Urpo Lahtinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Urpo Lahtinen vuonna 1966 Keimolan moottoriradalla.

Urpo Juhani Lahtinen (22. huhtikuuta 1931 Helsinki15. lokakuuta 1994 Tampere) oli suomalainen liikemies ja aikakauslehtikustantaja. Urpo Lahtisen tunnetuin julkaisu oli vuonna 1959 perustettu Hymy-lehti. Hän nimesi lehden vaimonsa Hymy Lahtisen mukaan.

Urpo Lahtinen oli lähtökohdiltaan paljasjalkainen "Stadin kundi". Perheen isä kaatui jatkosodassa ja Urpo vietti nuoruutensa äitinsä kanssa erittäin vaatimattomissa oloissa helsinkiläisessä kerrostaloyksiössä. Kesällä 1951 Lahtinen tapasi Hymy Jokisen eräissä iltamissa Karhulassa ja he avioituivat vielä saman vuoden joulukuussa.[1]

Urpo Lahtinen aloitti journalistin uransa 1952 kirjoittamalla Eteenpäin-lehteen Kotkassa. Vuonna 1955 Lahtinen muutti Tampereelle saatuaan toimittajan paikan Kansan Lehdestä, johon hänet pestasi silloinen päätoimittaja, juuri maanpaosta Ruotsista palannut Arvo Poika Tuominen. Vuonna 1957 hän aloitti ilmaisen Tamperelainen-lehden julkaisemisen, jonka bisnesidean hän oli saanut matkallaan Hollannissa. Tamperelaisen toimitus sijaitsi aluksi Stockmannin talon pienessä ullakkokamarissa Hämeenkadun varrella. Lehteä julkaisi Lahtisen oma yhtiö nimeltä Lehtimiehet. Tamperelainen-lehteä toimitettiin kaikkiin tamperelaisiin koteihin. Lehtimiehet-yhtiön julkaisemia aikakauslehtiä olivat Hymyn ohella mm. Alibi, Nykyposti, Suosikki, Tekniikan Maailma ja Vauhdin Maailma, miestenlehdet King, Jallu ja Kalle, sekä lastenlehdet Maailman vahvin Nalle ja Pellefantti.[2]

Liiketoimillaan Lahtinen keräsi suuren omaisuuden, jonka hän sijoitti taiteeseen. Vuonna 1976 hän rakennutti asunnokseen ja Lehtimiehet-yhtiön edustustilaksi ison huvilan Näsijärven rannalle Ylöjärven Siivikkalaan. Villa Urpoksi ristitty huvila oli aikansa kiistellyimpiä kohteita. Arkkitehti Eero Saaren suunnittelemaa taloa pidettiin mauttoman yliampuvana, mutta talon isäntä ei mitään arkista rakennusta ollut halunnutkaan. Villa Urpo on monin tavoin kokeellinen. Sen ulkoseiniin käytetyt graniittilohkareet muotoiltiin paikan päällä. Lahtinen halusi huomioida myös ympäristön, siksi talossa kaytettiin suomalaisia materiaaleja:kiveä, tiiltä ja mäntyä. Tontilla ollut täysikasvuinen puusto suojattiin huolella rakentamisen ajaksi. Kolmikerroksisen talon kokonaispinta-ala on 795,5 neliömetriä. [3]

Urpo Lahtisen harrastuksiin kuului 1960- ja 1970-luvuilla myös autourheilu ja hän osallistui muun muassa Eläintarhan ajoihin ja Jyväskylän Suurajoihin sekä kilpaili Keimolan moottoriradalla. Hän omisti useita kilpa-autoja, joiden joukossa oli muiden muassa Mercedes-Benz Waxenberger. Kyseistä autoa tehtiin vain kolme kappaletta ja Lahtiselle kuulunut yksilö on niistä ainoa nykypäiviin säilynyt.[4][5]

Hymy ja Urpo Lahtinen muuttivat erilleen vuonna 1972, mutta virallisesti he erosivat vasta vuonna 1991. Jo vaikeasti sairas Urpo Lahtinen avioitui vain pari viikkoa avioeron tultua voimaan Maija-Liisa Tynellin kanssa, johon hän oli tutustunut hieman aiemmin eräässä juhlatilaisuudessa Helsingin Kalastajatorpalla. Kuvaavaa oli, että Urpon vielä elossa ollutta äitiä ei kutsuttu häihin ja tuoreen avioparin yhteystiedot muutettiin salaisiksi. Näihin aikoihin Urpo Lahtinen sai aivoinfarktin lomamatkallaan Espanjassa ja joutui loppuelämäkseen pyörätuoliin. Lahtisten yhteisen tuttavan mukaan Maija-Liisa sai autetuksi Urpon lopullisesti eroon alkoholista.[1]

Lahtisen viimeisiä vuosia varjosti alkoholismin myötä heikentynyt terveys. Lahtisen yhtiö Lehtimiehet myytiin Yhtyneet Kuvalehdet -yhtiölle n. 300 miljoonasta markasta 1980-luvun lopussa. Urpo Lahtisen perukirjassa omaisuuden arvo oli 108 miljoonaa markkaa. Urpo Lahtisen omaisuudesta on kiistelty eri oikeusasteissa vuosikausia Lahtisen viimeisen vaimon Maija-Liisa Lahtisen ja Urpo Lahtisen muiden perillisten välillä.

Lahtisen taidekokoelman ja Villa Urpon omistaa 1991 perustettu Urpo ja Maija Lahtisen säätiö (vuodesta 2008 eteenpäin Urpo Lahtisen säätiö). Kokoelmassa on noin 500 teosta, esimerkiksi monien kotimaisten taiteilijoiden, Marc Chagallin ja Lahtiselle läheisten espanjalaisten taiteilijoiden kuten Salvador Dalín töitä. Villa Urpo valmistui 1976. Sen suunnittelivat Lahtisen asunnoksi ja Lehtimiehet Oy:n edustustiloiksi arkkitehdit Eero Saari ja Pentti Tanhua.[6] Taidemuseo avattiin 1995. Säätiön mentyä konkurssiin konkurssipesälle siirtyneen Villa Urpon lunasti taideteoksineen itselleen kesäkuussa 2008 Urpo Lahtisen poika Jeppe Lahtinen.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Juha Veli Jokinen: Lehti-imperiumin luojaparin värikäs rakkaus. Iltalehti 3. marraskuuta 2017, Viikonvaihde s. 8–9. Alma Media.
  2. Matti Pitko: Hymynmaan äiti Hymy lahtinen on kuollut. Aamulehti 1. marraskuuta 2017, s. B10. Alma Media.
  3. Kovanen, Erika: Lehtikeisarin linnassa. Muoto Helmi, maaliskuu 2004, s. 53–61.
  4. Juha Veli Jokinen: Lehti-imperiumin luojaparin värikäs elämä. Iltalehti 3. marraskuuta 2017, Viikonvaihde s. 8–9. Alma Media.
  5. Leila Suutarinen (toim.): Vehoniemeläinen 8/1990, s. 10–11. Kangasala: Vehoniemen Automuseosäätiö.
  6. Villa urpon kotisivut. Viitattu 13.8.2013.
  7. Palm, Eeva: Jeppe Lahtinen lunasti Villa Urpon. Helsingin Sanomat 13.6.2008, s. C 2.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alftan, Maija: Lehtikeisarin iloton talo tulvii taidetta. Helsingin Sanomat, 25.11.2006, s. C 1.
  • Hämäläinen, Jyrki: Lehtikeisari: Urpo Lahtisen orjantappurakruunu. Keuruu: Otava, 2004.
  • Kalemaa, Kalevi: Hymyn maa – kertomus Urpo Lahtisesta ja Lehtimiehistä. Helsinki: Tammi, 2006.
  • Lepokorpi, Erkki: Sanoivat Urpon sammuneen. Jyväskylä: Gummerus, 1983.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]