Juurussuo
Juurussuo on Kempeleessä sijaitseva haja-asutteinen kylä.[1] Maantieteellisesti Juurussuo kuuluu suurimmalta osin Kempeleen kuntaan, mutta kyläalueen on katsottu ulottuvan osittain myös Tyrnävän puolelle.[2] Se sijaitsee Kempeleen keskustasta itään, reitistä riippuen noin 15–20 kilometrin ajomatkan päässä. Kylä rajoittuu pohjoisessa Oulun Juurusojan ja Madekosken kaupunginosiin, lännessä Kokko- ja Linnakankaaseen ja idässä Tyrnävän kuntaan sekä Oulun Hangaskankaaseen ja Pikkaralaan.
Juurussuon rakennuskanta on 1950-luvulla rakennettuja rintamamiestaloja sekä niiden lomaan rakennettuja uudenlaisia omakotitaloja.[3] Alueen asutus on keskittynyt lähinnä kylän päätien Juurussuontien ja Mourungintien varrelle.[3] Pääosin Juurussuo on asumatonta metsä- ja suomaata.[3] Juurussuon asutustila-alueen eteläpuolella sijaitsee Kempeleen kunnan ainoa järvi, Mourunkijärvi.[4]
Juurussuolla toimii kylätoimikunta.[5]. Vuonna 1990 käyttöön vihitty kylätalo on rakennettu kunnan kustantamana ja kyläläisten talkootyönä.[6][7] Kylätalon pihalla sijaitseva Raivaajapatsas on Matti Lahtisen suunnittelema.[7] Kylätalon pihalla on vuonna 2012 talkootyönä valmistunut laavu sekä sorapintainen pallokenttä ja talvisin luistelukenttä.[6]
Mourungintien varressa on Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajien ry:n rakentama vuonna 1975 valmistunut nurmipintainen vinttikoirarata.[8]. Nykyvuosina rata ei ole enää ollut käytössä ja se oli aikoinaan Suomen pohjoisin vinttikoirarata.[9] Juurussuolla on aikoinaan toiminut Oulun Osuuskaupan kyläkauppa.[10]
Kylään on tieyhteydet valtatieltä 22 Pikkaralasta ja Madekoskelta, Ketolanperäntieltä Murrosta, Metsärinteeltä Mourunkijärven kautta ja Linnakankaalta. Aikaisemmin Kokkokankaalta, nykyisin Linnakankaalta lähtevä Tahkoseläntie on yksi merkittävimpiä tieyhteyksiä kyläläisille[11]. Nykyisin kyseinen tie on luokiteltu yksityistieksi, jota valtio ei ylläpidä.[11] Kyseisellä tiellä arvion mukaan kulkee noin 350 autoa vuorokaudessa.[11]
Juurussuon kylän postinumero on 90310 Oulu.[12]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juurussuo kuului aiemmin suurimmalta osin vuoden 1964 loppuun asti silloiseen Oulujoen kuntaan.[13] Kyläalue ulottui myös tuolloin Kempeleen ja Tyrnävän kuntien puolelle. Esimerkiksi Juurussuolla vuosina 1952–1970 toiminut Metsäalueen kansakoulu sijaitsi Kempeleen puolella.[10][14] Vuonna 1965 Oulujoen kunnan lakkautumisen yhteydessä suurin osa Juurussuosta liitettiin Kempeleeseen.[13] Kylän asukkaat olivat kylläkin tehneet jo vuonna 1953 aloitteen alueensa liittämisestä Kempeleeseen, mutta hanke sai odottaa pitkään toteutumistaan.[13]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hiltunen, Mauno: Kempeleen historia. Oulu: Kempeleen kunta ja seurakunta, 1982. ISBN 951-99398-1-4
- Hiltunen, Mauno: Hiltunen: Kempeleen koululaitoksen historia 1882–1982. Oulu: Kempeleen kunta, 1983. ISBN 951-99483-4-1
- Paakki, Timo: Lakeuden äärellä, kaupungin naapurina. Kempele: Kempeleen kunta, 2008. ISBN 978-952-67120-0-0 Julkaisun verkkoversio.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Juurussuo Kansalaisen Karttapaikka. Viitattu 22.10.2020.
- ↑ Juurussuo - kylä kahdessa kunnassa. Rantalakeus, 4.7.1984.
- 1 2 3 Paakki 2008, s. 109
- ↑ Kulttuurikohteet Kempeleen kunta. Viitattu 28.8.2025.
- ↑ Kylätoimikunta 2025 Juurussuon kylä. Viitattu 28.8.2025.
- 1 2 Kylätalo Juurussuon kylä. Viitattu 28.8.2025.
- 1 2 Metsää ja mäkiä Juurussuolla (pdf) Kempeleen kunta. Viitattu 28.8.2025.
- ↑ Vinttikoiraradat Suomessa maxwin.fi. Viitattu 28.8.2025.
- ↑ Toiminta Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat ry. Viitattu 28.8.2025.
- 1 2 Pesämaa, Erkki: Virallisen postinkannon alkaminen Pikkarala-Juurussuon alueella Pikkaralan kylän kotisivut. 27.12.2013. Viitattu 28.8.2025.
- 1 2 3 Kujanpää, Santeri: Juurussuolaisia hiertää Tahkoseläntien kunto – se on nyt yksityistie, mutta kyläläisten mielestä tienpito kuuluisi valtiolle, sillä päivittäin tiellä huristaa 350 autoa (maksullinen sisältö) Rantalakeus. 10.6.2022. Viitattu 28.8.2025.
- ↑ Postin Postinumerohaku (hakusanalla "Juurussuontie") Posti.fi. Viitattu 28.8.2025.
- 1 2 3 Hiltunen 1982, s. 34
- ↑ Hiltunen 1983, s. 114–115.
