James Hunt
| James Hunt | |
|---|---|
 Hunt Zandvoortissa vuonna 1976. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | James Simon Wallis Hunt |
| Syntynyt | 29. elokuuta 1947 Belmont, Englanti, Iso-Britannia |
| Kuollut | 15. kesäkuuta 1993 (45 vuotta) Wimbledon, Englanti, Iso-Britannia |
| Kansalaisuus |
 Iso-Britannia |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1973–1979 |
| Talli(t) |
Hesketh (1973–1975) McLaren (1976–1978) Wolf (1979) |
| Kilpailuja | 93 |
| Maailmanmestaruuksia | 1 (1976) |
| Voittoja | 10 |
| Palkintosijoja | 23 |
| Paalupaikkoja | 14 |
| Nopeimpia kierroksia | 8 |
| MM-pisteitä | 179 |
| Ensimmäinen kilpailu | Monacon GP 1973 |
| Ensimmäinen voitto | Hollannin GP 1975 |
| Viimeinen voitto | Japanin GP 1977 |
| Viimeinen kilpailu | Monacon GP 1979 |
James Simon Wallis Hunt (29. elokuuta 1947 Belmont, Englanti, Iso-Britannia – 15. kesäkuuta 1993 Wimbledon, Englanti, Iso-Britannia) oli englantilainen Formula 1 -kuljettaja kausilla 1973–1979.[1] F1-uransa jälkeen Hunt työskenteli televisiokommentaattorina BBC:llä. Hänet tunnettiin myös lempinimellä ”Hunt the Shunt”, joka viittasi hänen näyttäviin kolareihinsa ja autojen kuluttamiseen romuksi.[2]
James Huntin Formula 1-ura alkoi kauden 1973 Monacon GP:ssä autona March-Ford Cosworth, mutta kisa päättyi konerikkoon.[1] Kesken kauden 1974 James Hunt siirtyi March-tallista Hesketh-talliin. Ensimmäisen voittonsa Hunt saavutti kauden 1975 Hollannin Grand Prix’sta[3].Hunt saavutti neljä MM-sarjan ulkopuolista voittoa.[4]
Hunt ystävystyi Niki Laudan ja Ronnie Petersonin kanssa. Hän jopa asui Laudan kanssa yhdessä Lontoossa, kun molempien urat olivat alkuvaiheessa. Hunt asui myöhemmin Jody Scheckterin naapurina. Hunt löysi Gilles Villeneuven ja toimi tämän tukena ja neuvonantajana.[5] Villeneuven ja Petersonin kuolemaan johtaneet onnettomuudet järkyttivät kovasti Huntia, joka oli ensimmäisenä auttamassa Petersonia pois palavasta autosta. Peterson kuitenkin kuoli myöhemmin sairaalassa.[6]
Maailmanmestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ainoan maailmanmestaruutensa Hunt voitti vuonna 1976. Mestaruus ratkesi kauden viimeisessä osakilpailussa Japanin GP:ssä Fujin radalla 29. lokakuuta 1976. Huntia auttoi voittoon Niki Laudan vakava ulosajo Nürburgringillä[7]. Sen jälkeen Huntin oli onnistunut kuroa Laudan 26 pisteen johto kolmeen pisteeseen. Rankkasateen takia Japanin-kilpailu oltiin vähällä peruuttaa, kunnes tuomaristo kuitenkin päätti että se ajetaan monien kuljettajien vastustuksesta huolimatta.[8] Neljä ajajaa luopui leikistä alkukierroksilla, heidän joukossaan vakavasta onnettomuudesta toipunut Lauda.[9] Kolmossijan mestaruuteen tarvinnut[10] Hunt sen sijaan jatkoi, mutta McLaren-auton rengas räjähti kilpailun loppuvaiheessa[11]. Renkaanvaihto ei sujunut ongelmitta, ja James putosi kuudenneksi[11]. Alkoi hurja takaa-ajo, jonka aikana Hunt ohitti useita autoja[11]. Kaksi kierrosta ennen maalia hän ohitti Clay Regazzonin ja Alan Jonesin ja nousi kolmanneksi ja näin kiinni mestaruuteen[11].
Tuloksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kauden 1976 kuusi parasta: [12]
- James Hunt, Iso-Britannia, McLaren-Ford, 69
- Niki Lauda, Itävalta, Ferrari, 68
- Jody Scheckter, Etelä-Afrikka, Tyrrell-Ford, 49
- Patrick Depailler, Ranska, Tyrrell-Ford, 39
- Clay Regazzoni, Sveitsi, Ferrari, 31
- Mario Andretti, Yhdysvallat, Lotus-Ford/Parnelli, 22
(Vahvennetut kilpailut tarkoittavat paalupaikkaa ja kursivoidut kilpailun nopeinta kierrosta)
| Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | Pisteet | Sijoitus |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1973 | Hesketh | ARG |
BRA |
RSA |
ESP |
BEL |
MON 9 |
SWE |
FRA 6 |
GBR 4 |
NED 3 |
GER |
AUT Kesk. |
ITA DNS |
CAN 7 |
USA 2 |
14 | 8. | ||
| 1974 | Hesketh | ARG Kesk. |
BRA 9 |
RSA Kesk. |
ESP 10 |
BEL Kesk. |
MON Kesk. |
SWE 3 |
NED Kesk. |
FRA Kesk. |
GBR Kesk. |
GER Kesk. |
AUT 3 |
ITA Kesk. |
CAN 4 |
USA 3 |
15 | 8. | ||
| 1975 | Hesketh | ARG 2 |
BRA 6 |
RSA Kesk. |
ESP Kesk. |
MON Kesk. |
BEL Kesk. |
SWE Kesk. |
NED 1 |
FRA 2 |
GBR 4 |
GER Kesk. |
AUT 2 |
ITA 5 |
USA 4 |
33 | 4. | |||
| 1976 | McLaren | BRA Kesk. |
RSA 2 |
USW Kesk. |
ESP 1 |
BEL Kesk. |
MON Kesk. |
SWE 5 |
FRA 1 |
GBR DSQ |
GER 1 |
AUT 4 |
NED 1 |
ITA Kesk. |
CAN 1 |
USA 1 |
JPN 3 |
69 | 1. | |
| 1977 | McLaren | ARG Kesk. |
BRA 2 |
RSA 4 |
USW 7 |
ESP Kesk. |
MON Kesk. |
BEL 7 |
SWE 12 |
FRA 3 |
GBR 1 |
GER Kesk. |
AUT Kesk. |
NED Kesk. |
ITA Kesk. |
USA 1 |
CAN Kesk. |
JPN 1 |
40 | 5. |
| 1978 | McLaren | ARG 4 |
BRA Kesk. |
RSA Kesk. |
USW Kesk. |
MON Kesk. |
BEL Kesk. |
ESP 6 |
SWE 8 |
FRA 3 |
GBR Kesk. |
GER DSQ |
AUT Kesk. |
NED 10 |
ITA Kesk. |
USA 7 |
CAN Kesk. |
8 | 13. | |
| 1979 | Wolf | ARG Kesk. |
BRA Kesk. |
RSA 8 |
USW Kesk. |
ESP Kesk. |
BEL Kesk. |
MON Kesk. |
FRA |
GBR |
GER |
AUT |
NED |
ITA |
CAN |
USA |
0 | 27. |
Formulauran lopetus ja uran jälkeinen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hunt voitti kaudella 1977 Silverstonen osakilpailun 16. heinäkuuta,[13] Watkins Glenin osakilpailun 2. lokakuuta[14] ja kauden päättäneen Fujin osakilpailun 23. lokakuuta.[15] Japanin osakilpailun jälkeen Hunt ja toiseksi ajanut Carlos Reutemann eivät jääneet matkakiireiden vuoksi juhlimaan palkintokorokkeelle, mikä suututti kisajärjestäjiä.[16] Hunt sijoittui MM-sarjassa viidenneksi.[13]
Vuoden 1979 erittäin huonosti sujuneen Monacon GP:n jälkeen Hunt vetäytyi lopullisesti formularadoilta kesken käynnissä olleen kauden.[17][18][19] Hän siirtyi BBC:n televisiokommentaattoriksi selostaja Murray Walkerin pariksi.[1]
Hunt kuoli nukkuessaan sydänkohtaukseen kotonaan Lontoon Wimbledonissa 15. kesäkuuta 1993. Hän oli kuollessaan 45-vuotias.[20][21]
Tallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1975: Hollanti
- 1976: Espanja, Ranska, Saksa, Hollanti, Kanada, Yhdysvallat
- 1977: Iso-Britannia, Yhdysvallat, Japani
Paalupaikat:
- 1976: Brasilia, Etelä-Afrikka, Espanja, Ranska, Saksa, Itävalta, Kanada, Watkins Glen
- 1977: Argentiina, Brasilia, Etelä-Afrikka, Iso-Britannia, Italia, Watkins Glen
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c James Hunt Motor Sport Magazine. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
- ↑ From 'The Iceman' to 'The Monza Gorilla' – the best nicknames in F1 history F1 News. 27.1.2017. Formula 1.com. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit, s. 185. 2. painos. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6.
- ↑ James HUNT - Involvement Non World Championship • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 4.9.2022.
- ↑ Gilles Villeneuve Biography. Motor Sport Magazine. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
- ↑ First corner carnage claims Peterson's life ESPN. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit, s. 172. 2. painos. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6.
- ↑ Lauda courage sees Hunt dramatically snatch title ESPN. Viitattu 25.1.20212. (englanniksi)
- ↑ 1976 Japanese Grand Prix Results ESPN. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit, s. 186. 2. painos. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6.
- ↑ a b c d Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit, s. 187. 2. painos. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6.
- ↑ 1976 Driver Standings Formula1.com. Formula One World Championship Limited. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Kärkkäinen, Juha: Suomalainen Formula 1 -historia 1950–96, s. 33. Hämeenlinna: Alfamer Oy, 1996. ISBN 951-9153-98-5.
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Mitä Missä Milloin 1979, s. 417. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
- ↑ Hunt wins but two die as Villeneuve crashes ESPN. Viitattu 24.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Hunt and Reutemann's Podium No-Show, Japan 1977 Six of the Best - Unusual Podium Ceremonies. 2.9.2015. Formula1.com. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit, s. 183. 2. painos. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6.
- ↑ Kärkkäinen, Juha: Suomalainen Formula 1 -historia 1950–96, s. 43. Hämeenlinna: Alfamer Oy, 1996. ISBN 951-9153-98-5.
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 1: 1978–79, s. 83. Oy Scandia Kirjat Ab, 1979. ISBN 951-9466-17-7.
- ↑ Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 15, s. 114. Sporttikustannus Oy, 1994. ISBN 951-8920-20-6.
- ↑ Tremayne, David: Obituary: James Hunt Independent. 16.6.1993. Viitattu 1.3.2020. (englanniksi)
- ↑ James Hunt - Great Britain ESPN. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Niki Lauda dominates but year is marred by Hill's death ESPN. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Hunt takes title despite Lauda's bravery ESPN. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
- ↑ Consistency secures Niki Lauda a second title ESPN. Viitattu 25.1.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|