Keimolan moottorirata

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maalisuora Nesteen kaarelta etelään päin syksyllä 2005

Keimolan moottorirata oli Vantaan Keimolassa sijainnut moottorirata ja -stadion. Radan perusti kilpa-autolegenda Curt Lincoln vuonna 1965 ja se avattiin 12. kesäkuuta 1966. Radan pituus oli noin 3,3 kilometriä ja pelkkä pääsuora oli kilometrin mittainen. Radan leveys oli vaihdellen 9−15 metriä. Keimolassa järjestettiin usein F2-kilpailuja. Keimolassa ajanut monia F1-legendoja kuten Jim Clark, Graham Hill, Jack Brabham, Jochen Rindt ja Denny Hulme. Radalla aloittelivat uraansa myös myöhemmät suomalaiset F1-kuljettajat Keke Rosberg, Jyrki Järvilehto, Mika Häkkinen ja Mika Salo, kolme viimeksi mainittua mikroautoilla, Rosberg myös suuremmilla ajokeilla.

Keimolan moottoriradan omisti aluksi Curt Lincolnin oma yhtiö. Vuonna 1968 sen osti Wihuri-yhtymä,[1] jonka toimitusjohtaja Antti Aarnio-Wihuri oli innokas autourheilun harrastaja. Wihuri perusti radan toiminnan pyörittämistä varten tytäryhtiön, jonka toimitusjohtajana oli Wihuri-yhtymän Volkswagen-osaston markkinointipäällikkö Lasse Laakso. Jouduttuaan talousvaikeuksiin Wihuri myi radan vuonna 1982 Sanoma Oy:lle, jonka omistuksessa rata oli 2010-luvulle asti. Rata joutui vaikeuksiin 1970-luvulla ympäristökriisin, rata-autoilun saaman vähäisen arvostuksen, lähistön asukkaiden valitusten sekä kunnostamattomuuden vuoksi. Keimolan moottoristadion suljettiin lopulta syksyllä 1978. Rata hylättiin ja se sai rapistua sekä hautautua metsän sisään. 1980-luvun lopulla se tuhottiin ajokelvottomaksi.

Radan paikalle alettiin rakentaa vuonna 2015 Keimolanmäen asuntoaluetta. Asuinalueen kadut tulevat noudattamaan moottoriradan ratalinjauksia. Edelleen pystyssä oleva radan valvontatorni sisällytetään osaksi asuinalueelle rakennettavaa aukiota. Torni sisältyy vuoden 2002 Vantaan kaupunginmuseon laatimaan suojeltavien kohteiden luetteloon. Muut ratarakennelmat ovat purettu jo aikoja sitten.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratkaiseva tekijä Keimolan moottoriradan perustamiseen oli suomalaisten tuolloin suuri kiinnostus autourheilua kohtaan. Helsingissä Eläintarhanajoja ei vuonna 1963 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen enää voitu järjestää. Eläintarhan radan korvaajaa suunniteltiin Tikkurilaan, Tattarisuolle ja Seutulaan. Hankkeen puuhamiehenä toimi Curt Lincoln, joka oli aikansa tunnetuin kilpa-autoilija. Lincoln löysi ratahankkeelle tukijoiksi Yleisradion, Nesteen ja Sanoma Oyn. Radan rakentaminen maksoi noin kolme miljoonaa markkaa. Rataa alettiin rakentaa metsäiseen maastoon, silloiseen Helsingin maalaiskuntaan syyskuun alussa 1965.[2] Rakennustöitä viivästyttivät ankara talvi ja useat vastoinkäymiset. Terveystarkastaja uhkasi kieltää avajaiset, koska radalle ei ollut rakennettu tarpeeksi vessoja. Rakennusmiehet paiskivat töitä koko avajaisia edeltävän yön saadakseen puutteet täytettyä.

Radan maamerkiksi ja tunnetuimmaksi rakennukseksi kohosi 16 metriä korkea valvontatorni. Kolmekerroksisesta tornista oli esteetön näköala kaikkialle radalle. Radan tietyt osat nimettiin mainostajien mukaan. Tunnetuimmat mutkat olivat Currenkurvat, VW- ja BP-kaarteet sekä makkaramainoksen mukaan nimetty Saunalenkki. Osa radanvarrella sijainneista mainoksista tulivat myös tunnetuiksi, kuten suuri Nortti-tupakkaa mainostanut tupakka-aski sekä Nestettä mainostanut radan yli kulkenut kaari. Radalla oli kahdeksan kaarretta ja selviä korkeuseroja. Rata-alueen kokonaispinta-ala oli 52 hehtaaria. Se voitiin tarvittaessa jakaa valvontatornin kohdalta kahteen osaan. Radan reunoilla oli alun perin 15 metrin levyiset tasoitetut turva-alueet ja katsomot oli eristetty radasta panssariverkkoaidoin.[3]

Keimolan moottoriradan avajaispäivä oli 12. kesäkuuta 1966.[4] Radalla järjestettiin kisoja viritetyillä vakioautoilla, moottoripyörillä, ja ajettiin myös 500 kilometrin kestävyysajoja. Avajaiskisojen kohokohta oli F3-luokan lähtö. Rata oli vielä hieman keskeneräinen avajaisissa. 1960-luvulla radalla järjestettiin kisoja enimmäkseen talkootöillä. Järjestelyt olivat sen mukaiset. Liikenne radalle ruuhkautui aina. Järjestyksenvalvojiksi pestattiin varusmiehiä.

Kulta-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Formula 1 -kisaa radalla ei koskaan nähty, vaikka radan profiili soveltuu sellaiseen käyttöön hyvin, mutta F2-kilpailuja Keimolassa järjestettiin usein. Keimola sai huomiota siellä järjestetyistä Formula Vee-kilpailuista. Rata ikuistettiin loiston päivinään Risto Jarvan elokuvaan Bensaa suonissa, jonka kohtauksista osa kuvattiin Keimolassa vuonna 1969. Radan historian kohokohta oli prototyyppien EM-sarja, Interserien osakilpailu. Ne ajettiin Keimolassa vuosina 1970-1972. AAW-tallin Leo Kinnunen ajoi täyden sarjan kausina 1971-1973 ja voitti mestaruuden joka vuosi. Leo Kinnusella on hallussaan myös Keimolan moottoriradan kierrosennätys, jonka hän ajoi viimeisessä Keimolan Interserie-osakilpailussa 1972 Porsche 917/10 TC:lla. Kinnusen kierrosaika oli 1 min ja 11,74 sek. Se vastaa keskinopeutta 165,4 km/h.[5]

Voittajat Keimola Interserie kilpailuissa
Vuosi Voittaja Auto Kierrokset Aika
1969 Flag of Austria.svg Jochen Rindt Porsche 908
1970 Flag of the Netherlands.svg Gijs van Lennep Porsche 917 50 1:04:27.750
1971 Flag of Finland.svg Leo Kinnunen Porsche 917 70 1:26:07.190
1972 Flag of Finland.svg Leo Kinnunen Porsche 917 70 1:34:23.350

Keimolan moottoriradan osti Wihuri-yhtymä vuonna 1968. Curt Lincolnille radan pyörittäminen oli käynyt taloudellisesti liian raskaaksi. Wihuri laajensi radan toimintaa ja siellä alettiin järjestää juhlia sekä festivaaleja. Vuonna 1969 järjestettiin juhannusjuhlat, joilla esiintyi The Beach Boys.

Vuosina 1972 ja 1973 Keimolassa järjestettiin rockfestivaalit Keimola Rock, mutta niiden menestys jäi odotettua huonommaksi. Syynä tähän oli sääolosuhteet sekä järjestäjän luomat huonot puitteet. Myös lipun hintaa suhteessa ohjelmaan ja tapahtumajärjestelyihin pidettiin kalliina. Hurriganes esiintyi molemmissa Keimola-Rockeissa. Keimolassa nähty yhtyeen hurja lavashow teki vaikutuksen Love Recordsin tuotantopäällikköön, ja syntyi levytysopimus ja yhtye nousi Suomen rockin eturiviin.[6] 1960-luvun lopulla Keimolassa kokeiltiin myös drive-in-elokuvateatteria, mutta sen toiminta loppui lyhyeen syysmyrskyn tuhottua valkokankaan.

Moottoristadionin yhteyteen rakennettiin mikroautorata. Se oli Mika Häkkisen ja Mika Salon kotirata, jossa tulevat autourheilun mestarit aloittelivat uraansa. Radan viimeisinä vuosina Keimolassa ajettiin myös uudenlaisia kisoja, kuten kiihdytysajoja sekä rallicrossia. Ensimmäinen rallicross-osakilpailu, Keimolan RC, ajettiin 9. kesäkuuta 1974. Kyseessä oli EM-osakilpailu. Seuraavana kisana EM-osakilpailun lisäksi ajettiin myös suomalainen Teboil-cross-kilpailu. Vuonna 1974 ajettiin täysimittaisella radalla, mutta jo vuodeksi 1975 rataa oli lyhennetty.[7]

Keimola EM-osakilpailun voittajat
Vuosi Voittaja Auto Divisiona
1974 Ruotsin lippu Björn Waldegård Porsche Carrera RSR
1975 Alankomaiden lippu Dick Riefel VW 1303S (Porsche Carreran moottori)
1976 Itävallan lippu Franz Wurz Lancia Stratos
1977 Itävallan lippu Herbert Grünsteidl Alpine A310 V6
1978 Ruotsin lippu Per-Inge Walfridsson Volvo 343 TC
1978 Ruotsin lippu Olle Arnesson Porsche Carrera GT

Kiihdytyskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen kiihdytyskilpailu ajettiin Keimolassa vuonna 1975, ja sen järjesti Finnish Hot Rod Association. Varttimailin pätkä rakennettiin Keimolan radan pääsuoralle mutta sitä ajettiin eri suuntaan kuin normaalisti, lähtöviiva oli radan eteläpäässä ja maaliviiva normaalin starttiviivan kohdilla. Tämä pilasi radan pinnoituksen, eikä sitä korjattu koskaan. Nopeimman ajan kilpailussa ajoi Jorma Päivärinta Kawasaki 750 -moottoripyörällä (11,16 s). Nopein katurekisterissä oleva auto oli Urpo Lahtisen ohjaama Mercedes-Benz Waxenberger automaatti (14,42 s) ja nopein jenkkiauto Kai Svenssonin Dodge Charger (14,89 s).[8] Vuonna 1974 toimineen kilpa-autotalli AAW Racing Teamin testiajot ajettiin Keimolassa.

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nesteen kaaren palasia radan reunassa syksyllä 2005

Kesäkuussa 1978 Keimolassa järjestetyt Autourheiluliiton Vauhtikisat olivat viimeiset viralliset Keimolassa ajetut kisat. Radan kunto oli huonontunut. Alun perin radan ympäristö oli soraa, jota ei siistitty avajaisiin vaan jätettiin viimeistelemättä. 1970-luvulla alueella alkoi kasvaa heinää ja pajukkoa. Katsomoita purettiin yleisökadon ja niiden huonon kunnon vuoksi.

Wihuri-yhtymä joutui lopettamaan investoinnit Keimolaan, koska autokilpailutoiminnalla ei saatu tarpeeksi tuottoja radan ylläpitoon. Sittemmin ilmoitettiin toiminnan painopisteen siirtyvän pois autourheilusta mm. koeajotoimintaan, ajoharjoitteluun sekä esittelyihin.[9] Tupakkamainonnan kieltäminen kadotti monta sponsoria. Uusi Hämeenlinnaan rakennettu Ahveniston moottorirata menestyi Keimolaa paremmin.

Keimolan viimeinen tapahtuma oli peruuttamisen maailmanennätys lokakuussa 1978. Tekniikan Maailma- ja Vauhdin Maailma -lehtien toimittajat päättivät rikkoa silloin tanskalaisten hallussa olleen yhtäjaksoisen peruuttamisen maailmanennätyksen, joka oli 386 kilometriä. Keimolaan tuotiin 20. lokakuuta neljä kuljettajaa, mekaanikot ja Volvo 343 -henkilöauto, jossa oli Variomatic-automaattivaihteisto. Sen ansiosta autolla pystyi ajamaan yhtä kovaa etu- ja takaperin. Rataa kierrettiin yhden vuorokauden aikana 533 kertaa ja kilometrejä kertyi miltei 1770, mikä ylitti aikaisemman ennätyksen yli nelinkertaisesti. Keimolan moottoriradan toiminta päättyi tämän ennätyksen tekoon.[10]

Tekniikan Maailma- ja Tuulilasi-lehdet suorittivat Keimolan radalla sen toiminta-aikana runsaasti uusien auto- ja moottoripyörämallien testiajoja.

Sulkemisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valvontatorni syksyllä 2005

Keimolan moottoristadion hylättiin sulkemisensa jälkeen. Kasvillisuus valtasi ensin sen reuna-alueet ja myöhemmin itse radankin. Mikroautorata ja varikkoalue vuokrattiin varastoalueeksi ja autokorjaamon käyttöön vuonna 1982. Samana vuonna Sanoma Oy osti moottoriradan, jonka paikalle suunniteltiin painotaloa, jota ei kuitenkaan lopulta rakennettu Keimolaan. Nuoriso yritti 1980-luvun puolivälissä saada rataa käyttöönsä, mutta kaikki pyynnöt tyrmättiin. Lopulta he mursivat radan portin ja puhdistivat sen asfaltin. He alkoivat järjestää luvatta "kuutamoajeluja". Poliisi ja mikroautoradalla toimineen autokorjaamon henkilökunta yrittivät välillä estää ajeluja, mutta tuloksetta.

Kuutamoajelut loppuivat toukokuussa 1988, kun 16-vuotias harrastaja törmäsi Keimolassa hirveen ja loukkaantui vakavasti. Radan omistaja katkaisi radan kaivamalla sen poikki ojia. Harrastajat kuitenkin täyttivät ojat läheisen Hämeenlinnanväylän työmaalta lainatulla työkoneella. Keväällä 1989 radalle ilmestyi auraa vetänyt traktori, joka jyrsi radan asfaltin rikki. Tämän jälkeen Keimolassa ei ole enää ajettu. Rata sijaitsi pitkään metsän sisään hautautuneena Hämeenlinnanväylän länsipuolella runsaat kaksi kilometriä Kehä III:lta pohjoiseen vastapäätä Kivistön omakotialuetta. Moottoriradasta tuli ulkoilumaastoa. Nuoriso oleskeli valvontatornissa ja maalasivat sen täyteen graffiteja. Vanhempi väestö lenkkeili ja ulkoilutti koiriaan Keimolassa, sekä keräsivät sieltä sieniä ja marjoja.

Kesällä 1998 Keimola palasi ihmisten huulille, kun Helsingin Sanomat julkaisi muisteluartikkelin moottoristadionista. Artikkelissa kerrottiin radan purkutöiden alkavan kuluvan vuoden aikana. Autourheilun ystävät vaativat Keimolan suojelemista ja korostivat sen merkitystä suomalaisessa urheiluhistoriassa. Luonnon ja ympäristön oikeuksia ajavat pitivät kasvillisuuden valtaamaa Keimolaa kuitenkin hyvänä asiana. Rappioituneet varikkorakennelmat, katsomot, mainokset ja rataa-alueen kiertänyt lauta-aita purettiin syksyllä 1998. Valvontatorni ja itse rata saivat säästyä.

Kirjan nimeltä "Keimola, Moottoristadion joka melkein katosi" lopussa mainitaan, että käytännössä radan osittainenkaan uudelleenavaaminen olisi liiketaloudellisesti ja ympäristösyistä täysin epätodennäköistä.[11] Lisäksi radan alue on nykyisin kaavoitettu ja tunnetaan Kivistön alueena, sekä Ratahallintokeskus (nyk. osa Liikennevirastoa) on suunnitellut myös Kehäradan alueelta kulkevaksi. Ratahankkeessa Keimolan alueelle on suunniteltu kaksi asemaa, Petas ja Kivistö. Junaradalla olisi yhteys Klaukkalaan sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ratavaraus Klaukkalaan kulkisi entisen kilparadan pääsuoraa. Kilpureita Keimolassa ei enää tulla näkemään.

Vuonna 1996 Lassila & Tikanoja perusti vanhalle varikolle käytettyjen renkaiden kierrätyskeskuksen, jossa rengasmateriaalia rouhittiin uusiokäyttöön. Rengasvarasto sijaitsi verkkoaidan suojaamana valvontatornin edessä. Renkaiden määrä kasvoi vuosi vuodelta, ja lopulta vuonna 2002 kasa alkoi valua aidan yli. Rengasvarasto syttyi palamaan 2. tammikuuta 2004. Varaston 150 000 rengasta paloivat päiväkausia. Palon lopullinen sammuttaminen onnistui vasta, kun sulava rengasvuori peitettiin maansiirtokoneiden avulla hiekan alle. Palon alkuvaiheessa rengaspalon kuumuus levisi myös valvontatorniin ja tuhosi varikonpuoleiset ulkoseinien puukehikot. Kehikkojen ympärillä olleet lasit ja tornin ovi on rikottu jo 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Raunioksi muuttuneen tornin puurakenteiden jäännökset purettiin vuonna 2005.

Nykyhetki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tornin kyljessä näkyvät vanhat mainostekstit syksyllä 2005

Metsän keskelle rakennettua huonokuntoista tietä muistuttanut hylätty Keimola on kiehtonut monia ihmisiä tähän päivään asti. Vuonna 2008 toiminta radan mikroautoradalla ja varikkoalueella päättyi ja moottoristadion autioitui useaksi vuodeksi. Keväällä 2015 moottoristadionin paikalle alettiin rakentaa Keimolanmäen asuinaluetta. Alueella Keimolan historiaa tulee näkymään radan linjauksia noudattavien uusien teiden muodossa. Radan symboliksi muodostunut valvontatorni aiotaan kunnostaa ja jättää paikalleen myös Keimolanmäen symboliksi. Ensimmäiset asukkaat ovat muuttaneet asuinalueelle kesällä 2016.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siltala ym., 1999, s. 86.
  2. Siltala - Alkio - Debner: Keimola − Moottoristadion joka melkein katosi, s. 6−7. Teekkarien Autopalvelu 1999, Helsinki.
  3. Siltala ym., 1999, s. 6−7.
  4. Siltala ym., 1999, s. 10.
  5. Siltala ym., 1999, s. 35−41.
  6. Siltala ym., 1999, s. 46−48.
  7. Siltala ym., 1999, s. 54−58.
  8. Siltala ym., 1999, s. 64−65.
  9. Siltala ym., 1999, s. 66.
  10. Siltala ym., 1999, s. 67−68.
  11. Siltala ym., 1999, s. 83.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikki Siltala − Martti Alkio − Jari Debner: Keimola − Moottoristadion joka melkein katosi. Helsinki: Teekkarien Autopalvelu, 1999. ISBN 952-5089-47-9.
  • Keimola Circuit 1966-78 : Keimolan moottoristadion ja Keimolanmäen alue - (lähes) koko stoori. Scuderia Naftalin, 2016.
  • Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1967, s. 256−257. Helsinki: Otava, 1966.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]