Siirry sisältöön

Anu Kuivalainen

Wikipediasta
Anu Kuivalainen
Anu Kuivalainen vuonna 2005.
Anu Kuivalainen vuonna 2005.
Henkilötiedot
Koko nimi Anu Johanna Kuivalainen[1]
Syntynyt1964 (ikä 60–61)[2]
Lahti, Suomi[2]
Ammatti ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Anu Johanna Kuivalainen[1] (s. 17. joulukuuta 1964 Lahti, Suomi)[2][3] on suomalainen dokumenttielokuvien tekijä.

Kuivalainen on opiskellut valokuvausta Lahden taideteollisessa opistossa ja valmistunut dokumenttielokuvaohjaajaksi Aalto-yliopistosta.[3]

Hän on voittanut elokuvillaan kahdesti Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun (Orpojen Joulu 1994 ja Musta kissa lumihangella 1999) sekä saanut erikois-Jussin elokuvasta Orpojen Joulu vuonna 1995. Hänen elokuviaan on esitetty ja palkittu runsaasti kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.[2][4][5]

Palkintoja ja tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kettu-palkinto 1994 elokuvasta Orpojen joulu.[2]
  • Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinto 1994 (Orpojen joulu).[2]
  • Tulevaisuuden-Jussi (Orpojen joulu), 1995.[4]
  • Tampereen elokuvajuhlien yli 30-minuuttisten sarjan pääpalkinto 1999 (Musta kissa lumihangella).[5]
  • Vuoden dokumenttielokuvapalkinto 2023 (tuottajana ja yhtenä ohjaajista elokuvasta Poikkeustila).[7]
  1. a b BonsaiFilms Oy Finder.fi. Viitattu 22.4.2019.
  2. a b c d e f Anu Kuivalainen Elonet. Viitattu 22.4.2019.
  3. a b 60-vuotias | Anu Kuivalainen teki dokumentin isättömyydestään, ja se toi hänelle ”kimpun sukulaisia lisää” Helsingin Sanomat. 16.12.2024. Viitattu 17.12.2024.
  4. a b Suomalainen elokuvapalkinto vuodesta 1944 Jussi-gaala. Arkistoitu 25.12.2021. Viitattu 29.1.2024.
  5. a b Elonet.fi: Musta kissa lumihangella. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Teoksen verkkoversio Viitattu 29.1.2024.
  6. KAVI: 10 kirjettä tulevaisuuteen. KAVI, 2024. Teoksen verkkoversio Viitattu 17.12.2024.
  7. Vuoden dokumenttielokuvateko 2023 Dokumenttikilta. Viitattu 29.1.2024.
  8. Mark Cousins ja Aho & Soldan -palkittu Anu Kuivalainen pitävät Masterclassit DocPointissa ‣ DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali docpointfestival.fi. 5.12.2023. Viitattu 29.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.