Formula 1 -kausi 1998

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Formula 1 -kausi 1998
Järjestäjä FIA
Järjestyksessä oleva kausi 49.
Kilpailuja 16
Kuljettajia 23
Valmistajia 11
Moottoreiden valmistajat Ranska Mecachrome
Italia Ferrari
Saksa Mercedes
Japani Mugen
Ranska Peugeot
Yhdistynyt kuningaskunta Arrows
Yhdistynyt kuningaskunta Cosworth
Rengasvalmistaja(t) G B
Kuljettajien mestari Suomen lippu Mika Häkkinen (100p.)
Valmistajien mestari Yhdistynyt kuningaskunta McLaren (156p.)
Eniten voittoja Suomen lippu Mika Häkkinen (8 kpl)
Eniten nopeimpia kierroksia Suomen lippu Mika Häkkinen (6 kpl)
← 1997 1999 →

Formula 1 -kausi 1998 oli historian 49. Formula 1 -kausi. Se alkoi 8. maaliskuuta ja päättyi 1. marraskuuta 1998 yhteensä 16 ajetun kilpailun jälkeen. Kuljettajien mestaruuden voitti suomalainen Mika Häkkinen, jolle mestaruus oli uran ensimmäinen. Valmistajien mestaruuden voitti brittiläinen McLaren-talli, jossa ajoivat Häkkinen ja David Coulthard.

Kausi oli Mika Häkkisen ja Michael Schumacerin taistelua. Häkkinen voitti kahdeksan kilpailua kauden aikana, eli puolet ajetuista kilpailuista. Toiseksi kuljettajien MM-sarjassa sijoittunut saksalainen Ferrari-kuljettaja Michael Schumacher saavutti kuusi voittoa. Coulthard sekä Jordan-kuljettaja Damon Hill voittivat molemmat yhden kilpailun. Samanlainen tilanne oli kymmenen vuotta aikaisemmin, jolloin Ayrton Senna ja Alain Prost taistelivat molemmat maailmanmestaruudesta. Silloin ei tullut erillistä voittoa kuin yhden kerran, kun voittajana oli joku toinen kuin Ayrton Senna tai Alain Prost.

Kauden aikana kilpailuissa esiintyi 23 kuljettajaa, joista täysimittaisen kauden ajoi 21, ja 11 valmistajaa. Kuljettajien kansallisuuksia oli yhteensä 12 eri maasta. Eniten oli brittikuljettajia, yhteensä neljä. Moottorinvalmistajia oli yhdeksän. Ford toimitti moottoreita kolmelle eri tallille. Rengastoimittajia oli kaksi, japanilainen Bridgestone ja yhdysvaltalainen Goodyear.

Kauden yhteenveto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Williams sai autoihinsa uuden värityksen, kun Winfieldistä tuli tallin pääsponsori.

Ennakkotunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 1998 valmistelut alkoivat jo tammikuussa, kun tallit aloittivat uusien autojensa esittelyn. Ferrari avasi pelin esittelemällä uuden F300-auton loppiaisena. Ferrarin tavoitteena oli tallin presidentin, Luca Cordero di Montezemolon, mukaan vain maailmanmestaruus.[1]

McLaren palkkasi aiemmin Williamsilla työskenneelleen insinööri Adrian Neweyn suunnittelemaan uuden MP4/13-auton. Auto julkistettiin helmikuun alussa Wokingin päämajassa. McLaren vaihtoi myös rengastoimittajan Goodyearista Bridgestoneen. MP4/13 osoittautuikin Barcelonassa ajetusta talven ensimmäisestä testistä lähtien nopeaksi autoksi.[1]

Ferrarin aikainen valmistautuminen kauteen valui hukkaan, kun F300-autossa ilmeni vikoja toisensa jälkeen. Lopulta auto palasi tehtaalle uudelleenrakennettavaksi. Ongelmien jälkeen Ferrari keskitti kaiken testaustyön Maranellon lähellä sijaitsevalla Mugellon radalla. Samalla McLaren oli ylivoimainen muihin talleihin verrattuna Montemelón ja Paul Ricardin radalla ajetuissa testeissä. McLaren lähtikin kauteen mestarisuosikin asemassa.[1]

McLarenin kehittämästä kaksoisjarrusta syntyi paljon keskustelua. Kuljettaja pystyi säätelemään lisäpolkimella takapyörien jarrutehoa sen mukaan, kääntyykö mutka oikealla vai vasemmalla. Erikoisjarru tuli muiden kilpailijoiden tietoon jo kesällä 1997 Itävallan GP:ssa. Ferrarin kritisoi erikoisjarrua eniten ja halusi, että se kiellettäisiin ennen kauden alkua. McLaren oli kuitenkin hyväksyttänyt jarrujärjestelmänsä FIA:n kanssa käydyllä kirjeenvaihdolla.[2]

Kilpailukalenteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

# Kilpailu Päiväys Paikka Voittanut kuljettaja Voittanut talli Raportti
1 Australia Australian Grand Prix 8. maaliskuuta Melbourne Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
2 Brasilia Brasilian Grand Prix 29. maaliskuuta Interlagos Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
3 Argentiina Argentiinan Grand Prix 12. huhtikuuta Buenos Aires Saksa Michael Schumacher Italia Ferrari Raportti
4 San Marino San Marinon Grand Prix 26. huhtikuuta Imola Yhdistynyt kuningaskunta David Coulthard Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
5 Espanja Espanjan Grand Prix 10. toukokuuta Montmeló Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
6 Monaco Monacon Grand Prix 24. toukokuuta Monte Carlo Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
7 Kanadan lippu Kanadan Grand Prix 7. kesäkuuta Montréal Saksa Michael Schumacher Italia Ferrari Raportti
8 Ranska Ranskan Grand Prix 28. kesäkuuta Magny-Cours Saksa Michael Schumacher Italia Ferrari Raportti
9 Flag of the United Kingdom.svg Britannian Grand Prix 12. heinäkuuta Silverstone Saksa Michael Schumacher Italia Ferrari Raportti
10 Itävalta Itävallan Grand Prix 26. heinäkuuta Spielberg Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
11 Saksa Saksan Grand Prix 2. elokuuta Hockenheim Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
12 Unkari Unkarin Grand Prix 16. elokuuta Budapest Saksa Michael Schumacher Italia Ferrari Raportti
13 Belgia Belgian Grand Prix 30. elokuuta Spa Yhdistynyt kuningaskunta Damon Hill Irlanti Jordan-Mugen-Honda Raportti
14 Italia Italian Grand Prix 13. syyskuuta Monza Saksa Michael Schumacher Italia Ferrari Raportti
15 Luxemburg Luxemburgin Grand Prix 27. syyskuuta Nürburg Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti
16 Japani Japanin Grand Prix 1. marraskuuta Suzuka Suomen lippu Mika Häkkinen Yhdistynyt kuningaskunta McLaren-Mercedes Raportti

*Alun perin kausi oli suunniteltu 17 kilpailun mittaiseksi, mutta Portugalin Grand Prix peruttiin, koska Estorilin rata ei täyttänyt FIAn vaatimuksia. Kilpailu oli tarkoitus ajaa 11. lokakuuta. Korvaavaa kilpailua ei järjestetty, joten kaudesta muodostui pituudeltaan 16 kilpailun mittainen.[4]

Alkukausi: McLarenin vahva alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi 1998 käynnistyi maaliskuun kahdeksantena päivänä ajetulla Australian GP:lla. Samalla paljastui tallien väliset voimasuhteet. Lauantaina ajetuissa aika-ajoissa McLaren osoitti olevansa nopein, kun tallin kuljettajat valtasivat eturivin lähtöruudut. Häkkinen ajoi paalupaikalle 0,043 sekunnin erolla Coulthardiin.[5] Edellisen kerran McLarenin autot olivat olleet eturivissä Australiassa 1991.[6]

Merkittävimpiä sääntöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Moottorin iskutilavuus sai olla enintään 3 000 cm³ (kolme litraa). Sylintereiden lukumäärä oli rajoitettu kymmeneen (V10).
  • Autojen tuli painaa vähintään 600 kilogrammaa.
  • Aika-ajot ajettiin lauantaina. Aika-ajot kestivät yhden tunnin, jonka aikana kuljettajat saivat ajaa enintään 12 ratakierrosta.
  • Kuljettaja karsiutui kilpailusta, jos hänen aika-ajoissa ajama aikansa oli yli 107% paalupaikka-ajasta.
  • Kuvioidut renkaat tulivat pakollisiksi. Eturenkaissa oli oltava vähintään kolme uraa ja takarenkaissa neljä uraa. Uran leveyden tuli olla renkaan pinnasta 14- ja uran pohjasta mitattuna 10 mm.
  • Renkaiden minimileveys oli edessä 12 tuumaa ja takana 14 tuumaa.
  • Auton suurin sallittu leveys oli 180 senttimetriä.
  • Käytössä ollutta tekniikkaa oli myös rajoitettu, kun aktiivijousitus, luistonesto, lukkiutumattomat jarrut, nelipyöräohjaus ja turboahtimet olivat kiellettyjä. Autoa ei saanut myöskään säätää varikolta käsin auton liikkuessa.[7][8][9]

Tallit ja kuljettajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[10][11][12]

Talli Valmistaja Runko Moottori Renkaat Nro Kuljettaja Testikuljettaja(t)
Yhdistynyt kuningaskunta Winfield Williams Williams FW20 Mecachrome GC37-01 G 1 Kanadan lippu Jacques Villeneuve Kolumbia Juan Pablo Montoya
Brasilia Max Wilson
2 Saksa Heinz-Harald Frentzen
Italia Scuderia Ferrari Marlboro Ferrari F300 Ferrari Tipo 047 G 3 Saksa Michael Schumacher Italia Luca Badoer
Italia Nicola Larini
4 Yhdistynyt kuningaskunta Eddie Irvine
Italia Mild Seven Benetton Playlife Benetton B198 Playlife GC37-01 B 5 Italia Giancarlo Fisichella Yhdistynyt kuningaskunta Oliver Gavin
6 Itävalta Alexander Wurz
Yhdistynyt kuningaskunta West McLaren Mercedes McLaren MP4/13 Mercedes FO110G B 7 Yhdistynyt kuningaskunta David Coulthard Brasilia Ricardo Zonta
Saksa Nick Heidfeld
8 Suomen lippu Mika Häkkinen
Irlanti Benson and Hedges Jordan Jordan 198 Mugen-Honda MF-301 HC G 9 Yhdistynyt kuningaskunta Damon Hill Espanja Pedro de la Rosa
Japani Juichi Wakisaka
10 Saksa Ralf Schumacher
Ranska Gauloises Prost Peugeot Prost AP01 Peugeot A16 B 11 Ranska Olivier Panis Ranska Stéphane Sarrazin
12 Italia Jarno Trulli
Sveitsi Red Bull Sauber Petronas Sauber C17 Petronas SPE-01D G 14 Ranska Jean Alesi Saksa Jörg Müller
15 Yhdistynyt kuningaskunta Johnny Herbert
Yhdistynyt kuningaskunta Danka Zepter Arrows Arrows A19 Arrows T2-F1 B 16 Brasilia Pedro Diniz Ranska Emmanuel Collard
Etelä-Afrikka Stephen Watson
17 Suomen lippu Mika Salo
Yhdistynyt kuningaskunta HSBC Stewart Ford Stewart SF02 Ford VJ Zetec-R B 18 Brasilia Rubens Barrichello Brasilia Mario Haberfeld
Brasilia Luciano Burti
19 Tanskan lippu Jan Magnussen
Alankomaat Jos Verstappen
Yhdistynyt kuningaskunta PIAA Tyrrell Ford Tyrrell 026 Ford JD Zetec-R B 20 Brasilia Ricardo Rosset Tanskan lippu Tom Kristensen
21 Japani Toranosuke Takagi
Italia Fondmetal Minardi Team Minardi M198 Ford JD Zetec-R B 22 Japani Shinji Nakano Ranska Laurent Redon
23 Argentiina Esteban Tuero

Tallivaihdokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudet kuljettajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toranosuke Takagi debytoi Tyrrellillä. Japanilainen Takagi siirtyi F1:een kilpailtuaan kaudella 1997 kotimaansa Formula Nippon -sarjassa, jossa hän voitti kauden yhdeksästä kilpailusta yhden ja sijoittui loppupisteissä kuudenneksi. Vuonna 1995 hän sijoittui Japanin Formula 3000 -sarjassa toiseksi.[13]
  • Esteban Tuero debytoi Minardilla. Argentiinalainen Tuero ajoi kaudella 1997 Japanissa Formula Nippon sarjassa, jossa hän oli loppupisteissä sijalla 16 yhden pisteen turvin.[14]

Paluun tehneet kuljettajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettajavaihdot kesken kauden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuspisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[15]

  • Lihavoidut kohdat tarkoittavat paalupaikkaa ja kursivoidut kilpailun nopeinta kierrosta.
Sija Kuljettaja AUS
Australia
BRA
Brasilia
ARG
Argentiina
SMR
San Marino
ESP
Espanja
MON
Monaco
CAN
Kanadan lippu
FRA
Ranska
GBR
Yhdistynyt kuningaskunta
AUT
Itävalta
GER
Saksa
HUN
Unkari
BEL
Belgia
ITA
Italia
LUX
Luxemburg
JPN
Japani
Pisteet
1 Suomen lippu Mika Häkkinen 1 1 2 Kesk. 1 1 Kesk. 3 2 1 1 6 Kesk. 4 1 1 100
2 Saksa Michael Schumacher Kesk. 3 1 2 3 10 1 1 1 3 5 1 Kesk. 1 2 Kesk. 86
3 Yhdistynyt kuningaskunta David Coulthard 2 2 6 1 2 Kesk. Kesk. 6 Kesk. 2 2 2 7 Kesk. 3 3 56
4 Yhdistynyt kuningaskunta Eddie Irvine 4 8 3 3 Kesk. 3 3 2 3 4 8 Kesk. Kesk. 2 4 2 47
5 Kanadan lippu Jacques Villeneuve 5 7 Kesk. 4 6 5 10 4 7 6 3 3 Kesk. Kesk. 8 6 21
6 Yhdistynyt kuningaskunta Damon Hill 8 DSQ 8 10 Kesk. 8 Kesk. Kesk. Kesk. 7 4 4 1 6 9 4 20
7 Saksa Heinz-Harald Frentzen 3 5 9 5 8 Kesk. Kesk. 15 Kesk. Kesk. 9 5 4 7 5 5 17
8 Itävalta Alexander Wurz 7 4 4 Kesk. 4 Kesk. 4 5 4 9 11 16 Kesk. Kesk. 7 9 17
9 Italia Giancarlo Fisichella Kesk. 6 7 Kesk. Kesk. 2 2 9 5 Kesk. 7 8 Kesk. 8 6 8 16
10 Saksa Ralf Schumacher Kesk. Kesk. Kesk. 7 11 Kesk. Kesk. 16 6 5 6 9 2 3 Kesk. Kesk. 14
11 Ranska Jean Alesi Kesk. 9 5 6 10 12 Kesk. 7 Kesk. Kesk. 10 7 3 5 10 7 9
12 Brasilia Rubens Barrichello Kesk. Kesk. 10 Kesk. 5 Kesk. 5 10 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. DNS 10 11 Kesk. 4
13 Suomen lippu Mika Salo Kesk. Kesk. Kesk. 9 Kesk. 4 Kesk. 13 Kesk. Kesk. 14 Kesk. DNS Kesk. 14 Kesk. 3
14 Brasilia Pedro Diniz Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 6 9 14 Kesk. Kesk. Kesk. 11 5 Kesk. Kesk. Kesk. 3
15 Yhdistynyt kuningaskunta Johnny Herbert 6 11 Kesk. Kesk. 7 7 Kesk. 8 Kesk. 8 Kesk. 10 Kesk. Kesk. Kesk. 10 1
16 Italia Jarno Trulli Kesk. Kesk. 11 Kesk. 9 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 10 12 Kesk. 6 13 Kesk. 12 1
17 Tanskan lippu Jan Magnussen Kesk. 10 Kesk. Kesk. 12 Kesk. 6 1
18 Japani Shinji Nakano Kesk. Kesk. 13 Kesk. 14 9 7 17 8 11 Kesk. 15 8 Kesk. 15 Kesk. 0
19 Argentiina Esteban Tuero Kesk. Kesk. Kesk. 8 15 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 16 Kesk. Kesk. 11 NC Kesk. 0
20 Brasilia Ricardo Rosset Kesk. Kesk. 14 Kesk. DNQ DNQ 8 Kesk. Kesk. 12 DNQ DNQ DNS 12 Kesk. DNQ 0
21 Japani Toranosuke Takagi Kesk. Kesk. 12 Kesk. 13 11 Kesk. Kesk. 9 Kesk. 13 14 Kesk. 9 16 Kesk. 0
22 Ranska Olivier Panis 9 Kesk. 15 11 16 Kesk. Kesk. 11 Kesk. Kesk. 15 12 DNS Kesk. 12 11 0
23 Alankomaat Jos Verstappen 12 Kesk. Kesk. Kesk. 13 Kesk. Kesk. 13 Kesk. 0
Sija Kuljettaja AUS
Australia
BRA
Brasilia
ARG
Argentiina
SMR
San Marino
ESP
Espanja
MON
Monaco
CAN
Kanadan lippu
FRA
Ranska
GBR
Yhdistynyt kuningaskunta
AUT
Itävalta
GER
Saksa
HUN
Unkari
BEL
Belgia
ITA
Italia
LUX
Luxemburg
JPN
Japani
Pisteet
Väri Tulos
Kulta Voittaja
Hopea Toinen sija
Pronssi Kolmas sija
Vihreä Pistesijoitus
Sininen Maaliin pistesijojen ulkopuolella
Ei sijoittunut (NC)
Violetti Keskeytti (Kesk.)
Punainen Karsiutui (DNQ)
Esikarsiutui (DNPQ)
Musta Hylättiin (DSQ)
Valkoinen Ei startannut (DNS)
Kilpailu peruttiin (C)
Vaaleansininen Vain harjoituksissa (PO)
Perjantain testikuljettaja (TD)
Tyhjä Ei harjoituksissa (DNP)
Loukkaantunut tai sairas (Loukk.)
Kilpailukiellossa (EX)
Ei saapunut (DNA)
Vetäytyi (WD)
Lihavoitu Paalupaikka
Kursivoitu Nopein kierros
† – keskeytys, ajoi yli 90 % kilpailupituudesta ja sai tuloksen.

Valmistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[16]

# Valmistaja Moottori Renkaat Pisteet Voitot Palkintosijat Paalupaikat Nopeimmat kierrokset
1 Yhdistynyt kuningaskunta McLaren Mercedes-Benz B Bridgestone 156 9 20 12 9
2 Italia Ferrari Ferrari G Goodyear 133 6 19 3 6
3 Yhdistynyt kuningaskunta Williams Mecachrome G Goodyear 38 0 3 0 0
4 Irlanti Jordan Mugen Honda G Goodyear 34 1 3 0 0
5 Italia Benetton Playlife B Bridgestone 33 0 2 1 1
6 Sveitsi Sauber Petronas G Goodyear 10 0 1 0 0
7 Yhdistynyt kuningaskunta Arrows Arrows B Bridgestone 6 0 0 0 0
8 Yhdistynyt kuningaskunta Stewart Ford B Bridgestone 5 0 0 0 0
9 Ranska Prost Peugeot B Bridgestone 1 0 0 0 0
10 Yhdistynyt kuningaskunta Tyrrell Ford B Bridgestone 0 0 0 0 0
11 Italia Minardi Ford B Bridgestone 0 0 0 0 0

Taustatietoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[17]

Nimi Valmistaja Talli(t) Rakenne Paino (kg) Iskutilavuus (cm3)
Arrows T2-F1 (Hart 1030) Arrows G.P. International Ltd Arrows V10, 72°, 40 v 120 2 996
Ferrari Tipo 047 Ferrari Ferrari V10, 80°, 40 v ei julkistettu 2 997
Ford JD Zetec-R Cosworth Racing Minardi, Tyrrell V10, 72°, 40 v 130 2 998
Ford VJ Zetec-R Cosworth Racing Stewart V10, 72°, 40 v 120 2 998
Mecachrome GC37-01 (Renault RS9B) Mecachrome Williams V10, 71°, 40 v 121 2 997
Mercedes-Benz FO 110G Ilmor Engineering Ltd McLaren V10, 72°, 40 v 107 2 998
Mugen Honda MF-301HC Mugen Co. Ltd Jordan V10, 40 v 120 ei julkistettu
Peugeot A16 Peugeot Prost V10, 72°, 40 v 125 2 998
Playlife GC37-01 (Renault RS9B) Mecachrome Benetton V10, 71°, 40 v 121 2 997
Petronas SPE 01D (Ferrari Tipo 046/2) Sauber Petronas Engineering AG Sauber V10, 75°, 40 v 120 2 998

Kauden aikana saavutettuja merkkipaaluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rengasvalmistaja Bridgestone saavutti Australian GP:sta ensimmäisen paalupaikan, voiton ja nopeimman kierroksen.
  • Alexander Wurz ajoi uransa ensimmäisen nopeimman kierroksen Argentiinan GP:ssa.
  • San Marinon GP:ssa Mika Häkkinen ajoi uransa sadannen kilpailun. Samassa kilpailussa McLaren saavutti historian 110. voittonsa David Coulthardin ajamana.
  • Jan Magnussen saavutti uransa ensimmäisen ja ainoan MM-pisteen hänen uransa viimeisessä F1-kilpailussaan Kanadan GP:ssa. Michael Schumacher kellotti samassa kilpailussa uransa 30. nopeimman kierroksen.
  • Michael Schumacher voitti kilpailun 30. kerran urallaan Ranskan GP:ssa.
  • Britannian GP:ssa Jos Verstappen ajoi uransa 50. kilpailun ja Ferrari saavutti 120. nopeimman kierroksen.
  • Giancarlo Fisichella valtasi paalupaikan ensimmäistä kertaa urallaan Itävallan GP:ssa.
  • Ferrari-talli ajoi historian 600. kilpailun Saksan GP:ssa. Samassa kilpailussa McLaren saavutti 90. paalupaikan.
  • Mika Häkkinen lähti kymmenettä kertaa urallaan paalupaikalta Belgian GP:ssa. Samassa kilpailussa Jordan-talli voitti ensimmäistä kertaa.
  • Luxemburgin GP:ssa Jean Alesi ajoi uransa 150. kilpailunsa. McLaren saavutti samassa kilpailussa historian 80. nopeimman kierroksen.
  • Damon Hill ajoi uransa sadannen kilpailun Japanin GP:ssa. Michael Schumacher oli 20. kertaa urallaan aika-ajojen nopein kuljettaja. Mika Häkkinen varmisti kilpailussa uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden, joka oli McLarenille kymmenes kuljettajien mestaruus. Valmistajien mestaruuden McLaren voitti kahdeksannen kerran historiansa aikana.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kulta, Heikki: Ruutulippu Moottoriurheilun vuosi 1998, s. 58. CreaSport Production Oy, 1998. ISBN 952-9750-19-6.
  2. Kulta, Heikki: Ruutulippu Moottoriurheilun vuosi 1998, s. 59. CreaSport Production Oy, 1998. ISBN 952-9750-19-6.
  3. 1998 FIA Formula One World Championship Formula1.com. Viitattu 8.7.2008. (englanniksi)
  4. Kilpailukalenteri 1998 F1-ruutu. Viitattu 10.7.2008.
  5. Australian GP – aika-ajo F1-ruutu. Viitattu 27.7.2008.
  6. Kulta, Heikki: Ruutulippu Moottoriurheilun vuosi 1998, s. 60. CreaSport Production Oy, 1998. ISBN 952-9750-19-6.
  7. Summary of Regulations ChicaneF1. Viitattu 10.7.2008. (englanniksi)
  8. Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tallit, s. 167. Alfamer, 1998. ISBN 952-5089-31-2.
  9. Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tallit, s. 157. Alfamer, 1998. ISBN 952-5089-31-2.
  10. 11 models in 1998 STATS F1. Viitattu 9.7.2008. (englanniksi)
  11. Grand Prix test drivers 6th Gear. Viitattu 9.7.2008. (englanniksi)
  12. Formula 1 - Test driver 1998 driverdb.com. Viitattu 9.7.2008. (englanniksi)
  13. The racing career of Toranosuke Takagi Driver Database. Viitattu 10.7.2008. (englanniksi)
  14. The racing career of Esteban Tuero Driver Database. Viitattu 10.7.2008. (englanniksi)
  15. Kuljettajien sijoitukset 1998 F1-ruutu. Viitattu 8.7.2008.
  16. 1998 All teams Formula1.com. Viitattu 8.7.2008. (englanniksi)
  17. Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tallit, s. 162. Alfamer, 1998. ISBN 952-5089-31-2.
  18. Merkkipaalut 1998 F1-ruutu. Viitattu 13.7.2008.