John Watson (kilpa-autoilija)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Watson
John Watson, 2006
John Watson, 2006
Kansalaisuus Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Aktiivivuodet 19731983, 1985
Talli(t) Penske, Brabham, McLaren
Kilpailuja 154 (152 lähtöä)
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 5
Palkintosijoja 20
Paalupaikkoja 2
Nopeimpia kierroksia 5
MM-pisteitä 169
Ensimmäinen kilpailu Britannian Grand Prix 1973
Ensimmäinen voitto Itävallan Grand Prix 1976
Viimeinen voitto Länsi-Yhdysvaltain Grand Prix 1983
Viimeinen kilpailu Euroopan Grand Prix 1985

John Marshall Watson (s. 4. toukokuuta 1946 Belfast, Pohjois-Irlanti, Iso-Britannia) on brittiläinen entinen kilpa-autoilija ja Formula 1-kuljettaja.[1][2][3]

John Watson on kokenut ja menestynyt F1-kuljettaja, joka ajoi kaikkiaan 152 MM-osakilpailua, keräsi niistä 5 voittoa ja 15 muuta palkintosijaa sekä 169 MM-pistettä.[1][2][4][5][6][7][8][9][10][11][12][13] Hänen nimiinsä kirjattiin myös kaksi paalupaikkaa ja viisi kilpailun nopeinta kierrosta.[1][2]

Watson ajoi Formula ykkösissä vuosina 1973–1985 kymmenen kokonaista kautta, kahden kisan mittaisen tulokaskauden sekä jäähdyttelykauden, joka jäi vain yhden osakilpailun pituiseksi.[1] Hän oli pitkäaikainen McLaren-pilotti ja kuului talliin vuosina 1979–1985. Hänet palkattiin McLarenille sen jälkeen, kun ruotsalainen Ronnie Peterson oli saanut surmansa Monzan lähtökolarissa kauden 1978 lopulla.

Watson taisteli kaudella 1982 tosissaan maailmanmestaruudesta. Watson hallitsi alkukautta ja johti selvästi kahdeksan osakilpailun jälkeen. Sen jälkeen keskeytykset seurasivat toisiaan, ja johtoon hivuttautui ranskalainen Ferrari-kuljettaja Didier Pironi. Tämä kuitenkin loukkaantui vaikeasti kauden viidenneksi viimeisessä Saksan GP:ssä ja joutui jättämään sarjan kesken. Pironilla oli siinä vaiheessa 39, Watsonilla 30 ja Suomen Keke Rosbergillä 23 pistettä.

Rosberg sijoittui Saksassa kolmanneksi, Itävallassa toiseksi ja Sveitsissä ykköseksi. Watson keskeytti nämä GP:t, mutta otti neljännen sijan Italiassa. Ennen viimeistä osakilpailua tilanne oli: Rosberg 42, Pironi 39 ja Watson 33. Watson olisi vienyt maailmanmestaruuden voittamalla viimeisen GP:n edellyttäen, että Rosberg olisi jäänyt pisteittä. Watson ja Rosberg olisivat tuolloin päätyneet tasapisteisiin, mutta Watsonin useammat osakilpailuvoitot olisivat ratkaiseet pelin hänen hyväkseen. Watson ajoi Las Vegasissa loistavasti, mutta joutui taipumaan Tyrrellin Michele Alboretolle. Tosin voittokaan ei olisi riittänyt, sillä Rosberg sijoittui viidenneksi ja kartutti pistetiliään kahdella. Watson ylti lopulta tasapisteisiin Pironin kanssa. Kummallakin oli yhtä monta voittoa (2) ja yhtä monta kakkossijaa (2), mutta Pironilla oli kolmossijojakin kaksi Watsonin yhtä vastaan. Joissakin tilastoissa Watson on kirjattu MM-sarjan kakkoseksi yhdessä Pironin kanssa.

F1-uransa jälkeen Watson ajoi jonkin aikaa urheiluautosarjoissa, kunnes päätyi usein käytetyksi ja laajalti arvostetuksi tv-kommentaattoriksi muun muassa Eurosportilla.[1][3][14] Hän on myös johtanut omaa kilpa-ajajakouluaan Silverstonessa.[1][3]

Kaudet, tallit, pisteet, sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1973 (Brabham): 0 MM-pistettä, sijoitus MM-sarjassa -
  • 1974 (Brabham): 6 pistettä, sijoitus 15:s
  • 1975 (Surtees, Lotus, Penske): 0 pistettä, sijoitus -
  • 1976 (Penske): 20 pistettä, sijoitus 7:s
  • 1977 (Brabham): 9 pistettä, sijoitus 13:s
  • 1978 (Brabham): 25 pistettä, sijoitus 6:s
  • 1979 (McLaren): 15 pistettä, sijoitus 9:s
  • 1980 (McLaren): 6 pistettä, sijoitus 11:s
  • 1981 (McLaren): 27 pistettä, sijoitus 6:s
  • 1982 (McLaren): 39 pistettä, sijoitus 3:s
  • 1983 (McLaren): 22 pistettä, sijoitus 6:s
  • 1985 (McLaren): 0 pistettä, sijoitus -

Formula 1-tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Lihavoitu merkitsee paalupaikkaa ja kursivoitu kilpailun nopeinta kierrosta.)

Vuosi Talli Valmistaja Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Sijoitus Pisteet
1973 Hexagon of Highgate Brabham BT37 Ford Cosworth DFV
3.0 V8
ARG BRA RSA ESP BEL MON SWE FRA GBR
Kesk.
NED GER AUT ITA CAN - 0[1][2]
Motor Racing Developments Brabham BT42 USA
Kesk.
1974 Goldie Hexagon Racing Brabham BT42 Ford Cosworth DFV
3.0 V8
ARG
12
BRA
Kesk.
RSA
Kesk.
ESP
11
BEL
11
MON
6
SWE
11
NED
7
FRA
16
GBR
11
15. 6[1][2]
Brabham BT44 GER
Kesk.
AUT
4
ITA
7
CAN
Kesk.
USA
5
1975 Team Surtees Surtees TS16 Ford Cosworth DFV
3.0 V8
ARG
DSQ
BRA
10
RSA
Kesk.
ESP
8
MON
Kesk.
BEL
10
SWE
16
NED
Kesk.
FRA
13
GBR
11
AUT
10
ITA - 0[1][2]
John Player Team Lotus Lotus 72F GER
Kesk.
Penske Cars Penske PC1 USA
9
1976 Citibank Team Penske Penske PC3 Ford Cosworth DFV
3.0 V8
BRA
Kesk.
RSA
5
USW
NC
ESP
Kesk.
BEL
7
MON
10
7. 20[1][2]
Penske PC4 SWE
Kesk.
FRA
3
GBR
3
GER
7
AUT
1
NED
Kesk.
ITA
11
CAN
10
USA
6
JPN
Kesk.
1977 Martini Racing Brabham BT45 Alfa Romeo
115-12 3.0 F12
ARG
Kesk.
BRA
Kesk.
RSA
6
USW
DSQ
ESP
Kesk.
MON
Kesk.
BEL
Kesk.
SWE
5
FRA
2
GBR
Kesk.
GER
Kesk.
AUT
8
NED
Kesk.
ITA
Kesk.
USA
12
CAN
Kesk.
JPN
Kesk.
13. 9[1][2]
1978 Parmalat Racing Team Brabham BT45C Alfa Romeo
115-12 3.0 F12
ARG
Kesk.
BRA
8
6. 25[1][2]
Brabham BT46 RSA
3
USW
Kesk.
MON
4
BEL
Kesk.
ESP
5
FRA
4
GBR
3
GER
7
AUT
7
NED
4
ITA
2
USA
Kesk.
CAN
Kesk.
Brabham BT46B SWE
Kesk.
1979 Marlboro Team McLaren McLaren M28 Ford Cosworth DFV
3.0 V8
ARG
3
BRA
8
RSA
Kesk.
USW
Kesk.
9. 15[1][2]
McLaren M28B ESP
Kesk.
BEL
6
McLaren M28C MON
4
FRA
11
McLaren M29 GBR
4
GER
5
AUT
9
NED
Kesk.
ITA
Kesk.
CAN
6
USA
6
1980 Marlboro Team McLaren McLaren M29B Ford Cosworth DFV
3.0 V8
ARG
Kesk.
BRA
11
RSA
11
11. 6[1][2]
McLaren M29C USW
4
BEL
NC
MON
DNQ
FRA
7
GBR
8
GER
Kesk.
AUT
Kesk.
NED
Kesk.
ITA
Kesk.
CAN
4
USA
NC
1981 Marlboro McLaren International McLaren M29F Ford Cosworth DFV
3.0 V8
USW
Kesk.
BRA
8
6. 27[1][2]
McLaren MP4 ARG
Kesk.
SMR
10
BEL
7
MON
Kesk.
ESP
3
FRA
2
GBR
1
GER
6
AUT
6
NED
Kesk.
ITA
Kesk.
CAN
2
CPL
7
1982 Marlboro McLaren International McLaren MP4B Ford Cosworth DFV
3.0 V8
RSA
6
BRA
2
USW
6
SMR BEL
1
MON
Kesk.
DET
1
CAN
3
NED
9
GBR
Kesk.
FRA
Kesk.
GER
Kesk.
AUT
9
SUI
13
ITA
4
CPL
2
3. 39[1][2]
1983 Marlboro McLaren International McLaren MP4/1C Ford Cosworth DFV
3.0 V8
BRA
Kesk.
USW
1
FRA
Kesk.
6. 22[1][2]
Ford Cosworth DFY
3.0 V8
SMR
5
MON
DNQ
BEL
Kesk.
DET
3
CAN
6
GBR
9
GER
5
AUT
9
NED
3
McLaren MP4/1E TAG TTE
PO1 1.5 V6t
ITA
Kesk.
EUR
Kesk.
RSA
DSQ
1985 Marlboro McLaren International McLaren MP4/2B TAG TTE
PO1 1.5 V6t
BRA POR SMR MON CAN DET FRA GBR GER AUT NED ITA BEL EUR
7
RSA AUS - 0[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r John Watson - Great Britain ESPN. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o John Watson Drivers. ChicaneF1.com. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  3. a b c John Watson Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  4. 1976 Austrian Grand Prix - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  5. 1981 British Grand Prix - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  6. 1982 Belgian Grand Prix - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  7. 1982 USA East Grand Prix - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  8. Toyota Grand Prix of Long Beach 1983 - RACE RESULT Results - Archive 1950-2017. Formula 1.com. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  9. Watson secures maiden win as Hunt fails to take advantage ESPN. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  10. Watson wins as Renaults expire ESPN. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  11. Watson win overshadowed by Villeneuve's death ESPN. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  12. Watson surges through to take championship lead ESPN. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  13. Watson takes remarkable win from 22nd on the grid ESPN. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)
  14. Taylor, Simon: Lunch with... John Watson Articles. tammikuu 2009. Motorsport Magazine. Viitattu 27.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]