Siirry sisältöön

Jääkiekon alle 18-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 1978

Wikipediasta
1978 IIHF European U18 Championship
Joukkueet 8 (19)
Isäntämaa  Suomi
Kaupungit Helsinki
Vantaa
Ajankohta 27. joulukuuta 1977 –
2. tammikuuta 1978
Mitalistit
Kultaa Suomen lippu Suomi
Hopeaa Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
Pronssia Ruotsin lippu Ruotsi

Jääkiekon alle 18-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut 1978 pelattiin Suomessa ja Euroopan-mestaruuden voitti isäntämaa Suomi, hopeaa voitti Neuvostoliitto ja pronssia Ruotsi. Monien mielestä Suomen voitto Neuvostoliitosta oli Suomen ensimmäinen merkittävä askel kasvun tiellä jääkiekon suurmaaksi.[1]

Turnauksen loppuottelu pelattiin maanantai-iltapäivänä. Ottelu Helsingin jäähallissa oli myyty loppuun, eli paikalla oli 7 304 maksanutta katsojaa. Sen lisäksi paikalla oli arviolta tuhannesta kahteen tuhatta henkeä ilmaislipuilla, turnauksen muut joukkueet ja lehdistö. Neuvostoliitto teki ottelun avausmaalin ja eteni sen jälkeen jo 3–1-johtoon. Kolmannessa erässä Suomi pelasi kuitenkin erinomaisesti ja tasoitti ottelun kahdesti, ensin Juha Huikarin maalilla, sitten Mika Laineen.[2] Kuitenkin vain 1 min 43 s ennen varsinaisen peliajan loppumista Neuvostoliitto teki 5–4-maalin, mikä johti siihen, että osa yleisöstä alkoi poistua jäähallista.[3] Huikari kuitenkin tasoitti ottelun varsinaisen peliajan lopussa, ja ottelu siirtyi jatkoajalle.[4] Sitä ei pelattu äkkikuolema-menetelmällä.[4] Neuvostoliitto siirtyi johtoon, mutta 11 sekuntia ennen peliajan loppumista Huikari tasoitti jälleen ottelun.[3][4] Sitten ottelu siirtyi jatkoajalle, jossa sovellettiin äkkikuolema-menetelmää.[4] Toisella jatkoajalla puolustaja Timo Blomqvist laukoi lyöntilaukausella kiekon hyökkäyssiniviivalta päin maalivahti Dmitri Saprykia ja Jari Kurri siirsi ikään kuin heittäytyen paluukiekon maaliin ajassa 81.42, kun toista jatkoaikaa oli pelattu 1 min 42 s. Maalivahti Dmitri Saprykin sai vielä mailansa kiekon eteen, mutta kiekko kiertyi siitä maaliin.[1]

Kurri keräsi Jarmo Mäkitalon kanssa suuret peliminuutit pitkässä ottelussa. Mäkitalo oli turnauksessa Suomen paras pistemies tehopistein 4+7=11 ja Kurri paras maalintekijä. Hän teki neljässä ottelussa kuusi maalia.[1]

27.12.1977Ruotsin lippu Ruotsi14–0Norjan lippu NorjaHelsinki
27.12.1977Suomen lippu Suomi10–7Sveitsin lippu SveitsiHelsinki
28.12.1977Ruotsin lippu Ruotsi7–2Sveitsin lippu SveitsiHelsinki
28.12.1977Suomen lippu Suomi11–1Norjan lippu NorjaHelsinki
30.12.1977Suomen lippu Suomi2–1Ruotsin lippu RuotsiHelsinki
30.12.1977Sveitsin lippu Sveitsi6–5Norjan lippu NorjaHelsinki
27.12.1977Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia8–2Puolan lippu PuolaVantaa
27.12.1977Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto13–1Länsi-Saksan lippu Länsi-SaksaVantaa
28.12.1977Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia13–1Länsi-Saksan lippu Länsi-SaksaVantaa
28.12.1977Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto8–1Puolan lippu PuolaVantaa
30.12.1977Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto3–0Tšekkoslovakian lippu TšekkoslovakiaVantaa
30.12.1977Puolan lippu Puola5–3Länsi-Saksan lippu Länsi-SaksaVantaa

Alempi jatkosarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1.1.1978Sveitsin lippu Sveitsi10–7Länsi-Saksan lippu Länsi-SaksaVantaa
1.1.1978Puolan lippu Puola6–3Norjan lippu NorjaVantaa
2.1.1978Länsi-Saksan lippu Länsi-Saksa2–1Norjan lippu NorjaVantaa
2.1.1978Puolan lippu Puola4–3Sveitsin lippu SveitsiVantaa

Ylempi jatkosarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1.1.1978Suomen lippu Suomi6–2Tšekkoslovakian lippu TšekkoslovakiaHelsinki
1.1.1978Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto5–3Ruotsin lippu RuotsiHelsinki
2.1.1978
16:00
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto5–6 (ja.II)Suomen lippu SuomiHelsinki
(2–1, 1–1, 0–1, 2-2, 0–1)
raportti

Yleisömäärä: 7604
Vladimir Shashov − 04.321–0
Igor Funikov − 12.572–0
2–119.59 − Jari Kurri yv.
Igor Funikov − 37.123–1
3–239.09 − Jussi Lepistö
3–346.43 − Juha Huikari
Jevgeni Popihin − 73.534–3
4–476.46 − Mika Laine
Jevgeni Popihin − 78.175–4
5–579.49 − Juha Huikari
5–681.42 − Jari Kurri
2.1.1978Ruotsin lippu Ruotsi4–2Tšekkoslovakian lippu TšekkoslovakiaHelsinki
  1. 1 2 3 Jari Kurri tietää, miten itänaapuri kaatuu – katso video vuoden 1978 uroteosta Ilta-Sanomat. 5.1.2016. Arkistoitu 5.1.2016. Viitattu 3.1.2023.
  2. Honkavaara, Aarne ym.: Kaukalon leijonat, s. 152. US-Mediat Oy, 1989.
  3. 1 2 Honkavaara, Aarne ym.: Kaukalon leijonat, s. 153. US-Mediat Oy, 1989.
  4. 1 2 3 4 Parviainen, Vesa: Suomen historialliset mitalit löytyvät vain yhdeltä pelaajalta – näin murtui vuosikymmenten trauma: ”Tuli viestejä, että tulkaa nyt pois sieltä” www.iltalehti.fi. 28.1.2021. Viitattu 3.1.2023.