Formula 1 -kausi 1954

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Formula 1 -kausi 1954
Järjestäjä FIA, Formula One Group
Järjestyksessä oleva kausi 5.
Kilpailuja 9
Rengasvalmistaja(t)

P , E, D, C

, A, F
Kuljettajien mestari Juan Manuel Fangio
1953
1955

Formula 1 -kausi 1954 oli kautta aikojen viides Formula 1 -kausi. Kaudella ajettiin yhdeksän MM-osakilpailua. Mestaruuden voitti Argentiinan Juan Manuel Fangio, joka ajoi Maseratilla ja sittemmin loppukaudesta Mercedeksellä.[1] Fangio johti koko kauden kuljettajien MM-sarjaa.[2]

Sääntöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vain viiden parhaan kilpailun tulokset laskettiin mukaan loppupisteisiin.
  • Pisteitä saivat kilpailujen viisi parasta (8, 6, 4, 3, 2) ja kilpailun nopeimman kierroksen ajanut, joka sai yhden pisteen.
  • Useat kuljettajat saattoivat ajaa samaa autoa, mutta tällöin pisteet jaettiin ottamatta huomioon kuinka monta kierrosta kukin kuljettaja oli ajanut.

Teknisiä sääntöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vapaasti hengittävien moottorien tilavuus oli maksimissaan 2 500 m3.
  • Turbomoottoreiden tilavuudeksi sallittiin maksimissaan 700 cm3.

Kustannussyistä kaksi edellistä kautta oli ajettu Formula 2 -luokan autoilla, ja Ferrarin 500-auto oli ollut täysin ylivoimainen.[1] Nyt kuitenkin sylinteritilavuuden sallittiin nousevan 2 500 cm3.[1]

Keskeiset osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aina alkuvaiheistaan lähtien Formula 1 –kisat olivat olleet tavallaan Italian sisäisiä kilpailija, sillä aluksi olivat kilpailuissa Alfa Romeot ja Ferrarit ja sitten Ferrarit ja Maseratit. ”Ulkomainen” kilpailu otti tuulta alleen vuonna 1954 kun odotettu ja osittain pelättykin Mercedes-Benzin osanotto kilpailuihin tuli todeksi Ranskan GP:ssä.[1] Italialaiset Lanciat ilmoittautuivat myös mukaan kauden kisoihin, mutta näiden Lancia D50-mallin valmistuminen viivästyi Mercedeksen autoa enemmän.[1]

Nämä uudet tulokkaat saivat sekaisin kuljettajamarkkinat. Kaikkien yllätykseksi hallitseva maailmanmestari Alberto Ascari ja hänen erottamaton kaverinsa Luigi Villoresi päättivät jättää Ferrari-tallin ja siirtyä Lancian ohjaimiin, mikä koitui Ascarille kauden kuluttamiseen uutta D50-mallia odotellessa.[1] Ferrari korvasi heidät José Froilán Gonzálezilla, joka palasi talliin kahden vuoden Maserati-kauden jälkeen, ja ranskalaisella Maurice Trintignant’illa.[1] Heihin liittyivät myös Giuseppe Farina ja Mike Hawthorn.[1]

Maserati vaikutti suurimmalta häviäjältä tässä kettinkien sinfoniassa kun se menetti Gonzálezin ja erittäin suuri menetys Maseratin tallille oli kesken kauden tapahtunut Juan Manuel Fangion menetys Mercedesille. Tämä siirto tapahtui Ranskan GP:n yhteydessä.[1] Näin Maserati-tallin maine kahden merkittävimmän kuljettajan lähdön jälkeen jäi Onofre Marimón varaan, joka kuitenkin menehtyi Saksan GP:n harjoituksissa ollen täten ensimmäinen F1-osakilpailussa kuollut kuljettaja.[1]

Juan Manuel Fangion lisäksi Mercedes-tiimiin liittyivät insinööri-pilotti Karl Kling, veteraani Hermann Lang, sekä tulevaisuuden toivo Hans Hermann.[1][3]

Kilpailut[4][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Kilpailu Päivämäärä Rata Voittaja Talli Raportti
1 Argentiina Argentiinan GP 17. tammikuuta Buenos Aires Argentiina Juan Manuel Fangio Italia Maserati Raportti
2 Yhdysvallat Indianapolis 500 31. toukokuuta Indianapolis Yhdysvallat Bill Vukovich Yhdysvallat Kurtis Kraft-Offenhauser Raportti
3 Belgia Belgian GP 20. kesäkuuta Spa-Francorchamps Argentiina Juan Manuel Fangio Italia Maserati Raportti
4 Ranska Ranskan GP 4. heinäkuuta Reims-Gueux Argentiina Juan Manuel Fangio Länsi-Saksa Mercedes-Benz Raportti
5 Iso-Britannia Britannian GP 17. heinäkuuta Silverstone Argentiina José Froilán González Italia Ferrari Raportti
6 Länsi-Saksa Saksan GP 1. elokuuta Nürburgring Argentiina Juan Manuel Fangio Länsi-Saksa Mercedes-Benz Raportti
7 Sveitsi Sveitsin GP 22. elokuuta Bremgarten Argentiina Juan Manuel Fangio Länsi-Saksa Mercedes-Benz Raportti
8 Italia Italian GP 5. syyskuuta Monza Argentiina Juan Manuel Fangio Länsi-Saksa Mercedes-Benz Raportti
9 Espanja Espanjan GP 24. lokakuuta Pedralbes Iso-Britannia Mike Hawthorn Italia Ferrari Raportti

MM-loppusijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitus Kuljettaja Maa Auto Pisteet
1. Juan Manuel Fangio Argentiina Maserati ja Mercedes-Benz 42 (57,14)
2. José Froilán González Argentiina Ferrari 25,14 (26,64)
3. Mike Hawthorn Iso-Britannia Ferrari 24,64
4. Maurice Trintignant Ranska Ferrari 17
5. Karl Kling Länsi-Saksa Mercedes-Benz 12
6. Bill Vukovich Yhdysvallat Kurtis Kraft-Offenhauser 8
7. Hans Herrmann Länsi-Saksa Mercedes-Benz 8
8. Roberto Mieres Argentiina Maserati 6
9. Luigi Musso Italia Maserati 6
10. Giuseppe Farina Italia Ferrari 6
11. Jimmy Bryan Yhdysvallat Kuzma-Offenhauser 6
12. Jack McGrath Yhdysvallat Kurtis Kraft-Offenhauser 5
13. Stirling Moss Iso-Britannia Maserati 4,14
14. Onofre Marimón Argentiina Maserati 4,14
15. Sergio Mantovani Italia Maserati 4
16. Robert Manzon Ranska Ferrari 4
17. Prinssi Bira Thaimaa Maserati 3
18. André Pilette Belgia Gordini 2
19. Mike Nazaruk Yhdysvallat Kurtis Kraft-Offenhauser 2
20. Luigi Villoresi Italia Maserati 2
21. Umberto Maglioli Italia Ferrari 2
22. Élie Bayol Ranska Gordini 2
23. Troy Ruttman Yhdysvallat Kurtis Kraft-Offenhauser 1,5
23. Duane Carter Yhdysvallat Kurtis Kraft-Offenhauser 1,5
25. Alberto Ascari Italia Lancia 1,14
26. Jean Behra Ranska Gordini 0,14

HUOM! Aikakautena, jolloin ajanotto ei toiminut kuin sekunnin kymmenysosien tarkkuudella, ei ollut mahdollisuutta äärimmäisen tarkkaan ajanottoon. Tästä on esimerkkinä Britannian GP, missä parhaan kierrosajan saavutti seitsemän kuljettajaa.[5] He jakoivat pisteet, jolloin jokainen heistä sai 0,14 pistettä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Fangio's second title marred by Marimon death ESPN. Viitattu 26.7.2017. (englanniksi)
  2. STATS F1: Spain 1954 - Championship • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 12.8.2017. (englanniksi)
  3. Hans Herrmann - Germany ESPN. Viitattu 26.7.2017. (englanniksi)
  4. 1954 RACE RESULTS Results - Archive 1950-2016. Formula 1.com. Viitattu 26.7.2017. (englanniksi)
  5. 1954 BRITISH GRAND PRIX - FASTEST LAPS Results - Archive 1950-2016. Formula 1.com. Viitattu 26.7.2017. (englanniksi)
  6. Italy hit back with Silverstone 1-2 ESPN. Viitattu 26.7.2017. (englanniksi)