Scuderia Ferrari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Italia Ferrari

2010 Scuderia Ferrari Logo.png

Koko nimi Scuderia Ferrari
Päämaja Italia Maranello
Tallipäällikkö Italia Maurizio Arrivabene
Tekninen johtaja Yhdistynyt kuningaskunta James Allison
Kilpakuljettajat 5. Saksa Sebastian Vettel
7. Suomi Kimi Räikkönen
Testikuljettajat 21. Meksiko Esteban Gutiérrez
25. Ranska Jean-Éric Vergne
Espanja Marc Gené
Italia Davide Rigon
Runko SF15-T
Moottori Ferrari 059/3
Renkaat P Pirelli
Ensimmäinen kilpailu Monacon Grand Prix 1950
Kilpailuja 901 (899 starttia)
Valmistajien
maailmanmestaruuksia
16 (1961, 1964, 1975, 1976, 1977, 1979, 1982, 1983, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007, 2008)
Kuljettajien
maailmanmestaruuksia
15 (1952, 1953, 1956, 1958, 1961, 1964, 1975, 1977, 1979, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007)
Voittoja 223
Paalupaikkoja 207
Nopeimpia kierroksia 232
Sijoitus kaudella 2014 4. (216 p.)

Scuderia Ferrari on Ferrarin kilpailujaos, joka on nykyisistä F1-talleista vanhin ja menestynein. Ferrari on myös ainoa talli, joka on ollut mukana jokaisella Formula 1 -kaudella. Ensimmäinen F1-kilpailu Ferrarilla ajettiin vuonna 1950 Monacon GP:ssä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkujaan Scuderia Ferrari oli nimi Alfa Romeon kilpailutallille, jota johti Enzo Ferrari (v. 1929–38).

Ferrari on ollut mukana Formula 1:ssä ensimmäisestä MM-kaudesta alkaen. Ensimmäisenä vuonna se ei voinut mitään Alfa Romeon mahdille, joka voitti kaikki kisat joihin se osallistui Giuseppe Farinan ja Juan Manuel Fangion johdolla. Nuori Alberto Ascari onnistui kuitenkin Ferrarillaan pääsemään silloin tällöin hyville sijoille, ja 11 pisteen ansiosta hän pääsi yhteispisteissä viidenneksi heti kolmen Alfa Romeon (Farina, Fangio ja Luigi Fagioli) sekä Talbot-Lago -kuljettaja Louis Rosierin taakse.

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1951 Scuderia Ferrari pääsi askeleen lähemmäksi menestystä, kun José Froilán González toi Ferrarille sen historian ensimmäisen voiton Britannian GP:stä 1951. Ascari täydensi Ferrarin menestystä voittamalla seuraavat kilpailut, eli Saksan ja Italian GP:t samana vuonna. Alfa Romeo kuitenkin voitti Fangion avulla kyseisen vuoden mestaruuden. Seuraaville kausille Alfa Romeolla ei ollut uusiin sääntöihin sopivaa autoa, minkä vuoksi se vetäytyi Formula 1:stä lähes 30 vuodeksi.

Alfa Romeon päätös vetäytyä oli hyvä asia Ferrarille, sillä seuraavana vuonna ajettiin kulujen säästämiseksi Formula 2 -autoilla ja Ferrari oli ainoa talli, joka oli rakentanut auton alusta asti uusien sääntöjen mukaisesti. Enzo Ferrarin suunnittelema Ferrari 500 oli ylivoimainen, jolla Piero Taruffi ja Ascari voittivat kauden kahdeksasta kilpailusta seitsemän, eli kaikki kilpailut joihin he osallistuivat (poikkeuksena Indianapolis 500, johon osallistui enimmäkseen yhdysvaltalaisia). Taruffi voitti yhden, Ascari kuusi kilpailua ja keräsi 36 MM-pistettä voittaen mestaruuden. Toiseksi tuli myös Ferrarin Farina, joka keräsi 24 pistettä. Taruffi oli kolmas 22 pisteellä.

Seuraavana vuonna ylivoima jatkui ja Ascari hallitsi sarjaa alusta asti. Kauden aikana Ascari voitti myös uskomattomat yhdeksän GP:tä peräkkäin. Voittoputki alkoi 22. kesäkuuta 1952 Belgian GP:stä ja kesti 365 päivän ajan (+ kaksi viikkoa) samaan kisaan asti, kunnes seuraavassa kisassa 5. heinäkuuta 1953 järjestetyssä Ranskan GP:ssä, jonka voittajaksi nousi Mike Hawthorn.

Fangion ja Hawthornin aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

50-luvun puolta väliä hallitsi Juan Manuel Fangio. Hän oli voittanut mestaruuden 1951 ja 1954–55, joten Ferrari halusi hänet leiriinsä. Kyseinen kausi 1956 oli Fangiolle hankala, sillä tämä nousi kunnolla taistelemaan mestaruudesta vasta voitettuaan kauden loppupuoliskolla ajetut Britannian ja Saksan GP:t. Kauden päätöskisassa Italian GP:ssä Fangion matka päättyi jo varhain kisassa, mutta hänen tallikaverinsa Peter Collins lahjoitti autonsa hänelle, mikä oli vielä 50-luvulla sallittua. Fangio ajoi kisassa toiseksi, ja koska pisteet sääntöjen mukaan jaettiin, saivat Collins ja Fangio molemmat kolme pistettä normaalin kuuden sijaan ja Fangio oli maailmanmestari. Erikoista sinänsä oli se, että ellei Collins olisi antanut autoaan Fangiolle, olisi hän itse ollut mestari.lähde?

Kun Fangio siirtyi 1957 Maseratille, missä hän voitti viidennen maailmanmestaruutensa, tarvittiin Ferrarille uusi sankari. Tämän ymmärsi parhaiten brittiläinen Mike Hawthorn. Kaudella 1958 Hawthorn vei mestaruuden yhden pisteen erolla toiseen brittiläiseen, Vanwallilla ajaneeseen Stirling Mossiin (joka oli jo neljännen kerran peräkkäin MM-sarjassa toinen), vaikka Moss voitti neljä kilpailua Hawthornin yhtä vastaan. Mossin talli Vanwall oli kuitenkin eniten pisteitä kerännyt talli. Moss ei koskaan voittanut F1-sarjan maailmanmestaruutta elämänsä aikana.

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

195960 Cooper ja Jack Brabham hallitsivat F1-sarjaa, mutta kun 1961 voimaan tulleet uudet säännöt määräsivät moottorien enimmäistilavuudeksi 1500 kuutiosenttiä, oli Ferrari jälleen ainoa, jolla oli vastaus valmiina. Näin saksalainen Wolfgang von Trips ja amerikkalainen Phil Hill ajoivat kuin omassa sarjassaan. Ratkaisu tapahtui dramaattisesti Hillin hyväksi Tripsien saatua surmansa Italian GP:ssä (Pääartikkeli Italian Grand Prix 1961) kauden toiseksi viimeisessä GP:ssä. Hill voitti mestaruuden yhdellä pisteellä ennen von Tripsiä.

Seuraavaa menestystä saatiin odottaa vuoteen 1964 asti, jolloin brittiläinen John Surtees ajoi maailmanmestariksi vain yhden pisteen enemmän keränneenä kuin maamiehensä Graham Hill. Surteesista tuli samalla historian ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa henkilö, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden sekä autoilla että moottoripyörillä (Surtees voitti 1950-luvulla yhteensä kaikkiaan seitsemän ratamoottoripyöräilyn kuljettajien maailmanmestaruutta 500- ja 350-kuutioisissa).

Kun nuori Chris Amon tuli Ferrarille 1967, Ferrarin kurssi kääntyi alamäkeen. 1967 Lorenzo Bandini kuoli onnettomuudessa Monacossa. Erityisesti auton epäluotettavuus oli ongelmana, ja talli voitti vuosien 1967–1969 aikana vain yhden osakilpailun, jonka vei Jacky Ickx. Vaikka Amon ei koskaan voittanut Ferrarilla (eikä edes koko urallaan) F1-osakilpailua, oli hän tallinsa "lama-aikana" ehdoton ykköskuljettaja. Amon oli monessa kilpailussa monta kertaa aivan ylivoimaisessa johdossa, mutta tekninen vika pilasi haaveet voitosta lähes joka kerta. Kaudella 1968 hän ottikin kolmessa perättäisessä kilpailussa paalupaikan, mutta joka kerta kilpailu päättyi tekniseen vikaan. Muun muassa Kanadan GP:ssä Ferrarin kytkin hajosi Amonin ollessa yli minuutin johdossa toiseksi tulleeseen. Amonin lähdettyä Ferrarilta kauden 1969 jälkeen, talli sai käyttöönsä uuden moottorin, josta tuli erittäin menestyksekäs.

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun puoliväli ja loppu oli Ferrarin kulta-aikaa. Niki Laudan saapuminen talliin kaudeksi 1974 oli Ferrarin ensimmäinen askel kohti mestaruuksia, jonka Lauda saavutti tallissa heti seuraavana vuonna, samalla Ferrari voitti valmistajien tittelin. Kaudelle 1976 Lauda ja hänen tallitoverinsa Clay Regazzoni olivat jälleen menossa kohti maailmanmestaruutta, kunnes onnettomuus Nürburgringin pitkällä yli 22-kilometrisellä radalla oli lähellä viedä Laudan hengen. Auto iskeytyi radan turva-aitoihin niin kovaa, että se syttyi tuleen. Kuitenkin paikalle sattuneet muut kilpailijat kävivät pelastamassa hänet ja itävaltalainen vietiin kiireesti paikalliseen sairaalaan.

Niki Lauda Saksan GP:ssä 1976.

Laudan ei uskottu toipuvan enää kilpailukuntoon, mutta tämä ei antanut periksi, vaan ajoi taas kilpailuissa jo 38 päivää onnettomuuden jälkeen, jolloin häneltä oli jäänyt väliin vain kaksi kilpailua. Paluukilpailussa hän ajoi neljänneksi, mutta keskeytykset kauden loppukilpailuissa nostivat tasaisesti kaudella ajaneen brittiläisen McLaren-kuljettaja James Huntin lopulta maailmanmestariksi yhden pisteen erolla, vaikka ero oli pahimmillaan 35 pistettä häntä edellä olleeseen Laudaan. Ferrari voitti kuitenkin selvästi valmistajien maailmanmestaruuden, jonka se uusi seuraavana vuonna samalla, kun Lauda voitti toisen maailmanmestaruutensa. Lauda oli pitkään 15 voitollaan Ferrarin kautta aikain menestynein kuljettaja, ennen kuin Michael Schumacher voitti 16. osakilpailunsa Monacon GP:ssä kaudella 1999 jo neljännellä Ferrari-kaudellaan.

Lauda siirtyi Brabhamille kauden 1977 päätteeksi, jolloin Ferrari tarvitsi itselleen uuden lupaavan kuljettajan. Tällaiseksi osoittautui kanadalainen Gilles Villeneuve. Villeneuve oli erittäin nopea kilpailija, jota kitsaaksi osoittautunut Enzo Ferrarikin tunnusti ihailevansa, vaikka tämä hengenvaarallisen ajotyylinsä takia saattoi rikkoa yhden viikonlopun aikana kaikkiaan jopa seitsemän autoa.lähde? Villeneuvesta tuli kuuluisa jo vuoden 1979 Yhdysvaltain GP:n myötä, joiden harjoituksissa hän ajoi sateisessa säässä kaikkiaan 11 sekuntia nopeammin kuin harjoitusten toisiksi nopein. Villeneuven periaatteena oli "kaikki tai ei mitään", mikä tuossa tilanteessa kallistui hänen hyväkseen.lähde?

Samalla kaudella hän taisteli maailmanmestaruudesta tallikaverinsa eteläafrikkalaisen Jody Scheckterin kanssa. Enzo Ferrari halusi kuitenkin ajattaa ensin Scheckterin maailmanmestariksi ja käski aina tarpeen tulleen antaa Villeneuven päästää Scheckter ohitseen. Villeneuve teki työtä käskettyä. Villeneuven piti voittaa mestaruus seuraavana vuonna, mutta sitä ei tullut hänelle eikä edes Scheckterille, sillä kausi oli erittäin painajaismainen. Ferrari-kuljettajat keräsivät yhteensä vain kahdeksan MM-pistettä, jotka jättivät hallitsevan maailmanmestaritallin vasta 10:nneksi valmistajien taulukossa toiseksi vähiten pisteitä keränneenä tallina. Vain Arrows jäi pisteitä keränneenä tallina sen taakse neljällä pisteellä.

Kausi söi koko Scheckterin motivaation täysin ja hän lopetti uransa tuohon kauteen. Ensi kaudeksi silloisten sääntöjen mukaan, jolloin kuljettajien maailmanmestaruuden voittanut talli, ja sitä ennen saman tittelin voittanut talli vaihtoivat numeroita, eli Ferrarin edelliskauden numerot 1 ja 2 siirtyivät silloiselle mestarille Williamsille ja Williamsin silloiset numerot 27 ja 28 Ferrarille.

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Scheckterin lopetus avasi tallipaikan ranskalaiselle Didier Pironille, josta tuli Villeneuven "arkkivihollinen". Villeneuve voitti kaudella 1981 Monacon GP:n. Seuraavaksi kaudeksi Villeneuve lähti varmana tavoittamaan mestaruutta, mutta San Marinon GP:ssä Pironi ohitti Villeneuven vastoin Ferrarin käskyä vain maalin loppusuoralla. Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi Pironille ja sen lupauksen hän myös piti.

Kauden seuraavan osakilpailun Belgian GP:n aika-ajoissa Villeneuve tavoitteli Pironin kärkiaikaa. Hän kuitenkin ajoi suoraan päin hitaalla kierroksella olleen Jochen Massin Marchia päin, jolloin Villeneuven Ferrari heitti valtavat voltit ja kanadalainen lensi ulos ohjaamosta pudoten maahan ja taittaen tappavasti niskansa. Pironi johti kauden edetessä MM-sarjaa vakuuttavasti, mutta kauden 12. kilpailun sumuisissa aika-ajoissa ranskalainen, vastoin muiden toivomuksia lähti ajamaan nopeata kierrosta. Kesken kierroksen Pironi törmäsi edellä olleeseen hitaalla kierroksella olleeseen Alain Prostiin.

Tällä kertaa Pironi ei kokenut samanlaista kohtaloa kuin ex-tallikaverinsa Villeneuve, vaan "säästyi pelkillä" jalanmurtumisilla. Pironin kohtalona oli loppukausi sairaalassa. Kuitenkin kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun, Sveitsin GP:n jälkeen Keke Rosberg nousi sarjan johtoon otettuaan vasta tuossa kisassa kauden ja koko uran avausvoiton. Rosberg voitti lopulta kyseisellä kaudella maailmanmestaruuden. Pironin F1-ura päättyi kauden loputtua, mutta silti Ferrari voitti valmistajien maailmanmestaruuden.

Tuon kauden jälkeen alkoi Ferrarin pitkä kuivakausi, joka kesti käytännössä vuoteen 1996 asti, jolloin Michael Schumacher palkattiin talliin. Tuota ennen Ferrari roikkui muiden vanavedessä ja joutui seuraamaan kun McLaren ja Williams dominoivat vuorotellen F1-sarjaa.

1990-luvun alkupuolisko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gerhard Berger Kanadan GP:ssä 1995.

Kaudeksi 1991 Ferrarille siirtyi erittäin lupaava Ranskaa edustanut, mutta syntyperältään italialainen Jean Alesi. Alesi oli vakuuttanut täysin kahtena ensimmäisenä Tyrrell-vuotenaan, jolloin hän oli ajanut muun muassa debyyttikilpailussaan neljänneksi. Alesi ajoi tasaisesti ja saavutti hyviä sijoituksia MM-sarjassa. Uran avausvoitto Kanadan GP:ssä 1995 luokiteltiin usein kaikkien aikojen suosituimmaksi voitoksi. Alesi ajoi voiton nimittäin Gilles Villeneuven tunnetuksi tekemällä numerolla 27 voittoon Villeneuven mukaan nimetyllä radalla. Voitosta huolimatta Alesi ei saanut lisää kilpailuaikaa tallissa, vaan hänen ja silloisen tallikaverinsa Gerhard Bergerin tilalle palkattiin kahtena edellisvuonna maailmanmestaruuden voittanut Saksan Michael Schumacher sekä brittiläinen Eddie Irvine.

1996–2006: Michael Schumacherin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ferrari ja Michael Schumacher Yhdysvaltojen GP:ssä 2004.

Schumacherin tultua Ferrarille 1996 hän nousi heti kiistatta tallin ykköskuljettajaksi. Ferrarin epäluotettavuus kuitenkin maksoi maailmanmestaruuden kolmesta kauden voitosta huolimatta. Williamsin Damon Hill ja edesmenneen Gilles Villeneuven poika Jacques Villeneuve dominoivat sarjaa.

Seuraavaksi kaudeksi Hill sai potkut Williamsilta ja siirtyi Arrowsille. Tälle kaudelle Ferrarilla oli valmiina huomattavasti kestävämpi koneisto, mikä näkyi tuloksissa. Kauden viimeiseen kilpailuun lähdettäessä Schumacher johti sarjaa yhdellä pisteellä ennen Villeneuveä, mutta "Schumi" ns. sulki ovensa, jolloin Villeneuve osui Ferrariin. Schumacher teki saman Damon Hillille täsmälleen samassa tilanteessa kolme vuotta aiemmin Australian GP:ssä, jossa Schumacher varmisti avausmestaruutensa. Tällä kertaa Schumacher oli ainoa, joka kärsi tilanteesta, sillä hän joutui keskeyttämään ja kaiken lisäksi hänen kakkossijansa hylättiin MM-sarjassa. Villeneuve ajoi kolmossijallaan maailmanmestariksi. Samassa kilpailussa myös Mika Häkkinen voitti ensimmäisen kerran urallaan.

Kaudella 1998 Schumacher kävi tasaväkistä kamppailua mestaruudesta McLarenin Mika Häkkisen kanssa ja voitti kauden aikana kuusi kilpailua, mutta kauden viimeisessä kilpailussa Schumacherin auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta. Lopulta rengasrikko päätti Schumacherin menon kolmannelta paikalta, jolloin Häkkinen kurvaili mestaruuteen. Kaudella 1999 Schumacher oli jälleen mestaruustaistossa mukana, kunnes kauden puolivälissä Britannian GP:ssä auton ajauduttua ulos Schumacherin jalka katkesi ja hänen loppukautensa jäi väliin kahta viimeistä kilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa hän sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferraria merkkimestaruuteen.

Vihdoin kaudella 2000 Schumacher voitti ensimmäisen mestaruutensa Ferrarin riveissä ja saavutti kauden aikana yhdeksän voittoa. Mestaruuskamppailu Mika Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumacher voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja hän varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päättävää osakilpailua. Kaudella 2001 Schumacher oli ylivoimainen Ferrari F2001 autollaan, kun hän voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Unkarin GP:ssä, mutta kausi 2002 oli vieläkin hulppeampi: mestaruus ratkesi jo kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussa Ranskan GP:ssä, ja Schumacher voitti peräti 11 kauden 17 kilpailusta. Viides mestaruus tiesi samalla sitä, että hän siirtyi Juan Manuel Fangion rinnalle eniten mestaruuksia voittaneena kuljettajana.

Kaudella 2003 Schumacher joutui käymään jälleen kovan mestaruustaiston, tällä kertaa yhdessä McLarenin Kimi Räikkösen ja Williamsin Juan Pablo Montoyan kanssa. Schumacher voitti kaudella kuusi osakilpailua, ja vaikka mestaruustaisto oli vielä viimeisessä kilpailussa avoin, olivat kilpakumppani Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen lähinnä teoreettiset: Schumacherin ei tarvinnut muuta kuin sijoittua pisteille voittaakseen mestaruuden. Sen hän myös teki sijoittumalla kahdeksanneksi, ja hän voitti kuudennen mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen. Kaudella Ferrarin epäiltiin kärsineen Bridgestone-renkaiden huonommasta nopeudesta kuumilla radoilla, sillä Ferrari näytti ylivoimaiselta kauden alussa, mutta kauden keskivaiheilla ylivoima oli jo tyystin kadonnut. Toisaalta mestaruustaiston ratkaisseessa kauden toiseksi viimeisessä Yhdysvaltain GP:ssä Schumacherin nähtiin kuitenkin voittaneen juuri Bridgestone-renkaiden avulla: kilpailun aikana tuli rankkasade ja Bridgestonen tuolloin ylivoimaisina pidetyillä sadekelirenkailla Schumacher ajoi muita selvästi nopeammin ja nousi monta sijoitusta ylöspäin (Schumacher ensin putosi monta sijaa, koska Bridgestonen kuivan kelin renkaat ovat Michelinin renkaita huonommat sateella, mutta saatuaan sadekelirenkaat alle tilanne muuttui dramaattisesti). Lisäksi kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan. Vanhalla järjestelmällä hän olisi ollut selkeä mestari suuremmalla piste-erolla.

Seuraava kausi 2004 oli Schumacherin mestaruuskausista hulppein: hän voitti 13 kauden 18 osakilpailusta ja peräti 12 kauden 13 ensimmäisestä osakilpailusta, eikä muilla kuljettajilla ollut mitään mahdollisuuksia mestaruustaistoon, vaikka tallikaveri Rubens Barrichellolla oli vielä teoreettiset mahdollisuudet kauden viidenneksi viimeisessä Belgian GP:ssä. Kausi 2005 oli Schumacherille vaikeampi, eikä hän voittanut kuin fiaskoksi muotoutuneen Yhdysvaltojen GP:n. MM-pisteissä hän oli kolmantena, keräten 62 pistettä ja jääden mestaruuden voittaneesta Renault'n Fernando Alonsosta 71 pistettä.

Kaudelle 2006 Schumacher lähti n:o 5 autossaan. Aiempina kausina saksalaisen tallitoverina toiminut Rubens Barrichello oli saanut tarpeekseen kakkosviulun soittajan roolista, ja vaihtoi kaudeksi 2006 Hondalle. Barrichellon korvasi Sauberilta siirtynyt brasilialainen Felipe Massa, jolla oli jo ennestään läheisiä kontakteja Ferrarin johtoon. Kun vielä kaksi osakilpailua oli jäljellä Schumacher oli ehtinyt voittaa San Marinossa (rikkoi aika-ajoissa Ayrton Sennan paalupaikkaennätyksen 66. paalupaikallaan), Euroopan GP:n, Yhdysvalloissa, Ranskassa (hän otti siellä ennätyksellisen kahdeksannen voiton samalla radalla), Saksassa, Italiassa, jossa hän samalla ilmoitti lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen sekä Kiinassa. Vasta Kiinan voiton jälkeen, hän nousi käytännössä MM-sarjan johtoon, vaikka hänellä on yhtä paljon pisteitä kuin MM-sarjaa kauden ensimmäisestä kilpailusta alkaen MM-sarjaa johtanut Fernando Alonso, sillä hänellä on seitsemän voittoa Alonson kuutta vastaan. Japanin GP 2006 muutti taiston aivan toisenlaiseksi. Schumacher johti kisaa selkeästi, ennen Renault'n Fernando Alonsoa, mutta vähän ennen maalia pamahti Ferrarin moottori ja Schumacher joutui keskeyttämään. Monet ihmettelivät tapausta, sillä Schumacherin auton moottori on virallisesti hajonnut viimeksi noin 6 vuotta sitten. Taistelu MM-tittelistä muuttui radikaalisti, sillä Alonso ajoi kisan voittoon ja nappasti 10 lisäpistettä. Ero oli Schumacheriin jo 10 pistettä, joka tarkoitti sitä että Schumacherin olisi pitänyt voittaa viimeinen kilpailu, ja Alonson jäädä pisteittä. Kauden viimeisessä kilpailussa polttoaineenpaineen katoaminen pilasi Schumacherin aika-ajon, ja lähtöruutu kisaan oli vasta kymmenes. Kun kilpailua oli ajettu seitsemän kierrosta, räjähti Schumacherin takarengas hänen juuri ohitettuaan Renault'n Fisichellan. Schumacher joutui aloittamaan raivaamisen kohti kärkeä kisan hänniltä, ja onnistui nousemaan aina neljänneksi asti. Kilpailun voitti Schumacherin tallikaveri Felipe Massa. Lehdistössä Schumacherin loppukisojen esityksiä katsottiin hyvin suopeasti, vaikka tekniset ja muut ongelmat veivät lopulta mahdollisuuden mestaruuteen.

2007–2014: Uusi aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 2009 alussa Ferrarin vauhti jäi varjoon

Kun Schumacher lopetti uransa ja tekninen johtaja Ross Brawn vetäytyi tilapäisesti formuloista, alkoi Ferrarilla uusi aikakausi. Schumacherin paikan ottanut Kimi Räikkönen oli kovien paineiden alla astuessaan seitsenkertaisen maailmanmestarin saappaisiin. Sen sijaan toisen kuljettajan Felipe Massan oli näytettävä olevansa nopeampi kuin Räikkönen, koska hän ei halunnut tyytyä suomalaisen aisankannattajan rooliin. Monelta taholta ennustettiin, että Ferrari menettäisi iskukykyään johtohahmojen syrjäänastumisen johdosta. Testeissä Ferrari piti kuitenkin kärkivauhtia, ja talli lähtikin ennakkosuosikkina Australian avauskilpailuun.

Räikkönen voitti kauden avauskilpailun ylivoimaisesti, ja lehdistössä veikkailtiin jo ylivoiman jatkuvan koko kauden. Toisin kuitenkin kävi, muun muassa Ferrari-auton pohjalevyratkaisun kieltämisen sekä tuulitunneliongelmien vuoksi McLaren otti kauden ensimmäisellä kolmanneksella selvän johtoaseman sekä kuljettajien että tallien MM-pisteissä. Räikkösen kaksi peräkkäistä voittoa kauden keskivaiheilla nostivat hänet takaisin MM-taistoon, vaikka matkaa kärkeen oli pahimmillaan jo 26 pistettä. Räikkönen voitti kauden neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme ja saavutti näin kuljettajien mestaruuden yhden pisteen erolla McLaren-kuljettajiin Lewis Hamilton ja Fernando Alonso. Ferrari voitti myös valmistajien MM-tittelin.

Tammikuussa 2008 tallin johdossa tapahtui jälleen muutoksia. Marraskuussa 2007 ilmoitettiin Jean Todtin siirtyvän pois tallipäällikön paikalta, hänen paikkansa otti Stefano Domenicali. Myös tekninen johtaja vaihtui, Mario Almondon paikan otti Aldo Costa.[1] Kaudella 2008 Ferrari voitti jälleen valmistajien maailmanmestaruuden, mutta kuljettajien MM-taiston vei McLarenin Lewis Hamilton vain pisteen erolla Felipe Massaan.

Fernando Alonso Malesian GP:n harjoituksissa kaudella 2013

Kausi 2009 alkoi tallilta huonosti Australiassa, sillä Felipe Massa keskeytti kilpailun tekniseen vikaan ja Kimi Räikkönen ajoi autolla seinään ja keskeytti myöhemmin. Hänellä oli myös rengasvaikeuksia. Kauden alkupuolisko olikin vaikea Ferrarille ja Felipe Massan loukkaantuminen vaikeutti tallin tilannetta entisestään. Belgiassa Kimi Räikkönen ajoi tallille kauden ensimmäisen voiton, mutta samalla Massaa tuuraamaan nostettu testikuljettaja Luca Badoer sijoittui viimeiseksi. Hänet korvattiin myöhemmin Force Indian Giancarlo Fisichellalla.

Kauden jälkeen Ferrarin sponsoriksi tuli Santander-pankki ja kilpakuljettajaksi Räikkösen tilalle Fernando Alonso. Kausi 2010 lähti hyvin käyntiin kun Fernando Alonso ja Felipe Massa ajoivat kaksoisvoittoon. Seuraavissa kilpailuissa Ferrarin vauhti ei riittänyt haastamaan Red Bullin autoja. Alonso taisteli mestaruudesta viimeiseen osakilpailuun asti, mutta hävisi mestaruuden Sebastian Vettelille neljällä pisteellä. Felipe Massa ei pystynyt haastamaan Alonsoa joutuen Saksan kilpailussa päästämään Alonson edelleen tallimääräyksellä. Ferrari sai tästä 100 000 euron sakot. Loppupisteissä Ferrari sijoittui kolmanneksi.

Kaudella 2011 Ferrari ei pystynyt haastamaan Red Bullin autoja. Talli saavutti kaudella vain yhden voiton Alonson ajamana. Kaudella 2012 talli sijoittui valmistajien sarjan toiseksi. Tallin kuljettaja Alonso voitti kolme kilpailua ja taisteli kuljettajien mestaruudesta viimeiseen kilpailuun saakka, mutta hävisi lopulta kolmella pisteellä Sebastian Vettelille. Vuonna 2013 Alonso otti kaksi voittoa Kiinasta ja Espanja uusien MM-sarjan kakkospaikan. Ferrari sijoittui kolmanneksi.

Kaudella 2014 F1-autojen siirtyessä 1,6 litraisiin V6-turbomoottoreihin talli joutui vaikeuksiin eteenkin moottorin heikkouden takia. Kausi oli tallin historian surkeimpia jäädessään valmistajiensarjassa neljänneksi. Ainoat valonpilkut olivat Alonson kaksi palkintosijaa Kiinasta ja Unkarista. Felipe Massan lähdettyä Ferrarilta kauden 2013 päätteeksi hänen paikansa otti paluun talliin tehnyt Kimi Räikkönen. Kausi oli kuitenkin Räikköselle erittäin huono ja hän saavutti vain hajannaisia pistesijoja.

2015- Ferrarin uusi alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 2014 aikana Ferrarin organisaatio koki mittavia muutoksia, muun muassa tallipäällikkö Stefano Domenicali sai lähteä tallista ja hänen paikalle otettiin Marco Mattiacci. Mattiaccin sopimus kuitenkin kesti vain kyseisen kauden ajan ja hänen paikkansa otti kaudella 2015 Maurizio Arrivabene. Talli vaihtoi jo kauden 2013 aikana myös teknisen johtajansa, Aldo Costan siirtyessä Mercedekselle hänen paikkansa otti James Allison. Samalla myös vaihtui Ferrarin puheenjohtaja kun Luca di Montezemolo ilmoitti jättävänsä tehtävänsä ja hänen paikansa otti lokakuussa 2014 Sergio Marchionne.

Ferrari sai myös talliinsa uuden kuljettajan kun Alonson paikan otti Red Bullilta lähtenyt Sebastian Vettel. Vettel sai tallikaverikseen tallissa jatkavan Kimi Räikkösen. Auton suorituskyky huomattiin selvästi parantuneen viime kaudesta ja Ferrarin-moottorit osoittautuivat tehokkaiksi viime vuoteen verrattuna. Vettel ajoi Ferrari-depyytissään heti palkintosijalle ollen Australian GP:n kolmas. Seuraavassa kilpailussa Malesian GP:ssä Vettel ajoi uransa toisessa Ferrari kilpailussaan tallille sensaatiomaisen voiton päihittäen molemmat Mercedes-kuljettajat. Voitto oli tallille ensimmäinen sitten Espanjan GP:n 2013. Bahrainin GP:ssä Räikkönen ajoi Ferrari-paluunsa ensimmäisen palkintokorokesijan ollen kilpailun toinen. Unkarin GP:ssä Vettel ja Räikkönen nousivat ensimmäisellä kierroksella molempien Mercedes-kuljettajien ohi kaksoisjohtoon. Talli oli lähellä jopa kaksoisvoittoa, mutta Räikkönen joutui keskeyttämään MGU-K -laitteen hajoamisen takia. Vettel kuitenkin piti kärkipaikkansa ja otti Ferrarille kauden toisen voiton.

Belgian GP:ssä Ferrari ajoi historiansa 900:n osakilpailunsa.

F1-tuloksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Auto Moottori Renkaat Kuljettaja 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Pisteet Sijoitus
1950 Ferrari 125 F1
Ferrari 275 F1
Ferrari 375 F1
Ferrari 1.5 V12 Supercharged
Ferrari 3.3 V12
Ferrari 4.5 V12
P GBR MON 500 SUI BEL FRA ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Luigi Villoresi Kesk. Kesk. 6
Italia Alberto Ascari 2 Kesk. 5 2 2
Ranska Raymond Sommer 4 Kesk.
Italia Dorino Serafini 2 2
1951 Ferrari 375 F1 Ferrari 4.5 V12 P SUI 500 BEL FRA GBR GER ITA ESP Huom. 1. Huom. 1.
Italia Luigi Villoresi Kesk. 3 3 3 4 4 Kesk.
Italia Alberto Ascari 6 2 2 2 Kesk. 1 1 4
Italia Piero Taruffi 2 Kesk. 5 5 Kesk.
Argentiina José Froilán González Kesk. 2 2 1 3 2 2
1952 Ferrari 500 F2
Ferrari 375 Indy
Ferrari 2.0 L-4
Ferrari 4.5 V12
P SUI 500 BEL FRA GBR GER NED ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Alberto Ascari Kesk. 1 1 1 1 1 1
Italia Giuseppe Farina Kesk. / Kesk.2 2 2 6 2 2 4
Italia Piero Taruffi 1 Kesk. 3 2 4 7
Ranska Andre Simon Kesk.2 6
Italia Luigi Villoresi 3 3
1953 Ferrari 500 F2
Ferrari 553
Ferrari L-4 P ARG 500 NED BEL FRA GBR GER SUI ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Giuseppe Farina Kesk. 2 Kesk. 5 3 1 2 2
Italia Alberto Ascari 1 1 1 4 1 8 2 1 Kesk.
Iso-Britannia Mike Hawthorn 4 4 6 1 5 3 3 4
Italia Luigi Villoresi 2 Kesk. 2 6 Kesk. 8 2 6 3
Italia Umberto Maglioli 8
Italia Piero Carini Kesk.
1954 Ferrari 625
Ferrari Tipo 500
Ferrari 553
Ferrari L-4 P ARG 500 BEL FRA GBR GER SUI ITA ESP Huom. 1. Huom. 1.
Italia Giuseppe Farina 2 Kesk. WD WD
Argentiina José Froilán González 3 42 Kesk. 1 22 2 32
Iso-Britannia Mike Hawthorn DSQ 42 Kesk. 2 22 Kesk. 2 1
Italia Umberto Maglioli 9 7 32
Ranska Maurice Trintignant 2 Kesk. 5 3 Kesk. 5 Kesk.
Italia Piero Taruffi 6
Ranska Robert Manzon DNS
Italia Alberto Ascari Kesk.
1955 Ferrari 625
Ferrari 555
Ferrari Tipo 500
Ferrari L-4 E ARG MON 500 BEL NED GBR ITA Huom. 1. Huom. 1.
Italia Umberto Maglioli 32 6
Italia Giuseppe Farina 22/32 4 3
Argentiina José Froilán González 22
Ranska Maurice Trintignant 22/32
Kesk.
1 6 Kesk. Kesk. 8
Yhdysvallat Harry Schell Kesk.
Belgia Paul Frère 82 4
Italia Piero Taruffi 82 DNA
Belgia Olivier Gendebien DNA
Iso-Britannia Mike Hawthorn 7 62 Kesk.
Italia Eugenio Castellotti 5 62 3
1956 Ferrari 555
Ferrari D50
Ferrari Tipo 500
Ferrari L-4 E
F
P
ARG MON 500 BEL FRA GBR GER ITA Huom. 1. Huom. 1.
Argentiina Juan Manuel Fangio 12/Kesk. 22/42 Kesk. 4 1 1 22/82
Italia Eugenio Castellotti Kesk. 42
Kesk.
Kesk. 2 102 Kesk.2
Kesk.
82/Kesk.
Italia Luigi Musso 12 Kesk. Kesk.2 Kesk.
Iso-Britannia Peter Collins Kesk. 22 1 1 22
Kesk.
Kesk.2
Kesk.
22
Belgia Olivier Gendebien 5 Kesk. DNA
Yhdysvallat Johnny Baldwin DNQ
Belgia Paul Frère 2
Belgia André Pilette 6
Espanja Alfonso de Portago Kesk. 22/102 Kesk.2 Kesk.
Saksa Wolfgang von Trips DNP
1957 Ferrari Tipo 500
Ferrari 801
Ferrari L-4
Ferrari V6
P
E
ARG MON 500 FRA GBR GER PES ITA Huom. 1. Huom. 1.
Iso-Britannia Peter Collins 62/Ret Kesk. 3 Kesk. 3 Kesk.
Italia Luigi Musso Kesk. 2 2 4 Kesk. 8
Italia Eugenio Castellotti Kesk.
Iso-Britannia Mike Hawthorn Kesk. Kesk. 4 3 2 6
Saksa Wolfgang von Trips 62 7 3
Italia Cesare Perdisa 62
Espanja Alfonso de Portago 52
Argentiina José Froilán González 52
Ranska Maurice Trintignant 5 Kesk. 4 DNS
1958 Ferrari Dino 246
Ferrari Dino 156
Ferrari V6 E ARG MON NED 500 BEL FRA GBR GER POR ITA MOR 40
(57)
2
Iso-Britannia Mike Hawthorn 3 Kesk. 5 2 1 2 Kesk. 2 2 2
Iso-Britannia Peter Collins Kesk. 3 Kesk. Kesk. 5 1 Kesk.
Italia Luigi Musso 2 2 7 Kesk. Kesk.
Saksa Wolfgang von Trips Kesk. 3 Kesk. 4 5 Kesk.
Belgia Olivier Gendebien 6 Kesk. Kesk.
Yhdysvallat Phil Hill 3 3
1959 Ferrari Dino 246
Ferrari Dino 156
Ferrari V6 D MON 500 NED FRA GBR GER POR ITA USA 32
(38)
2
Iso-Britannia Cliff Allison Kesk. 9 Kesk. 5 Kesk.
Iso-Britannia Tony Brooks 2 Kesk. 1 1 9 Kesk. 3
Yhdysvallat Phil Hill 4 6 2 3 Kesk. 2 Kesk.
Ranska Jean Behra Kesk. 5 Kesk.
Yhdysvallat Dan Gurney Kesk. 2 3 4
Belgia Olivier Gendebien 4 6
Saksa Wolfgang von Trips 6
1960 Ferrari Dino 246
Ferrari 246P
Ferrari Dino 156
Ferrari V6 D ARG MON 500 NED BEL FRA GBR POR ITA USA 26
(27)
3
Yhdysvallat Phil Hill 8 3 Kesk. 4 12 7 Kesk. 1
Argentiina José Froilán González 10
Saksa Wolfgang von Trips 5 8 5 Kesk. 11 6 4 5
Iso-Britannia Cliff Allison 2 DNQ
Yhdysvallat Richie Ginther 6 6 2
Belgia Willy Mairesse Kesk. Kesk. 3
1961 Ferrari 156 Ferrari V6 D MON NED BEL FRA GBR GER ITA USA 45
(52)
1
Yhdysvallat Phil Hill 3 2 1 9 2 3 1
Saksa Wolfgang von Trips 4 1 2 Kesk. 1 2 Kesk.
Yhdysvallat Richie Ginther 2 5 3 Kesk. 3 8 Kesk.
Belgia Olivier Gendebien 4
Belgia Willy Mairesse Kesk.
Meksiko Ricardo Rodríguez Kesk.
1962 Ferrari 156 Ferrari V6 D NED MON BEL FRA GBR GER ITA USA RSA 18 6
Meksiko Ricardo Rodríguez Kesk. DNS 4 6 Kesk.
Italia Giancarlo Baghetti 4 Kesk. 10 5
Yhdysvallat Phil Hill 3 2 3 Kesk. Kesk. 11
Belgia Willy Mairesse 7 Kesk. 4
Italia Lorenzo Bandini 3 Kesk. 8
1963 Ferrari 156 Ferrari V6 D MON BEL NED FRA GBR GER ITA USA MEX RSA 26 4
Iso-Britannia John Surtees 4 Kesk. 3 Kesk. 2 1 Kesk. Kesk. DSQ Kesk.
Belgia Willy Mairesse Kesk. Kesk. Kesk.
Italia Ludovico Scarfiotti WD 6 DNS
Italia Lorenzo Bandini Kesk. 5 Kesk. 5
1964 Ferrari 158
Ferrari 156
Ferrari V8
Ferrari V6
D MON NED BEL FRA GBR GER AUT ITA USA MEX 45
(49)
1
Iso-Britannia John Surtees Kesk. 2 Kesk. Kesk. 3 1 Kesk. 1 2 2
Italia Lorenzo Bandini 10 Kesk. Kesk. 9 5 3 1 3 Kesk. 3
Italia Ludovico Scarfiotti 9
Meksiko Pedro Rodríguez 6
1965 Ferrari 1512
Ferrari 158
Ferrari V8
Ferrari V12
D RSA MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX 25
(27)
4
Iso-Britannia John Surtees 2 4 Kesk. 3 3 7 Kesk. Kesk.
Italia Lorenzo Bandini 15 2 9 8 Kesk. 9 6 4 4 8
Italia Nino Vaccarella 12
Meksiko Pedro Rodríguez 5 7
Yhdysvallat Bob Bondurant 9
Italia Ludovico Scarfiotti DNS
1966 Ferrari 312
Ferrari 246
Ferrari V6
Ferrari V12
D
F
MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX 31
(32)
2
Iso-Britannia John Surtees Kesk. 1
Italia Lorenzo Bandini 2 3 NC 6 6 Kesk. Kesk.
Iso-Britannia Mike Parkes 2 Kesk. Kesk. 2
Italia Ludovico Scarfiotti Kesk. 1
1967 Ferrari 312 Ferrari V12 F RSA MON NED BEL FRA GBR GER CAN ITA USA MEX 20 5
Uusi-Seelanti Chris Amon 3 4 3 Kesk. 3 3 6 7 Kesk. 9
Italia Lorenzo Bandini Kesk.
Iso-Britannia Mike Parkes 5 Kesk.
Italia Ludovico Scarfiotti 6 NC
Iso-Britannia Jonathan Williams 8
1968 Ferrari 312 Ferrari V12 F RSA ESP MON BEL NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 32 4
Uusi-Seelanti Chris Amon 4 Kesk. Kesk. 6 10 2 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
Belgia Jacky Ickx Kesk. Kesk. 3 4 1 3 4 3 DNS Kesk.
Italia Andrea de Adamich Kesk.
Iso-Britannia Derek Bell Kesk. Kesk.
1969 Ferrari 312 Ferrari V12 F RSA ESP MON NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 7 6
Uusi-Seelanti Chris Amon Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk.
Meksiko Pedro Rodríguez Kesk. 6 Kesk. 5 7
1970 Ferrari 312B Ferrari flat-12 F RSA ESP MON BEL NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA MEX 52
(55)
2
Belgia Jacky Ickx Kesk. Kesk. Kesk. 8 3 Kesk. Kesk. 2 1 Kesk. 1 4 1
Italia Ignazio Giunti 4 14 7 Kesk.
Sveitsi Clay Regazzoni 4 4 Kesk. 2 1 2 13 2
1971 Ferrari 312B
Ferrari 312B2
Ferrari flat-12 F RSA ESP MON NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 33 3
Yhdysvallat Mario Andretti 1 Kesk. DNQ Kesk. 4 13 DNS
Belgia Jacky Ickx 8 2 3 1 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 8 NC
Sveitsi Clay Regazzoni 3 Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. Kesk. 6
1972 Ferrari 312B2 Ferrari flat-12 F ARG RSA ESP MON BEL FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 33 4
Sveitsi Clay Regazzoni 4 12 3 Kesk. Kesk. 2 Kesk. Kesk. 5 8
Belgia Jacky Ickx 3 8 2 2 Kesk. 11 Kesk. 1 Kesk. Kesk. 12 5
Yhdysvallat Mario Andretti Kesk. 4 Kesk. 7 6
Italia Nanni Galli 13
Italia Arturo Merzario 6 12
1973 Ferrari 312B2
Ferrari 312B3 Spazzaneve
Ferrari flat 12 G ARG BRA RSA ESP BEL MON SWE FRA GBR NED GER AUT ITA CAN USA 12 6
Belgia Jacky Ickx 4 5 Kesk. 12 Kesk. Kesk. 6 5 8 8
Italia Arturo Merzario 9 4 4 Kesk. 7 7 Kesk. 15 16
1974 Ferrari 312B3 (1974 version) Ferrari flat-12 G ARG BRA RSA ESP BEL MON SWE NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 65 2
Sveitsi Clay Regazzoni 3 2 Kesk. 2 4 4 Kesk. 2 3 4 1 5 Kesk. 2 11
Itävalta Niki Lauda 2 Kesk. 16 1 2 Kesk. Kesk. 1 2 5 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
1975 Ferrari 312B3 (1974 version)
Ferrari 312T
Ferrari flat-12 G ARG BRA RSA ESP MON BEL SWE NED FRA GBR GER AUT ITA USA 72.5 1
Sveitsi Clay Regazzoni 4 4 16 NC Kesk. 5 3 3 Kesk. 13 Kesk. 7 1 Kesk.
Itävalta Niki Lauda 6 5 5 Kesk. 1 1 1 2 1 8 3 6 3 1
1976 Ferrari 312T
Ferrari 312T2
Ferrari flat-12 G BRA RSA USW ESP BEL MON SWE FRA GBR GER AUT NED ITA CAN USA JPN 83 1
Itävalta Niki Lauda 1 1 2 2 1 1 3 Kesk. 1 Kesk. 4 8 3 Kesk.
Sveitsi Clay Regazzoni 7 Kesk. 1 11 2 14 6 Kesk. Kesk. 9 2 2 6 7 5
Argentiina Carlos Reutemann 7
1977 Ferrari 312T2B Ferrari flat-12 G ARG BRA RSA USW ESP MON BEL SWE FRA GBR GER AUT NED ITA USA CAN JPN 95
(97)
1
Itävalta Niki Lauda Kesk. 3 1 2 DNS 2 2 Kesk. 5 2 1 2 1 2 4
Argentiina Carlos Reutemann 3 1 8 Kesk. 2 3 Kesk. 3 6 15 4 4 6 Kesk. 6 Kesk. 2
Kanada Gilles Villeneuve 12 Kesk.
1978 Ferrari 312T2B
Ferrari 312T3
Ferrari flat-12 M ARG BRA RSA USW MON BEL ESP SWE FRA GBR GER AUT NED ITA USA CAN 58 2
Argentiina Carlos Reutemann 7 1 Kesk. 1 8 3 Kesk. 10 18 1 Kesk. DSQ 7 3 1 3
Kanada Gilles Villeneuve 8 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 4 10 9 12 Kesk. 8 3 6 7 Kesk. 1
1979 Ferrari 312T3
Ferrari 312T4
Ferrari flat-12 M ARG BRA RSA USW ESP BEL MON FRA GBR GER AUT NED ITA CAN USA 113 1
Etelä-Afrikka Jody Scheckter Kesk. 6 2 2 4 1 1 7 5 4 4 2 1 4 Kesk.
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. 5 1 1 7 7 Kesk. 2 14 8 2 Kesk. 2 2 1
1980 Ferrari 312T5 Ferrari flat-12 M ARG BRA RSA USW BEL MON FRA GBR GER AUT NED ITA CAN USA 8 10
Etelä-Afrikka Jody Scheckter Kesk. Kesk. Kesk. 5 8 Kesk. 12 10 13 13 9 8 DNQ 11
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. 16 Kesk. Kesk. 6 5 8 Kesk. 6 8 7 Kesk. 5 Kesk.
1981 Ferrari 126CK Ferrari V6 (t/c) M USW BRA ARG SMR BEL MON ESP FRA GBR GER AUT NED ITA CAN CPL 34 5
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. Kesk. Kesk. 7 4 1 1 Kesk. Kesk. 10 Kesk. Kesk. Kesk. 3 DSQ
Ranska Didier Pironi Kesk. Kesk. Kesk. 5 8 4 15 5 Kesk. Kesk. 9 Kesk. 5 Kesk. 9
1982 Ferrari 126C2 Ferrari V6 (t/c) G RSA BRA USW SMR BEL MON DET CAN NED GBR FRA GER AUT SUI ITA CPL 74 1
Kanada Gilles Villeneuve Kesk. Kesk. DSQ 2 DNS
Ranska Didier Pironi 18 6 Kesk. 1 DNS 2 3 9 1 2 3 DNS
Ranska Patrick Tambay 8 3 4 1 4 DNS 2 DNS
Yhdysvallat Mario Andretti 3 Kesk.
1983 Ferrari 126C2B
Ferrari 126C3
Ferrari V6 (t/c) G BRA USW FRA SMR MON BEL DET CAN GBR GER AUT NED ITA EUR RSA 89 1
Ranska Patrick Tambay 5 Kesk. 4 1 4 2 Kesk. 3 3 Kesk. Kesk. 2 4 Kesk. Kesk.
Ranska René Arnoux 10 3 7 3 Kesk. Kesk. Kesk. 1 5 1 2 1 2 9 Kesk.
1984 Ferrari 126C4 Ferrari V6 (t/c) G BRA RSA BEL SMR FRA MON CAN DET DAL GBR GER AUT NED ITA EUR POR 57.5 2
Ranska René Arnoux Kesk. Kesk. 3 2 4 3 5 Kesk. 2 6 6 7 11 Kesk. 5 9
Italia Michele Alboreto Kesk. 11 1 Kesk. Kesk. 6 Kesk. Kesk. Kesk. 5 Kesk. 3 Kesk. 2 2 4
1985 Ferrari 156/85 Ferrari V6 (t/c) G BRA POR SMR MON CAN DET FRA GBR GER AUT NED ITA BEL EUR RSA AUS 82 2
Italia Michele Alboreto 2 2 Kesk. 2 1 3 Kesk. 2 1 3 4 13 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
Ranska René Arnoux 4
Ruotsi Stefan Johansson 8 6 Kesk. 2 2 4 Kesk. 9 4 Kesk. 5 Kesk. Kesk. 4 5
1986 Ferrari F1/86 Ferrari V6 (t/c) G BRA ESP SMR MON BEL CAN DET FRA GBR GER HUN AUT ITA POR MEX AUS 37 4
Italia Michele Alboreto Kesk. Kesk. 10 Kesk. 4 8 4 8 Kesk. Kesk. Kesk. 2 Kesk. 5 Kesk. Kesk.
Ruotsi Stefan Johansson Kesk. Kesk. 4 10 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 11 4 3 3 6 12 3
1987 Ferrari F1/87 Ferrari V6 (t/c) G BRA SMR BEL MON DET FRA GBR GER HUN AUT ITA POR ESP MEX JPN AUS 53 4
Italia Michele Alboreto 8 3 Kesk. 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 15 Kesk. 4 2
Itävalta Gerhard Berger 4 Kesk. Kesk. 4 4 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 4 2 Kesk. Kesk. 1 1
1988 Ferrari F1/87-88C Ferrari V6 (t/c) G BRA SMR MON MEX CAN DET FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 65 2
Italia Michele Alboreto 5 18 3 4 Kesk. Kesk. 3 17 4 Kesk. Kesk. 2 5 Kesk. 11 Kesk.
Itävalta Gerhard Berger 2 5 2 3 Kesk. Kesk. 4 9 3 4 Kesk. 1 Kesk. 6 4 Kesk.
1989 Ferrari 640 Ferrari V12 G BRA SMR MON MEX USA CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 59 3
Iso-Britannia Nigel Mansell 1 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. DSQ 2 2 3 1 3 Kesk. DSQ EX Kesk. Kesk.
Itävalta Gerhard Berger Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 2 1 2 Kesk. Kesk.
1990 Ferrari 641 Ferrari V12 G USA BRA SMR MON CAN MEX FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 110 2
Ranska Alain Prost Kesk. 1 4 Kesk. 5 1 1 1 4 Kesk. 2 2 3 1 Kesk. 3
Iso-Britannia Nigel Mansell Kesk. 4 Kesk. Kesk. 3 2 18 Kesk. Kesk. 17 Kesk. 4 1 2 Kesk. 2
1991 Ferrari 642
Ferrari 643
Ferrari V12 G USA BRA SMR MON CAN MEX FRA GBR GER HUN BEL ITA POR ESP JPN AUS 55.5 3
Ranska Alain Prost 2 4 DNS 5 Kesk. Kesk. 2 3 Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. 2 4
Italia Gianni Morbidelli 6
Ranska Jean Alesi 12 6 Kesk. 3 Kesk. Kesk. 4 Kesk. 3 5 Kesk. Kesk. 3 4 Kesk. Kesk.
1992 Ferrari F92A Ferrari V12 G RSA MEX BRA ESP SMR MON CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR JPN AUS 21 4
Ranska Jean Alesi Kesk. Kesk. 4 3 Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. 5 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 4
Italia Ivan Capelli Kesk. Kesk. 5 10 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 9 Kesk. 6 Kesk. Kesk. Kesk.
Italia Nicola Larini 12 11
1993 Ferrari F93A Ferrari V12 G RSA BRA EUR SMR ESP MON CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR JPN AUS 28 4
Ranska Jean Alesi Kesk. 8 Kesk. Kesk. Kesk. 3 Kesk. Kesk. 9 7 Kesk. Kesk. 2 4 Kesk. 4
Itävalta Gerhard Berger 6 Kesk. Kesk. Kesk. 6 14 4 14 Kesk. 6 3 10 Kesk. Kesk. Kesk. 5
1994 Ferrari 412T Ferrari V12 G BRA PAC SMR MON ESP CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR EUR JPN AUS 71 3
Ranska Jean Alesi 3 5 4 3 Kesk. 2 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 10 3 6
Italia Nicola Larini Kesk. 2
Itävalta Gerhard Berger Kesk. 2 Kesk. 3 Kesk. 4 3 Kesk. 1 12 Kesk. 2 Kesk. 5 Kesk. 2
1995 Ferrari 412T2 Ferrari V12 G BRA ARG SMR ESP MON CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR EUR PAC JPN AUS 73 3
Ranska Jean Alesi 5 2 2 Kesk. Kesk. 1 5 2 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 2 5 Kesk. Kesk.
Itävalta Gerhard Berger 3 6 3 3 3 11 12 Kesk. 3 3 Kesk. Kesk. 4 Kesk. 4 Kesk. Kesk.
1996 Ferrari F310 Ferrari V10 G AUS BRA ARG EUR SMR MON ESP CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA POR JPN 70 2
Saksa Michael Schumacher Kesk. 3 Kesk. 2 2 Kesk. 1 Kesk. DNS Kesk. 4 9 1 1 3 2
Iso-Britannia Eddie Irvine 3 7 5 Kesk. 4 7 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 Kesk.
1997 Ferrari 310B Ferrari V10 G AUS BRA ARG SMR MON ESP CAN FRA GBR GER HUN BEL ITA AUT LUX JPN EUR 102 2
Saksa Michael Schumacher 2 5 Kesk. 2 1 4 1 1 Kesk. 2 4 1 6 6 Kesk. 1 Kesk.
Iso-Britannia Eddie Irvine Kesk. 16 2 3 3 12 Kesk. 3 Kesk. Kesk. 9 10 8 Kesk. Kesk. 3 5
1998 Ferrari F300 Ferrari V10 G AUS BRA ARG SMR ESP MON CAN FRA GBR AUT GER HUN BEL ITA LUX JPN 133 2
Saksa Michael Schumacher Kesk. 3 1 2 3 10 1 1 1 3 5 1 Kesk. 1 2 Kesk.
Iso-Britannia Eddie Irvine 4 8 3 3 Kesk. 3 3 2 3 4 8 Kesk. Kesk. 2 4 2
1999 Ferrari F399 Ferrari V10 B AUS BRA SMR MON ESP CAN FRA GBR AUT GER HUN BEL ITA EUR MAL JPN 128 1
Saksa Michael Schumacher 8 2 1 1 3 Kesk. 5 Kesk. 2 2
Suomi Mika Salo 9 2 12 7 3 Kesk.
Iso-Britannia Eddie Irvine 1 5 Kesk. 2 4 3 6 2 1 1 3 4 6 7 1 3
2000 Ferrari F1-2000 Ferrari V10 B AUS BRA SMR GBR ESP EUR MON CAN FRA AUT GER HUN BEL ITA USA JPN MAL 170 1
Saksa Michael Schumacher 1 1 1 3 5 1 Kesk. 1 Kesk. Kesk. Kesk. 2 2 1 1 1 1
BrasiliaRubens Barrichello 2 Kesk. 4 Kesk. 3 4 2 2 3 3 1 4 Kesk. Kesk. 2 4 3
2001 Ferrari F2001 Ferrari V10 B AUS MAL BRA SMR ESP AUT MON CAN EUR FRA GBR GER HUN BEL ITA USA JPN 179 1
Saksa Michael Schumacher 1 1 2 Kesk. 1 2 1 2 1 1 2 Kesk. 1 1 4 2 1
Brasilia Rubens Barrichello 3 2 Kesk. 3 Kesk. 3 2 Kesk. 5 3 3 2 2 5 2 15 5
2002 Ferrari F2001
Ferrari F2002
Ferrari V10 B AUS MAL BRA SMR ESP AUT MON CAN EUR GBR FRA GER HUN BEL ITA USA JPN 221 1
Saksa Michael Schumacher 1 3 1 1 1 1 2 1 2 1 1 1 2 1 2 2 1
Brasilia Rubens Barrichello Kesk. Kesk. Kesk. 2 DNS 2 7 3 1 2 DNS 4 1 2 1 1 2
2003 Ferrari F2002
Ferrari F2003-GA
Ferrari V10 B AUS MAL BRA SMR ESP AUT MON CAN EUR FRA GBR GER HUN ITA USA JPN 158 1
Saksa Michael Schumacher 4 6 Kesk. 1 1 1 3 1 5 3 4 7 8 1 1 8
Brasilia Rubens Barrichello Kesk. 2 Kesk. 3 3 3 8 5 3 7 1 Kesk. Kesk. 3 Kesk. 1
2004 Ferrari F2004 Ferrari V10 B AUS MAL BHR SMR ESP MON EUR CAN USA FRA GBR GER HUN BEL ITA CHN JPN BRA 262 1
Saksa Michael Schumacher 1 1 1 1 1 Kesk. 1 1 1 1 1 1 1 2 2 12 1 7
Brasilia Rubens Barrichello 2 4 2 6 2 3 2 2 2 3 3 12 2 3 1 1 Kesk. 3
2005 Ferrari F2004M
Ferrari F2005
Ferrari V10 B AUS MAL BHR SMR ESP MON EUR CAN USA FRA GBR GER HUN TUR ITA BEL BRA JPN CHN 100 3
Saksa Michael Schumacher Kesk. 7 Kesk. 2 Kesk. 7 5 2 1 3 6 5 2 Kesk. 10 Kesk. 4 7 Kesk.
Brasilia Rubens Barrichello 2 Kesk. 9 Kesk. 9 8 3 3 2 9 7 10 10 10 12 5 6 11 12
2006 Ferrari 248 F1 Ferrari V8 B BHR MAL AUS SMR EUR ESP MON GBR CAN USA FRA GER HUN TUR ITA CHN JPN BRA 201 2
Saksa Michael Schumacher 2 6 Kesk. 1 1 2 5 2 2 1 1 1 8 3 1 1 Kesk. 4
Brasilia Felipe Massa 9 5 Kesk. 4 3 4 9 5 6 2 3 2 7 1 9 Kesk. 2 1
2007 Ferrari F2007 Ferrari V8 B AUS MAL BHR ESP MON CAN USA FRA GBR EUR HUN TUR ITA BEL JPN CHN BRA 204 1
Brasilia Felipe Massa 6 5 1 1 3 DSQ 3 2 5 2 13 1 Kesk. 2 6 3 2
Suomi Kimi Räikkönen 1 3 3 Kesk. 8 5 4 1 1 Kesk. 2 2 3 1 3 1 1
2008 Ferrari F2008 Ferrari V8 B AUS MAL BHR ESP TUR MON CAN FRA GBR GER HUN EUR BEL ITA SIN JPN CHN BRA 172 1
Suomi Kimi Räikkönen 8 1 2 1 3 9 Kesk. 2 4 6 3 Kesk. 18 9 15 3 3 3
Brasilia Felipe Massa Kesk. Kesk. 1 2 1 3 5 1 13 3 17 1 1 6 13 7 2 1
2009 Ferrari F60 Ferrari V8 B AUS MAL CHN BHR ESP MON TUR GBR GER HUN EUR BEL ITA SIN JPN BRA ABU 70 4
Brasilia Felipe Massa Kesk. 12 Kesk. 14 6 4 6 4 3 DNS
Italia Luca Badoer 17 14
Italia Giancarlo Fisichella 9 13 12 10 16
Suomi Kimi Räikkönen 16 14 10 6 Kesk. 3 9 8 Kesk. 2 3 1 3 10 4 6 12
2010 Ferrari F10 Ferrari V8 B BHR AUS MAL CHN ESP MON TUR CAN EUR GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR BRA ABU 396 3
Brasilia Felipe Massa 2 3 7 9 6 4 7 15 11 15 2 4 4 3 8 Kesk. 3 15 10
Espanja Fernando Alonso 1 4 13 4 2 6 8 3 8 14 1 2 Kesk. 1 1 3 1 3 7
2011 Ferrari 150° Italia Ferrari V8 P AUS MAL CHN TUR ESP MON CAN EUR GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR IND ABU BRA 375 3
Espanja Fernando Alonso 4 6 7 3 5 2 Kesk. 2 1 2 3 4 3 4 2 5 3 2 4
Brasilia Felipe Massa 7 5 6 11 Kesk. Kesk. 6 5 5 5 6 8 6 9 7 6 Kesk. 5 5
2012 Ferrari F2012 Ferrari V8 P AUS MAL CHN BHR ESP MON CAN EUR GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR IND ABU USA BRA 400 2
Espanja Fernando Alonso 5 1 9 7 2 3 5 1 2 1 5 Kesk 3 3 Kesk 3 2 2 3 2
Brasilia Felipe Massa Kesk. 15 13 9 15 6 10 16 4 12 9 5 4 8 2 4 6 7 4 3
2013 Ferrari F138 Ferrari V8 P AUS MAL CHN BHR ESP MON CAN GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN KOR IND ABU USA BRA 354 3
Espanja Fernando Alonso 2 Kesk. 1 8 1 7 2 3 4 5 2 2 2 6 4 11 5 5 3
Brasilia Felipe Massa 4 5 6 15 3 Kesk. 8 6 Kesk. 8 7 4 6 9 10 4 8 12 7
2014 Ferrari F14 T Ferrari V6 P AUS MAL BHR CHN ESP MON CAN AUT GBR GER HUN BEL ITA SIN JPN RUS USA BRA ABU 216 4
Suomi Kimi Räikkönen 7 12 10 8 7 12 10 10 Kesk. 11 6 4 9 8 12 9 13 7 10
Espanja Fernando Alonso 4 4 9 3 6 4 6 5 6 5 2 7 Kesk. 4 Kesk. 6 6 6 9
2015 Ferrari SF15-T Ferrari V6 P AUS MAL CHN BHR ESP MON CAN AUT GBR HUN BEL ITA SIN JPN RUS USA MEX BRA ABU 242 2*
Saksa Sebastian Vettel 3 1 3 5 3 2 5 4 3 1 12
Suomi Kimi Räikkönen Kesk. 4 4 2 5 6 4 Kesk. 8 Kesk. 7

Huom. 1. Valmistajien mestaruuksia alettiin jakaa vasta kauden 1958 jälkeen. Huom. 2. Jaettu auto.

Kuljettajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Nykyiset kuljettajat vahvennettuna)

Suomalaisten saavutukset Ferrari-tallissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyrki Järvilehto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mika Salo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaudet: 1999
  • Kilpailut: 6
  • Voitot: 0
    • Palkintopallisijat: 2
    • Paras sijoitus: 2.
  • Pisteitä: 10

Kimi Räikkönen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaudet: 20072009, 2014
  • Kilpailut: 76
  • Voitot: 9
    • Palkintopallisijat: 27
    • Paras sijoitus: 1.
  • Pisteitä: 340
  • Maailmanmestari 2007

Ferrarin moottoria käyttävät Formula 1 -tallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2015 Ferrarin asiakasmoottoreita käyttävät Sauber ja Manor. Aikaisemmin Ferrarin moottoreita ovat käyttäneet myös Minardi (1991), Scuderia Italia (1992–1993), Prost (2001), Red Bull (2006), Spyker (2007), Force India (2008), Toro Rosso (2007-2013) sekä Marussia (2014).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italia Scuderia Ferrari

Tallipäälikkö:
Italia Maurizio Arrivabene
Kilpakuljettajat:
5. Saksa Sebastian Vettel  · 7. Suomi Kimi Räikkönen
Testikuljettajat:
21. Meksiko Esteban Gutiérrez  · 25. Ranska Jean-Éric Vergne  · Espanja Marc Gené  · Italia Davide Rigon

Formula 1 -autot:
125 F1  · 166 F2  · 275 F1  · 240 F1  · 375 F1  · 212 F1  · 625 F1  · 500 F2  · 553 F2  · 553 F1  · 555 F1  · D50  · 801 F1  · Dino 156 F2  · 246 F1  · 412 MI  · 256 F1  · 246 P F1  · 156 F1  · 156 F1-63  · 158 F1  · 512 F1  · 246 F1-66  · 312 F1-66  · Dino 246 Tasmania  · 312 F1-67  · Dino 166 F2  · 312 F1-68  · 312 F1-69  · 312 B  · 312 B2  · 312 B3-73
312 B3-74  · 312 T  · 312 T2  · 312 T3  · 312 T4  · 312 T5  · 126 CK  · 126 C2  · 127 C3  · 128 C4  · 156-85  · F1-86  · Cart  · F1-87  · F1-87/88C  · F1-89  · F1-90  · F1-91  · 643  · F92 A  · F93 A  · 412 T1  · 412 T2  · F310  · F310 B  · F300  · F399  · F1-2000  · F2001  · F2002  · F2003-GA  · F2004  · F2005  · 248-F1  · F2007  · F2008  · F60  · F10
150° Italia  · F2012  · F138  · F14 T  · SF15-T