Suomi 1990-luvulla

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eduskuntatalo vuonna 1995.
Ilmakuva Tammisaaresta kesältä 1994.

Suomi oli 1990-luvulla jälkiteollinen noin viiden miljoonan asukkaan yhteiskunta. Politiikassa merkittävimpiä tapahtumia olivat Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen raukeaminen Neuvostoliiton romahtaessa vuonna 1991 ja Suomen liittyminen vuoden 1995 alussa Euroopan unionin jäseneksi. Edellistä vuosikymmentä vahvasti leimannut nousukausi päättyi 1990-luvun alussa Suomen historian syvimpään lamaan.

1990-luvulla matkapuhelimet, kotitietokoneet ja internetyhteydet alkoivat yleistyä, mutta ne eivät olleet vielä joka kodin perustavaraa. Matkapuhelinyhtiö Nokia tuli 1990-luvun alun laman jälkeen huomattavan tärkeäksi Suomen kansantaloudelle. Vuosikymmenen viihdeilmiöitä olivat monenlaiset sketsisarjat ja visailuohjelmat.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauno Koivisto oli Suomen tasavallan presidentti vuosina 1982–1994.
Martti Ahtisaari oli Suomen tasavallan presidentti vuosina 1994–2000.

Koivistosta Ahtisaareen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa käytiin presidentinvaali vuonna 1994. Kaksi kautta istunut Mauno Koivisto ei ollut enää ehdokkaana, ja hänen seuraajakseen valittiin SDP:n ehdokas, vuosien ajan kansainvälisissä tehtävissä toiminut Martti Ahtisaari.[1] Presidentinvaalissa oli mukana kaikkiaan ennätykselliset 11 ehdokasta, joista seitsemän oli puolueiden ja neljä eri valitsijayhdistysten asettamia. Yksi vaalin huomiota herättänyt piirre oli, ettei kukaan ehdokkaista ollut koskaan toiminut pääministerinä, eduskunnan puhemiehenä tai Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä. Presidentinvaalissa ei enää valittu valitsijamiehiä, vaan se oli ensimmäinen suora kansanvaali.[2]

Eduskunta ja puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki Suomen hallitukset istuivat 1990-luvulla koko nelivuotisen vaalikauden ajan. Pääministereinä toimivat Harri Holkeri (1987−1991), Esko Aho (1991−1995) ja Paavo Lipponen (1995−2003). Lipposen ensimmäinen hallitus nousi Suomen historian pitkäikäisimmäksi hallitukseksi istuttuaan 1 464 vuorokautta vaalikaudella 1995−1999.

Suomessa järjestettiin vuosikymmenen aikana kolmet eduskuntavaalit vuosina 1991, 1995 ja 1999. Vuoden 1991 vaalien selkein voittaja oli Suomen Keskusta, kun taas hallitusvastuussa olleet Kokoomus ja SDP kärsivät ankarat tappiot. Vuoden 1995 vaaleissa SDP saavutti suurimman paikkamääränsä toisen maailmansodan jälkeen (63 kansanedustajaa). Kannatustaan menettänyt ja sisäisistä riidoista kärsinyt Suomen Maaseudun Puolue puolestaan koki kohtalonsa samoissa vaaleissa, jolloin se menetti miltei kaikki eduskuntapaikkansa. SMP ajautui vaalien jälkeen konkurssiin ja sen raunioille perustettiin syksyllä 1995 uusi puolue Perussuomalaiset. Liberaalinen Kansanpuolue oli eduskuntapuolueena viimeisen kerran vaalikauden 1991−1995 yhden kansanedustajan voimin. Nuorsuomalaiset-puolueen ja niin sanottu ”Eko-Vihreiden” ainoaksi eduskuntakaudeksi jäi vaalikausi 1995−1999, jolloin edellisellä oli kaksi kansanedustajaa ja jälkimmäisellä yksi.[3][4][5]

Vuonna 1990 Suomeen perustettiin uusi puolue Vasemmistoliitto, jolle siirrettiin SKP:n poliittinen toiminta; samalla lakkautettiin SKDL.[6] SKP päätettiin säilyttää puolueena, mutta se teki konkurssin syksyllä 1992 pääosin epäonnistuneiden kiinteistökauppojensa vuoksi.[7] Vasemmistoliiton ulkopuolelle jättäytyneet kommunistit jatkoivat poliittista toimintaansa Kommunistisessa Työväenpuolueessa ja myöhemmin uudelleen perustetussa SKP:ssa, joiden keskinäiset välit ja suhteet Vasemmistoliittoon olivat huonot.[8] Vasemmistoliitto oli hallituspuolueena eduskuntavaaleista 1995 alkaen, jolloin se oli mukana Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa.[9]

Kansanedustaja Risto Kuisma erosi SDP:sta vuonna 1997 ja perusti seuraavana vuonna uuden Remonttiryhmä-puolueen.[10] Vuosikymmenen aikana Suomeen syntyi runsaasti muitakin puolueita, jotka eivät kuitenkaan missään vaaleissa nousseet eduskuntaan. Tällaisia olivat muun muassa Naisten puolue, Luonnonlain puolue ja Suomen EU-jäsenyyden vastustamisella kampanjoinut Vapaan Suomen Liitto. Suomen Eläkeläisten Puolue hajosi sisäisten kiistojensa vuoksi kahdeksi keskenään kilpailleeksi puolueeksi.

Sotien jälkeisen ajan huomattavimpiin poliitikkoihin kuulunut Johannes Virolainen jätti politiikan vuoden 1991 eduskuntavaaleissa. Syksyllä 1990 Virolainen oli noussut Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisimmaksi kansanedustajaksi.[11]

Kohti Euroopan unionia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi liittyi vuoden 1995 alussa Euroopan unioniin.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus raukesi Neuvostoliiton romahtaessa vuonna 1991, jonka tilalle solmittiin Naapuruussopimus. Keskustelua Suomen jäsenyydestä silloisessa Euroopan yhteisössä virittivät vuoden 1991 eduskuntavaalien jälkeen SDP:n ja Kokoomuksen puheenjohtajat Pertti Paasio ja Pertti Salolainen. Presidentti Mauno Koivisto torjui ajatuksen vielä kesäkuussa 1991 hallitukselle pitämässään ulkopoliittisessa katsauksessa, mutta tilanne muuttui Neuvostoliiton luhistuttua ja varsinkin Ruotsin jätettyä jäsenhakemuksen EY:lle keväällä 1992. Suomi liittyi vuoden 1995 alussa Euroopan unionin jäseneksi ja erosi Euroopan vapaakauppajärjestöstä. Huomattavana ulkopoliittisena taustavaikuttajana tunnettu ministeri Max Jakobson nostatti vuosikymmenen puolivälissä keskustelua Suomen liittymisestä sotilasliitto Natoon.

Merkittäviä 1990-luvun poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen läänit 1.9.1997 asti. 1: Turun ja Porin lääni, 2: Uudenmaan lääni, 3: Hämeen lääni, 4: Vaasan lääni, 5: Kymen lääni, 6: Mikkelin lääni, 7: Keski-Suomen lääni, 8: Kuopion lääni, 9: Pohjois-Karjalan lääni, 10: Oulun lääni, 11: Lapin lääni, 12: Ahvenanmaan lääni.

Syyskuuhun 1997 asti Suomessa oli käytössä niin sanotut vanhat läänit. Läänejä oli tuolloin kaksitoista. 1. syyskuuta 1997 toteutettiin lääniuudistus, joka vähensi läänien määrän kuuteen. Maakuntien merkitys kasvoi, kun aiemmat maakunnalliset läänit korvattiin hallinnollisilla suurlääneillä, minkä tarkoituksena olivat julkishallinnon keventäminen ja siitä saatavat säästöt hallintokuluissa. Uuteen Etelä-Suomen lääniin liitettiin Uudenmaan lääni, Kymen lääni, Hämeen läänistä Kanta-Häme ja Lahden seutukunta sekä Mikkelin läänistä Heinolan seutukunta. Uuteen Länsi-Suomen lääniin liitettiin Turun ja Porin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni sekä Hämeen lääniin kuuluneet Pirkanmaan kunnat. Uuteen Itä-Suomen lääniin liitettiin Kuopion lääni, Pohjois-Karjalan lääni sekä pääosa Mikkelin läänistä. Oulun lääni, Lapin lääni ja Ahvenanmaan lääni eivät muuttuneet uudistuksessa.[12][13]

1990-luvulla Suomessa oli jäljellä vain yksi virallinen kuntamuoto: kunta. Vuonna 1995 säädetyn kuntalain jälkeen mikä tahansa kunta sai käyttää itsestään kaupunki-nimitystä, mikäli piti sitä asianmukaisena. Kuntalaista säädettiin edeltäjäänsä vuoden 1976 kunnallislakia joustavampi. Siinä erotettiin poliittinen johtaminen ja hallinnon johtaminen toisistaan, säädettiin oikeussäännökset kunnallishallinnon yleisestä järjestämistavasta ja korostettiin kuntalaisten osallistumisoikeuden toteuttamista. Tosin aina vuoteen 1999 asti muun muassa rakennus- ja kaavoituslainsäädännössä oli säännöksiä, jotka koskivat vain kaupunkeja taikka vain maalaiskuntia ja vuoden 1976 jälkeen perustettuja kaupunkeja.[14][15]

Kuntaliitokset eivät 1990-luvulla olleet kovin yleisiä. Vuosikymmenen aikana kuntien määrä väheni kahdeksalla; lakkautetuista kunnista peräti neljä käytti nimessään maalaiskunta- tai kunta-sanaa.[16]

Demografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäpäivän viettoa Keravalla 1992.
Pohjois-Pohjanmaa oli 1990-luvulla yksi nopeiten väkilukuaan kasvattaneista maakunnista Suomessa. Kuvassa rakennetaan Oulun Meritullin kaupunginosaa vuonna 1999.

Väestönmuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla Suomen väkiluku kasvoi maltillisesti, hieman alle neljä prosenttia. Vuoden 1989 lopussa Suomen väkiluku oli 4 974 383, ja vuoden 1999 lopussa se oli 5 171 302. Vuonna 1991 rikkoutui viiden miljoonan asukkaan raja. Syntyvyys laski hieman: vuosikymmenen alussa syntyi noin 65 000 lasta vuodessa ja vuosikymmenen lopulla noin 57 000. Kokonaiskuolleisuus muuttui vain vähän: vuosina 1986–1990 se oli 9,8 ja vuonna 1999 9,6 kuolemaa tuhatta asukasta kohden. Toisen maailmansodan jälkeiset suuret ikäluokat olivat vuosikymmenen aikana 40–55-vuotiaita.[17]

Elinajanodote kasvoi hieman. Vuosina 1986–1990 syntyneiden poikien elinajanodote oli 70,7 vuotta ja tyttöjen 78,8 vuotta. Vastaavat luvut vuonna 1999 syntyneille pojille oli 73,3 vuotta ja tytöille 81,0 vuotta. Imeväiskuolleisuus laski vuoden 1990 5,6 promillesta vuoden 1999 3,6 promilleen, ja oli eräs maailman alhaisimmista.[17] Itsemurhien määrä oli Suomessa huipussaan 1990-luvun alussa talouslaman keskellä, jolloin oman kätensä kautta kuoli noin 1 500 suomalaista vuodessa. Tämän jälkeen itsemurhat ovat alati vähentyneet: vuosikymmenen lopulla Suomessa tapahtui noin 1 200 ja 2010-luvulla noin 800 itsemurhaa vuodessa.[18]

Maahanmuuttajien osuus väestöstä kasvoi noin kaksinkertaiseksi vuosina 1990–1999. Erityisesti lisääntyivät venäläiset tai neuvostoliittolaiset sekä aasialaiset ja afrikkalaiset maahanmuuttajat. Ensimmäiset somalipakolaiset saapuivat Suomeen 1990, ja vuosikymmenen lopussa Suomessa oli yli 4 000 Somaliassa syntynyttä. Suomen kansalaisuuden saaneiden ulkomaalaisten määrä nousi huomattavasti vuosikymmenen lopulla.[17]

Väestön alueellinen jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väkilukuaan ovat 1990-luvulla kasvattaneet etenkin kasvukeskukset: Helsinki, Turku, Tampere ja Oulu lähiympäristöineen. Väkiluku on laskenut etenkin Itä-Suomessa.

Taulukossa on esitetty Suomen maakuntien väkiluku 1980-luvun ja 1990-luvun viimeisenä päivänä Tilastokeskuksen mukaan.[17] Aluejako on 1990-luvun mukainen; Itä-Uudenmaan maakunta liitettiin Uudenmaan maakuntaan vuonna 2011.

Väkiluku 1989 Väkiluku 1999 Väestönmuutos 1989–1999 Väestöosuus 1989 Väestöosuus 1999
Uusimaa 1 135 407 1 290 618 13,7 % 22,8 % 26,7 %
Pirkanmaa 424 830 447 024 5,2 % 8,5 % 8,7 %
Varsinais-Suomi 423 659 445 542 5,2 % 8,5 % 8,6 %
Pohjois-Pohjanmaa 340 441 362 388 6,4 % 6,8 % 7,1 %
Keski-Suomi 251 206 260 513 3,7 % 5,0 % 5,0 %
Pohjois-Savo 256 381 253 792 −1,0 % 5,2 % 4,9 %
Satakunta 246 546 239 350 −2,9 % 5,0 % 4,5 %
Päijät-Häme 196 291 197 347 0,5 % 3,9 % 3,8 %
Etelä-Pohjanmaa 201 157 196 795 −2,2 % 4,0 % 3,8 %
Lappi 199 973 194 352 −2,8 % 4,0 % 3,8 %
Kymenlaakso 194 223 188 633 −2,9 % 3,9 % 3,6 %
Pohjanmaa 172 118 173 533 0,8 % 3,5 % 3,4 %
Pohjois-Karjala 176 566 172 551 −2,3 % 3,5 % 3,3 %
Kanta-Häme 161 181 165 190 2,5 % 3,2 % 3,2 %
Etelä-Savo 176 151 168 770 −4,2 % 3,5 % 3,2 %
Etelä-Karjala 141 243 137 377 −2,7 % 2,8 % 2,6 %
Kainuu 96 973 91 081 −6,1 % 1,9 % 1,8 %
Itä-Uusimaa 84 457 89 094 5,5 % 1,7 % 1,7 %
Keski-Pohjanmaa 71 349 71 646 0,4 % 1,4 % 1,3 %
Ahvenanmaa 24 231 25 706 6,1 % 0,5 % 0,5 %
Suomi 4 974 383 5 171 302 4,0 % 100,0 % 100,0 %

Talouselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 lakkautetun Kansallis-Osake-Pankin talletuslipas.
K-Plussa saavutti nopeasti valtavan suosion vuonna 1997.

1990-luvun alussa Suomi alkoi suuntautua enemmän länsimaihin, kun idänkauppa romahti Neuvostoliiton hajottua. Suomi syöksyi pankkikriisiin ja historiansa syvimpään lamaan. Idänkaupan romahtamisen ohella merkittävimpiä lamaan johtaneita tekijöitä olivat muun muassa edellisen vuosikymmenen rahamarkkinoiden liian nopea vapauttaminen sekä vahvan markan politiikka.

Talouskriisin syventyminen, devalvaatio-odotukset ja markan liian korkea kurssi johtivat vuoden 1991 puolivälissä valuuttapakoon. Saman vuoden marraskuussa markka jouduttiin devalvoimaan noin 12 prosentilla. Yritysten maksukyky joutui koetukselle ja ne joutuivat turvautumaan ulkomaisiin halpakorkoisiin lainoihin. Valuuttapaon jatkuessa vuonna 1992 Suomen luottokelpoisuus vaarantui ja lainojen korot nousivat. Markka oli päästettävä kellumaan, jolloin sen arvo aleni aluksi noin 13 prosenttia, mutta sen jälkeen valuuttakriisi saatiin lopulta hallintaan.[19]

Lama-aikana monet yritykset ajautuivat konkurssiin ja Suomesta katosi runsaasti työpaikkoja. Pahimmillaan työttömyysaste oli lähes 19 prosenttia, rakennusteollisuudessa jopa 37 prosenttia. Työttömyydestä seurannut köyhyys synnytti leipäjonoja. Suomen bruttokansantuote laski 13 prosenttia. Asuntomarkkinat romahtivat jo vuonna 1990, ja monet kotitaloudet ylivelkaantuivat ja ajautuivat merkittäviin taloudellisiin vaikeuksiin. Talouden on katsottu alkaneen elpyä loppuvuonna 1993, ja yhtäjaksoinen taloudellinen nousukausi jatkui vuoteen 2008.[20]

Vuonna 1995 Suomen Yhdyspankki ja Kansallis-Osake-Pankki yhdistyivät muodostaen Meritan, joka myöhemmin yhdistyi ruotsalaisen Nordbankenin kanssa Nordeaksi.

Suomalainen radio- ja televisiovalmistaja Salora Oy oli fuusioitunut Nokiaan 1980-luvun lopulla. 1990-luvulla Nokia Oyj alkoi keskittyä vahvasti mobiiliteknologiaan ja matkapuhelimiin. Jorma Ollila oli Nokian toimitusjohtaja vuosina 1992–2006 ja yksi sen ajan tärkeimmistä suomalaisista talousvaikuttajista. Nokia käytti resurssinsa hyvin pitkälle pelkästään matkapuhelimiin, niiden verkkotuotteisiin ja muihin tietoliikennealan järjestelmiin. Tällöin se luopui televisio- ja tietokonetoiminnoistaan. Puunjalostus myytiin 1989–1991, kumiteollisuus 1988–1995, tietokoneet ICL:lle 1991, kaapelituotanto 1995 NKF:lle ja televisiot 1996 Semi-Techille. Vuosikymmenen lopulla Nokiasta tuli maailman johtava matkapuhelinten valmistaja.

Vähittäiskaupassa merkittävimpiä tapahtumia ovat olleet Tuko-kaupparyhmittymän lakkauttaminen sekä Suomen ensimmäisen Ikea-tavaratalon avaaminen Espooseen vuonna 1996. Kanta-asiakasohjelmat tekivät läpimurron 1990-luvulla. S-ryhmän asiakasomistajaohjelman kehittäminen aloitettiin jo 1980-luvun lopulla, mutta valtakunnalliseksi se tuli vuonna 1994.[21] Keskon K-Plussa-ohjelma aloitti toimintansa 1997, ja se saavutti nopeasti yli kaksi miljoonaa kanta-asiakasta.[22]

Vuoden 1999 alusta alkaen Suomen markka liittyi upouuteen Euroopan unionin yhteisvaluutta euroon ja lakkasi siten käytännössä olemasta itsenäisenä valuuttana. Käteisvaluuttana markkaa käytettiin kuitenkin aina vuoteen 2002 asti.

Suomen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1990-luvulla:[23]

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999
Bkt:n volyymin muutos edellisvuodesta 0,7 -5,9 -3,3 -0,7 3,9 4,2 3,7 6,3 5,4 4,4

Koko vuosikymmenen bruttokansantuote oli noin 1,27 biljoonaa euroa (viitevuoden 2010 hintoihin). Lukema on noin 20 prosenttia korkeampi kuin edellisen vuosikymmenen bruttokansantuote ja noin 28 prosenttia alempi kuin seuraavan vuosikymmenen bruttokansantuote.[20]

Inflaatio laukkasi vielä vuosikymmenen alussa, kunnes hidastui lamavuonna 1992 alle kolmeen prosenttiin. Kuluttajahinnat eivät ampaisseet nousuun enää nousukaudenkaan alettua vuosikymmenen puolivälissä.[24]

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999
Kuluttajahintaindeksin vuosimuutos 6,1 4,1 2,6 2,2 1,1 1,0 0,6 1,2 1,4 1,2

Pankkikriisin ohella huomattavimpia 1990-luvun talousskandaaleja oli Sundqvist-jupakka, jossa toinen valtiovarainministeri Arja Alho hyväksyi STS-pankin entisen pääjohtajalle Ulf Sundqvistille langetettujen vahingonkorvausvelvoitteiden tuntuvan vähentämisen. Tapaus johti Alhon eroon, ja vuonna 2000 Sundqvist tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä ehdolliseen vankeuteen ja korvauksiin.

Rikollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikoslakia vastaan tehtyjä rikoksia kirjattiin kaiken kaikkiaan vuosittain noin 380 000 kappaletta. Henkirikoksia tilastoitiin vuosittain 113–155, eli lähestulkoon saman verran kuin 1970-, 1980- ja 2000-luvulla. Huumausainerikollisuus nelinkertaistui vuosikymmenen aikana.[17]

Yhdyskuntapalvelurangaistus tuli vaihtoehdoksi lyhyille ehdottomille vankeusrangaistuksille vuosikymmenen alussa.[25]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin päärautatieasema vuonna 1996. Kuvassa on muun muassa edellisenä vuonna Suomen rautateille tullut Pendolino-juna.
Toyota Corolla oli 1990-luvulla Suomen yleisin automalli. Kuvassa Corollan vuosimalli 1992–1997.
M/S Silja Serenade aloitti Helsingin ja Tukholman välisen liikennöinnin marraskuussa 1990.

Raideliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vielä 1990-luvun alkupuolella monet merkittävät rautatiet olivat vailla sähköistystä. Tampereen ja Jyväskylän välisen radan sähköistys valmistui 1994, ja Kirkkonummen ja Turun välisen rantaradan sähköistys valmistui vaiheittain vasta 1993–1995. Tampere-Pori-radan sähköistys valmistui vuonna 1998. Yhteensä sähköistetyn rataverkon pituus kasvoi noin 800 kilometriä. Siniset pikajunat olivat koko vuosikymmenen ajan yleisimpiä kaukojunia. Ensimmäiset Pendolinot otettiin käyttöön 1995 ja ensimmäiset kaksikerroksiset InterCity-vaunut 1998.

Tieliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöautojen ensirekisteröintejä tilastoitiin vuosikymmenen aikana noin 970 000, eli melko vähän verrattuna 1980- ja 2000-lukuihin. Vuosina 1994 ja 1995 eniten ensirekisteröityjä automerkkejä olivat Opel, Volkswagen, Toyota ja Nissan. Rekisteröidyimmät automallit olivat tuolloin Opel Astra, Toyota Corolla, Volkswagen Golf ja Ford Escort. Vuosikymmenen alussa henkilöautoja oli noin 1,9 miljoonaa ja vuosikymmenen lopussa noin 2,1 miljoonaa. Vuonna 1995 Suomessa oli noin 1,9 miljoonaa henkilöautoa, 200 000 pakettiautoa, 48 000 kuorma-autoa ja 8 000 linja-autoa. Henkilöautojen määrä asukasta kohden oli suunnilleen Euroopan keskiluokkaa. Vuonna 1999 henkilöautojen määrä tuhatta asukasta kohden ylitti 400 rajan.[17]

Yleisimmät henkilöautomerkit vuoden 1995 lopulla olivat Toyota (234 000 kappaletta), Nissan/Datsun (205 000), Opel (194 000) ja Ford (170 000). Yleisimmät automallit olivat tuolloin Toyota Corolla (140 000 kappaletta), Nissan Sunny (90 000), Opel Kadett (78 000) ja Ford Escort (60 000). Henkilöautokannan keski-ikä oli hieman alle kymmenen vuotta.[26]

Meriliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin ja Tukholman välisessä laivaliikenteessä 1990-luvun alun uutuus olivat suuret Silja Linen autolautat kävelykatuineen: Silja Serenade ja Silja Symphony. Suomen ja Viron välinen viisumivapaus astui voimaan vuonna 1997, minkä jälkeen matkustajavirrat Suomenlahden yli Viroon kasvoivat nopeasti ja Viro ohitti Ruotsin suomalaisten suosituimpana matkailumaana.[27]

Lentoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lama sekä öljyn hintoja nostanut Persianlahden sota näkyivät 1990-luvun alkupuolella lentoliikenteen matkustajamäärien vähenemisessä. Vuonna 1990 Suomen lentoasemien matkustajamäärä oli noin 11,2 miljoonaa, vuonna 1993 puolestaan vain noin 8,6 miljoonaa. Tämän jälkeen matkustajamäärät kääntyivät uuden nousukauden myötä taas nousuun, ja vuonna 1999 Suomen lentoasemien matkustajamäärä oli jopa 13,1 miljoonaa. Vuonna 1999 Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamääräksi tilastoitiin noin 9,6 miljoonaa.[17]

Finnairin tytäryhtiö Karair sulautui emoyhtiöönsä vuonna 1996. Vuonna 1998 aloitti toimintansa Finncomm Airlines, joka lensi pääasiassa syöttöliikennettä Finnairille aina vuoteen 2011 asti.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 kotimaanliikenteen henkilökuljetussuoritteesta henkilöautoliikenteen osuus oli 80,5 %, linja-autoliikenteen 13,0 %, junaliikenteen 5,0 %, lentoliikenteen 1,3 % ja laivaliikenteen 0,2 %. Tavarankuljetussuoritteesta kuorma- ja pakettiautoliikenteen osuus oli 65,5 %, junaliikenteen 25,3 %, laivaliikenteen 8,4 %, uiton 0,8 % ja lentoliikenteen vain 0,01 %.[26]

Liikenneturvallisuus jatkoi kohenemistaan 1990-luvulla. Vuosikymmenen alussa tieliikennekuolemia oli vuodessa yli 600 ja vuosikymmenen lopulla alle 450.[17] Raideliikenteessä tapahtui kuitenkin kaksi vakavaa onnettomuutta: Jokelan junaturma 21. huhtikuuta 1996 ja Jyväskylän junaturma 6. maaliskuuta 1998.

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmekkäimpiä 1990-luvulla rakennettuja asuinalueita on Helsingin Pikku Huopalahti, jossa sijaitsee muun muassa 1994 valmistunut Terassitalo.

Merkittäviä 1990-luvulla valmistuneita rakennuksia ovat muiden muassa Tampere-talo (1990), Joensuun kaupunginkirjasto (1992), Suomen kansallisooppera (1993), Oulunsalo-talo (1993), Terassitalo (1994), Hartwall-areena (1997), Kiasma (1998) ja Promenadikeskus (1999).

1990-luvulla valmistuneita kauppakeskuksia ovat ainakin Rewell Center (1990), IsoKarhu (1991), Zeppelin (1992), Lippulaiva (1993, purettu 2017), Myyrmanni (1994), Columbus (1996) ja Jumbo (1999). Itiksen mittava laajennusosa Bulevardi valmistui 1992, jolloin Itiksestä tuli Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.

Vuosikymmenen loppupuolella moderni ja näyttävä lasipintainen rakentaminen tuli yleiseksi: tällaisia rakennuksia ovat muun muassa Microsoft-talo (ent. Nokian pääkonttori, 1997) ja Sanomatalo (1999). Aivan vuosikymmenen lopulla valmistunut, yli 70 metriä korkea Meritorni Espoon Espoonlahdessa oli aikanaan Suomen korkein asuinrakennus.

Vuonna 1990 Suomessa rakennettiin yli 26 000 asuinrakennusta, enemmän kuin koskaan muulloin vuosina 1970–1999. Monia teollisuusalueita alettiin muuttaa asuinalueiksi etenkin Helsingissä, esimerkkejä tällaisista alueista ovat ainakin Ruoholahti ja Pikku Huopalahti. Vuonna 1996 uusia asuintaloja valmistui vain noin 7 500, mikä taas on vähiten kyseisenä ajanjaksona. Vuodet 1993–1999 olivat asuintalojen rakentamisen kannalta varsin hiljaista aikaa verrattuna 1970- ja 1980-lukuihin sekä 1990-luvun alkuun.[17] 1990-luvulla rakennetuissa asuintaloissa oli yleensä jo paksut ja korkealaatuiset lämmöneristeet. Asbestin käyttö kiellettiin kokonaan vuonna 1994. Vesikiertoinen lattialämmitys alkoi yleistyä vuosikymmenen puolivälissä, mutta passiivi- ja nollaenergiatalot tulivat vasta vuosituhannen vaihtumisen jälkeen.[28]

Puhelimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokia 1011, ensimmäinen Nokian valmistama sarjavalmisteinen GSM-puhelin.

1990-luvulla matkapuhelinteknologiassa siirryttiin ”toiseen sukupolveen” (2G), kun digitaalinen GSM-järjestelmä alkoi vähitellen syrjäyttää analogista NMT-tekniikkaa. Vuonna 1991 Nokia esitteli ensimmäisenä maailmassa tuotantovalmiin digitaalisen GSM-puhelimen. Maailman ensimmäinen GSM-puhelu soitettiin Nokian Radiolinjalle toimittamassa verkossa.

Nokian ensimmäinen sarjavalmisteinen GSM-puhelin oli Nokia 1011 (1992), joka oli vielä huomattavasti kookas. Sitä seurasivat Nokia 2010 ja 2110, joista etenkin jälkimmäinen oli menestys. Jälkimmäinen oli myös ensimmäinen puhelin, jossa oli Nokia tune -soittoääni.[29] Vuonna 1996 markkinoille tuli Nokia 9000 Communicator, joka oli ensimmäinen Euroopassa laajasti myyty älypuhelin. Vuonna 1999 markkinoille tullut Nokia 3210 on kaikkien aikojen toiseksi myydyin matkapuhelin. Tekstiviestit tekivät läpimurtonsa 1990-luvulla.

Lankapuhelimet olivat vielä yleisiä, ja yleisöpuhelin oli vielä yleinen näky kadunkulmassa. Kiinteitä puhelinliittymiä oli Suomessa koko 1990-luvun ajan vajaat kolme miljoonaa. Niiden määrä jopa kasvoi marginaalisesti vuosikymmenen aikana ja kääntyi laskuun vasta 2000-luvulla. Matkapuhelinliittymien määrä nousi vuoden 1990 noin 300 000:sta vuoden 1999 yli kolmeen miljoonaan. Niiden määrä ohitti kiinteiden puhelinliittymien määrän vuonna 1998.[30] 1990-luvulla matkapuhelimet olivat sangen yksinkertaisia, mutta silti hyvin kalliita: esimerkiksi Nokia 2110:n hinta oli jopa 5 250 markkaa.[29]

Sekä lanka- että matkapuhelimiin liittynyt ilmiö 1990-luvulla olivat maksulliset puhelinpalvelut, joista suosituimmiksi ja eniten keskustelua herättäneiksi muodostuivat treffi- ja seksilinjat. Treffipalvelunumeroissa eli ”senssipuhelimessa” saattoi keskustella isommassa ryhmässä tai kaksin tuntemattomien kesken[31]. Puhelinseksiä tarjoavat linjat perustuivat puheluille, joissa palvelun tarjoaja pyrki kiihottamaan soittajaa ääntelyn ja keskustelun avulla ja samalla pitkittämään aikahinnoiteltua puhelua parhaan tuoton saamiseksi.[32] Palveluja markkinoitiin näkyvästi sanomalehtien pikkuilmoituksilla.[33]

Valtion omistama Posti- ja telelaitos eriytettiin omiksi yhtiöiksi, joka johti lopulta Postin ja Soneran (nykyinen Telia) syntymisiin.

Tietokoneet ja internet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokoneet, joilla toimi eräs suomalainen BBS-verkko 1990-luvulla.

Internet teki läpimurtonsa 1990-luvulla. Tietokoneet olivat normaalisti liitetty lankapuhelinverkkoon (BBS); laajakaistayhteydet tekivät läpimurtonsa vasta vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 1991 suomalaisopiskelija Linus Torvalds alkoi kehittää Linux-käyttöjärjestelmää. Vuosikymmenen puolivälissä Internet ylitti median uutiskynnyksen.[34] Tästä alkoi Internetin nopea kehittyminen. Internetin laajempi leviäminen alkoi 1993, kun EUnet Finland alkoi tarjota nettiyhteyksiä yrityksille ja kotitalouksille.[35] Samana vuonna yhteyksiä alkoivat tarjota myös Tele (nykyinen Telia) ja HPY (nykyinen Elisa). Vuosikymmenen puolivälissä alettiin puhua esimerkiksi ”tiedon valtatiestä”, ”netti-surffailusta” ja ”interaktiivisuudesta”. Vuosikymmenen lopulla tapahtui niin sanottu IT-kupla, kun Internet mobiiliteknologian ohella synnytti sijoittajissa epärealistisia tuotto-odotuksia.

Vuonna 1995 muun muassa Yle, MTV3 ja Iltalehti avasivat nettisivunsa. Seuraavana vuonna Veikkaus avasi pelisivunsa nettiin. TeleSampo ja Infotel -tietoverkkopalvelut olivat suosionsa huipulla vuosikymmenen lopulla. Suomi24:n edeltäjät Sirkus.com ja Evreka.fi perustettiin 1998 ja Muropaketti 1999.

Vuosikymmenen puolivälissä noin joka viidennessä kotitaloudessa oli tietokone. Kotitalouksien tietoliikenteeseen käyttämät kulutusmenot kasvoivat noin 48 prosentilla vuosina 1990–1995 ja jopa 157 prosentilla vuosina 1995–2001.[36] Tietokoneen ja nettiyhteyden omaavien osuus kaikista kotitalouksista nousi puoleen vasta vuosituhannen vaihtumisen jälkeen. Keväällä 2001 tietokone oli noin 51 prosentilla kotitalouksista ja Internet-yhteys 34 prosentilla.[37]

Suomen kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun uudissanoja tai vuosikymmenen aikana runsaasti tiedostusvälineissä käytettyjä sanoja. Lähteenä 1990-lukuun sijoittuneiden Mitä missä milloin -kirjojen luettelot vuoden sanoista:

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla kaunokirjallinen proosa oli runsasta, ja nimekkeitä tuli jatkuvasti lisää. Lukijakunnat kuitenkin erikoistuivat enenevissä määrin tiettyyn kirjallisuudenalaan, esimerkiksi fantasiaan tai dekkareihin.

Näkyviä ilmiöitä 1990-luvun suomalaisessa kirjallisuudessa olivat esimerkiksi minä-kerronta ja proosan yleisillä käytänteillä leikittely. Muistelmasta tuli moninainen kirjallisuuden laji. Minä-kerronta näkyi muun muassa Irja Ranen romaanissa Talvipuutarha (1998) ja Harri Tapperin muistelmaromaanissa Missä kurkien aura on (1998). Monet kirjailijat leikittelivät proosan yleisillä käytänteillä, muun muassa Kari Hotakainen romaaneissaan Buster Keaton (1991) ja Klassikko (1997).

Novellitaiturit Rosa Liksom ja Juha Seppälä ironisoivat todellisuutta ja parodioivat vanhempaa kirjallisuutta. Monille kirjailijoille historia oli yhä tärkeä aihe (muun muassa Leena Lander, Olli Jalonen, Erno Paasilinna ja Antti Tuuri), mutta 1990-luvun kirjallisuudessa painotettiin jo enemmän tulevaisuutta ja menneisyyden vaikutusta ihmisten mietteisiin. Ihmisen tulevaisuutta käsiteltiin muun muassa Leena Krohnin novellikokoelmassa Matemaattisia olioita tai jaettuja unia (1992) ja Kari Hotakaisen romaanissa Bronks (1993).

1990-luvulla aloittaneet runoilijat hylkäsivät modernistisen perinteen, ja runouden maailmankuva muuttui moniarvoiseksi. Yhden ehyen selitysmallin tilalle tuli rinnakkaisia selityksiä, ja yksilöllisyys nousi yhteisöllisyyden edelle. Runokuvia ei tulkittu enää kokemustiedon pohjalta, koska runo saattoi koostua monenlaisista elementeistä, vaikkapa intertekstuaalisista suhteista. Vuosikymmenen merkittävimpiä runoilijoita olivat esimerkiksi Jyrki Kiiskinen, Tomi Kontio ja Helena Sinervo.

Suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa vallitsi melkoinen romaanibuumi, ja merkittäviä suomenruotsalaisia kirjailijoita olivat esimerkiksi Helsinkiin sijoittuvista romaaneistaan tunnettu Kjell Westö, naispainotteisista romaaneistaan tunnettu Monika Fagerholm ja kertomakirjailija Bo Carpelan.[38]

Finlandia-palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Finlandia-palkinnon on 1990-luvulla voittaneet seuraavat suomalaiset teokset:

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stand up -komiikka rantautui Suomeen 1990-luvulla. Stan Saanila on sen ensimmäisiä kotimaisia edustajia.

Yhdeksänkymmentäluvun alun lama näkyi myös teatterialalla. Lama-aikana pääsylipputulojen merkitys kasvoi entisestään, joten teatterit joutuivat osin palaamaan vanhaan aikaan ja esittämään reilusti komediaa, farssia ja musikaalia. Freelance-näyttelijöiden tilanne heikkeni lama-aikana.[39]

Improvisaatioteatteri löysi paikkansa Suomessa jo vuosikymmenen alussa. Stella Polaris -teatteri perustettiin vuonna 1990. Improvisaatioteatterin ensimmäisiä kotimaisia edustajia on myös Ryhmäteatterin esittämä, Neil Hardwickin vetämänä televisiossakin esitetty Nyhjää tyhjästä (1991).[40]

Pahimpien lamavuosien jälkeen kotimainen draama nousi eri puolilla Suomea. Sen keskeisimpiä nimiä olivat muun muassa Reko Lundán ja Sirkku Peltola. 1990-luvun teatterin keskeisiä nimiä on tietysti myös Esa Kirkkopelto, joka toimi Ylioppilasteatterin ohjaajana. Vuosikymmenen aikana debytoi useita ulkomaillakin menestyneitä ohjaajia, kuten Kristian Smeds, Mikko Roiha ja Mika Myllyaho.[41] Naisten tekemä teatteri vahvistui ja monipuolistui huomattavasti. Ohjaajista naisten eturivissä olivat Sirkku Peltolan ohella etenkin Eija-Elina Bergholm, Laura Jäntti ja Maarit Ruikka.[42]

Stand up- eli lavakomiikka rantautui Suomeen 1990-luvulla. Sen alkusysäyksenä pidetään usein Stan Saanilan ensimmäistä, ruotsinkielistä stand up -esitystä Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä marraskuussa 1991. Ensimmäiset suomenkieliset stand up -klubit avattiin vuosikymmenen puolivälissä. Pysyvämpi ilmiö stand up -komiikasta tuli vasta 2000-luvulla, jolloin se levisi televisioonkin.[43]

Radio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion logo vuosina 1990–1999.

Yleisradio uudisti kanavatoimintansa vuonna 1990, jolloin aloittivat kanavat Radio Suomi sekä nuorille suunnattu Radiomafia. MTV sai monopolin valtakunnalliselle mainosradiolle, joka aloitti lähetyksensä vuonna 1997 nimellä Radio Nova. Samalla sallittiin myös liuta osavaltakunnallisia mainosradioita (mm. Kiss FM ja NRJ), kun aiemmin radioiden ketjuuntumista oli torjuttu.[44] Vuosikymmenen lopulla suomalainen radio alkoi digitalisoitua: ensimmäinen kotimainen digitaalinen radiokanava Radio Peili aloitti toimintansa vuonna 1998, ja seuraavana vuonna aloittivat digitaaliset radiokanavat Ylen Klassinen ja Radio Aino.

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo Koivusalo oli 1990-luvulla merkittävä TV-juontaja, koomikko ja elokuvaohjaaja.

Kanavat ja tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1986–1992 toiminut Kolmoskanava muuttui MTV3:ksi, kanava aloitti vuonna 1993 omana valtakunnallisena televisiokanavanaan. Aiemmin MTV oli lähettänyt ohjelmiaan Yleisradion ykkös- ja kakkosverkoissa Ylen oman ohjelmiston lomassa. Vuosikymmenen ensimmäisenä päivänä PTV4-kanava aloitti lähetyksensä. Kesäkuussa 1997 Nelonen korvasi PTV4:n.

Televisiolähetysten tekniikka oli vielä lähes täysin analoginen, mutta käytännössä lähes aina värillinen. Lokakuussa 1997 Yle aloitti kahdelta lähettimeltä Suomen ensimmäiset digitaaliset koelähetykset lähettäen kanavia TV1 ja TV2.[45] Virallisesti digitaaliset lähetykset otettiin Suomessa käyttöön vasta vuonna 2001. Vastaanottimet olivat vielä lähes aina tilaa vieviä kuvaputkitelevisioita.

Televisio-ohjelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todellinen 1990-luvun televisiolegenda on tamperelaisen Kummeli-koomikkoryhmän tekemät samannimiset sketsisarjat. Kummeli julkaisi vuosikymmenen aikana myös pari elokuvaa. Muita suosittuja sketsisarjoja olivat muun muassa Vintiöt ja Herra 47. Ajalta muistetaan myös helsinkiläisen huumorimusiikkiyhtyeen Lapinlahden Lintujen tekemät sketsisarjat. Useat sketsisarjat levittivät varsinkin nuorison käyttöön uusia hokemia, kuten Vintiöistä tuttu ”Asiaa!” ja Kummelista tuttu ”Kyllä lähtee!”. 1990-luvun draamasarjoista muistetaan etenkin Ruusun aika, Metsolat, Puhtaat valkeat lakanat ja Ihmeidentekijät. Vuosikymmenen alkupuolella esitetty Hynttyyt yhteen oli yksi ensimmäisistä kotimaisista naispainotteisista komediasarjoista. Salattujen Elämien ensimmäinen jakso näytettiin tammikuussa 1999, ja sitä näytettiin alusta alkaen useasti viikossa, mikä oli varsin uutta. Vuosikymmenen poliittisia tapahtumia käsiteltiin satiirisarjoissa, joista muistetaan ainakin Hyvät herrat ja Iltalypsy. Ekoisti-ohjelma opetti suomalaisia toimimaan ympäristöystävällisemmin jämäköin, mutta hieman humoristisin keinoin.

Edellisellä vuosikymmenellä aloitetun Napakymppi-parisuhdevisailuohjelman rinnalle tuli vuonna 1992 Tuttu Juttu Show. 1990-luvulla esitettiin myös useita talk show -ohjelmia, kuten Frank Pappa Show, Hyvät, pahat ja rumat. Visailuohjelmista muistetaan etenkin Megavisa, Suomen Tietoviisas, Onnenpyörä, Passi ja hammasharja sekä jo 1980-luvulla aloittanut Kymppitonni. Vuonna 1999 esitettiin Haluatko miljonääriksi? -tietovisailua ensimmäistä kertaa Suomessa. Speden Spelit oli hyvin suosittu kilpailuohjelma. Toinen kilpailuohjelma oli maatalousläheinen Talonpojan ralli. Suosittuja musiikkiohjelmia olivat muun muassa Ei itketä lauantaina sekä yhteislauluohjelma Tammerkosken sillalla. Nuorten musiikkiohjelmista muistetaan ainakin NoTV vuosikymmenen alusta sekä myöhäisempi Jyrki, joka toi julkisuuteen useita uusia kasvoja.

1990-luvun tunnetuimpia TV-kasvoja olivat muun muassa Timo Koivusalo, Baba Lybeck, Simo Rantalainen, Spede Pasanen ja Jari Sarasvuo.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HIM Provinssirockissa vuonna 1999.

Pop ja rock[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksänkymmentäluvulla vallitsevia musiikin tyylisuuntia olivat etenkin pop ja eurodance. Tunnettuja yhtyeitä ovat muun muassa Kolmas Nainen, Hausmylly, Aikakone, Movetron, Neon 2, Ultra Bra, Waldo’s People ja CatCat. Menestyskappaleita olivat muun muassa Kolmannen Naisen Tästä asti aikaa (1990), Neon 2:n Tässä talossa (1992), vuoden 1995 kesähitti Aikakoneen Odota sekä Ultra Bran Sinä lähdit pois (1997). Vuosikymmenen jälkipuoliskolla tyttöbändit tulivat suureen suosioon: niistä suosituimpia olivat Nylon Beat, Taikapeili ja Tiktak. Nylon Beat tunnettiin erityisesti nasaalisesta äänestään ja tarttuvista hiteistään, joista tunnetuimpia olivat muun muassa Teflon love (1996) ja Viimeinen (1998). Kansainvälistä menestystä saivat rock-yhtyeet Waltari ja 22-Pistepirkko. Kansainvälisesti tunnetun rockyhtye HIMin suosio alkoi vuosikymmenen lopulla muun muassa hiteillään Your Sweet 666 (1998) ja Join Me in Death (1999). Samoihin aikoihin aloitti myös maineikas ja kansainvälisesti menestynyt metalliyhtye Children of Bodom. Myös suomirap alkoi saada muutamien esittäjien muodossa suosiota vuosikymmenen aikana, mutta siitä tuli pysyvämpi ilmiö vasta vuosituhannen vaihduttua. 1990-luvun raphitteihin lukeutuivat ainakin Raptorin Oi beibi (1990) ja Bomfunk MC’sin Freestyler (1999).

Vuosikymmenen sooloartistien suuria nimiä olivat muun muassa Samuli Edelmann, jonka suuria hittejä olivat muun muassa Peggy (1991) sekä Aikakoneen Sanin kanssa duetoitu Tuhat yötä (1995). Myös Mikko Kuustonen ja Aki Sirkesalo kuuluivat vuosikymmenen sooloartistien kärkikaartiin. Tunnetuimpia 1990-luvun huumorimusiikin kasvoja on erityisesti Sepi Kumpulainen, jonka kappaleista muistetaan etenkin Armotonta menoa (1991). Suomen menestyminen Euroviisuissa oli varsin heikkoa.

Useat pitkän linjan artistit ja yhtyeet olivat suosiossa 1990-luvullakin. J. Karjalainen jatkoi suosiotaan, vaikkakin 1980-luvulla toiminut Mustat Lasit -kokoonpano oli jo lopettanut. Hänen hittejään 1990-luvulta ovat muun muassa Telepatiaa (1992) ja Missä se Väinö on? (1996). Leevi and the Leavings oli suosionsa huipulla ja levytti muun muassa ikihitit Itkisitkö onnesta? (1995) ja Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen (1996). Eppu Normaali levytti vuosikymmenen alkupuolella muutamia hittejä, kuten Tahroja paperilla (1990) ja Näinhän täällä käy (1993), mutta yhtye jäi vuonna 1994 noin kymmenen vuoden pituiselle tauolle. Niin Leevi and the Leavings kuin Eppu Normaali julkaisivat vuosikymmenen aikana suureksi myyntimenestykseksi nousseen tuplakokoelmalevyn: Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä ja Repullinen hittejä.

Iskelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jari Sillanpää nousi suosituksi iskelmäartistiksi.

1990-luvulla iskelmämusiikki alkoi yhä enemmän muistuttaa nykyaikaista populaarimusiikkia, ja aiempia vuosikymmeniä vahvasti leimannut iskelmän ja rockin vastakkainasettelu haluttiin unohtaa.[44] Iskelmämusiikin suuria nimiä ovat muun muassa Joel Hallikainen, jonka esikois- ja nimikkoalbumi (1992) on Suomen kaikkien aikojen viidenneksi eniten myydyin levy. Levyllä on muun muassa Tuttu Juttu Show -ohjelman myötä hitiksi noussut kappale Kuurankukka. Saman vuoden myyntimenestyksiä ovat myös Katri Helenan albumi Anna mulle tähtitaivas ja Anna Hanskin albumi Jos et sä soita. Kaija Koon albumi Tuulten viemää vuodelta 1993 on Suomen kaikkien aikojen seitsemänneksi myydyin levy, ja sillä on muun muassa hittikappale Kuka keksi rakkauden. Runsaasti ovat myyneet myös Laura Voutilaisen esikois- ja nimikkoalbumi (1994) sekä Kari Tapion albumi Myrskyn jälkeen (1996).

Tangokuninkaallisista tunnetaan erityisesti edelleen suosittu vuoden 1995 tangokuningas Jari Sillanpää sekä saman vuoden tangokuningatar Marita Taavitsainen. Jari Sillanpään esikois- ja nimikkoalbumi (1995) on myynyt jopa 272 000 kappaletta, ja se on kaikkien aikojen myydyin suomalainen musiikkialbumi. Albumin hittejä ovat muun muassa Satulinna ja Kaduilla tuulee. Myös Sillanpään vuoden 1997 albumi Auringonnousu on myyntimenestys. Marita Taavitsaisen kappaleista muistetaan etenkin vuonna 1998 Syksyn sävelen voittanut André. Myös vuoden 1994 tangokuningas Sauli Lehtonen, joka kuoli seuraavana vuonna hirvikolarissa, muistetaan lahjakkaana ja luonnollisena laulajana.

Uudenlainen menestys oli Mestarit, neljästä pitkän linjan mieslaulajasta koostuva kokoonpano, joka veti vuosikymmenen lopulla konsertteihin monia tuhansia katsojia. Mestarit-kokoonpanoon kuuluivat Kirka, Hector, Pave Maijanen ja Pepe Willberg.

1990-luvulla edesmenneitä suomalaisen musiikin legendoja olivat muun muassa iskelmämusiikin monitoimimies Juha Vainio (1938–1990), reteistä ralleistaan tunnettu Irwin Goodman (1943–1991) sekä jazzahtavista iskelmistään tunnettu Carola (1941–1997).

Muuta musiikkiin liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD-levyjen myynti ohitti vinyylilevyjen myynnin vuonna 1992. Autoissa ja kannettavissa soittimissa C-kasetti piti vielä pintaansa. Alun perin Japanista lähtöisin ollut karaoke alkoi kotiutua suomalaiseen baarikulttuuriin 1990-luvulla. Hartwall Areenan valmistuttua vuonna 1997 megakonsertit yleistyivät ja monet maailmantähdet innostuivat tulemaan Suomeen.[44]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ere Kokkonen oli eräs 1990-luvun tärkeimpiä elokuvaohjaajia, joka muistetaan erityisesti Uuno Turhapuro- ja Vääpeli Körmy -elokuvista.
Markku Pölönen ohjasi 1990-luvulla useita menestyselokuvia.
Katariina Kaitue tulkitsi naispääosan palkitussa elokuvassa Onnen maa (1993).

Lama näkyi elokuva-alalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun alussa elokuva-ala vajosi muun maan tavoin lamaan, ja elokuvissa kävi vähemmän ihmisiä kuin koskaan. Tuotannon määrä pysyi kuitenkin korkeana koko vuosikymmenen. 1990-luvun alkupuolella yleisö karttoi kotimaista elokuvaa, ja ajan menestyneimpiä elokuvia olivat kansanomaiset komediat, kuten vanha tuttu Uuno Turhapuro sekä sen rinnalle syntyneet Ere Kokkosen Vääpeli Körmy -sotilasfarssit ja Timo Koivusalon Pekko Aikamiespoika -maalaiskomediat. Kotimaisen elokuvan ”katastrofivuotena” voidaan pitää vuotta 1994, jolloin kotimaisten elokuvan katsojaosuus oli vain noin neljä prosenttia, ja myös edellä mainittujen komedioiden suosio oli laskenut. Tuon vuoden parhaiksi yleisömenestyksiksi jäivät Koivusalon Pekko ja poika vain hieman yli 60 000 katsojalla, sekä vuoden Turhapuro, Hannu Seikkulan Uuno Turhapuron veli ainoastaan 20 000 katsojallaan.

Lamavuosien elokuvatuotannossa korostuivat yksilö- ja perhetragediat. Esimerkkejä tästä ovat Pekka Lehdon melodraama Kaivo (1992) ja Veikko Aaltosen Tuhlaajapoika (1992) ja Isä meidän (1993) sekä jo nousukauden puolella tehty Auli Mantilan esikoisohjaus Neitoperho (1997). Nuorten elämää käsiteltiin laajasti esimerkiksi Kari Paljakan elokuvassa Veturimiehet heiluttaa (1992), Jarmo Lampelan esikoisohjauksessa Sairaan kaunis maailma (1997) ja Claes Olssonin elokuvassa Ihanat naiset rannalla (1998).[46]

Nuorten ohjaajien tie menestykseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorten elokuvaohjaajien tekemien esikoiselokuvien tuotanto kiihtyi. Vuosina 1990-1996 toteutettiin Sparrausrinki, jossa Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio, MTV ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus rahoittivat 12 esikoisohjaajan elokuvaa. Niistä kahdeksan pääsi teatterilevitykseen, muun muassa Tero Jartin Aapo (1994), Kaija Juurikkalan Rosa Was Here (1994) ja Heikki Kujanpään Jäänmurtaja (1997).

Markku Pölönen oli 1990-luvun näkyvin debytantti, jonka Sparrausringin rahoittama esikoiselokuva Onnen maa (1993) herätti huomiota nostalgian ja huumorin sävyttämällä maalaiskuvauksella. Pölösen seuraava elokuva, Heikki Turusen romaaniin perustuva Kivenpyörittäjän kylä oli vuoden 1995 suurin katsojamenestys ulkomaiset elokuvat mukaan lukien.

Nuoret ohjaajat tarttuivat ennakkoluulottomasti kansainvälisiin genreihin. Aleksi Mäkelä viritteli suomalaista action-elokuvaa teoksissaan Romanovin kivet (1993) ja Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (1994). 1990-luvun kotimaisia kauhuelokuvia ovat esimerkiksi Olli Soinion jatko-osa Kuutamosonaatti 2 – Kadunlakaisijat (1991) ja Atro Lahtelan Silmä silmästä (1999). Jari Halonen taas sekoitti eri lajityyppejä ja ”roskaelokuvan” tyylikeinoja ilkikuriseksi cocktailiksi esimerkiksi teoksissaan Back to the USSR – Takaisin Ryssiin (1992) ja Joulubileet (1996).[46]

Kaurismäen kansainvälinen menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aki Kaurismäen asema kansainvälisenä art house -nimenä vahvistui. Hän ohjasi elokuvia tiuhaan tahtiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen teoksiaan ovat muun muassa kotimaassa ohjatut Tulitikkutehtaan tyttö (1990) ja Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994), Englannissa ohjattu I Hired a Contract Killer (1990) sekä Ranskassa ohjattu Boheemielämää (1992). Leningrad Cowboys -yhtyeen saaga jatkui komediassa Leningrad Cowboys Meet Moses (1994) ja samana vuonna ilmestyneessä konserttielokuvassa Total Balalaika Show. Vuonna 1996 Kaurismäki palasi työläiselokuvaan ja työttömyyden teemaan teoksellaan Kauas pilvet karkaavat, josta tuli kansainvälinen menestys.[46]

Dokumenttielokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luku oli suomalaisen dokumenttielokuvan murroskausi, jolta usean tekijän – esimerkiksi Peter von Baghinin, Arto Halosen, Virpi Suutarin, Anu Kuivalaisen, Kiti Luostarisen, Taru Mäkelän, Marja Pensalan ja John Websterin – tuotannosta on filmografiakäsittelyn saanut varsin satunnainen valikoima elokuvia. Pirjo Honkasalon "pyhän ja pahan trilogia" herätti paljon huomiota, esimerkkinä elokuvat Tanjuska ja 7 perkelettä (1993) ja Atman (1997).[46]

Vuosikymmenen lopun elokuvabuumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun lopulla käynnistynyt uusi nousukausi sai aikaan elokuvateattereissa äkillisen menestyspiikin, ”suomalaisen elokuvan buumin”, jota laman aallonpohjassa tuskin osattiin ennakoida. Tähän johtivat muun muassa nousset tuotantotuet, uuden tekijäpolven läpimurto ja uudenlainen panostus markkinointiin. Tärkein yksittäinen tekijä oli ehkä tuottajien roolin kasvu ja tuotantoprosessin ammattimaistuminen. Uutta tuottajapolvea edustivat muun muassa Marko Röhr, Lasse Saarinen ja Markus Selin. Kotimaisten menestyselokuvien kirjo monipuolistui huomattavasti.

Monissa vuosikymmenen lopun elokuvissa palattiin kansalliseen perinteeseen ja historiaan, esimerkkeinä Kaisa Rastimon Säädyllinen murhenäytelmä (1998) ja Aki Kaurismäen Juha (1999). Elokuvissa käsiteltiin usein myös uuden sukupolven näkemyksiä Suomen historian käännekohdista, kuten Taru Mäkelän Lotat (1995) sekä Olli Saarelan Rukajärven tie (1999). Matti Grönberg ohjasi humoristisia, televisiosta tutun Kummeli-koomikkoryhmän elokuvia, kuten Kummeli Stories (1995) ja Kummeli Kultakuume (1997).

Elokuvateatterien yleisöluvut kohosivat pilviin vuonna 1998, jolloin ensin Markku Pölösen tukkilaiselokuva Kuningasjätkä ja sitten Raimo O. Niemen koko perheen seikkailuelokuva Poika ja ilves keräsivät suuryleisöt. Vuonna 1999 elokuvissakäyntien määrä ylitti seitsemän miljoonan rajan ensi kertaa kymmeneen vuoteen ja kotimaisten elokuvien katsojaosuus nousi jopa 25 prosenttiin. Koko vuosikymmenen katsotuin kotimainen elokuva lienee Olli Saarelan sotaelokuva Rukajärven tie vuodelta 1999, jota seuraavat samana vuonna julkaistut Aleksi Mäkelän modernisoitu pohjalaiselokuva Häjyt, Timo Koivusalon Helismaa ja Rautavaara -kuvaus Kulkuri ja joutsen sekä Åke Lindmanin kullankaivajaelokuva Lapin kullan kimallus. Elokuvabuumi jatkui 2000-luvulla.[46]

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotona katsottavat elokuvat olivat läpi vuosikymmenen useimmiten tallennettu videokaseteille. DVD-laitteet tulivat Suomeen vuosikymmenen lopulla.[44]

Jussi-palkinnot ja katsotuimmat elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaan elokuvan Jussi -palkintoja on jaettu vuodesta 1993 alkaen, ja palkinnon on 1990-luvulla voittanut seuraavat kotimaiset elokuvat:

Katsotuimmat suomalaiset elokuvat 1990–1999 (Suomen elokuvateattereissa):[47]

Katso myös: Luettelo 1990-luvun suomalaisista elokuvista

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä juhlitaan jääkiekon MM-kultamitalia toukokuussa 1995.

Suomi menestyi 1990-luvulla useissa urheilulajeissa, etenkin talvi- ja moottoriurheilussa. Edellisellä vuosikymmenellä mäkihypyssä useita kultamitaleja voittanut Matti Nykänen sai vielä vuonna 1990 yhden lentomäen MM-hopeamitalin,[48] mutta lopetti huippu-uransa jo samana vuonna.[49] Vuonna 1992 vasta 16-vuotias Toni Nieminen voitti kaksi mäkihypyn olympiakultamitalia, joista toisen joukkuemäessä ja toisen suurmäessä.[50][51] Myöhemmin vuosikymmenen aikana lupaava tulokas oli nuori Janne Ahonen, joka voitti kolme mäkihypyn MM-kultamitalia.[52]

Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti historiansa ensimmäisen MM-kultamitalinsa toukokuussa 1995. Loppuottelussa Suomi kaatoi Ruotsin lukemin 4–1, minkä jälkeen kymmenet tuhannet ihmiset kerääntyivät juhlimaan mestaruutta Helsingin kauppatorille, jonne maajoukkue saapui avoautosaattueessa.[53] Vuosikymmenen parhaita pelaajia olivat etenkin Ville Peltonen, Timo Jutila, Saku Koivu, Mika Strömberg ja Jere Lehtinen[54][55][56] sekä NHL-uralla menestynyt Teemu Selänne.[57] Vuosikymmenen aikana Suomen jääkiekkomaajoukkue on saanut myös neljä MM-hopeaa: 1992, 1994, 1998 ja 1999.

1990-luvun menestyneimpiä ralliautoilijoita olivat Juha Kankkunen, joka voitti maailmanmestaruuden 1991 ja 1993, sekä Tommi Mäkinen, joka voitti maailmanmestaruuden 1996, 1997, 1998 ja 1999. Mika Häkkinen voitti Formula 1 -maailmanmestaruuden kahdesti, vuosina 1998 ja 1999. Hän ajoi tuolloin McLaren-tallissa. Niin ikään vuonna 1999 Suomen menestynein miesalppihiihtäjä Kalle Palander voitti pujottelun maailmanmestaruuden. Vuosikymmenen loppupuolella Mika Myllylä voitti maastohiihdossa yhden olympiakullan ja neljä MM-kultaa.

Suomen menestyneimpiin jalkapalloilijoihin kuuluva Jari Litmanen pelasi 1990-luvulla Ajaxissa. Naisurheilijoista menestyneimpiä on ainakin Sari Essayah (mm. kilpakävelyn maailmanmestari 1993) ja Heli Rantanen (keihäänheiton olympiakultamitalisti 1996).

Muoti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloista lähtöisin olevaa nuorten hip hop-muotia joka tuli laajalti muotiin 1990-luvulla.

1990-luvun muoti-ilmiöitä olivat baseball-lippikset (lippaa saattoi pitää myös takana tai sivulla), leveälahkeiset farkut ja trumpettihousut, lappuhaalarit, pitkät nahkatakit, hupparit, napapaidat, vyölaukut, kalastajahatut, bandanat ja paksupohjakengät. Kaikille vartalotyypeille sopivat salihousut rantautuivat Suomeen, ja niistä tuli nopeasti hyvin suosittuja.[58] Nuorten hip hop-tyylissä herätti huomiota ainakin hyvin alhaalla olevat housut, joista saattoi näkyä alushousun yläosa ja jopa takapuolen yläosan alkua.

Tavaroita kuljetettiin usein JanSport- tai Eastpak-repussa; tytöillä yleinen näky olivat selässä roikkuvat minireput, jotka saivat takamuksen näyttämään verrattain valtavalta. Naisten hiustyylissä ajalle tyypillisiä olivat saparot, ja kampauksen viimeistelyssä käytettiin usein pantoja, kreppejä ja donitseja.[59] Muotitrendit vaihtuivat nopeasti ja yksilöllisyyttä haluttiin korostaa, siksi lista aikakauden muotivillityksistä on pitkä.[60]

Ruoka ja juoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialaislähtöinen lasagne oli suosittu viikonloppuruoka 1990-luvulla.

1990-luvun ruokasuosikkeja olivat jauheliha- ja makkararuoat, kalaruoat, pastaruoat (esimerkiksi lasagne) sekä broileriruoat (etenkin hunajamarinoidut broilerisuikaleet, jotka tulivat myyntiin vuonna 1992[61]). Hiteiksi nousivat myös muutamat suomalaisille uudet eksoottiset ruoat, kuten curry, wokki ja tex-mex. Ruokailmiöitä olivat muun muassa monenlaiset valmisruoat, Valion Viilis-viilit ja Nami Nami -vanukkaat sekä Muumi- ja Frisco -limonadit. Myös tuoreyrttien käyttö yleistyi 1990-luvulla. Ruokakauppojen valikoimat laajenivat paljon. Euroopan unioniin liittyminen vapautti elintarvikkeiden tuonnin, minkä jälkeen kauppojen hyllyille ilmestyi monenlaisia tuontituotteita.[62]

Ruokailu jakautui selkeästi arki- ja viikonloppuruokailuun. Arkiruoka oli laajalti edullisesti, nopeasti ja helposti valmistettua perusruokaa, varsinkin lamavuosina. Viikonloppuruoalla perhe koottiin yhteen ja syötiin paremmin. Viikonlopputunnelmaa nostattavia ruokajuttuja ilmestyi myös aikakauslehtiin.[63]

Edelliseltä vuosikymmeneltä alkaen yleistynyt mikroaaltouuni löytyi vuonna 1998 jo 78 prosentista suomalaistalouksista.[64]

Laman aikana kotiviinin juominen oli hyvin yleistä: vuosina 1993 ja 1994 jopa neljännes kaikesta viinin kulutuksesta oli kotiviiniä.[65] Vuoden 1995 alussa voimaan tullut alkoholilaki toi ruokakauppoihin ja kioskeihin muutkin käymisteitse valmistetut enintään 4,7-prosenttiset alkoholijuomat kuin oluet.[66] Tämän myötä siideristä tuli muotijuoma, koska sen makea maku oli enemmän monien nuorten ja naisten mieleen. Baarien suosituimpia drinkkejä olivat muun muassa hot shotit ja Ville Vallaton, ja kotimaisia juomia ryhdyttiin korvaamaan kansainvälisillä.[67] Alaikäisten alkoholinkäyttö oli 1990-luvulla huomattavasti yleisempää kuin nykypäivänä.[68][69]

Maailmanperintökohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha Rauma hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991, ja se on yhdessä Suomenlinnan kanssa Suomen ensimmäinen maailmanperintökohde.

Suomi oli ratifioinut Unescon yleissopimuksen kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämisestä vuonna 1987.[70][71] Valtaosa suomalaisista maailmanperintökohteista lisättiin maailmanperintöluetteloon 1990-luvulla. Ensimmäisenä maailmanperintöluetteloon lisättiin Suomenlinna ja Vanha Rauma vuonna 1991. Petäjäveden vanha kirkko lisättiin maailmanperintöluetteloon 1994, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas 1996 ja Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue 1999.

Kuolleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa jouduttiin 1990-luvulla suremaan seuraavien merkittävien henkilöiden poismenoa:

  • Oskari Jauhiainen (1913–1990), kuvanveistäjä, professori ja akateemikko
  • Ahti Karjalainen (1923–1990), maalaisliittolainen ja keskustalainen poliitikko, pääministeri ja ulkoministeri
  • Juha Vainio (1938–1990), suomalaisen iskelmämusiikin monitoimimies
  • Mikko Niskanen (1929–1990), elokuvaohjaaja ja näyttelijä
  • Irwin Goodman (1943–1991), reteistä ralleistaan tunnettu laulaja ja säveltäjä
  • Albert Järvinen (1950–1991), rock- ja blueskitaristi
  • Tom of Finland (1920–1991), kansainvälisesti tunnettu homoeroottinen kuvataiteilija ja homokulttuurin vaikuttaja
  • Hannes Häyrinen (1914–1991), näyttelijä ja eräs Suomen arvostetuimpia koomikoita
  • Arvo Ylppö (1887–1992), kansainvälisesti tunnettu lastenlääkäri
  • Risto Mäkelä (1924–1992), näyttelijä
  • Väinö Linna (1920–1992), kirjailija (Tuntematon sotilas)
  • Toivo Kärki (1915–1992), säveltäjä, muusikko, pianotaiteilija, tuotantopäällikkö ja sovittaja
  • Reino Palmroth (1906–1992), sanoittaja, radiotoimittaja, kirjailija ja majuri
  • Sara Hildén (1905–1993), taiteenkerääjä ja –edistäjä
  • Usko Kemppi (1907–1994), säveltäjä, sanoittaja, kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja
  • Regina Linnanheimo (1915–1995), näyttelijä ja käsikirjoittaja
  • Kalevi Keihänen (1924–1995), seuramatkailun uranuurtaja
  • Väinö Valve (1895–1995), jääkärikenraali ja viimeinen elossa ollut suomalainen jääkäri
  • V. J. Sukselainen (1906–1995), maalaisliittolainen ja keskustalainen poliitikko, pääministeri ja valtiovarainministeri
  • Sauli Lehtonen (1975–1995), vuoden 1994 tangokuningas
  • Hanna Taini (1911–1996), näyttelijä
  • Veikko Lavi (1912–1996), kansanlaulupoljentoisista kupleteistaan tunnettu laulaja-lauluntekijä
  • Erik Blomberg (1913–1996), elokuvaohjaaja ja elokuvaaja
  • Veikko Vennamo (1913–1997), Suomen maaseudun puolueen perustaja ja pitkäaikainen kansanedustaja
  • Carola (1941–1997), jazzahtavista iskelmistään tunnettu laulaja
  • Heikki Savolainen (1907–1997), menestynyt telinevoimistelija
  • Helinä Rautavaara (1928–1998), tutkimusmatkailija, seikkailija ja keräilijä
  • Eeva-Kaarina Volanen (1921–1999), näyttelijä
  • Tommi Rinne (1925–1999), näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen presidentit -sarja: Ahtisaari oli kansainvälinen Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 11.7.2019.
  2. Presidentin vaalit 1994 (s. 15, 25–27, 70 (Huom: lähteessä s. 25 taulukossa 5 virheelliset lukemat toisen kierroksen osalta)) Syyskuu 1994. Tilastokeskus. Viitattu 11.7.2019.
  3. Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 1991. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 198–199. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11839-0.
  4. Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 19.3.1995. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 190–196. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3.
  5. Unto Hämäläinen: Eduskuntavaalit 21.3.1999. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2000, s. 207–214. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15503-2.
  6. Vasemmistoliiton synty Eduskunta. 30.10.2015. Viitattu 11.7.2019.
  7. Skp hakee itsensä konkurssiin Helsingin Sanomat. 16.11.1992. Viitattu 11.7.2019.
  8. Puolueen historia Suomen Kommunistinen Puolue. Viitattu 11.7.2019.
  9. The Left-Wing Alliance, Vasemmistoliitto.fi 1998
  10. Remonttiryhmä, remmi.net 2001
  11. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 15. Helsinki: Otava, 1991.
  12. Lääninhallituslaki 22/1997 Finlex.
  13. Miten maakuntauudistuksessa näin kävi? Turun Sanomat. 29.10.2016. Viitattu 11.7.2019.
  14. Rakennuslaki 370/1958 Finlex.
  15. Hyötyläinen, Mika: Uusliberaali kaupunkipolitiikka ja kuntien maankäyttö. Yhteiskuntapolitiikka 80, 2015, s. 625-626. Artikkelin verkkoversio.
  16. Kunnat lakkautusaikajärjestyksessä 2015 (pdf) Tilastokeskus. Viitattu 11.7.2019.
  17. a b c d e f g h i Suomen tilastollinen vuosikirja 2000 doria.fi.
  18. Itsemurhat Findikaattori.
  19. Talouslama 1990-luvun alussa Maailmanmuutos.fi. Viitattu 8.11.2018.
  20. a b Liitetaulukko 1. Bruttokansantuote (BKT) markkinahintaan 1975-2017 Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu]. 12.7.2018. Tilastokeskus. Viitattu 22.11.2018.
  21. S-ryhmän historia S-ryhmä.
  22. Historia Kesko.
  23. Liitetaulukko 1. Bruttokansantuote (BKT) markkinahintaan 1975-2013 Tilastokeskus.
  24. Kuluttajahintaindeksin vuosimuutos muuttujina Kuukausi, Vuosi ja Tiedot Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat. Tilastokeskus. Viitattu 22.11.2018.
  25. Vankeuspäivä vastaa tuntia yhdyskuntapalvelussa Yle Uutiset. 13.10.2010. Viitattu 22.4.2018.
  26. a b Heikki Laurell (toim.): Suomen henkilöautot 1996, s. 6-59. Helsinki: Kustannus Oy Autotekniikka, 1996.
  27. Kunnas, Kaja: Vielä 1990-luvulla suomalainen saattoi lumota länsimaisuudellaan ja vauraudellaan – nyt Virosta on tullut monessa esimerkki naapurilleen Helsingin Sanomat. 21.6.2017. Viitattu 15.11.2017.
  28. Pientaloratkaisut eri aikakausille Kingspan.
  29. a b 1990 — Eliaskokoelmat.fi
  30. Televiestintäliittymien määrä Suomessa nelinkertaistui 20 vuodessa 9.6.2009. Tilastokeskus. Viitattu 23.7.2018.
  31. Senssipuhelin HPY:n suosituin palvelumuoto. Helsingin Sanomat, 24.4.1988, s. 12. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  32. Lindfors, Jukka: Seksi- ja senssilinjat takkuilevat Yle. 6.3.2008. Viitattu 23.7.2019.
  33. Laukkanen, Mari-Elina: Suomalainen päivälehdistö seksikaupan foorumina. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2000. ISBN 952-00-0888-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.7.2019).
  34. Internetin lyhyt historia MTV Lifestyle. 10.5.2000. Viitattu 17.1.2018.
  35. Lindblom, Tomi: Uuden median murros Alma Mediassa, Sanoma Oy:ssä ja Yleisradiossa 1994-2004, s. 83. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, viestinnän laitos, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.1.2018).
  36. Katsaus kulutuksen muutoksiin 8.6.2009. Tilastokeskus. Viitattu 17.1.2018.
  37. Nikulainen, Kalevi: Tietokoneiden yleistyminen kodeissa hidastunut Ilta-Sanomat. 19.12.2003. Viitattu 17.1.2018.
  38. Kotimainen kirjallisuus 1990-luvulla Kirjasampo. Viitattu 12.7.2018.
  39. Teatterilaki laman kynnyksellä Suomen teatterihistoria. Viitattu 8.11.2018.
  40. Esteettiset ja eettiset haastajat — muuttuvat ammattikuvat Suomen teatterihistoria. Viitattu 8.11.2018.
  41. Rakennemuutos, eriytyvät yhteisöt ja etiikka 1992—2015 Suomen teatterihistoria. Viitattu 8.11.2018.
  42. Teatteriryhmien kolmas ja neljäs sukupolvi Suomen teatterihistoria. Viitattu 8.11.2018.
  43. Jyvälä 2013, s. 4.
  44. a b c d 1990-1999 Pomus. Viitattu 20.12.2018.
  45. Jorma Miettinen: Havaintoja digitv:n ensimmäiseltä 10-vuotiskaudelta Suomessa 2006. Helsingin yliopisto, viestinnän laitos. Viitattu 26.4.2018.
  46. a b c d e Suomalainen elokuvatuotanto 1990–1999 Elonet. Viitattu 27.8.2018.
  47. 1990-luvun katsotuimmat elokuvat Suomessa Elokuvauutiset. Viitattu 27.8.2018.
  48. Liimatainen, s. 17–21
  49. Matti Nykänen on kuollut Ilta-Sanomat. 4.2.2019. Viitattu 12.7.2019.
  50. Olympiahistoriaa: 16-vuotias Toni villitsi Suomen 1992 Uusi Suomi. 20.1.2014. Viitattu 12.7.2019.
  51. Toni Nieminen sports-reference.com. Viitattu 12.7.2019.
  52. Janne Ahonen kymmenellä mitalillaan Suomen menestynein mäkihyppääjä MM-tasolla Etusuora. 21.2.2019. Viitattu 12.7.2019.
  53. Knuuttila, Mikko: 20 vuotta MM-1995:stä, kultaiset muistot eivät unohdu koskaan – katso historialliset kuvat! Ilta-Sanomat. 23.4.2015. Viitattu 30.5.2018.
  54. Se on siinä! Yle Elävä arkisto. 2.5.2007. Viitattu 12.7.2019.
  55. Kaukalokapteeni Saku Koivu Yle Elävä arkisto. 23.4.2007. Viitattu 12.7.2019.
  56. Mika Strömberg - pehmoisä ja kiekkokovis Yle Elävä arkisto. 25.4.2007. Viitattu 12.7.2019.
  57. Teemu Selänteen uskomaton ura pähkinänkuoressa Yle Urheilu. 13.1.2013. Viitattu 12.7.2019.
  58. Matilainen, Ville: Mies joka toi salihousut Suomeen Yle Elävä Arkisto. 21.9.2015. Viitattu 30.5.2018.
  59. Ysärifestarin kunniaksi: muistatko vielä nämä trendit? MTV Lifestyle. 29.8.2014. Viitattu 17.1.2018.
  60. Muodin huikea 1990-luku Yle Elävä arkisto. 30.1.2012. Viitattu 17.1.2018.
  61. Suomalaisten suosikki-inhokki täyttää 25 vuotta – Myydään 14 000 pakettia päivässä Helsingin uutiset. 16.2.2017. Viitattu 13.2.2019.
  62. Manninen, Mari: Suomalaisten syömisessä tapahtui 1990-luvulla suuri vallankumous – ”Keskusteltiin, osaavatko ihmiset enää tehdä ruokaa valmisruokien takia” Helsingin Sanomat. 4.9.2017. Viitattu 11.10.2018.
  63. Lahti, Matleena: 90-luvun makumuistot: hunajamarinoidut broilerisuikaleet ja mikroruoka Ilta-Sanomat. 7.3.2015. Viitattu 16.1.2018.
  64. "Markalla merkkareita" – jos muistat nämä ruokailmiöt, olet taatusti 1990-luvun lapsi tai nuori! MTV Lifestyle. 25.9.2017. Viitattu 16.1.2018.
  65. Saari, Miia: Muistatko vielä? Kotiviini hullaannutti Suomen 1990-luvulla Seura. 17.6.2017. Viitattu 16.1.2018.
  66. Historia Panimoliitto.
  67. Tuominen, Petra: 1990-luvun ehdoton hitti suomalaisissa baareissa: Tästä juomasta "porukka meni aivan sekaisin" MTV Lifestyle. 29.7.2015. Viitattu 16.1.2018.
  68. Suomalaisnuorten päihteiden käyttö on vähentynyt ja käytön riskejä pidetään aiempaa pienempinä 1.2.2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 16.1.2018.
  69. Ketkään eivät ole nuorena juoneet yhtä rajusti kuin nykyiset nelikymppiset (Archive.org) Helsingin Sanomat. 30.4.2018. Viitattu 11.7.2019.
  70. Maailmanperintösopimus Museovirasto. Viitattu 13.1.2019.
  71. States Parties: Ratification Status World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 13.1.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]