Alan Jones

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alan Jones
Alan Jones (racecar driver).jpg
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Kansalaisuus Australian lippu Australia
Aktiivivuodet 19751981, 1983, 19851986
Talli(t) Hesketh, Hill, Surtees, Shadow, Williams, Arrows, Lola
Kilpailuja 117 (116 lähtöä)
Maailmanmestaruuksia 1 (1980)
Voittoja 12
Palkintosijoja 24
Paalupaikkoja 6
Nopeimpia kierroksia 13
MM-pisteitä 199 (206)
Ensimmäinen kilpailu Espanjan GP 1975
Ensimmäinen voitto Itävallan GP 1977
Viimeinen voitto Las Vegasin GP 1981
Viimeinen kilpailu Australian GP 1986
Williams FW07 jolla Jones voitti mestaruuden

Alan Stanley 'AJ' Jones (s. 2. marraskuuta 1946 Melbourne, Victoria, Australia)[1][2] on viimeisin australialainen Formula 1 -luokan maailmanmestari kaudelta 1980.[1][2][3][4]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones aloitti kilpa-ajamisen nuorena kartingissa, josta siirtyi mestarina 15-vuotiaana Mini-kilpailuihin sekä Formula 2 Cooper -sarjaan.[1][4][5] Jonesin isä Stan Jones oli ajanut jo 1950-60-luvuilla Australian ja Oseanian kilpailuja (ensimmäinen australialaisen voitto kotimaan ulkopuolella), mikä innosti Alania tulemaan yhtä hyväksi kuin hän oli ollut.[1][4][5][6] Jonesin perhe joutui kuitenkin taloudellisiin vaikeuksiin ja Alan päätti muuttaa ajokaverin Brian McGuiren kanssa työn ja kilpa-ajojen perässä ulkomaille 1960-70-luvuilla, jolloin he rahoittivat Formula 3 -ajonsa autokaupoilla.[1][4][5] Myös isä-Stan muutti myöhemmin Alanin perässä Englantiin tukeakseen poikaansa kilpa-ajoissa, mutta kuoli vuonna 1973 ennen kuin näki poikansa ensimmäisen voiton Silverstonen F3-kilpailussa (voittoseppele kuljetettiin isän arkussa Australiaan).[4] Jones sijoittui toiseksi samalla kaudella ja kilpakuljettaja Harry Stiller sai hänet siirrettyä Formula Atlantic -sarjaan kaudeksi 1975.[4][1][5]

Formula 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones sai kaudeksi 1975 ajopaikan aluksi Heskethiltä, mutta päätti kautensa Hill-tallissa, jonka autolla hän oli parhaimmillaan viides Saksan GP:ssä.[1][2][5][4][7] Kaudeksi 1976 John Surtees palkkasi Joensin kilpakuljettajaksi, ja vaikka hänen parhaimmat tuloksensa olivat toinen sija Race of Champions -kilpailussa sekä neljäs sija Japanin osakilpailussa, hän ajautui riitoihin tallinjohdon kanssa ja erotettiin kauden lopuksi.[1][2][4][5][8]

Kaudeksi 1977 Jones sai yllättäen paikan Shadow -tallista, kun tallin kilpakuljettaja Tom Pryce menehtyi Etelä-Afrikan GP:ssä.[2][1][5][4] Hän ajoi yllätysvoittoon neljännestätoista lähtöruudusta päihittäen Niki Laudan Itävallan GP:ssä.[1][2][5][4][9] Kilpailun voittajaa juhlittiin erikoisella tavalla, koska kukaan ei uskonut kenenkään muun kuin Laudan voittavan, minkä seurauksena kisajärjestäjillä ei ollut Australian kansallislaulun musiikkia mukana, jolloin hänen kunniakseen soitettiin Paljon onnea vaan -kappale (engl. 'Happy Birthday')[10]

Jonesin saavutukset havaittiin myös Ferrari -tallissa, mutta he valitsivatkin kuljettajakseen Gilles Villeneuven, minkä seurauksena Jones siirtyi alkuvaikeuksista kärsineeseen Williamsille.[1][2][5][4] Hän voitti mestaruuden Patrick Headin suunnittelemalla Williams-tallin autolla vuonna 1980.[1][2][5][4] Jones voitti mestaruuskaudellaan viisi osakilpailua.[1][2] Jo edellisellä kaudella hän oli sijoittunut sarjassa kolmannelle tilalle voittaen neljä osakilpailua.[1][2][4]

Myös kaudella 1981 Jonesilla oli mahdollisuus voittaa mestaruus, mutta auton luotettavuus ja tallitoveri Carlos Reutemannin haluttomuus alistua tallin kakkoskuljettajaksi estivät kaksoismestaruuden ja mestaruuden päätymisen Nelson Piquet'lle.[1][4][11] Kauden 1981 päätteeksi Jones vetäytyi F1-ympyröistä, mutta saatiin houkuteltua rahalla Arrows-talliin ajamaan Yhdysvaltain Long Beachin GP 1983, vaikka kärsi ylipainosta ja jalkavammasta.[1][2][4][12] Vuonna 1984 hän ajoi Le Mansin 24 tunnin ajoja yhdessä Vern Schuppanin ja Jean-Pierre Jarierin kanssa sijoittuen kuudenneksi.[13] Ison rahan houkuttelemana Jones kilpaili jälleen kaudella 1985 Lola-Hart -tallissa heikohkolla menestyksellä, eikä kausi 1986 ollut lainkaan sen parempi, joten Jones vetäytyi kauden jälkeen lopullisesti F1-kilparadoilta.[1][2][4][5] Hän ajoi myös sarjan ulkopuolisissa osakilpailuissa uransa aikana.[2]

Formula 1 -tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Talli Valmistaja Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Sijoitus Pisteet
1975 Custom Made Harry Stiller Racing Hesketh 308B Ford V8 ARG BRA RSA ESP
Kesk.
MON
Kesk.
BEL
Kesk.
SWE
11
17. 2[1][2]
Embassy Racing with Graham Hill Hill GH1 Ford V8 NED
13
FRA
16
GBR
10
GER
5
AUT ITA USA
1976 Durex Team Surtees Surtees TS19 Ford V8 BRA RSA USW
NC
ESP
9
BEL
5
MON
Kesk.
SWE
13
FRA
Kesk.
GBR
5
GER
10
AUT
Kesk.
NED
8
ITA
12
CAN
16
USA
8
JPN
4
15. 7[1][2]
1977 Shadow Racing Team Shadow DN8 Ford V8 ARG BRA RSA USW
Kesk.
ESP
Kesk.
MON
6
BEL
5
SWE
17
FRA
Kesk.
GBR
7
GER
Kesk.
AUT
1
NED
Kesk.
ITA
3
USA
Kesk.
CAN
4
JPN
4
7. 22[1][2]
1978 Williams Grand Prix Engineering Williams FW06 Ford V8 ARG
Kesk.
BRA
11
RSA
4
USW
7
MON
Kesk.
BEL
10
ESP
8
SWE
Kesk.
FRA
5
GBR
Kesk.
GER
Kesk.
AUT
Kesk.
NED
Kesk.
ITA
13
USA
2
CAN
9
11. 11[1][2]
1979 Albilad-Saudia Racing Team Williams FW06 Ford V8 ARG
9
BRA
Kesk.
RSA
Kesk.
USW
3
3. 40 (43)[1][2]
Williams FW07 Ford V8 ESP
Kesk.
BEL
Kesk.
MON
Kesk.
FRA
4
GBR
Kesk.
GER
1
AUT
1
NED
1
ITA
9
CAN
1
USA
Kesk.
1980 Albilad-Williams Racing Team Williams FW07B Ford V8 ARG
1
BRA
3
RSA
Kesk.
USW
Kesk.
BEL
2
MON
Kesk.
FRA
1
GBR
1
GER
3
AUT
2
NED
11
ITA
2
CAN
1
USA
1
1. 67 (71)[2][2]
1981 TAG Williams Racing Team Williams FW07C Ford V8 USW
1
BRA
2
ARG
4
SMR
12
BEL
Kesk.
MON
2
ESP
7
FRA
17
GBR
Kesk.
GER
11
AUT
4
NED
3
ITA
2
CAN
Kesk.
CPL
1
3. 46[1][2]
1983 Arrows Racing Team Arrows A6 Ford V8 BRA USW
Kesk.
FRA SMR MON BEL DET CAN GBR GER AUT NED ITA EUR RSA - 0[1][2]
1985 Team Haas (USA) Ltd Lola THL1 Hart S4 (t/c) BRA POR SMR MON CAN DET FRA GBR GER AUT NED ITA
Kesk.
BEL EUR
Kesk.
RSA
DNS
AUS
Kesk.
- 0[1][2]
1986 Team Haas (USA) Ltd Lola THL1 Hart S4 (t/c) BRA
Kesk.
ESP
Kesk.
12. 4[1][2]
Lola THL2 Ford V6 (t/c) SMR
Kesk.
MON
Kesk.
BEL
11
CAN
10
DET
Kesk.
FRA
Kesk.
GBR
Kesk.
GER
9
HUN
Kesk.
AUT
4
ITA
6
POR
Kesk.
MEX
Kesk.
AUS
Kesk.

Urheiluautosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jones siirtyi F1-uransa jälkeen ajamaan Australian Super Car ja Touring Car sarjoihin, joissa hän on voittanut, mm. vuoden 1993 James Hardien 12 tunnin ajon sekä vuoden 1995 Winfield Triple Challengen.[1][4][5][14]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jones on toiminut tv-kommentaattorina ja FIA -tuomariston jäsenenä sekä tukenut poikansa Christianin ajouraa.[4]
  • Hän ajoi pukeutumalla onnenkaluinaan pitämiin punaisiin alushousuihin.[1][4]
  • Hän on tunnettu kilpa-ajouransa aikana ilmaisemista poliittisesti epäkorrekteista kommenteistaan naisia ja ulkomaalaisia kohtaan.[1][4]
  • Hänet kiinnitettiin Sport Australia Hall of Fameen vuonna 1985 ja sai The Order of the British Empire -jäsenyyden vuonna 1980.[5][15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac Alan Jones - Australia ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Alan Jones ChicaneF1.com. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  3. Alan Jones Beats Nelson Piquet to the Title ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t Alan Jones Championship - Drivers - Hall of Fame. Formula 1. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l m Alan Jones MBE - Motor Racing Hall of Fame. Sport Australia Hall of Fame. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  6. Stan Jones ChicaneF1.com. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  7. 1975 Driver Standings: Alan Jones Results - Archive 1950-2016. Formula 1. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  8. 1976 Driver Standings: Alan Jones Results - Archive 1950-2016. Formula 1. (englanniksi)
  9. Jones Secures First Win for Shadow ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  10. No Winner's Anthem, No Problem, Austria 1977 Six of the Best - Unusual Podium Ceremonies. 2.9.2015. Formula 1. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  11. Piquet Snatches Title as Jones Wins on Farewell ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  12. Watson Takes Remarkable Win from 22nd on the Grid ESPN. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
  13. Chargé, Thierry: Classement des 24 heures du Mans 1984 Groupe - Tous. 7.12.2012. 24h du Mans. Viitattu 31.7.2016. (ranskaksi)
  14. Alan Jones Rennfahrer Datenbank. Speedsport Magazine. Viitattu 31.7.2016. (saksaksi)
  15. Jones, Alan Stanley Honours. Australian Government. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.