Kempeleen tiilitehdas

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kempeleen tiilitehdas
Yritysmuoto osakeyhtiö[1]
Perustettu 1898
Lakkautettu 1952
Puheenjohtaja Ossian Riisla (1944–?)[2]
Kotipaikka Kempele
Toiminta-alue Pohjois-Pohjanmaa ja Ruotsi
Tuotteet tiilien valmistus

Kempeleen tiilitehdas oli Pohjois-Pohjanmaalla Kempeleen kunnassa vuosina 1898–1952 toiminut tiilitehdas. Yritys oli ennen 1960-lukua ainoa Kempeleessä teollista toimintaa harjoittanut yritys. Yrityksen tilat sijaitsivat Ollakan teollisuusalueella.[3]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiiliä valmistettiin Kempeleessä jo 1600-luvun alussa. Oulun koulua vuosina 1628–1629 uudistaessa tiilet poltettiin Kempeleessä. Mahdollisesti polttaminen tapahtui jossakin Vihiluodon vaiheilla, missä oli sopivaa raaka-ainetta. Tiilet kuljettiin Ouluun vesitse. Tiiliä valmistettiin sivutoimisesti kulloisenkin kysynnän mukaan. 1700- ja 1800-luvulla tiiliä valmistettiin myös Oulussa.

Tirehtööri K. A. Jurva poltti tiiliä Vihiluodossa vuosina 1883–1885. Kunta vuokrasi Jurvalle yhteisen Vihiluodon haminamaan, jota hän sai käyttää vapaasti liiketoimensa harjoittamiseen ja ottaa maasta santaa tiilien raaka-aineeksi. Tiilien valmistus ja polttaminen tapahtui kesäkuussa. Ruukilla oli töissä miehiä ja naisia etupäässä Kempeleestä ja naapurikunnasta Oulunsalosta. Parina ensimmäisenä vuonna poltettiin 110 000 tiiltä, mutta kolmantena vuonna jo 220 000 tiiltä, joiden arvo oli 6 660 markkaa.

Yrityksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kempeleen tiilitehtaan työntekijöitä vuonna 1918.

Teolliseksi tiilien tuotanto Kempeleessä muuttui vuonna 1898, kun oululaiset liikemiehet John Antell, Bergbomit, Antti Ensio sekä Gustav ja Hjalmar Hägg perustivat tiiliruukin. Alun perin oli tarkoitus valmistaa 2 miljoonaa tiiltä vuodessa. Työt oli määrä aloittaa kesällä 1898, mutta helmikuussa aloitettiin saven lapioiminen 30 miehen, ja ajaminen 30 hevosen voimalla. Tehtaan toiminta oli hyvin kausiluonteista keskittyen muutamille kuukausille vuodessa. Talvella pidettiin tarpeen mukaan töissä ainoastaan muutamia miehiä ja hevosia. Kesää kohti toiminta kiihtyi, kun tiilejä alettiin valmistaa ja polttaa sekä varastoida ja lastata junavaunuihin. Tehtaan virkein toiminta-aika sijoittui touko-kesäkuulle. Keskimäärin tehdas työllisti 20–25 henkeä vuodessa, mutta parhaimpina aikoina työntekijöitä oli 50–60 henkeä. Vaikka kesäaikaan maatalouden piirissä suoritettu työ oli kiihkeimmillään, tarvittiin tehtaallakin työvoimaa. Talviaikoina tehtaan tuotanto oli melkein tyystin pysähdyksissä.

Tiiliuunien polttaminen vaati kokemusta ja ammattitaitoa. Polttaminen kesti suunnilleen alun toista viikkoa. Polttoaineena käytettiin puuta, mikä tiilien värin kannalta ei ollut niin edullista kuin turve, jota yleisesti käytettiin Etelä-Suomen tiilitehtailla. Tiilien valmistuksen työvaiheet olivat raskaita. Keväällä 1917 tehtaalla tapahtui ensimmäinen lakko, jossa työntekijät taistelivat palkankorostusten johdosta. Kesäkuussa päättynyt, lähes kaksi viikkoa kestänyt lakko päättyi työntekijöiden voittoon. Pienempiä lakkoja järjestettiin myöhemmin, vielä 1940-luvullakin.

Vuonna 1939 Oulun piirin työläistarkastaja kävi tutustumassa työläisten työoloihin, ja huomasi lain vastaisesti pidetyn alle 18-vuotiaita ylitöissä ja sunnuntaityössä ilman korvauksia. Työnantaja ei kuitenkaan katsonut olevansa vastuussa tapahtuneesta, sillä kyseistä käytäntöä oli sovellettu vuodesta 1916 lähtien. Toisaalta alaikäiset työntekijät eivät panneet työlain rikkomista pahakseen, vaan kertoivat olleensa työssä vapaaehtoisesti. Suoritetuissa kuulusteluissa kävi ilmi, etteivät alaikäiset tavallaan olleet uskaltaneet kieltäytyä yli- ja sunnuntaityöstä työpaikan menettämisen takia. 1930-luvun työttömyysaikoina tiilitehtaalla oli runsaasti työntekijöitä.

Tulipalot vaivasivat tehtaan toimintaa ajoittain. Ensimmäinen vakavampi onnettomuus tapahtui tehtaan toiminnan alkuvaiheessa vuonna 1900 kahden suuren tiiliuunin tuhoutuessa. Vuonna 1937 tuhoutui tulipalossa konehuone ja muita rakennuksia.

Tehtaan toiminta päättyi vuonna 1952, mutta sitä ennen tuotantoa oli supistettu voimakkaasti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiltunen, Mauno: Kempeleen historia, s. 116–118. Oulu: Kempeleen kunta ja seurakunta, 1982. ISBN 951-99398-1-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kempeleen tiilitehdas Oy – ELKA (DOC) Elka. Viitattu 7.4.2013.
  2. Mikko Uola: Vuorineuvos Yrjö Ossian Riisla (1889–1957). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 7.4.2013
  3. Ympäristölupapäätös Dnro PPO-2006-Y-427-111 (pdf) (s. 2) 18.1.2008. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Viitattu 8.1.2016.