Kalevi Keihänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalevi Keihänen Kihniössä vuonna 1966.

Åke Kalevi Keihänen (28. kesäkuuta 1924 Vahto9. helmikuuta 1995 Helsinki) oli suomalainen matkatoimistoyrittäjä, Keihäsmatkojen johtaja ja seuramatkailun uranuurtaja.[1][2] Keihänen tuli tunnetuksi myös värikkäästä esiintymisestään, pitkästä tukastaan ja pukeutumisestaan – hän käytti usein chinchillaturkkia, jonka alla hänellä oli pelkät uimahousut. Turkin hinnan kerrottiin olleen 120 000 markkaa. Pukeutumistyylinsä Keihänen oli kopioinut tanskalaiselta matkatoimistoyrittäjältä Simon Spiesiltä.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevi Keihänen syntyi sekatavarakauppiaan poikana Vahdolla[4] Turun lähistöllä, josta perhe muutti Kihniöön Koillis-Satakuntaan Kalevin ollessa pikkupoika. Hän osallistui Lapin sotaan. Sodan päätyttyä hän muutti Tampereelle, jonne hän perusti autovuokraamon. Keihänen aloitti matkailualalla vuonna 1954 järjestämällä urheiluväelle matkoja yleisurheilun EM-kisoihin Sveitsin Berniin. Myöhemmin hän organisoi laivamatkoja Ruotsin Visbyhyn.[5]

Vuonna 1965 Keihänen perusti oman matkatoimistonsa Keihäsmatkat Oy:n, joka alkoi vuosikymmenen lopulla kuljettaa suomalaisia edullisesti etelän lomakohteisiin.[1] Keihänen lennätti etelän aurinkoon vuosittain omien sanojensa mukaan 100 000 suomalaista. Keihäsmatkat Oy:n taloudellista kulta-aikaa olivat vuodet 1970–1972, mutta julkisuudessa se oli eniten viimeisinä vuosinaan 1973–1974. Kalevi Keihänen osasi käyttää julkisuutta taitavasti hyväkseen saadakseen ilmaista mainostilaa matkoilleen. Keihäsen mukaan hänen järjestämillään matkoilla matkusti tavallinen kansa, "herrat menivät omia teitään reittikoneilla".[3] Keihäsmatkojen toimisto Kaisaniemenkadulla Helsingin keskustassa muodostui tuon ajan julkisuuden henkilöiden kohtaamispaikaksi; Keihäsen ystäväpiiriin kuuluivat muiden muassa näyttelijä Tarmo Manni ja lehtikustantaja Urpo Lahtinen. Keihäsmatkojen toiminnan laajetessa ja vilkastuessa Keihänen pestasi yhtiön toiseksi johtajaksi varatuomari Veikko Pajusen. Yhtiön taloudesta vastasi Keihäsen puoliso Tuovi Keihänen.[5]

1970-luvun alussa Keihänen perusti myös oman Spear Air -lentoyhtiön, jolla oli kaksi DC-8-32-konetta, nimiltään Härmän Jätkä ja Härmän Mimmi.[1][3] Kolmas kone Reissumies oli tilauksessa, mutta konkurssin takia sen tilaus peruutettiin.

Keihänen oli kiinnostunut myös talvimatkailusta – yhdessä ystävänsä lehtikustantaja Urpo Lahtisen kanssa hän rakennutti ensimmäiset rinteet ja hiihtohissit Nilsiän Tahkovuorelle 1960-luvulla.

Vuoden 1973 öljykriisi ja suuret sijoitukset syöksivät Keihäsen vaikeuksiin. Helsingin Osakepankin lopetettua Keihäsen yhtiöiden rahoittamisen Keihäsmatkat teki konkurssihakemuksen toukokuussa 1974 ja myös lentoyhtiö joutui lopettamaan toimintansa, jolloin yli 200 työntekijää menetti työpaikkansa. Konkurssihetkellä Keihäsmatkoilla oli ulkomailla noin 1 800 asiakasta.[6] Keihänen itse syytti valtion omistamaa Finnairia yritystensä kaatumisesta.[3] Finnairin mukaan yhtiö päinvastoin tarjosi Keihäselle laajamittaista yhteistyötä ja olisi ollut jopa valmis maalauttamaan koneitaan Keihäsmatkojen väreihin. Koneiden liisaamisen sijaan Keihänen halusi oman lentoyhtiön, jonka investoinnit lopulta kaatoivat hänet.

Keihänen perusti vielä 1978 uuden Seiväsmatkat-nimisen yhtiön, joka oli kuitenkin toiminnassa vain lyhyen ajan.[1] Hän omisti Pyhäniemen lomakeskusalueen Kihniössä: Keihänen suunnitteli matkailun vetonaulaksi Kihniöön 1970-luvulla "Seipään Seksikylää", joka ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Lähes kaikki Keihäsen Kihniössä omistamat toistakymmentä tilaa myytiin pakkohuutokaupalla kesäkuussa 1976.[7]

1980-luvulla Keihänen tuomittiin vankeuteen veropetoksesta.

Kalevi Keihäsen loppuelämää varjosti vakava sairaus, ja viimeiset aikansa hän asui Helsingin Pikku-Huopalahdessa. Keihänen kuoli 70-vuotiaana vuonna 1995, ja hänet on haudattu Turun hautausmaalle. Helsingin Sanomien artikkelissa vuonna 2007 Suomen kansallisbiografian tekijät listasivat Keihäsen yhdeksi Suomen itsenäisyyden ajan suurista vaikuttajista, ja häntä luonnehdittiin suomalaisen massaturismin isäksi.[5]

Korpilinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keihänen rakennutti perheelleen 1971–1972 Espoon Pohjois-Tapiolaan nykyisen Visakoivunkuja 6:n paikalle Korpilinna-nimisen asuintalon. Kolmikerroksisessa talossa oli 470 neliömetriä kerrosalaa, kuusi makuuhuonetta, edustustiloja kuten 30 hengen kotibaari ja uima-allas. Pihalla oli lasten leikkimökki, savusauna, suihkulähde ja tekolampi, jossa talon isäntä kasvatti kirjolohia.[8][5] Taiteilija Irwin Goodman asui Keihäsen luona puoli vuotta menetettyään asuntonsa Tampereella vuonna 1976.[5] Talon osti vuonna 1978 pakkohuutokaupassa espoolainen Juhanilan Linja Oy:n omistanut liikennöitsijä Kauko Tyllilä. Tyllilä ei asunut talossa vaan vuokrasi sitä ulkopuolisille. Vuonna 1988 ränsistymään päässyt talo myytiin rakennusliikkeelle joka purki sen ja rakensi paikalle 12 asunnon rivitalon vuonna 1994.[9]

Keihänen populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irwin Goodmanin laulun ”Minä ja Urkki” kertosäkeessa mainitaan Keihänen, ja Juha Vainio teki laulun nimeltä ”Varsinaiset Seiväsmatkat”, joka kertoo Keihäsmatkoista. Toinen Juha Vainion kynästä kirvonnut "Seuramatkat"-iloittelu kuvaili Härmän jätkien kosteita toivioretkiä etelän lomaparatiiseihin, joista ei puutu aurinkoa ja huokeita janojuomia.

Laulun railakas julistus "Nää on suuret suomalaiset seiväsmatkat" viittasi Kalevi Keihäsen tunnettuun Keihäsmatkat-yhtiöön. Rallin levytti vuonna 1967 kotkalaisen Pertti Metsärinteen yhtyeen rumpali Reijo Tani (1931-2011). (Teksti: Jukka Lindfors.)

Kalevi Keihäsen hahmo esiintyy Seppo Sallisen esittämänä Timo Koivusalon elokuvassa Rentun ruusu, joka kertoo Irwin Goodmanin elämästä. Myös Matti Kassilan elokuvassa Meiltähän tämä käy (1973) esiintyy Kalevi Keihäseksi tunnistettava matkailukeisari Kille Kiekkonen, jota esitti Pekka Autiovuori.

Colman’s-sinappiyhtiö mainosti 1970-luvun keskivaiheilla Suomessa sinappiaan Kalevi Keihäsen nimellä ja kuvalla.[10]

Keihäsmatkoista julkaistiin tammikuussa 2020 televisiosarja Keihäsmatkat, jossa Kalevi Keihästä esittää Janne Kataja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Nuorteva, Kristiina: Kalevi Keihäsen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 9.2.1995. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.2.2019.
  2. Kuva hautakivestä: Åke Kalevi Keihänen. Turun hautausmaa.
  3. a b c d Kostiainen, Auvo – Korpela, Katariina (toim.): Mikä maa, mikä valuutta?, s. 178–184. Turun yliopisto, 1998. ISBN 951-29-1161-2.
  4. Asutusnimhakemisto: Vahto. Viitattu 4.2.2020
  5. a b c d e Kerttula, Suvi: Matkailuruhtinaan nousu ja tuho. Ilta-Sanomat, Plus-liite, 1.2.2020, s. 12–15. Helsinki: Sanoma Media. Artikkelin verkkoversio.
  6. Mitä-Missä-Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 52. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01581-8.
  7. Keihäsen tilat vasaran alle tänään. Ilta-Sanomat 7.6.1976.
  8. Tuppurainen, Kari: Nää on suuret systeemit: Keihänen, Cassius ja Callas. Helsingin Sanomat, 29.5.1973, s. 38. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  9. Suuronen, Pekka: Keihästen Korpilinna. FlightForum 16.11.2015.
  10. Riemulomalle Mallorcalle (Kuva Colman's-yhtiön mainoksesta "Keihäsen kuuluisa joulusinappi" Kotiliedessä 1976.) 70-luvulta, päivää!. 9.11.2011. Viitattu 2.1.2020.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kostiainen, Auvo: ”Keihänen, Kalevi (1924–1995)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 75–77. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]