Mike Hawthorn

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mike Hawthorn
Mike Hawthorn Ferrarissa Argentiinan GP:ssä 1958
Mike Hawthorn Ferrarissa Argentiinan GP:ssä 1958
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Kansalaisuus Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia
Aktiivivuodet 1952-1958
Talli(t) Cooper, Ferrari
Kilpailuja 47 (45 lähtöä)
Maailmanmestaruuksia 1 (1958)
Voittoja 3
Palkintosijoja 17
Paalupaikkoja 4
Nopeimpia kierroksia 6
MM-pisteitä 112,64 (127,64)
Ensimmäinen kilpailu Belgian Grand Prix 1952
Ensimmäinen voitto Ranskan Grand Prix 1953
Viimeinen voitto Ranskan Grand Prix 1958
Viimeinen kilpailu Marokon Grand Prix 1958

John Michael "Mike" Hawthorn (10. huhtikuuta 1929 Mexborough, Englanti, Iso-Britannia22. tammikuuta 1959 Guildford, Englanti, Iso-Britannia) oli brittiläinen kilpa-autoilija.[1][2][3][4] Hän on vuoden 1958 Formula 1 -maailmanmestari.[1][2][3][4][5] Hän oli ensimmäinen alle kolmikymppinen F1-maailmanmestari voittaen mestaruuden 29-vuotiaana. Formula 1:ssä hän kilpaili kausina 19521958.[1][2] Hawthorn voitti Le Mansin 24 tunnin ajon vuonna 1955.[1][3][4]Hawthornilla on Phil Hillin ohella vähiten voittoja F1-maailmanmestareista.[6]

Uran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawthorn halusi kilpa-ajajaksi jo 9-vuotiaana katsottuaan Brooklandsin kilpailuja.[1][3][4] Hänen isänsä Leslie osti tälle kilpa-auton, jolla aloitti kilpailemisen vuonna 1950.[1][3][4] Hän voitti, mm. Brighton Speed Trials -kilpailun, vuoden 1951 Ulster Handicapin ja Leinster Trophyn, vuoden 1952 Formula 2 -kilpailun Goodwoodissa sekä Formula Libren Chichester Cupin.[1][3][4]

F1-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawthorn ajoi ensimmäisen kilpailunsa Cooperilla 1952 Belgian GP:ssa.[1][2][3][4] Hänen ajotaitonsa vakuuttivat Ferrarin, joten hän pääsi tiimiin jo seuraavana vuonna Alberto Ascarin tallitoveriksi.[1][3][4] Hawthorn voitti Ranskan GP:n jo ensimmäisenä Ferrari-vuotenaan katkaisten Ascarin uskomattoman yhdeksän perättäisen voiton putken.[1][3][4][7] Pisteitä kertyi 19 ja tuloksena neljäs sija yhteispisteissä.[2]

Seuraavana vuonna meni vielä paremmin, kun Hawthorn voitti kauden päättävän Espanjan GP:n ja nousi 24,6 pisteellä yhteispisteissä kolmanneksi.[1][2] Edelle jäivät vain ylivoimaisesti mestaruuden voittanut Juan Manuel Fangio ja puoli pistettä Hawthornia edellä ollut toiseksi pisteissä jäänyt José Froilán González.

1958 Hawthorn nousi viimein mestariksi, kun Ascari ja Fangio olivat poissa.[1][3][4] Hawthorn voitti kaudella vain yhden kilpailun, Ranskan GP:n jälleen, kun toiseksi tullut Stirling Moss voitti neljä kilpailua, mutta jäi silti vain yhden pisteen päähän Hawthornista (42-41).[1][2][3][4] Vaikka Hawthorn oli voittanut mestaruuden, hän vetäytyi formulaykkösistä hallitsevana maailmanmestarina hyvän ystävänsä Peter Collinsin kuoltua kesken kauden elokuussa järjestetyn Saksan GP:n.[1][3][4]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestaruusjuhlista ehti kulua vain kolme kuukautta, kun Hawthorn alle 30-vuotiaana menehtyi kilpa-autoilun ulkopuolella auto-onnettomuudessa Jaguarin suistuttua tieltä Guildfordissa Englannissa 22. tammikuuta 1959 (hänen isänsä oli menehtynyt viisi vuotta aikaisemmin saman tien varrella).[1][3][4]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawthorn tuli tunnetuksi nopeana kilpa-ajajana ja vielä hurjempana huolettomana juhlijana, joka usein käytti rusettia myös kilpa-ajoissa ja jonka vuoksi ranskalaiset kutsuivat häntä nimellä "Perhonen" (ransk. Le Papillon).[1][4]

Vuoden 1955 Le Mansin onnettomuuden kohdalla Hawthornin rooli Pierre Leveghin kuolemaan johtaneen kolarin aiheuttajana on jäänyt epäselväksi.[1][3][4] Kun Hawthorn oli menossa varikkopysähdykselle, Lance Macklin joutui väistämään tätä äkkijarrutuksella, jolloin Levegh ajoi Macklinin auton perään ja tämän Mercedes sinkoutui yleisön joukkoon.[1][3][4][8] Macklin haastoi Hawthornin oikeuteen kolme vuotta myöhemmin tämän kiistäessä osallisuutensa Leveghin kolariin, mutta tapaus jäi ratkaisemattomaksi Hawthornin kuollessa vuoden 1959 alussa.[8]

Formula 1-tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Talli Valmistaja Moottori 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Sijoitus Pisteet
1952 LD Hawthorn Cooper T20 Bristol I6 SUI
500
BEL
4
GBR
3
GER
NED
4
ITA
Kesk.
5. 10[2][1]
AHM Bryde Cooper T20 Bristol I6 FRA
Kesk.
1953 Scuderia Ferrari Ferrari 500 Ferrari I4 ARG
4
500
NED
4
BEL
6
FRA
1
GBR
5
GER
3
SUI
3
ITA
4
4. 19 (27)[2][1]
1954 Scuderia Ferrari Ferrari 625 Ferrari I4 ARG
DSQ
500
BEL
4*
GBR
2
GER
2*
SUI
Kesk.
ITA
2
3. 24,64[2][1]
Ferrari 553 Ferrari I4 FRA
Kesk.
ESP
1
1955 Vandervell Products Ltd. Vanwall Vanwall I4 ARG
MON
Kesk.
500
BEL
Kesk.
- 0[2][1]
Scuderia Ferrari Ferrari 555 Ferrari I4 NED
7
ITA
10
Ferrari 625 Ferrari I4 GBR
6*
1956 Owen Racing Organisation Maserati 250F Maserati I6 ARG
3
BEL
DNS
12. 4[2][1]
BRM P25 BRM I4 MON
DNS
500
GBR
Kesk.
GER
ITA
Vandervell Products Ltd. Vanwall Vanwall I4 FRA
10*
1957 Scuderia Ferrari Lancia-Ferrari D50A Lancia V8 ARG
Kesk.
MON
Kesk.
500
4. 13[2][1]
Ferrari 801 Lancia V8 FRA
4
GBR
3
GER
2
PES
ITA
6
1958 Scuderia Ferrari Ferrari Dino 246 Ferrari V6 ARG
3
MON
Kesk.
NED
5
500
BEL
2
FRA
1
GBR
2
GER
Kesk.
POR
2
ITA
2
MOR
2
1. 42 (49)[2][1]

* = Jaettu auto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Mike Hawthorn - Great Britain ESPN. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n Mike Hawthorn ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o Mike Hawthorn Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p Mike Hawthorn Hall of Fame. Formula 1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  5. Hawthorn's title in a season of tragedy ESPN. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  6. STATS F1: Statistics Drivers - Wins - By number • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 11.8.2017. (englanniksi)
  7. Hawthorn wins a French epic ESPN. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  8. a b Lance Macklin - Great Britain ESPN. Viitattu 23.7.2017. (englanniksi)