Verla

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Verlan tehdasmuseo
Teollisuusarkkitehtuuria 1800-luvun lopulta.
Teollisuusarkkitehtuuria 1800-luvun lopulta.
Tyyppi tehdasmuseo
Perustettu 1972
Sijainti Verlantie 295, Verla, Kouvola
Koordinaatit 61°03′44″N, 026°38′23″E
Vierailijoita vuodessa 14655 (v. 2010)
Johtaja Ville Majuri
Kotisivut Verla
Keskellä kuivaamo ja itse tehdasrakennus oikealla. Kun vanha puurakenteinen kuivaamo paloi, rakennettiin uusi paloturvallisesta tiilestä. Hirsinen hiomo- ja pahvitehdasrakennus uusittiin niin ikään tiiliseksi.
Tehtaan johtajan asunto, Patruunan pytinki.
Vasemmalla tehtaan mylly, taustalla vesivoimala. Edessä keskellä sulkuportit, itse tehdas jää sulkuporttien ja puiden taakse. Oikealla tehtaan paikallisjohtajan asuinrakennus Patruunan Pytinki. Pytingin torniosassa sijaitsi myös tehtaan konttori.

Verla on ruukkikylä entisen Jaalan kunnan alueella Kouvolassa Pohjois-Kymenlaaksossa, noin 30 kilometriä kaupungin keskustasta. Nykyisin Verlan tehdas toimii puunjalostusteollisuuden tehdasmuseona. Kohde hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Maailmanperintökohteeseen ja sen suojavyöhykkeeseen kuuluu tehdasalueen lisäksi muun muassa työntekijöiden asuntoja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verlan ensimmäinen puuhiomo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hugo Neuman perusti Verlankosken partaalle puuhiomon vuonna 1872. Hiomo oli pieni ja työllisti vain noin 10-12 henkeä. Ongelmana oli myös pahvin kuljettaminen, sillä tieyhteydet olivat kehnot etenkin rospuuttoaikaan. Pahvipaaleja kerrotaan yritetyn kuljettaa rautatien varteen jopa veneitse, mutta pääosin rahtauksesta huolehtivat lähikylien talonpojat. Neumanin hiomo paloi jo 1874, eikä omistajilla ollut varaa rakennuttaa sitä uudelleen.[1]

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas - Werla Träsliperi och Pappfabrik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen hiomo rakennettiin Verlaan 1882 ja sen yhteyteen nousi myös pahvitehdas. Yrittäjinä olivat itävaltalainen paperimestari Gottlieb Kreidl, saksalainen paperimestari Luis Hänel ja viipurilainen liikemies Wilhelm Dippell. Tehdasrakennukset olivat alun perin puuta, mutta kun hiomo tuhoutui tulipalossa 1892, päätettiin se muurata arvokkaasti ja huomattavasti paloturvallisemmin tiilestä. Tiilinen kuivaamo valmistui vuonna 1893, minkä jälkeen myös hiomo ja muu tehdas muurattiin tiilestä. Rakennukset suunnitteli viipurilainen arkkitehti Eduard Dippell, joka oli Wilhelm Dippellin veli.[2]

Fuusioituminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissakoski Oy osti Werlan Puuhiomo ja Pahvitehdas -yhtiön vuonna 1920 Kissakosken paperitehtaan tulipalosta saaduilla vakuutusrahoilla. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1922, Kymin Osakeyhtiö (nyk. UPM-Kymmene) osti Kissakoski Oy:n ja Verlan sen mukana. Yrityskaupan motiiveina olivat Verlan suuret metsäomistukset, puuhiokkeen hankinta sekä kilpailun vähentäminen Pohjois-Kymenlaaksossa.[3]

Uudet omistajat uusivat tehtaan koneistoa jonkin verran, mutta perustyömenetelmät säilyivät melko muuttumattomina.[4] 1960-luvulle tultaessa Verla lienee ollut Suomen vanhanaikaisin puunjalostustehdas, jota tituleerattiin jo tuolloin "museotehtaaksi".

Lakkauttaminen ja museoiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehdas lakkautettiin 1964, ja sen laitteet ja rakennukset jätettiin koskemattomiksi. Tehdas oli alkanut vanhentua teknisesti ja jäädä pieneksi kooltaan jo 1930-luvulla, ja vähitellen menekkivaikeudet, ajoittainen energiapula ja nousevat henkilöstökulut johtivat tehtaan lakkauttamispäätökseen. Päätös lakkauttamisesta tehtiin vuonna 1952, minkä jälkeen nuorimmat ja vähiten aikaa tehtaalla työskennelleet työntekijät irtisanottiin. Suurin osa työntekijöistä pyrittiin kuitenkin sijoittamaan töihin yhtiön muille tehtaille, ja monet myös jäivät miltei 12 vuotta kestäneen lakkauttamisprosessin edetessä eläkkeelle. Tehtaan toimintaa supistettiin vähitellen niin, että kolmesta vuorosta siirryttiin ensin kahteen ja lopulta yhteen vuoroon. Lakkauttamisen jälkeen Verlasta kulki vielä pitkään nk. työläisbussi Kuusankosken tehtaille aamuin ja illoin. Joitakin vanhimmista työntekijöistä palkattiin pitämään huolta tehdasalueesta.[5]

Verlan tehdas avattiin museona vuonna 1972. Museon "isänä" pidetään Veikko Talvea, joka tallensi Verlan tehtaan toimintaa valokuvaamalla ja haastattelemalla tehtaan työntekijöitä. Vuoden 1966 lopulla hän ehdotti Kymiyhtiön johdolle tehtaan kunnostamista tehdasmuseoksi. Hanketta auttoi Kymiyhtiön henkilökunnan lomakylän perustaminen Verlaan vuonna 1967. Lopullinen päätös museoimisesta syntyi Kymiyhtiön hallituksen ja Kymin englantilaisen tytäryhtiön Star Paper Limitedin johtokuntien vieraillessa Verlassa 1969. Museon avaaminen vuonna 1972 osui yhteen Kymiyhtiön 100-vuotisjuhlien kanssa. Samaan aikaan myös Verlan ensimmäisen puuhiomon perustamisesta oli kulunut 100 vuotta. Vuonna 1991 Kymmene Oy eli nykyinen UPM-Kymmene Oyj teki aloitteen museoalueen virallisesta suojelusta, mikä oli merkittävä askel eteenpäin kohti Verlan hyväksymistä UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. [6] Tehdasmuseon toisena isänä voitaneenkin pitää museon tuolloista intendenttiä Eero Niinikoskea.

Verlan tehdasmuseo on avoinna matkailijoille toukokuun alusta syyskuun puoliväliin. Maailmanperintökohteeseen kuuluu kuitenkin myös laajempi alue, jolla voi luonnollisesti vierailla ympäri vuoden. Verlankoskessa toimii edelleen 1950-luvulla rakennettu sähkölaitos sekä uudempi vesivoimala 1990-luvulta, jotka kuuluvat nykyisin KSS Energialle. Valkealan puoleisella rannalla toimii myös Vähä-Selänpään kylän mylly. Alueella sijaitsee myös vuonna 1919 valmistunut seuratalo, joka remontoitiin vuosien 2009–2011 aikana paikallisten yhdistysten käyttöön.[7]

Pahvin valmistus Verlassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verlan pahvi valmistettiin selluloosan sijaan mekaanisesti tehdystä puuhiokkeesta. Hiokemassan ja sen seurauksen pahvin vaalean värin varmistamiseksi puupölkyistä kuorittiin huolella kuori ja tumma pinta kerros pois eikä massan valkaisuun käytetty kemikaaleja. Mekaanisesti tehdyn puuhiokkeen valmistustaineet olivat puu ja vesi. Verlaan oli tilattu kaksi Karhulan konepajan valmistamaa kylmähiomakonetta vuonna 1903. Verlan puuhioke meni oman tehtaan pahvin raaka-aineeksi, mutta sitä myytiin myös muualle paperinvalmistuksen raaka-aineeksi. Hiomakoneessa mäntä painoi puita hiomakiveä vasten ja joukkoon laskettiin kylmää vettä, jolloin vesi ja hiomapöly sekoittuivat hiokemassaksi. Hioke kuljetettiin konesaliin, jossa se koottiin pahviksi silinterikokoojakoneella.

Pahvin kuivatusta varten oli erillinen kuivaamo, jossa oli kaksi osastoa, joita lämmitettiin vuorotellen. Lämmitettävän kuivaamon lisäksi käytettiin niin kutsuttua kesäkuivaamoa, joka oli harvaan avosuomuun laudoitettu rakennus, jossa arkit pääsivät kuivumaan ilman lämmittämistä. Kuivaamon lämmittämiseen käytettiin puuta ja kuorimajätettä. Palamiskaasut ohjattiin eltarista eli lämmittämöstä putkia pitkin kuivaamon alakertaan, jolloin putket kuumensivat osaston noin 70-asteiseksi, kunnes siellä riippuvat arkit olivat kuivia.

Kuivat pahviarkit kiilloitettiin. Työhön käytettiin ensin vain painetta eli kylmiä valsseja. Pian tehtaalle hankittiin kuitenkin höyryllä kuumennettavat kiillotuskalanterit. Mitään kemikaaleja kiillottamisessa ei tarvittu. Kiilloittamisen jälkeen arkit lajiteltiin. Eri vahvuiset arkit menivät työvaiheiden aikana sekaisin ja siksi ne oli punnittava ja lajiteltava yksitellen painon mukaan ennen pakkaamista.

Verlan päätuotetta kutsuttiin ”käsipahviksi”, koska useissa työvaiheissa siihen koskettiin käsin.

Kuvia koneista ja työvaiheista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ilmonen, T.M.A.: Anteckningar angående A/B Werla Träsliperi och Pappfabrik, 1882-1932. Julkaisematon käsikirjoitus, Kymin keskusarkisto. 1933.
  2. Talvi, Veikko: Verlan tehdas ja tehdasyhdyskunta. –Kotiseutu 4-5/1972, s. 175-187.
  3. Ahvenainen, Jorma: Paperitehtaista suuryhtiöksi. Kymin Osakeyhtiö vuosina 1918-1939. Kuusankoski 1972, s. 104-108.
  4. Ahvenisto, Inkeri: Milloin Verlasta tuli vanhanaikainen? Varhaista pahvinvalmistustekniikkaa Verlan puuhiomolla ja pahvitehtaalla. Tekniikan Waiheita 4/2002, s. 5-14.
  5. Ahvenisto, Inkeri: Tehdas yhdistää ja erottaa Verlassa 1880-luvulta 1960-luvulle. SKS Bibliotheca Historica 118. Helsinki 2008, s. 472-486.
  6. Niinikoski, Eero: Verla - ainutlaatuinen teollisuusmuistomerkki. UPM-Kymmene Oyj. Jyväskylä 2001, 87-90.
  7. VERLAN SEURATALON KUNNOSTUSHANKE 1.1.2009 – 28.02.2012 Verla.fi. Viitattu 2.10.2010.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sutela, Inkeri (toim.): Toimintaa ja elinkeinoja Verlan seudulla : Verlan seudun kyläkirja. Verlan seudun kyläyhdistys, 2015. ISBN 978-952-93-5640-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]