Siirry sisältöön

Kauppakeskus Zeppelin

Wikipediasta
Kauppakeskus Zeppelin
Kauppakeskus Zeppelin joulukuussa 2025.
Kauppakeskus Zeppelin joulukuussa 2025.
Sijainti Kempele
Avattu 8. huhtikuuta 1992
Arkkitehti Martti Väisänen Oy
Omistaja Sponda Oyj
Liikkeiden määrä 100
Kävijämäärä 2,6 milj. (2020)[1]
Vuosimyynti 88,6 milj. € (2020)[1]
Pysäköintipaikkoja 1 500[1]
Kotisivu

Kauppakeskus Zeppelin on Kempelessä sijaitseva kauppakeskus. Kauppakeskus sijaitsee Kempeleen Ylikylässä valtatie 4:n välittömässä läheisyydessä noin 12 kilometrin päässä Oulun keskustasta etelään. Kempeleen keskustasta on matkaa noin kaksi kilometriä. Kauppakeskuksen alueella on noin 1 500 ilmaista parkkipaikkaa[1].

Kauppakeskus Zeppelinin liikkeitä keskusaukiolla vuonna 2011. Kuvassa näkyvä kahvilaketju Arnolds on toiminut kauppakeskuksen avauksesta saakka.
Pyhän Matteuksen kappeli vuonna 2011.
Kauppakeskuksen itäistä kauppakäytävää.

Kauppakeskuksen suunnittelu alkoi vuonna 1986 Antero Immosen ja Kempeleen tuolloisen kunnanjohtajan Veikko Oikarisen ideoimana. Suunnittelun taustalla oli myös liikenneministeriön aiemmin tekemä päätös valtatie 4:n uudesta tielinjauksesta Kempeleen kohdalla, joka valmistui vuonna 1990. Tällöin haettiin ideakilpailun avulla kuntaan liikenteen ja ostovoiman pysäyttäjää. Päätös kauppakeskuksen rakentamisesta tehtiin maaliskuussa 1987.[2][3][4] Kauppakeskusalueen rakentaminen aiheutti myös muutoksia Kempeleen yhdelle tärkeimmälle tieyhteydelle, Ketolanperäntielle, jonka tielinjaus Koskelan ja Ylikylän välillä muuttui.[5]

Kauppakeskusalueen rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 1990. Rakennuttajana toimi Rakennuttajana toimi Pohjois-Suomen Sijoituskiinteistöt Oy ja pääurakoitsijana Pohjolan Rakentajat Oy. Arkkitehtuuri on Arkkitehtitoimisto Martti Väisänen Oy:n käsialaa. Harjannostajaiset pidettiin syyskuussa 1991. Kauppakeskuksen avajaiset pidettiin 8. huhtikuuta 1992. Avajaisten kutsuvieraina olivat muun muassa piispa Olavi Rimpiläinen ja metropoliitta Leo. Edellä mainitut vihkivät käyttöön myös Pyhän Matteuksen kappelin. Kappelirakennus toimi kauppakeskuksessa vuoteen 2017 asti.[6] Kauppakeskuksen nimi valittiin yleisökilpailun avulla. Kauppakeskus Zeppelin oli valmistuessaan toinen kauppakeskus Pohjois-Suomessa; Rovaniemellä sijaitseva Sampokeskus oli avattu 1990. Alkuvuosien huipputapahtumat keräsivät valtavia ihmismääriä. Esimerkiksi vuonna 1993 kauppakeskuksessa nähtiin väentungos, kun siihen aikaan Suomen televisiossa suosiossa olleen Kauniit ja rohkeat -televisiosarjan näyttelijät vierailivat kauppakeskuksessa.[2][3][4]

Kauppakeskus Zeppelinin avauksesta saakka toimineita ketjuja ovat muun muassa kahvilaketju Arnolds, Kotipizza ja vaateketjuliike KappAhl, joka oli avautuessaan Pohjois-Suomen alueen ensimmäinen liike[4]. Aikaisemmin Zeppelinissä toimineita ketjuja ovat olleet muun muassa Halpa-Halli[7], Tiimari, Tavaratalo Tapuli (myöhemmin SuperSpar ja EuroSpar[8]) ja R-kioski. Vuonna 2005 avattiin kauppakeskukseen kauppaketju Prisman myymälä, jonka liiketilaa on laajennettu useaan otteeseen vuosien aikana.[9][10]

Kauppakeskuksen eteläaukiolla sijaitsi aikoinaan myös suosittu Merirosvolaiva.[4] Merirosvolaivan sisällä oli merirosvoteemainen karkkikauppa ja jäätelökioski. Merirosvolaiva poistui kauppakeskuksesta 2000-luvun alkupuoliskolla. Entinen laivarakennus löytyy nykyään Oulun Hietasaaressa sijaitsevasta Vauhtipuistosta. Kyseinen laiva on myöhemmin muun muassa päätynyt oululaisen Hebosagil-yhtyeen albumin kansikuvaan.[11] Kohdassa missä Merirosvolaiva sijaitsi kauppakeskuksessa on nykyään Prisman liiketilat.

Liikkeet ja palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[12]

  1. a b c d Kauppakeskukset (pdf) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry. 2021. Viitattu 22.7.2021.
  2. a b Info (sivusta kohta "Zeppelin historia lyhyesti") Kauppakeskus Zeppelin. Viitattu 26.8.2022.
  3. a b Zeppelin toiminut 12 vuotta Kaleva. 30.3.2004. Viitattu 26.8.2022.
  4. a b c d Kauppa­kes­kus Zep­pe­lin täyttää 30 vuotta: synt­tä­reil­lä on luvassa ysä­ri­pop­pia, sa­tu­hah­mo­ja ja hui­kei­ta tar­jouk­sia – Katso nos­tal­gi­sia kuvia vuosien var­rel­ta! Kaleva. 1.5.2022. Viitattu 26.8.2022.
  5. 3422 05 Madekoski (pdf) (Vuonna 1989 julkaistussa Maanmittaushallituksen kartassa näkyy vielä Ketolanperäntien vanha linjaus, mutta karttaan on myös merkitty uusi Ketolanperäntien linjaus, joka avattiin vuonna 1990 (uuden tien linjausmerkintätieto löytyy kartan Yhteydet-tietosarakkeesta). Lisäksi kartassa näkyy tienumeromerkintä "18367" Haapamaan kohdalla.) Maanmittaushallitus. 1989. Viitattu 25.8.2025.
  6. Pahkasalo, Sauli: Pyhän Matteuksen kappeli häviää kaup­pa­kes­kuk­sesta Rantalakeus. 27.1.2017. Arkistoitu 11.9.2017. Viitattu 26.8.2022.
  7. Peltonen, Heidi: Li­min­gan­tul­lin ja Kem­pe­leen Hal­pa-Hal­lien toiminta loppuu tam­mi­kuus­sa – Oulun seu­dul­le jää neljä myy­mä­lää Kaleva. 14.9.2018. Viitattu 26.8.2022.
  8. Kauppakeskus Zeppelin (pdf) Projektiuutiset 2/2012. Viitattu 26.8.2022.
  9. Taulavuori, Riitta: Zep­pe­lin pyö­räyt­ti liik­keet uusiksi Kaleva. 4.11.2005. Viitattu 26.8.2022.
  10. Pahkasalo, Sauli: Arina ei ra­ken­na­kaan Za­tel­liit­tiin uutta Prismaa – ­Zep­pe­li­nis­sä olevat ny­kyi­set tilat re­mon­toi­daan, ne­liö­mää­rä säilyy suurin piir­tein samana (Maksullinen sisältö) Kaleva. 8.6.2022. Viitattu 26.8.2022.
  11. Hätinen, Jukka: Ostoskeskuksessa ollut merirosvolaiva löytyi vuosien jälkeen hylättynä metsästä – päätyi oululaisen rockyhtyeen levyn kanteen Rumba.fi. 1.12.2021. Viitattu 26.8.2022.
  12. Liikkeet Kauppakeskus Zeppelin. Viitattu 26.8.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]