Kolmas ristiretki Suomeen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ristiretket
Ristiretket Pyhälle Maalle
Ensimmäinen ristiretki (1095–1099)
Toinen ristiretki (1147–1149)
Kolmas ristiretki (1187–1192)
Neljäs ristiretki (1202–1204)
Viides ristiretki (1217–1221)
Kuudes ristiretki (1228–1229)
Seitsemäs ristiretki (1248–1254)
Kahdeksas ristiretki (1270)
Yhdeksäs ristiretki (1271)
Pohjoiset ristiretket
Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
Ristiretket Suomeen
Muut ristiretket
Albigenssiristiretki (1209–1229)
Lasten ristiretki (1212)

Kolmas ristiretki Suomeen tehtiin vuonna 1293 Karjalaan. Sotaretkestä kertovan Eerikinkronikan mukaan upplantilaiset valtasivat retken alussa karjalaisten neljätoista kihlakuntaa ja valloittivat Käkisalmen pakanoilta sekä perustivat Viipurin linnan. Heidän myös kerrottiin vapauttaneen monia vankeja. Kronikan kuvauksen mukaan upplantilaiset kuitenkin menettivät Käkisalmen saman retken aikana venäläisille.[1]

Eerikinkronikka kertoo sotaretken syyksi pakanoiden tunkeutumisen kristittyjen alueelle. Birger Maununpojan 4.3.1295 antama lupakirje Lyypekille ja muille Itämeren kauppaa käyville kaupungeille mainitsee karjalaisten käännyttämisen motiiviksi karjalaisten kauan harjoittaman rosvouksen ja ryöstelyn sekä ruotsalaisten ja muiden itämeren kävijöiden vangiksi ottamisen ja kiduttamisen[2]. Historiallisissa lähteissä mainitaan karjalaisten tehneet sotaretken Ruotsiin vuonna 1257[3] ja lisäksi Karjalaiset ja hämäläiset olivat myös hyökkäilleet jatkuvasti toistensa alueille. Hämäläisiä oli käännytetty kristinuskoon väkivaltaisesti toisen ristiretken aikana karjalaisten säilyttäen yhä suomalaisen muinaisuskon. Karjalan kautta kulki tärkeä hansakauppiaiden kauppaväylä Novgorodin ja lännen välillä. Saksalaiset hansakauppiaat halusivat turvatakuut idän kauppareitille, sillä Karjalassa oli turvatonta, mutta kumpikaan hallitsija ei taannut turvallista kulkua.

Torkkeli Knuutinpojan patsas Viipurissa.

Ruotsalaiset halusivat valloittaa Karjalan, ja päästä verottamaan kaupankäyntiä. Perinteisen - Eerikin kronikkaan ja Novgorodin kronikkaan perustuvan näkemyksen mukaan - vuonna 1293 kuninkaan sotavoimien komentaja, marski Tyrgils Knuutinpoika, varusti suuren laivaston ja sotajoukon, joka purjehti Karjalaan asti. Birger Maununpoika mainitsee sotaretkelle osallistuneen sotajoukon olleen suuri ja retken kallis[2].

Kysymys retken johtajasta on nykyään yleisimmän näkemyksen mukaan avoin. Koska Tyrgils Knuutinpoika todistettavasti oleskeli touko- ja heinäkuussa 1293 Ruotsissa, ei hän ainakaan pitkään saattanut oleskella itäisillä alueilla[4]. Lisäksi arkeologisissa tutkimuksissa on paljastunut, että linnan rakenteita edeltää aikaisempi, palanut kerrostuma. Ruotsalaiset olisivat siis valloittaneet olemassa olevan keskuksen, eivätkä niinkään perustaneet uutta. Varhaisin asutus on ajoitettu jo 1000-luvulle.

Viipurin linna

Karjalan ristiretken jälkeen kahakat Ruotsin, suomalaisten ja Novgorodin välillä jatkuivat. Novgorod hyökkäsi Hämeeseen vuonna 1311 polttaen Vanain kaupungin ja tämä jälkeen Turkuun vuonna 1318 ja polttaen myös sen maan tasalle. Jatkuvat hävitysretket ja toisistaan irralliset kahakat alkoivat kuitenkin käydä molempien voimille, ja vuonna 1323 solmittiin Pähkinäsaaressa rauhansopimus. Pähkinäsaaren rauhaan päättyi Suomen ristiretkikausi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mauno Jokipii, Karjalan ristiretki ja taistelu Nevan reitistä. Snellman-instituutti 2003, Kuopio.
  • Jukka Korpela, Viipurin linnaläänin synty. Karjalan kirjapaino OY, Lappeenranta 2004.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna: Eerikinkronikka, s. 99. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013.
  2. a b Toimittanut Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 109-110. Historian Aitta, 1989.
  3. Toimittanut Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 82-83. Historian Aitta, 1989.
  4. Korpela 2004, s. 69