Mikko Roiha

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mikko Aleksi Roiha (s. 7. joulukuuta 1971 Vantaa) on suomalainen teatteriohjaaja.[1]

Roiha opiskeli Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella 1993–1994. Hän valmistui taiteen kandidaatiksi vuonna 1997 Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta pääaineenaan ohjaaminen ja käsikirjoittaminen.[1]

Vuosina 1998–1999 Roiha työskenteli ohjaajana Kajaanin kaupunginteatterissa ja vuosina 2001–2003 Seinäjoen kaupunginteatterin johtajana.[1] Hän on ohjannut näytelmiä myös Kouvolan Teatterille, Joensuun, Vaasan, Oulun ja Kuopion kaupunginteattereille sekä Rakastajat-teatterille, Koko-teatterille, Lilla Teaternille, Tampereen Työväen Teatterille ja Tanssiteatteri Minimille.[2]

Roiha tunnetaan erityisesti klassisten näytelmien moderneista ohjauksista, joista hän sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon vuonna 2008. Hän on sovittanut uudelleen muun muassa Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmiä.[3] Roiha on sovittanut näytelmiksi myös muun muassa Pirkko Saision omaelämäkerrallisia teoksia.

Roiha asuu Berliinissä.[1] Hän on avoimesti homoseksuaali.[4] Vuosina 1992–1993 Roiha näytteli baarimikko Håkania satiirisarjassa Hyvät herrat.

Teatteriohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailman laidalla (1998), Vapaa teatteri
  • Niskavuoren Heta (1999), Kajaanin kaupunginteatteri
  • Niskavuoren naiset (1999), Rakastajat-teatteri (Pori)
  • Valokuvavarkaat (1999), Seinäjoen kaupunginteatteri
  • Tohvelisankarin rouva (2001), Kouvolan Teatteri
  • Anna Liisa, Joensuun kaupunginteatteri (2000) ja Vaasan kaupunginteatteri (2003, myös lavastus)
  • Niskavuoren nuori emäntä (2001), Seinäjoen kaupunginteatteri
  • Pesärikko (2003), Seinäjoen kaupunginteatteri
  • Elämä ja kuolema (2004), Oulun kaupunginteatteri
  • Kovan onnen lapsia (2004), Kuopion kaupunginteatteri (myös lavastus)
  • Kipinähai (2004), Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitos (myös lavastus)
  • Kolme sisarta (2004), Lilla Teatern
  • Pienin yhteinen jaettava (2006), Teatteri Turmio/Tampereen Työväen Teatteri/Oulun kaupunginteatteri
  • Seitsemän veljestä (2008), Tampereen Työväen Teatteri
  • Sulaketta lainaamassa (2008), Tanssiteatteri Minimi (myös käsikirjoitus ja lavastus)
  • Juha (2010), Tanssiteatteri Minimi/Korjaamo Teatteri/Seinäjoen ja Turun kaupunginteatterit (myös käsikirjoitus ja lavastus)
  • Vincent River (2010), Vapaa Teatteri/Korjaamo Teatteri/Tampereen Työväen Teatteri/Turun ja Lahden kaupunginteatterit (myös lavastus)
  • Villisorsa, Tampereen Työväen Teatteri/Lahden kaupunginteatteri (myös dramatisointi ja lavastus)
  • Kenttä, Vapaa Teatteri/Korjaamo Teatteri/Kajaanin ja Vaasan kaupunginteatterit
  • Vastarinta, Vapaa Teatteri/Teatteri Jurkka/Jonsuun kaupunginteatteri
  • Sylvi, Vapaa Teatteri/Klockriketeatern/Turun ruotsalainen teatteri/Wasa Teater/Kokkolan ja Savonlinnan teatterit/Riksteatern (myös sovitus ja lavastus)

Lähde[1]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kuka kukin on 2015, s. 762–763. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
  2. Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2009, s. 885. Roiha, Mikko. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21965-1.
  3. Näyttämötaiteen valtionpalkinto Mikko Roihalle ja pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto Juha Jokelalle 9.8.2008. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 12.9.2015.
  4. Kursi, Olli-Pekka: Näin vuonna 1990 Ylen ohjelmassa: "Mistä homon tunnistaa?", "Olitko koulusi ainoa hintti?" Yle.fi/Kioski. 26.6.2015. Viitattu 12.9.2015.
  5. Karila, Juhani: Mikko Roihasta ja Atro Kahiluodosta taiteilijaprofessorit HS.fi. 26.6.2014. Viitattu 12.9.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]