Alain Prost

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alain Prost
Alain Prost vuonna 2009
Alain Prost vuonna 2009
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Kansalaisuus Ranskan lippu Ranska
Aktiivivuodet 19801991, 1993
Talli(t) McLaren (1980, 19841989), Renault (19811983), Ferrari (19901991), Williams (1993)
Kilpailuja 202 (199 starttia)
Maailmanmestaruuksia 4 (19851986, 1989, 1993)
Voittoja 51
Palkintosijoja 106
Paalupaikkoja 33
Nopeimpia kierroksia 41
MM-pisteitä 768,5 (798,5)
Ensimmäinen kilpailu Argentiinan Grand Prix 1980
Ensimmäinen voitto Ranskan Grand Prix 1981
Viimeinen voitto Saksan Grand Prix 1993
Viimeinen kilpailu Australian Grand Prix 1993
Prostin allekirjoitus

Alain Marie Pascal Prost, OBE (s. 24. helmikuuta 1955 Lorette, Ranska) on entinen ranskalainen autourheilija, joka on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä Formula 1 -kuljettajia. Vuodesta 1980 vuoteen 1993 kestäneen Formula 1 -uransa aikana hän voitti 51 osakilpailua ja 4 maailmanmestaruutta – vain Juan Manuel Fangio sekä Michael Schumacher ovat voittaneet enemmän mestaruuksia. Prost piti hallussaan myös F1-osakilpailujen voittoennätystä vuodesta 1987 vuoteen 2001. Michael Schumacher rikkoi tämän ennätyksen kauden 2001 Belgian osakilpailussa.

Häntä kutsuttiin professoriksi, koska hän halusi analysoida niin itsensä kuin muidenkin kuljettajien ajoa.[1]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prost aloitti uransa mikroautoilla ollessaan 17-vuotias vuonna 1972. Hän onnistui voittamaan mestaruuden kaudella 1973 eli jo toisella kaudellaan. Seuraavalla kaudella 1974 Prostista tuli oman luokkansa Euroopan ja Ranskan mestari.[2]

Formula 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McLaren[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alain Prostin Formula 1-ura alkoi McLaren-tallissa, jossa hänen tallikaverinaan toimi John Watson. Prost sijoittui jo ensimmäisessä kilpailussaan sijalle 6 ja sai yhden MM-pisteen. Prost keräsi kauden aikana 5 pistettä ja oli kuljettajien MM-taulukossa sijalla 16.

Kausi ei kuitenkaan ollut helppo, sillä Prost kolaroi muutamaan otteeseen pahasti ja loukkasi ranteensa ja sai aivotärähdyksen kauden aikana.

Renault[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1981[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajettuaan ensimmäisen kautensa McLarenilla Prost siirtyi ranskalaisen autovalmistaja Renault'n kilpatalliin, jossa hänen tallikaverikseen tuli maanmies René Arnoux. Kahden kuljettajan välille alkoi kehkeytyä jonkun verran hankaluuksia, mutta Prost oli jo aikaisessa vaiheessa kokeneempaa Arnouxia nopeampi, vaikka keskeyttikin kaikki kauden ensimmäiset kilpailut kolaroituaan niissä. Prost onnistui nappaamaan ensimmäisen palkintopallisijoituksensa Argentiinan GP:ssä, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Prost oli ensimmäisellä Renault-kaudellaan lopulta viidennellä sijalla MM-pisteissä saalistettuaan kauden aikana 43 pistettä.

1982[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prostin ja Arnoux'n hankala kilpailusuhde jatkui vielä seuraavalla kaudella, ja jopa Ranskan lehdistökin tuntui kääntyneen Prostia vastaan. Tuosta huolimatta Prost edelleen pärjäsi maanmiestään paremmin ja otti kauden aikana kaksi voittoa kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa. Prostin kausi kuitenkin typistyi auton epäluotettavuuteen sillä vaikka Renault oli ensimmäisiä autonvalmistajia, joka käytti turbomoottoria autoissaan, oli moottori epäluotettava vaikkakin tehokas. Prostin toinen kausi Renault'lla päättyi MM-taulukon neljänteen tilaan ja 34 pisteeseen.

1983[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arnoux'n poistuttua Renault'lta Prostin uudeksi tallitoveriksi tuli Amerikkalainen Eddie Cheever, jonka kanssa Prostilla oli paremmat välit kuin tämän edeltäjän kanssa. Prost pystyi vuoden 1983 aikana kamppailemaan jopa maailmanmestaruudesta, mutta lopulta joutui nöyrtymään Nelson Piquetille ja jäi toiseksi MM-pisteissä. Prost arvosteli jatkuvasti Renaultin johtoa auton suunnittelusta ja tämä johti siihen, että ranskalaislehdistö leimasi Prostin syypääksi MM-tittelin tappioon ja senkin lisäksi lehdistö alkoi pitää Prostia syyllisenä heidän suosikkinsa, Rene Arnoux'n lähtöön Renault-tallista. Renault irtisanoi Prostin sopimuksen kaksi päivää MM-sarjan päättymisen jälkeen.

McLaren[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prost ajoi uransa suurimmat menestysvuodet pitkällä McLaren-ajallaan.

1984[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatuaan potkut Renault'lta, Prost teki muutaman päivän sisällä sopimuksen entisen työnantajansa McLarenin kanssa ja liittyi Niki Laudan tallitoveriksi kaudelle 1984. Kausi oli huippujännittävä sillä Prostin ja Laudan väliseksi kehittynyt MM-taisto ratkesi lopulta puolen pisteen erolla Laudan hyväksi. Vaikka Prost voittikin kauden aikana seitsemän kilpailua Laudan viittä vastaan, hän menetti ratkaisevasti pisteitä voittamastaan Monacon GP:ssa, joka sateen vuoksi keskeytettiin. Tällöin sääntöjen mukaan pisteet puolitettiin ja Prost hävisi MM-taistelun tallikaverilleen historian pienimmällä piste-erolla, puolella pisteellä.[1]

1985[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alain Prost kauden 1985 Saksan GP:n harjoituksissa.

Kausi 1985 oli kuitenkin Prostin. Hän voitti viisi kilpailua kauden aikana ja nousi ensimmäiseksi ranskalaiseksi Formula 1-maailmanmestariksi 73:lla pisteellään. Maailmanmestaruus tuli ylivoimaisella 26:n pisteen erolla toiseksi tulleeseen Italian Michele Alboretoon ja se varmistui kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa, Euroopan GP:ssä.

1986[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niki Lauda lopetti uransa vuonna 1986 ja Prostin uudeksi tallikaveriksi tuli suomalainen Keke Rosberg, joka oli voittanut F1-maailmanmestaruuden vuonna 1982. Rosberg ei pärjännyt Prostille, joka onnistuneesti puolusti mestaruuttaan. Vaikka Porschen moottorin epäluotettavuus näytti vieneen Prostin mestaruusmahdollisuudet, ratkaisu tapahtui kauden viimeisessä kilpailussa jonka voitto olisi riittänyt Nigel Mansellille mestaruuteen. Prost oli kolmantena MM-pisteissä, edellään Nelson Piquet ja Mansell. Mansellin auton takapyörä räjähti näyttävästi 64. kierroksella, vain 16 kierrosta ennen maalia.[1] Prostille riitti voitto maailmanmestaruuteen, jonka hän lopulta saikin. Tämä oli vasta toinen kerta, kun MM-sarjan kolmannella sijalla ollut kuljettaja voitti mestaruuden viimeisessä kisassa. Siihen ovat pystyneet Prostin lisäksi vain Giuseppe Farina, Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel.

1987[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosberg lopetti kauden 1986 jälkeen uransa ja Prost sai jälleen uuden tallikaverin. Kyseessä oli Stefan Johansson joka sai paikkansa hyvien sponsorisuhteidensa ansiosta. Vaikka McLaren ei enää ollutkaan kauden 1987 kilpailukykyisimpiä autoja, Prost onnistui rikkomaan Jackie Stewartin ennätyksen voittojen määrässä ottamalla uransa 28:n voiton Belgian GP:ssä[1]. Prost oli lopulta neljäs vuoden 1987 MM-taulukossa.

1988[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1988 brasilialainen Ayrton Senna valittiin Prostin tallipariksi. Kauden aikana McLarenin auto oli ylivoimainen ja tallin autolla voittettiin 15 kilpailua kauden 16:sta.[1] Silloin käytössä ollut MM-pistelaskujärjestelmä koitui kuitenkin Prostin kohtaloksi, kun vain kauden 11 parasta osakilpailusijoitusta noteerattiin. Prost olisi voittanut mestaruuden 11 pisteen erolla Sennaan, mutta sen sijaan hävisikin sen kolmen pisteen erolla debyyttikautensa McLarenilla ajaneelle Sennalle.[1]

1989[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1989 McLaren oli edelleen ylivoimainen. Prost ja Senna taistelivat mestaruudesta kaikin mahdollisin keinoin. San Marinon GP:ssä Imolassa he solmivat herrasmiessopimuksen, jonka mukaan ensin ensimmäiseen mutkaan ehtinyt kuljettaja saisi voittaa kilpailun. Lähdössä Senna piti paikkansa, mutta lähtö kuitenkin jouduttiin uusimaan Gerhard Bergerin ulosajon takia. Uusintalähdössä Prost otti kuitenkin kärkipaikan, mutta Senna ohitti hänet vielä samalla kierroksella ja voitti koko kilpailun. Kuskien välit tulehtuivat pahasti ja lehdissä alkoi sanasota heidän välillään. Senna oli koko kauden nopeampi, kuin Prost ja voitti enemmän kisoja, mutta tasaisuudellaan ja Sennan epäonnella ranskalaisella oli mahdollisuus varmistaa mestaruus jo kauden toisiksi viimeisessä kilpailussa Japanissa. Mestaruus ratkesi kolariin 47. kierroksella radan hitaassa shikaanissa. Prost nousi kolarin jälkeen autostaan ja keskeytti, kun taas Senna työnnettiin vielä radalle. Senna voitti kilpailun mutta hänet hylättiin shikaanin oikaisun takia. Prostia on yleisesti syytetty kolarin aiheuttamisesta tahallaan.

Prost voitti maailmanmestaruuden kaudella 1989, mutta oli ilmoittanut jo Italian GP:n kilpailun aikoihin siirtyvänsä Ferrarille.

Ferrari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitsevana maailmanmestarina Alain Prost liittyi Ferrarin F1-talliin. Prostin tallikaverina oli Nigel Mansell, joka hävisi tällä kertaa selvästi tallikaverilleen. Kaudesta 1990 tuli jälleen kova taistelu Prostin ja Sennan välillä. Kausi huipentui edellisen kauden tapaan Japanin GP:ssä tapahtuneeseen kolariin. Tällä kertaa Senna oli syyllinen kolariin, jonka avulla hän ratkaisi itselleen maailmanmestaruuden.

1991[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1991 Mansellin tilalle Ferrari-talliin saapui ranskalaiskuljettaja Jean Alesi. Ferrarin auto ei ollut kuitenkaan kilpailukykyinen ja Prost hankki itsensä jälleen huonoon valoon auton jatkuvalla moittimisella, kuten kävi hänen Renault-kaudellaan 1983. Voitoitta jääneelle Prostille viimeinen pisara oli Espanjan GP kauden lopulla. Talli ei suostunut ottamaan riskiä startata slikseillä märältä radalta - Prostin toiveista huolimatta. Rata kuivui kuitenkin ja renkaanvaihtojen jälkeen Prost saapui maaliin kakkosena. Lopulta Prost erotettiin Ferrarilta ennen kauden viimeistä kilpailua. Tuolloin Prost ilmoitti jäävänsä viettämään välivuotta.

Williams[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 1992 alla Prost testasi Ligieriä, mutta ei ollut tyytyväinen autoonsa ja vetäytyi lopullisesti sapattivapaalle. Paluusta Williamsin rattiin alettiin kuitenkin kuiskia syksyllä.

1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Prost oli pitänyt välivuoden Formula 1:stä, lähti hän silti kaudelle 1993 ennakkosuosikkina. Tehokkaan Renault'n moottorin ja kehittyneen luistoneston ansiosta Williams oli omaa luokkaansa kauden aikana. Vaikka tallitoveri Damon Hill ja alitehoisella McLaren-Fordilla ajanut Senna haastoivatkin Prostia ajoittain, hän voitti kuitenkin neljännen ja viimeisen MM-tittelinsä ylivoimaisesti 99 pisteellään. Toiseksi tullut Senna hävisi Prostille 26 pistettä. Prost varmisti mestaruutensa Portugalin Estorilissa, kauden kolmanneksi viimeisessä kilpailussa. Samassa kilpailussa Senna julkisti Williams-sopimuksensa ja Prost ilmoitti uransa lopettamisesta, johon pääsyyksi epäillään juuri Sennaa, jonka tallitoverina Prost ei halunnut ajaa.

Ura tallipäällikkönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prost Grand Prix[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 Prostin nimi palasi hiukan yllättäenkin F1-piireihin, kun ilmoitettiin, että Prost oli ostanut itselleen Ligierin F1-tallin. Tallin nimeksi tuli uuden omistajan mukaan Prost Grand Prix. Tallin ensimmäisinä kuljettajina toimivat ranskalainen Olivier Panis ja japanilaistulokas Shinji Nakano. Moottorintoimittajana toimi Mugen.

Uusi talli menestyikin alkuun hyvin, ja etenkin Panisin suoritukset olivat hyviä. Menestys kuitenkin loppui, kun Panis mursi jalkansa kolaroituaan Kanadan GP:ssä. Panisin tilalle tuli Jarno Trulli, mutta tulokset huononivat.

Seuraavalla kaudella sama kaksikko jatkoi, mutta pisteitä tuli vain yksi, edelliskauden 21:tä vastaan. Vuoden 1999 saldo oli parempi, 9 pistettä, mikä ei kuitenkaan täyttänyt odotuksia. Kaudella 2000 talliin liittyi Prostin entinen tallikaveri, kokenut Jean Alesi, mutta pistesaldo tippui nollaan pisteeseen.

Kaudelle 2001 Prost onnistui hankkimaan tallinsa autoihin Ferrarin asiakasmoottorit, mutta talli joutui lopettamaan rahavaikeuksien takia.

Formula 1 -tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prost vuoden 1991 Yhdysvaltain GP:ssa
Vuosi Talli Auto Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Sijoitus Pisteet
1980 Marlboro Team McLaren McLaren M29B Ford Cosworth DFV ARG
6
BRA
5
RSA
DNS
USW 16. 5
McLaren M29C BEL
Kesk.
MON
Kesk.
FRA
Kesk.
GBR
6
GER
11
AUT
7
McLaren M30 NED
6
ITA
7
CAN
Kesk.
USA
DNS
1981 Equipe Renault Elf Renault RE20B Renault V6 (t/c) USW
Kesk.
BRA
Kesk.
ARG
3
SMR
Kesk.
BEL
Kesk.
5. 43
Renault RE30 MON
Kesk.
ESP
Kesk.
FRA
1
GBR
Kesk.
GER
2
AUT
Kesk.
NED
1
ITA
1
CAN
Kesk.
CPL
2
1982 Equipe Renault Elf Renault RE30B Renault V6 (t/c) RSA
1
BRA
1
USW
Kesk.
SMR
Kesk.
BEL
Kesk.
MON
7
DET
NC
CAN
Kesk.
NED
Kesk.
GBR
6
FRA
2
GER
Kesk.
AUT
8
SUI
2
ITA
Kesk.
CPL
4
4. 34
1983 Equipe Renault Elf Renault RE30C Renault V6 (t/c) BRA
7
2. 57
Renault RE40 USW
11
FRA
1
SMR
2
MON
3
BEL
1
DET
8
CAN
5
GBR
1
GER
4
AUT
1
NED
Kesk.
ITA
Kesk.
EUR
2
RSA
Kesk.
1984 Marlboro McLaren McLaren MP4/2 TAG V6 (t/c) BRA
1
RSA
2
BEL
Kesk.
SMR
1
FRA
7
MON
1
CAN
3
DET
4
DAL
Kesk.
GBR
Kesk.
GER
1
AUT
Kesk.
NED
1
ITA
Kesk.
EUR
1
POR
1
2. 71.5
1985 Marlboro McLaren McLaren MP4/2B TAG V6 (t/c) BRA
1
POR
Kesk.
SMR
DSQ
MON
1
CAN
3
DET
Kesk.
FRA
3
GBR
1
GER
2
AUT
1
NED
2
ITA
1
BEL
3
EUR
4
RSA
3
AUS
Kesk.
1. 73 (76)
1986 Marlboro McLaren McLaren MP4/2C TAG V6 (t/c) BRA
Kesk.
ESP
3
SMR
1
MON
1
BEL
6
CAN
2
DET
3
FRA
2
GBR
3
GER
6
HUN
Kesk.
AUT
1
ITA
DSQ
POR
2
MEX
2
AUS
1
1. 72 (74)
1987 Marlboro McLaren McLaren MP4/3 TAG V6 (t/c) BRA
1
SMR
Kesk.
BEL
1
MON
9
USA
3
FRA
3
GBR
Kesk.
GER
7
HUN
3
AUT
6
ITA
15
POR
1
ESP
2
MEX
Kesk.
JPN
7
AUS
Kesk.
4. 46
1988 Honda Marlboro McLaren McLaren MP4/4 Honda V6 (t/c) BRA
1
SMR
2
MON
1
MEX
1
CAN
2
USA
2
FRA
1
GBR
Kesk.
GER
2
HUN
2
BEL
2
ITA
Kesk.
POR
1
ESP
1
JPN
2
AUS
1
2. 87 (105)
1989 Honda Marlboro McLaren McLaren MP4/5 Honda V10 BRA
2
SMR
2
MON
2
MEX
5
USA
1
CAN
Kesk.
FRA
1
GBR
1
GER
2
HUN
4
BEL
2
ITA
1
POR
2
ESP
3
JPN
Kesk.
AUS
Kesk.
1. 76 (81)
1990 Scuderia Ferrari Ferrari 641 Ferrari V12 USA
Kesk.
BRA
1
SMR
4
MON
Kesk.
2. 71 (73)
Ferrari 641/2 CAN
5
MEX
1
FRA
1
GBR
1
GER
4
HUN
Kesk.
BEL
2
ITA
2
POR
3
ESP
1
JPN
Kesk.
AUS
3
1991 Scuderia Ferrari Ferrari 642 Ferrari V12 USA
2
BRA
4
SMR
DNS
MON
5
CAN
Kesk.
MEX
Kesk.
5. 34
Ferrari 643 FRA
2
GBR
3
GER
Kesk.
HUN
Kesk.
BEL
Kesk.
ITA
3
POR
Kesk.
ESP
2
JPN
4
AUS
1993 Canon Williams Renault Williams FW15C Renault V10 RSA
1
BRA
Kesk.
EUR
3
SMR
1
ESP
1
MON
4
CAN
1
FRA
1
GBR
1
GER
1
HUN
12
BEL
3
ITA
12
POR
2
JPN
2
AUS
2
1. 99
  • ‡Kilpailu keskeytettiin alle 75% ajamista kierroksista, pisteet puolitettiin.



Kausi Talli Sijoitus GP:t Pisteet Voitot Paalupaikat Nopeimmat kierrokset
1980 McLaren-Ford 16. 11 5 0 0 0
1981 Renault 5. 15 43 3 2 1
1982 Renault 4. 16 34 2 5 4
1983 Renault 2. 15 57 4 3 3
1984 McLaren-Porsche 2. 16 71,5 7 3 3
1985 McLaren-Porsche 1. 16 76 5 2 5
1986 McLaren-Porsche 1. 16 74 4 1 2
1987 McLaren-Porsche 4. 16 46 3 0 2
1988 McLaren-Honda 2. 16 105 7 2 7
1989 McLaren-Honda 1. 16 81 4 2 5
1990 Ferrari 2. 16 73 5 0 2
1991 Ferrari 5. 15 34 0 0 1
1992 Ei ajanut
1993 Williams-Renault 1. 16 99 7 13 6
Yhteensä 13 kautta   200 798,5 51 33 41

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juha Kärkkäinen: Formula 1 -tähdet – 1990-luvun kuljettajat. Alfamer, 1997. ISBN 952-5089-18-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Formula 1- legendat: Alain Prost MTV3.fi. 17.5.2004. Viitattu 22.9.2009.
  2. Kärkkäinen s. 115

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]