Kari Paljakka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Paljakka (s. 3. heinäkuuta 1958 Helsinki) on suomalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja.

Paljakka opiskeli elokuvaohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa 1979 alkaen. Hänen esikoiselokuvansa oli 1973 valmistunut lyhyt dokumenttielokuva Kaksi Pasilaa. 1980-luvulla Paljakka käsikirjoitti ja ohjasi lukuisia lyhytelokuvia, kuten Sadetanssi (1983). Hänen ensimmäinen pidempi elokuvansa oli 50-minuuttinen fantasiapiirteitä lainaileva Enkelipeli, jonka pääosaa näytteli Esko Kovero.

Lyhytelokuvien tekoa Paljakka jatkoi koko 1980-luvun. Vuonna 1992 hän ohjasi ensimmäisen kokopitkän elokuvansa, Juha Lehtovuoren palkittuun käsikirjoitukseen pohjautuneen Veturimiehet heiluttaa. Seuraava pitkä elokuva Äidin tyttö valmistui vuonna 1993.

1990-luvulla Paljakka piti kahden vuoden tauon uupumuksen takia.[1] Sen jälkeen hän keskittyi enemmän tuottamiseen ja on tuottanut muun muassa Studio Julmahuvi -televisiosarjan vuodelta 1998. Kolmas pitkä elokuva, lapsen kuolemasta kertova Eläville ja kuolleille, valmistui 2005.

Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnistä kertova Katso ihmistä valmistui syksyllä 2008 ja esitettiin Yle TV1:n Kotikatsomossa. Raija Talvion kanssa hän teki käsikirjoituksen televisiosarjaan, joka pohjautui Salaman teokseen Siinä näkijä missä tekijä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Römpötti, Harri: ”Vaikeinta on katsoa maailmaa omin silmin”. Helsingin Sanomat, 3.7.2008, s. C2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.