British Racing Motors

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdistynyt kuningaskunta BRM
Koko nimi British Racing Motors
Päämaja Yhdistynyt kuningaskunta Bourne, Lincolnshire, Englanti
Perustajat Yhdistynyt kuningaskunta Raymond Mays,
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Berthon
Henkilökunta Yhdistynyt kuningaskunta Alfred Owen,
Yhdistynyt kuningaskunta Louis Stanley,
Yhdistynyt kuningaskunta Tony Rudd
Tunnetuimmat kuljettajat Yhdistynyt kuningaskunta Reg Parnell,
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Hawthorn,
Ranska Maurice Trintignant,
Ruotsi Jo Bonnier,
Yhdysvallat Dan Gurney,
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill,
Yhdistynyt kuningaskunta Jackie Stewart,
Yhdistynyt kuningaskunta John Surtees,
Itävalta Niki Lauda
Valmistajat BRM, Maserati
Moottorit BRM, Maserati, Climax
Saavutukset Formula 1:n MM-sarjassa
Ensimmäinen kilpailu Britannian GP 1951
Kilpailuja 216 (203 starttia)
Valmistajien
maailmanmestaruuksia
1 (1962)
Kuljettajien
maailmanmestaruuksia
1 (1962)
Voittoja 17[1]
Paalupaikkoja 11[1]
Nopeimpia kierroksia 15[1]
MM-pisteitä 385 (433)
Viimeinen kilpailu Italian GP 1977

British Racing Motors (usein lyhennetty BRM) oli Raymond Maysin vuonna 1945 perustama brittiläinen kilpa-autoilutalli, joka kilpaili myös Formula 1 -sarjassa.[2][1][3]

Formula 1:ssä talli kilpaili vuosina 1951, 1954–1977 ja osallistui valmistajana 208 osakilpailuun (asiakastallit laskettu mukaan), joista se voitti 17.[1][3] Vuonna 1962 BRM voitti valmistajien mestaruuden[1][3] Samana vuonna sen kuljettaja Graham Hill ajoi maailmanmestariksi.[4] Vuosina 1963–1965 ja 1971 BRM sijoittui valmistajien sarjassa toiseksi.[1][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

BRM:n perustivat Raymond Mays ja Peter Berthon toisen maailmansodan aikoihin.[2][1] Mays oli rakentanut useita moottoripyöriä ja kilpa-autoja ERA-brändille ennen sotaa.[2] Berthon oli Maysin pitkäaikainen yhteistyökumppani. Maysin menestys ennen sotaa innoitti häntä rakentamaan kokonaan brittiläisen Grand Prix -auton sodan jälkeiselle aikakaudelle.[2][3] Projektia avusti brittiläisen moottoriteollisuuden ja sen yhteyksien luottamusrahasto. Tämä osoittautui kömpelöksi tavaksi organisoida ja rahoittaa hanketta. Jotkut tukijoista vetäytyivät hankkeesta syrjään pettyneinä tallin hitaaseen edistymiseen ja ensimmäisiin kunnollisiin tuloksiin. Luottamuksellisen osakkaan, Alfred Owenin, osaksi tuli ottaa tiimi kokonaisuudessaan hoitaakseen.[1] Berthon ja Mays jatkoivat tallin pyörittämistä hänen puolestaan 1960-luvulle asti.

V 16[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V16-moottorinen BRM-malli 15.

Tehdas rakennettiin Spalding Roadille Lincolnshiren Bourneen. Se oli entinen ERAn työpaikka. Useat ERA:n työntekijät ryhtyivät työskentelemään BRM:lle, kuten Harry Mundy ja Eric Richter. Talli onnistui pääsemään testitiloihin Folkinghamin lentoasemalle.

Ensimmäinen sodanjälkeinen huippumoottoriurheilun sääntösopimus salli 1,5-litraiset ahdetut tai 4,5-litraiset ahtamattomat moottorit. BRM:n ensimmäinen moottorisuunnittelu oli todella kunnianhimoinen: 1,5-litrainen ahdettu V16. V16:n suunnittelutyyliä ei ollut aiemmin käytetty laajasti autoissa, joten ongelmia esiintyi paljon. Moottori saatiin täysin toimivaksi vasta kesäkuussa 1949, ja se osoitti olevansa erityisen tehokas.

Tyyppi 15, joka oli nimitys V16-autolle, voitti kaksi ensimmäistä kilpailua, joihin se osallistui. Kilpailut olivat Formula Libre- ja Formula 1 -tapahtumat Goodwoodissa syyskuussa 1950. Autoa ajoi Reg Parnell.[5] Siitä ei kuitenkaan koskaan tullut menestyksekästä Grand Prix -kilpailuissa, sillä moottori osoittautui epäluotettavaksi ja vaikeasti kehitettäväksi. Kehitysyritykset eivät onnistuneet parantamaan tilannetta. Moottoririkkojen ketju tuotti tallille paljon häpeää.

Samaan aikaan Grand Prix -kilpailujen järjestäjät äänestivät autojensa ajattamisesta Formula 2 -kilpailuissa seuraavan kahden vuoden ajan, kun Alfa Romeo oli vetäytynyt autokilpailuista eikä BRM kyennyt esittelemään kilpailukykyisiä autoja. BRM:n V16-autot jatkoivat kilpailemista Grand Prix’n ulkopuolisissa, lyhyemmissä Formula 1- ja Formula Libre -lähdöissä 1950-luvun puoleen väliin asti. 1954–1955 moottorit alkoivat olla melko luotettavia, ja lyhyempiä sprinttikisoja varten tehtiin kevyempi Mark II/Tyyppi 30. Näissä vähempi merkityksellisissä lähdöissä talli saavutti useita voittoja.

2,5-litraiseen formulaan sopivaa ja kestävää omaa autoa odoteltaessa BRM ajatti kilpailuissa vuosina 1954–1956 Maseratilta ostamaansa 250F-autoa.

Tyyppi 25 ja 48[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

BRM P25 BRP-tallin väreissä.

Tyyppi 25 (myöhemmin tunnettu nimellä P25) oli seuraava auto. Se käytti Stuart Tresilianin suunnittelemaa 2,5-litraista ahtaamatonta nelisylinteristä moottoria. Moottori toimitettiin BRM:lle tyypillisesti myöhässä, eikä sillä sen vuoksi päästy heti kilpailemaan. Lukuisten vikojen vaivaama P25 ei ollut lainkaan kilpailukykyinen vuosina 1955–1956. Julkisten epäonnistumisten jälkeen Owen uhkasi lakkauttaa koko BRM:n kilpaprojektin. Ulkoista konsultaatiota haettiin Lotuksen Colin Chapmanilta, jonka ehdottamien teknisten parannusten toteuduttua autot alkoivat parhaimmillaan saavuttamaan Grand Prix -kilpailujen pistesijoja. Jean Behra voitti Grand Prix -kilpailuiden ulkopuolisen Caenin kisan 1957.[6] Harry Schell pääsi BRM:llä kuljettajien pistetaulukon kuudenneksi 1958. Epäluotettavuus ja etenkin jarruongelmat vaivasivat yhä. Odotettu osakilpailuvoitto tuli viimein Jo Bonnierin ajamana Hollannin Grand Prix’sta 1959.[1][7]

Vuonna 1960 talli muutti uusiin tiloihin Bournessa. Uusiksi kuljettajiksi palkattiin Dan Gurney ja Graham Hill. Kuljettajien toivomuksesta talossa vuodesta 1951 toiminut etevä insinööri Tony Rudd siirtyi kilpatoimintojen johtoon. Takamoottorinen Cooper oli voittanut maailmanmestaruuden vuonna 1959. Peter Berthonin suunnittelema enimmäkseen P25-mallin osista rakennettu takamoottorinen P48 oli nopea vastaus kaudelle 1960. Auto pysyi uusien Lotusten ja Cooperien vauhdissa, mutta oli mekaanisesti epäluotettava eikä menestyksiä tullut. Syksyllä 1960 valmistui Tony Ruddin suunnittelema P48 Mark II, joka oli koriltaan aerodynaamisempi ja ajettavuudeltaan parempi.

1,5-litraiset 1961–1965[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graham Hill ja BRM P57 Nürburgringillä 1962.

Kaudella 1961 tuli voimaan uudet Formula 1 -säännöt 1,5-litraisilla moottoreilla. BRM turvautui aluksi Coventry Climaxin voimanlähteeseen P48 Mark II-malliin pohjautuvassa P57-korissa. Loppuvuodesta valmistui Peter Berthonin ja Aubrey Woodsin suunnittelema V8-moottori, joka oli verrattavissa Ferrarin Dino V6- ja Coventry Climaxin V8-moottoreihin. Tällä voimanlähteellä varustettu P57-malli toi BRM:lle sen toisen osakilpailuvoiton, jälleen Hollannin GP:ssä 1962.[8] Kolmen muun voiton jälkeen talli onnistui voittamaan valmistajien mestaruuden kaudella 1962, ja Graham Hill kuljettajien mestaruuden.[1]

Menestyksekästä BRM-moottoria myytiin muillekin talleille, kuten BRP:lle ja yksityisille Lotus-kuljettajille. Pienemmät tallit, kuten Scuderia Centro-Sud, ostivat myös kokonaisia autoja. Vuonna 1963, Lotus 25-mallin innoittamana, Rudd suunnitteli osittain kantavalla monokokkirungolla varustetun tyypin P61, josta kehittyi P261. Kuljettajat Graham Hill ja 1964 mukaan tullut Jackie Stewart olivat P261-mallilla mukana Formula 1 -luokan kärkikamppailuissa, BRM tuli valmistajien sarjassa toiseksi kausina 1963, 1964 ja 1965.[1][3]

H16[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

H16-moottorinen BRM P83.

Kaudelle 1966 moottorisäännöt muuttuivat 3,0-litraisiin vapaasti hengittäviin (tai 1,5-litraisiin ahdettuihin) moottoreihin. BRM kieltäytyi Aubrey Woodsin ehdotuksesta rakentaa V12. Sen sijaan rakennettiin oudohko H16-moottori.[1] Moottori oli tehokas, mutta painava ja epäluotettava. BRM:ää moottori kuitenkin kiehtoi, sillä siinä oli samoja elementtejä kuin menestyksekkäässä 1,5-litraisessa V8:ssa. Jackie Stewartin, joka oli tuolloin BRM:n kuljettaja, kerrotaan sanoneen, että ”tämä metallikasa olisi parempi laivan ankkurina kuin voimanlähteenä”. Noihin aikoihin BRM sai lisänimen ”British Racing Misery”. Lotus oli käyttänyt laajennettua versiota BRM:n 1,5 litran V8:sta vuonna 1966, kun kilpailevat 3,0 litran moottorit saivat vähän tukea sääntöjen ensimmäisinä vuosina. Lotus otti myös käyttöönsä H16-moottorin väliaikaiseksi voimanlähteeksi, rakentaen Lotus 43:n sen ympärille. Jim Clark onnistui voittamaan Yhdysvaltain Grand Prix’n 1966 Watkins Glenissä tällä yhdistelmällä ja voitto oli tämän moottorin ainoa maailmanmestaruussarjassa.[9]

V12[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedro Rodríguez BRM:llään vuonna 1968.

Woodsin suunnittelema V12 korvasi H16-moottorin. Moottori oli aluksi tarkoitettu käytettäväksi urheiluautoissa, mutta sitä käytettiin ensimmäistä kertaa Formula 1:ssä McLaren M5 -autossa. Ensimmäiset vuodet uudella moottorilla eivät tuottaneet menestystä. Huonon kauden jälkeen tallin kuljettajat pikkuhiljaa vaihtuivat. Ensimmäisen voiton V12-moottorilla saavutti Pedro Rodríguez Belgian Grand Prix’ssa 1970 P153-autolla.[1][10] P160-autolla saavutettiin vielä lisää voittoja: Jo Siffert ja Peter Gethin vuonna 1971.[11][12] Sekä Siffert, että Rodríguez menehtyivät juuri ennen kautta 1972, joten tallin oli järjestäydyttävä kokonaan uudelleen. Viimeinen voitto tuli, kun Jean-Pierre Beltoise voitti sateisen Monacon Grand Prix’n 1972 P160:llä.[13]

Viimeiset hetket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeinen merkittävä esitys oli toinen sija Etelä-Afrikan Grand Prix’ssa 1974 P201-autolla.[14] Talli ei kuitenkaan enää menestynyt, ja John Jordan osti osan tallista. Talli lopetti sen jälkeen toimintansa.

Formula 1 -tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulokset kilpailuittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Runko Moottori Renkaat Kuljettajat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Pisteet Sijoitus
1951 15 BRM P15 1.5 V16s D SUI 500 BEL FRA GBR GER ITA ESP [a]
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Walker 7
Yhdistynyt kuningaskunta Reg Parnell 5 DNS
Yhdistynyt kuningaskunta Ken Richardson DNS
Länsi-Saksan lippu Hans Stuck DNS
1954 Maserati 250F Maserati 250F1 2.5 L6 D ARG 500 BEL FRA GBR GER SUI ITA ESP [a][b]
Yhdistynyt kuningaskunta Ken Wharton Kesk. 8 DNS 6 8
1955 Maserati 250F Maserati 250F1 2.5 L6 D ARG MON 500 BEL NED GBR ITA [a][b]
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Collins Kesk.
1956 Maserati 250F Maserati 250F1 2.5 L6 P ARG MON 500 BEL FRA GBR GER ITA [a][b]
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Hawthorn 3 DNS
P25 BRM P25 2.5 L4 D DNS Kesk. [a]
Yhdistynyt kuningaskunta Tony Brooks DNS Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Ron Flockhart Kesk.
1957 P25 BRM P25 2.5 L4 D ARG MON 500 FRA GBR GER PES ITA [a]
Yhdistynyt kuningaskunta Ron Flockhart Kesk. Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Roy Salvadori DNQ
Yhdysvallat Herbert MacKay-Fraser Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Jack Fairman Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Les Leston Kesk.
1958 P25 BRM P25 2.5 L4 D ARG MON NED 500 BEL FRA GBR GER POR ITA MOR 18[1][3] 4.
Yhdysvallat Harry Schell 5 2 5 Kesk. 5 Kesk. 6 Kesk. Kesk.
Ranska Jean Behra Kesk. 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 4 Kesk. Kesk.
Ranska Maurice Trintignant Kesk.
Ruotsi Jo Bonnier Kesk. 4
Iso-Britannia Ron Flockhart Kesk.
1959 P25 BRM P25 2.5 L4 D MON 500 NED FRA GBR GER POR ITA USA 18[1][3][c] 3.
Yhdysvallat Harry Schell Kesk. Kesk. 7 4 7 5 7
Yhdistynyt kuningaskunta Ron Flockhart Kesk. 6 Kesk. 7 13
Ruotsi Jo Bonnier Kesk. 1 Kesk. Kesk. 5 Kesk. 8
1960 P25,
P48
BRM P25 2.5 L4 D ARG MON 500 NED BEL FRA GBR POR ITA USA 8[1][3] 4.
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill Kesk. 7 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
Ruotsi Jo Bonnier 7 5 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5
Yhdysvallat Dan Gurney NC Kesk. Kesk. Kesk. 10 Kesk. Kesk.
1961 P48/57 Climax FPF 1.5 L4 D MON NED BEL FRA GBR GER ITA USA 7[1][3] 5.
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill Kesk. 8 Kesk. 6 Kesk. Kesk. Kesk. 5
Yhdistynyt kuningaskunta Tony Brooks 13 9 13 Kesk. 9 NC 5 3
1962 P48/57,
P57
BRM P56 2.1 V8 D NED MON BEL FRA GBR GER ITA USA RSA 42 (56)[3][1] 1.
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill 1 6 2 9 4 1 1 2 1
Yhdysvallat Richie Ginther Kesk. Kesk. Kesk. 3 13 8 2 Kesk. 7
1963 P57,
P61
BRM P56 2.1 V8,
BRM P60 2.1 V8
D MON BEL NED FRA GBR GER ITA USA MEX RSA 36 (45)[3][1] 2.
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill 1 Kesk. Kesk. 3 3 Kesk. 16 1 4 3
Yhdysvallat Richie Ginther 2 4 5 Kesk. 4 3 2 2 3 Kesk.
1964 P67,
P261
BRM P60 2.1 V8 D MON NED BEL FRA GBR GER AUT ITA USA MEX 42 (51)[3][1] 2.
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill 1 4 5 2 2 2 Kesk. Kesk. 1 11
Yhdysvallat Richie Ginther 2 11 4 5 8 7 2 4 4 8
1965 P261 BRM P60 2.1 V8 D RSA MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX 45 (61)[3][1] 2.
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill 3 1 5 5 2 4 2 2 1 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Jackie Stewart 6 3 2 2 5 2 Kesk. 1 Kesk. Kesk.
1966 P261,
P83
BRM P75 3.0 H16,
BRM P60 2.1 V8
D MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX 22[3][1] 4.
Yhdistynyt kuningaskunta Graham Hill 3 Kesk. Kesk. 3 2 4 Kesk. Kesk. Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Jackie Stewart 1 Kesk. Kesk. 4 5 Kesk. Kesk. Kesk.
1967 P261,
P83,
P115
BRM P75 3.0 H16,
BRM P60 2.1 V8
G RSA MON NED BEL FRA GBR GER CAN ITA USA MEX 17[3][1] 6.
Yhdistynyt kuningaskunta Jackie Stewart Kesk. Kesk. Kesk. 2 3 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Spence Kesk. 6 8 5 Kesk. Kesk. Kesk. 5 5 Kesk. 5
1968 P115,
P126,
P133,
P138
BRM P142 3.0 V12,
BRM P75 3.0 H16
G RSA ESP MON BEL NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 28[3][1] 5.
Meksiko Pedro Rodriguez Kesk. Kesk. Kesk. 2 3 NC Kesk. 6 Kesk. 3 Kesk. 4
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Spence Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Richard Attwood 2 Kesk. 7 7 Kesk. 14
Yhdysvallat Bobby Unser DNS Kesk.
1969 P133,
P138,
P139
BRM P142 3.0 V12 D RSA ESP MON NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX 7[3][1] 6.
Yhdistynyt kuningaskunta Jackie Oliver 7 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 6
Yhdistynyt kuningaskunta John Surtees Kesk. 5 Kesk. 9 Kesk. DNS NC Kesk. 3 Kesk.
Kanada Bill Brack NC
Kanada George Eaton Kesk. Kesk.
1970 P139,
P153
BRM P142 3.0 V12 D RSA ESP MON BEL NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA MEX 23[3][1] 7.
Meksiko Pedro Rodriguez 9 Kesk. 6 1 10 Kesk. Kesk. Kesk. 4 Kesk. 4 2 6
Yhdistynyt kuningaskunta Jackie Oliver Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 5 Kesk. NC 7 Kesk.
Kanada George Eaton Kesk. DNQ DNQ Kesk. 12 Kesk. 11 Kesk. 10 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Westbury DNQ
1971 P153,
P160
BRM P142 3.0 V12 F RSA ESP MON NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 36[3][1] 2.
Sveitsi Jo Siffert Kesk. Kesk. Kesk. 6 4 9 DSQ 1 9 9 2
Uusi-Seelanti Howden Ganley Kesk. 10 DNQ 7 10 8 Kesk. Kesk. 5 DNS 4
Meksiko Pedro Rodriguez Kesk. 4 9 2 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Vic Elford 11
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Gethin 10 1 14 9
Itävalta Helmut Marko 11 Kesk. 12 13
Kanada John Cannon 14
1972 P153,
P160B,
P160C,
P180
BRM P142 3.0 V12 F ARG RSA ESP MON BEL FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 14[3][1] 7.
Ruotsi Reine Wisell Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 12
Uusi-Seelanti Howden Ganley 9 NC Kesk. Kesk. 8 DNS 4 6 11 10 Kesk.
Itävalta Helmut Marko 10 14 8 10 Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Gethin Kesk. NC Kesk. Kesk. Kesk. DNS Kesk. 13 6 Kesk. Kesk.
Espanja Alex Soler-Roig Kesk. Kesk.
Ranska Jean-Pierre Beltoise Kesk. Kesk. 1 Kesk. 15 11 9 8 8 Kesk. Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Jackie Oliver Kesk.
Kanada Bill Brack Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Brian Redman Kesk.
1973 P160C,
P160D
BRM P142 3.0 V12 F ARG BRA RSA ESP BEL MON SWE FRA GBR NED GER AUT ITA CAN USA 12[3][1] 7.
Sveitsi Clay Regazzoni 7 6 Kesk. 9 10 Kesk. 9 12 7 8 Kesk. 6 Kesk. 8
Itävalta Niki Lauda Kesk. 8 Kesk. Kesk. 5 Kesk. 13 9 12 Kesk. Kesk. DNS Kesk. Kesk. Kesk.
Ranska Jean-Pierre Beltoise Kesk. Kesk. Kesk. 5 Kesk. Kesk. Kesk. 11 Kesk. 5 Kesk. 5 13 4 9
Yhdistynyt kuningaskunta Peter Gethin Kesk.
1974 P160E,
P201
BRM P142 3.0 V12 F ARG BRA RSA ESP BEL MON SWE NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA 10[3][1] 7.
Ranska Jean-Pierre Beltoise 5 10 2 Kesk. 5 Kesk. Kesk. Kesk. 10 12 Kesk. Kesk. Kesk. NC DNQ
Ranska François Migault Kesk. 16 15 Kesk. 16 Kesk. Kesk. 14 NC DNQ Kesk.
Ranska Henri Pescarolo 9 14 18 12 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 10 Kesk.
Uusi-Seelanti Chris Amon NC 9
1975 P201 BRM P200 3.0 V12 G ARG BRA RSA ESP MON BEL SWE NED FRA GBR GER AUT ITA USA 0[3][1] NC
Yhdistynyt kuningaskunta Mike Wilds Kesk. Kesk.
Yhdistynyt kuningaskunta Bob Evans 15 Kesk. DNQ 9 13 Kesk. 17 Kesk. Kesk.
1976 P201B BRM P200 3.0 V12 G BRA RSA USW ESP BEL MON SWE NED FRA GBR GER AUT ITA CAN USA JPN 0[3][1] NC
Yhdistynyt kuningaskunta Ian Ashley Kesk.
1977 P201B,
P207
BRM P200 3.0 V12,
BRM P202 3.0 V12
G ARG BRA RSA USW ESP MON BEL SWE FRA GBR GER AUT NED ITA USA CAN JPN 0[3][1] NC
Australia Larry Perkins Kesk. 15
Ruotsi Conny Andersson DNQ DNQ DNQ DNQ
Yhdistynyt kuningaskunta Guy Edwards DNPQ
Belgia Teddy Pilette DNQ DNQ DNQ

Asiakastallien tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Talli Runko Moottori Renkaat Kuljettajat 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12
1959 MON 500 NED FRA GBR GER POR ITA USA
British Racing Partnership[16] P25 BRM P25 2.5 L4 D Yhdistynyt kuningaskunta Stirling Moss DSQ 2
Länsi-Saksan lippu Hans Herrmann Kesk.
1962 NED MON BEL FRA GBR GER ITA USA RSA
Bruce Johnstone P48/57 BRM P56 1.5 V8 D Etelä-Afrikka Bruce Johnstone 9
1963 MON BEL NED FRA GBR GER ITA USA MEX RSA
Scuderia Centro Sud[17] P57 BRM P56 1.5 V8 D Italia Lorenzo Bandini 10 5 Kesk.
Ranska Maurice Trintignant 9
Meksiko Moisés Solana 11
1964 MON NED BEL FRA GBR GER AUT ITA USA MEX
Maurice Trintignant P57 BRM P56 1.5 V8 D Ranska Maurice Trintignant Kesk. 11 DNQ 5 Kesk.
Scuderia Centro Sud[17] P57 BRM P56 1.5 V8 D Italia Giancarlo Baghetti 10 8 12 Kesk. 7 8
Etelä-Afrikka Tony Maggs DNS DNS Kesk. 6 4
1965 RSA MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX
Scuderia Centro Sud[17] P57 BRM P56 1.5 V8 D Belgia Lucien Bianchi 12
Belgia Willy Mairesse DNS
Yhdysvallat Masten Gregory Kesk. 12 8 Kesk.
Italia Roberto Bussinello DNQ 13
Italia Giorgio Bassi Kesk.
1966 MON BEL FRA GBR NED GER ITA USA MEX
Team Chamaco Collect[18] P261 BRM P60 2.0 V8 D Yhdysvallat Bob Bondurant 4 Kesk. 9 Kesk. 7
Yhdistynyt kuningaskunta Vic Wilson DNS
Bernard White Racing[19] P261 BRM P60 2.0 V8 D Yhdistynyt kuningaskunta Innes Ireland Kesk. Kesk.
1967 RSA MON NED BEL FRA GBR GER CAN ITA USA MEX
Reg Parnell Racing[20] P261,
P83
BRM P56 2.0 V8,
BRM P75 3.0 H16
F Yhdistynyt kuningaskunta Piers Courage Kesk. DNS
Yhdistynyt kuningaskunta Chris Irwin Kesk. 5 7 9 Kesk. Kesk. Kesk. Kesk.
Bernard White Racing[19] P261 BRM P60 2.1 V8 G Yhdistynyt kuningaskunta David Hobbs 8 9
1968 RSA ESP MON BEL NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX
Reg Parnell Racing[20] P126 BRM P142 3.0 V12 G Yhdistynyt kuningaskunta Piers Courage Kesk. Kesk. Kesk. Kesk. 6 8 8 4 Kesk. Kesk. Kesk.
Bernard White Racing[19] P261 BRM P142 3.0 V12 G Australia Frank Gardner DNQ
1969 RSA ESP MON NED FRA GBR GER ITA CAN USA MEX
Reg Parnell Racing[20] P126 BRM P142 3.0 V12 G Meksiko Pedro Rodríguez Kesk. Kesk. Kesk.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintosijat [1]

Nro Kilpailu Kuljettaja
1 Hollannin GP 1958 Harry Schell
2 Hollannin GP 1958 Jean Behra
3 Hollannin GP 1959 Jo Bonnier
4 Britannian GP 1959 Stirling Moss
5 Hollannin GP 1960 Graham Hill
6 Yhdysvaltain GP 1961 Tony Brooks
7 Hollannin GP 1962 Graham Hill
8 Belgian GP 1962 Graham Hill
9 Ranskan GP 1962 Richie Ginther
10 Saksan GP 1962 Graham Hill
11 Italian GP 1962 Graham Hill
12 Italian GP 1962 Richie Ginther
13 Yhdysvaltain GP 1962 Graham Hill
14 Etelä-Afrikan GP 1962 Graham Hill
15 Monacon GP 1963 Graham Hill
16 Monacon GP 1963 Richie Ginther
17 Ranskan GP 1963 Graham Hill
18 Britannian GP 1963 Graham Hill
19 Saksan GP 1963 Richie Ginther
20 Italian GP 1963 Richie Ginther
21 Yhdysvaltain GP 1963 Graham Hill
22 Yhdysvaltain GP 1963 Richie Ginther
23 Meksikon GP 1963 Richie Ginther
24 Etelä-Afrikan GP 1963 Graham Hill
25 Monacon GP 1964 Graham Hill
26 Monacon GP 1964 Richie Ginther
27 Ranskan GP 1964 Graham Hill
28 Britannian GP 1964 Graham Hill
29 Saksan GP 1964 Graham Hill
30 Itävallan GP 1964 Richie Ginther
31 Yhdysvaltain GP 1964 Graham Hill
32 Etelä-Afrikan GP 1965 Graham Hill
33 Monacon GP 1965 Graham Hill
34 Monacon GP 1965 Jackie Stewart
35 Belgian GP 1965 Jackie Stewart
36 Ranskan GP 1965 Jackie Stewart
37 Britannian GP 1965 Graham Hill
38 Hollannin GP 1965 Jackie Stewart
39 Saksan GP 1965 Graham Hill
40 Italian GP 1965 Jackie Stewart
41 Italian GP 1965 Graham Hill
42 Yhdysvaltain GP 1965 Graham Hill
43 Monacon GP 1966 Jackie Stewart
44 Monacon GP 1966 Graham Hill
45 Britannian GP 1966 Graham Hill
46 Hollannin GP 1966 Graham Hill
47 Belgian GP 1967 Jackie Stewart
48 Ranskan GP 1967 Jackie Stewart
49 Monacon GP 1968 Richard Attwood
50 Belgian GP 1968 Pedro Rodríguez
51 Hollannin GP 1968 Pedro Rodríguez
52 Kanadan GP 1968 Pedro Rodríguez
53 Yhdysvaltain GP 1969 John Surtees
54 Belgian GP 1970 Pedro Rodríguez
55 Yhdysvaltain GP 1970 Pedro Rodríguez
56 Hollannin GP 1971 Pedro Rodríguez
57 Itävallan GP 1971 Jo Siffert
58 Italian GP 1971 Peter Gethin
59 Yhdysvaltain GP 1971 Jo Siffert
60 Monacon GP 1972 Jean-Pierre Beltoise
61 Etelä-Afrikan GP 1974 Jean-Pierre Beltoise

Paalupaikat [1]

Nro Kilpailu Kuljettaja
1 Hollannin GP 1959 Jo Bonnier
2 Belgian GP 1962 Graham Hill
3 Belgian GP 1963 Graham Hill
4 Yhdysvaltain GP 1963 Graham Hill
5 Itävallan GP 1964 Graham Hill
6 Monacon GP 1965 Graham Hill
7 Belgian GP 1965 Graham Hill
8 Hollannin GP 1965 Graham Hill
9 Yhdysvaltain GP 1965 Graham Hill
10 Itävallan GP 1971 Jo Siffert
11 Argentiinan GP 1973 Clay Regazzoni

Nopeimmat kierrokset [1]

Nro Kilpailu Kuljettaja
1 Ranskan GP 1959 Stirling Moss
2 Britannian GP 1959 Stirling Moss
3 Britannian GP 1960 Graham Hill
4 Britannian GP 1961 Tony Brooks
5 Ranskan GP 1962 Graham Hill
6 Saksan GP 1962 Graham Hill
7 Italian GP 1962 Graham Hill
8 Monacon GP 1964 Graham Hill
9 Monacon GP 1965 Graham Hill
10 Britannian GP 1965 Graham Hill
11 Yhdysvaltain GP 1965 Graham Hill
12 Monacon GP 1968 Richard Attwood
13 Ranskan GP 1968 Pedro Rodríguez
14 Itävallan GP 1971 Jo Siffert
15 Monacon GP 1972 Jean-Pierre Beltoise

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Valmistajien mestaruuspisteitä alettiin jakaa kaudesta 1958 alkaen.
  2. a b c BRM oli Maseratin asiakastallina.[15]
  3. Sisältää asiakastallien saavuttamia pisteitä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak BRM Teams. ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  2. a b c d Raymond Mays - Great Britain ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z BRM (Car Manufacturer) Teams. ChicaneF1.com. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  4. Hill and BRM triumph ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  5. 1950 Goodwood Trophy ChicaneF1.com. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  6. 1957 Caen GP ChicaneF1.com. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  7. First success for Bonnier and BRM ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  8. Hill triumphs at Zandvoort ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  9. Clark finally wins in '66 ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  10. Rodriguez wins for BRM in McLaren's shadow ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  11. Siffert upsets the odds as Stewart clinches second title ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  12. Gethin wins fastest ever GP ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  13. Beltoise brilliant in Monte Carlo downpour ESPN. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  14. 1974 SOUTH AFRICAN GRAND PRIX - RACE RESULT Results - Archive 1950-2016. Formula 1.com. Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  15. BRM (Team) Teams. ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  16. BRP (Team) Teams. ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  17. a b c Scuderia Centro Sud (Team) Teams. ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  18. Team Chamaco Collect (Team) Teams. ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  19. a b c Bernard White Racing (Team) Teams. ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  20. a b c Reg Parnell (Team) Teams. ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.