Suomen rataverkko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen rataverkko vuonna 2010.
  Matkustaja- ja tavaraliikennettä
  Vain tavaraliikennettä
  Lakkautettu

Suomen rataverkko on rautatien rataosuuksien muodostama väyläverkko, jota hallinnoi Liikennevirasto. Suomen rataverkon pääasiallinen liikenneoperaattori on tällä hetkellä valtion omistama VR Group.

Vuoden 2014 lopussa Liikenneviraston hallinnoiman rataverkon pituus oli 5 944 kilometriä, josta 3 256 kilometriä oli sähköistetty.[1] Vuonna 1982 rataverkon pituus oli vielä 6 041 km, mutta siitä suljettiin vuoteen 1996 mennessä 381 km.

Rataverkko on vieläkin vähäisen liikenteen takia pääasiassa yksiraiteista, tärkeimpinä poikkeuksina pääkaupunkiseudun lähiliikenteen radat, pääradan osuus HelsinkiRiihimäkiTampere, Riihimäki–KouvolaLuumäki ja Lahden oikorata.

Rataverkon tärkeimmät reitit ovat Helsinki–Riihimäki–Tampere–Oulu (Päärata), Riihimäki–VainikkalaPietari (Pietarin rata) ja Helsinki–Turku (Rantarata).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 31. tammikuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata. 1870 valmistui yhteys Pietariin, joka siihen aikaan oli tärkeä yhteys tsaarivaltakunnan pääkaupunkiin. Koska Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa, täällä alettiin käyttää venäläistä raideleveyttä (1 524 mm / 5', Venäjällä nykyisin 1 520 mm). 22. kesäkuuta 1876 rataosuutta Helsinki–Hämeenlinna laajennettiin Toijalan kautta Tampereelle, ja samoihin aikoihin valmistui rata Toijalasta Turkuun. Näin maan kolme suurinta kaupunkia oli yhdistetty. 1883 seurasi yhteys Tampereelta Haapamäen kautta Seinäjoelle ja Vaasaan ja 1886 edelleen Seinäjoelta Ouluun. 1909 rautatiet veivät vihdoin myös Lapin pääkaupunkiin Rovaniemelle. Sen jälkeen uusien ratojen rakentaminen väheni pitkäksi aikaa, eivätkä sodat parantaneet tilannetta. Koska tärkein Joensuuhun kulkenut, Viipurista alkanut rata joutui rauhansopimuksessa 1944 suurimmalta osaltaan Neuvostoliitolle, rakennettiin sitä korvaamaan 1960-luvulla yhteys Parikkalasta Onkamoon. Vuosikymmeniä myöhemmin, 1960-luvulla ja 1970-luvulla saatiin vihdoin rakennettua lisää rataa, esimerkiksi oikorata Tampere–Lielahti–Parkano–Seinäjoki, joka lyhensi Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen välistä matka-aikaa.

Sähköistys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa aloitettiin laaja rautatieverkon sähköistämisprojekti vuonna 1968. Myöhäisen aloituksen etuna oli, että voitiin käyttää uusinta tekniikkaa eli 25 kV jännitettä ja 50 Hz taajuutta. Sähköistämisen etuna on pienempi energiankulutus ja saasteettomuus. Sähköistys aloitettiin Helsingistä Kirkkonummelle vievällä rataosuudella.

Monet reitit saatiin sähköistettyä vasta 1990-luvulla, kuten Tampere–Jyväskylä vuonna 1994 ja Helsinki–Turku vuonna 1995.Sähköistys rataosuuksille Oulu–Iisalmi/Vartius valmistui vuonna 2006. Sitä aiemmin valmistui Oulu–Rovaniemi-radan sähköistys, joka valmistui muutaman vuoden rakentamisen jälkeen jouluna 2004. Seinäjoki–Vaasa-radan sähköistys otettiin käyttöön joulukuussa 2011.[2] Rovaniemi–Kemijärvi-radan sähköistys valmistui maaliskuussa 2014.[3]

Nykyisestä matkustajakäytössä olevasta rataverkosta on sähköistämättä vielä muun muassa Kemin ja Kolarin sekä Savonlinnan ja Parikkalan väliset rataosuudet.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]