974 ajettiin täysimittaisella radalla, mutta jo vuodeksi 1975 rataa oli lyhennetty.[17] Keimolan mikroautoilu vakiintui satojen nuorten vapaa-ajantoiminnaksi.[18]

Kiihdytyskilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen kiihdytyskilpailu ajettiin Keimolassa vuonna 1975, ja sen järjesti Finnish Hot Rod Association. Varttimailin pätkä rakennettiin Keimolan radan pääsuoralle mutta sitä ajettiin eri suuntaan kuin normaalisti, lähtöviiva oli radan eteläpäässä ja maaliviiva normaalin starttiviivan kohdilla. Tämä pilasi radan pinnoituksen, eikä sitä korjattu koskaan. Nopeimman ajan kilpailussa ajoi Jorma Päivärinta Kawasaki 750 -moottoripyörällä (11,16 s). Nopein katurekisterissä oleva auto oli Urpo Lahtisen ohjaama Mercedes-Benz Waxenberger automaatti (14,42 s) ja nopein jenkkiauto Kai Svenssonin Dodge Charger (14,89 s).[19] Vuonna 1974 toimineen kilpa-autotalli AAW Racing Teamin koeajot ajettiin Keimolassa.

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1973 öljykriisi vaikeutti voimakkaasti koko autourheilua.[2] Lisäksi paikalliset omakotitaloyhdistykset valittivat melurajat ylittäneestä moottoriratatoiminnasta koko 1970-luvun ajan.[18] Samaan aikaan tupakkamainonnan kieltäminen kadotti monta sponsoria. Toiminta Keimolassa ei ollut enää kannattavaa.[2] Wihuri-Yhtymä joutui lopettamaan investoinnit, koska autokilpailutoiminnalla ei saatu tarpeeksi tuottoja radan ylläpitoon eikä kunnostamiseen. Sittemmin ilmoitettiin ratatoiminnan painopisteen siirtyvän pois autourheilusta muun muassa koeajotoimintaan, ajoharjoitteluun sekä esittelyihin.[20] Uusi Hämeenlinnaan rakennettu Ahveniston moottorirata menestyi Keimolaa paremmin.

Kesäkuussa 1978 Keimolassa järjestetyt Autourheiluliiton Vauhtikisat olivat viimeiset viralliset Keimolassa ajetut kisat. Radan kunto oli huonontunut. Alun perin radan ympäristö oli soraa, jota ei siistitty avajaisiin vaan jätettiin viimeistelemättä. 1970-luvulla alueella alkoi kasvaa heinää ja pajukkoa. Katsomoita purettiin yleisökadon ja niiden huonon kunnon vuoksi.

Keimolan viimeinen tapahtuma oli peruuttamisen maailmanennätys lokakuussa 1978. Tekniikan Maailma- ja Vauhdin Maailma -lehtien toimittajat päättivät rikkoa silloin tanskalaisten hallussa olleen yhtäjaksoisen peruuttamisen maailmanennätyksen, joka oli 386 kilometriä. Keimolaan tuotiin 20. lokakuuta neljä kuljettajaa, mekaanikot ja Volvo 343 -henkilöauto, jossa oli Variomatic-automaattivaihteisto. Sen ansiosta autolla pystyi ajamaan yhtä kovaa etu- ja takaperin. Rataa kierrettiin yhden vuorokauden aikana 533 kertaa ja kilometrejä kertyi miltei 1 770, mikä ylitti aikaisemman ennätyksen yli nelinkertaisesti. Keimolan moottoriradan toiminta päättyi tämän ennätyksen tekoon.[21]

Tekniikan Maailma- ja Tuulilasi-lehdet suorittivat Keimolan radalla sen toiminta-aikana runsaasti uusien auto- ja moottoripyörämallien koeajoja.lähde? Eri autourheilujärjestöt toivoivat Keimolaan ajokoulutuskeskusta, ja ajatuksesta laadittiin valtuustoaloitekin.[2]

Sulkemisen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nesteen kaaren palasia radan reunassa syksyllä 2005
Maalisuora Nesteen kaarelta etelään päin syksyllä 2005
Valvontatorni syksyllä 2005.
Tornin kyljessä näkyvät vanhat mainostekstit syksyllä 2005.

Keimolan moottoristadion hylättiin sulkemisensa jälkeen. Kasvillisuus valtasi ensin sen reuna-alueet ja myöhemmin itse radankin. Mikroautorata ja varikkoalue vuokrattiin varastoalueeksi ja autokorjaamon käyttöön vuonna 1982. Samana vuonna Sanoma Oy osti moottoriradan Wihuri-Yhtymältä, ja sen paikalle suunniteltiin painotaloa, jota ei kuitenkaan lopulta rakennettu Keimolaan. Vantaan kaupunki pyrki kaavoittamaan alueen ensisijaisesti asuinalueeksi.[2]

Luvattomat ajot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoriso yritti 1980-luvun puolessavälissä saada rataa käyttöönsä, mutta kaikki pyynnöt tyrmättiin. Syksyllä 1986 nuoret murtautuivat alueelle ja puhdistivat radan asfaltin. He alkoivat järjestää luvatta ”kuutamoajeluja”. Virkavalta ei voinut estää laittomia ajeluja yksityisen maanomistajan alueelta.[18] Kuutamoajelut loppuivat toukokuussa 1988, kun 16-vuotias harrastaja törmäsi Keimolassa hirveen ja loukkaantui vakavasti.[18] Radan omistaja katkaisi radan kaivamalla sen poikki ojia. Harrastajat kuitenkin täyttivät ojat läheisen Hämeenlinnanväylän työmaalta lainatulla työkoneella. Keväällä 1989 radalle ilmestyi auraa vetänyt traktori, joka jyrsi radan asfaltin rikki. Tämän jälkeen Keimolassa ei ole enää ajettu. Rata sijaitsi pitkään metsän sisään hautautuneena Hämeenlinnanväylän länsipuolella runsaat kaksi kilometriä Kehä III:lta pohjoiseen vastapäätä Kivistön omakotialuetta. Moottoriradasta tuli ulkoilumaastoa. Nuoriso oleskeli valvontatornissa ja maalasi sen täyteen graffiteja.

Lähestyvät purkutyöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1998 Keimola palasi keskusteluaiheeksi, kun Helsingin Sanomat julkaisi moottoristadionista muisteluartikkelin. Artikkelissa kerrottiin radan purkutöiden alkavan kuluvan vuoden aikana. Autourheilun ystävät vaativat Keimolan suojelemista ja korostivat sen merkitystä suomalaisessa urheiluhistoriassa. Luonnon ja ympäristön oikeuksia ajavat pitivät kasvillisuuden valtaamaa Keimolaa kuitenkin hyvänä asiana. Rappioituneet varikkorakennelmat, katsomot, mainokset ja rataa-alueen kiertänyt lauta-aita purettiin syksyllä 1998. Valvontatorni ja itse rata saivat säästyä. Vuonna 1999 todettiin, että radan osittainenkaan uudelleenavaaminen olisi ollut liiketaloudellisesti ja ympäristösyistä täysin epätodennäköistä.[22]

Vuonna 1996 Lassila & Tikanoja perusti vanhalle varikolle käytettyjen renkaiden kierrätyskeskuksen, jossa rengasmateriaalia rouhittiin uusiokäyttöön. Rengasvarasto sijaitsi verkkoaidan suojaamana valvontatornin edessä. Renkaiden määrä kasvoi vuosi vuodelta, ja lopulta vuonna 2002 kasa alkoi valua aidan yli. Rengasvarasto syttyi tuleen 2. tammikuuta 2004. Varaston 150 000 rengasta paloivat päiväkausia.lähde? Palon lopullinen sammuttaminen onnistui vasta, kun sulava rengasvuori peitettiin maansiirtokoneiden avulla hiekan alle. Palon alkuvaiheessa rengaspalon kuumuus levisi myös valvontatorniin ja tuhosi varikonpuoleiset ulkoseinien puukehikot. Kehikkojen ympärillä olleet lasit ja tornin ovi rikottiin jo 1980-luvun aikana. Raunioksi muuttuneen tornin puurakenteiden jäännökset purettiin vuonna 2005. Vuonna 2008 toiminta radan mikroautoradalla ja varikkoalueella päättyi ja moottoristadion autioitui useaksi vuodeksi.

Asuinalueeksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kunnostettu ja asemakaavalla suojeltu torni on osa Keimolanmäen asuinaluetta.[23]

Keimolanmäen asemakaava hyväksyttiin vuonna 2009, ja vuodenvaihteessa 2014–2015 moottoristadionin paikalle alettiin rakentaa Keimolanmäen asuinaluetta. Keimolan historia näkyy niin radan linjauksia noudattavien uusien teiden muodossa kuin katunimistössä: alueen katuja ovat esimerkiksi Ajolenkki, Ruutulipunkuja, Varikkokaarre ja Lincolninaukio.[2]

Ensimmäiset asukkaat muuttivat asuinalueelle kesällä 2016.[2] Entinen valvontatorni kunnostettiin vuosina 2018–2019 ja jätettiin paikalleen Keimolanmäen symboliksi asemakaavassa suojeltuna rakennuksena.[24][25] Valvontatornin kunnostamisesta taideteokseksi järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti WSP Finland Oy:n työryhmän ehdotus ”Ombra”. Kunnostettua tornia on luonnehdittu sienimäiseksi ja vesitornimaiseksi, eikä se muistuta valvontatornia.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heikki Siltala – Martti Alkio – Jari Debner: Keimola – Moottoristadion joka melkein katosi. Helsinki: Teekkarien Autopalvelu, 1999. ISBN 952-5089-47-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Siltala ym., 1999, s. 86.
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Hako, Jukka: ”Moottoriradan muistot elävät Keimolanmäessä”, Helsingin pitäjä - Vantaa. 2017, s. 219–223. Vantaa: Vantaa-Seura, 2016. ISBN 9789526784847
  3. ↑ Siltala ym. 1999, s. 6–7
  4. ↑ Siltala ym. 1999, s. 6–7
  5. ↑ Siltala ym. 1999, s. 6–7.
  6. ↑ Siltala ym. 1999, s. 10.
  7. ↑ Käki, Matti; Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 45. Otava, 1966.
  8. ↑ Siltala ym. 1999, s. 13.
  9. ↑ Siltala ym., 1999, s. 35–41.
  10. ↑ Hänninen, Hannu: Wihuri-yhtymä luopuu Keimolan ylläpidosta. Helsingin Sanomat, 12.10.1978, s. 31. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 20.2.2020.
  11. ↑ Keimolan ensimmäinen uhri – Kauko Eriksson sai surmansa harjoituksissa. Helsingin Sanomat, 20.6.1971, s. 27. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 16.4.2023. [vanhentunut linkki]
  12. ↑ Karvonen, Lauri: Märkä sähkö soi vaisusti Keimolassa. Helsingin Sanomat, 14.8.1972, s. 13. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
    Aurinko pelasti Keimola-rockin. Helsingin Sanomat, 14.8.1972, s. 13. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  13. ↑ Keimola on kolkko. Moottorirata-rock ei sykähdyttänyt. Helsingin Sanomat, 30.7.1973, s. 12. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  14. ↑ Siltala ym. 1999, s. 46–48.
  15. ↑ Rocksurman pääsyytetty osittain syyntakeeton. Hovioikeus alensi tuomiota. Helsingin Sanomat, 4.1.1975, s. 6. Näköislehti (maksullinen).
  16. ↑ Kortelainen, Kari: ”Kuka toi v**un beduiini on?” – suomalaisen lavaäänentoiston guru Matti Sarapaltio pisti myymälässä kukkoilleen Remun ruotuun Tekniikka & Talous. 13.5.2019. Viitattu 13.5.2019.
  17. ↑ Siltala ym. 1999, s. 54–58.
  18. 1 2 3 4 Kotioja, Eeva & Komulainen, Anitra: Oikeaksi kaupungiksi: elämää, politiikkaa ja tapahtumia Vantaalla 1974–2024, s. 155. Helsinki: SKS, 2024. ISBN 978-951-858-671-8
  19. ↑ Siltala ym. 1999, s. 64–65.
  20. ↑ Siltala ym. 1999, s. 66.
  21. ↑ Siltala ym. 1999, s. 67–68.
  22. ↑ Siltala ym. 1999, s. 83.
  23. ↑ Keimolan torni, Vantaa NCC. Viitattu 29.6.2022.
  24. ↑ Jokinen, Pauliina: Keimola saa oman soivan torninsa – moottori­radan äänet palaavat kaupungin­osaan Helsingin Sanomat. 17.2.2019. Viitattu 29.6.2022.
  25. ↑ Asemakaavalla suojellut rakennukset Vantaan karttapalvelu. Viitattu 1.4.2026.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Keimola Circuit 1966–78 : Keimolan moottoristadion ja Keimolanmäen alue – (lähes) koko stoori. Scuderia Naftalin, 2016.
  • Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1967, s. 256–257. Helsinki: Otava, 1966.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Keimolan_moottorirata&oldid=23923897”