Yhdeksäs ristiretki

Ristiretket

Ristiretket Pyhälle Maalle

• Ensimmäinen ristiretki (1095–1099)
• Toinen ristiretki (1147–1149)
• Kolmas ristiretki (1187–1192)
• Neljäs ristiretki (1202–1204)
• Viides ristiretki (1217–1221)
• Kuudes ristiretki (1228–1229)
• Seitsemäs ristiretki (1248–1254)
• Kahdeksas ristiretki (1270)
• Yhdeksäs ristiretki (1271)

Pohjoiset ristiretket

• Ristiretket vendejä vastaan (1100-luku)
• Ristiretket Baltiaan (1200-luku)
• Ristiretket Suomeen (1100- ja 1200-luku)

Muut ristiretket

• Albigenssiristiretki (1209–1229)
• Lasten ristiretki (1212)

Yhdeksäs ristiretki vuonna 1271 oli viimeinen keskiaikana Pyhään maahan suuntautuneista ristiretkistä. Se yhdistetään joskus sitä edeltävään kahdeksanteen ristiretkeen. Se suuntautui Egyptin mamelukkeja ja osmaneja vastaan.

Retken syynä oli mamelukkien valtakunnan jatkuva kasvu ja pian tapahtuva viimeisten ristiretkeläisten linnoitusten hylkääminen. Pohjois-Afrikkaan suuntautunut kahdeksas ristiretki sekä Pyhään maahan suuntautunut yhdeksäs olivat osina laajempaa suunnitelmaa, johon kuului muun muassa espanjalaisten kuninkaiden toimintaa, armeijan liikehdintää pakanoita vastaan itäisessä Euroopassa sekä liitto mongolien kanssa mamelukkeja ja osmaneja vastaan. Siksi ristiretkeläisten kansallisuus vaihteli eurooppalaisista prinsseistä kuten Englannin prinssi Edvardista ja Ranskan Ludvig IX:sta uskonnollisiin johtajiin kuten Bysantin keisariin ja mongolijohtajiin kuten Möngke- ja Hülegü-kaanit.

Taustaa

Ensisijainen syy retkelle oli mongolien häviö mamelukeille vuonna 1260. Vihollisten kukistuttua mamelukki Baibars murhautti voittoisan Qutuzin ja sai näin sulttaanin tittelin itselleen. Heti päästyään valtaan hän järjesti hyökkäyksiä kristittyjen retkikuntia vastaan Arsufissa, Athlithissa, Haifassa, Safadissa, Jaffassa, Askelonissa ja Caesareassa. Kun ristiretkeläisten kaupungit linnoituksineen kaatuivat yksitellen, niiden asukkaat joko surmattiin tai myytiin orjiksi. Kristityt pyysivät apua Euroopan hallitsijoilta, mutta apu tuli hitaasti. Vuonna 1268 Baibars kukisti Antiokian ruhtinaskunnan, millä hän turvasi mamelukkien valtakunnan pohjoisrajan ja siirsi uhan ristiretkeläisten kaupunkiin Tripoliin.^lähde?

Pohjois-Afrikan ristiretki (Kahdeksatta ristiretkeä)

Kerättyään suuren Egyptiin suuntaavan ristiretkeläisten armeijan kuningas Ludvig IX käänsikin sotilaittensa suunnan Tunisiaan, missä hän itse kuoli vuonna 1270. Englannin prinssi Edvard saapui paikalle liian myöhään auttamaan armeijaa. Hän jatkoi Pyhään maahan aikomuksenaan auttaa Antiokian ruhtinas ja Tripolin kreivikunnan kreivi Bohemund VI:ta taistelemaan mamelukkien uhkaa vastaan ja suojelemaan Tripolia sekä Jerusalemin kuningaskunnan jälkeläistä.

Ristiretki Pyhässä maassa

Suunniteltiin, että prinssi Edvard ja Ludvig IX:n veli, Sisilian kuningas Kaarle I Anjou veisivät armeijansa Jerusalemin kuningaskunnan pääkaupunkiin Akkoon, minne sulttaani Baibarsin sotaretki lopulta suuntaisi. Juuri kun he saapuivat kaupunkiin, Baibars oli joukkoineen Tripolin kimpussa, joka oli viimeinen jäljellä oleva alue Tripolin kreivikunnasta ja täynnä kristittyjä pakolaisia. Päämajoistaan Kyproksella ja Akkossa Edvard ja Kaarle hyökkäsivät Baibarsin sisälinjoihin. Loppuvuoden prinssi odotteli edesmenneen Ludvig IX:n ristiretkeläisiä sekä korjaten ja vahvistaen kaupungin puolustusta ja linnoittamista.

Sulttaani Baibars alkoi epäillä, että mereltä oli tulossa hyökkäys Egyptiin, ja koska hän piti tilannetta vaarallisena, hän rakennutti laivaston vastaamaan aavistelemaansa hyökkäykseen. Kun laivasto oli valmis, Baibars ei hyökännyt suoraan ristiretkeläisiä vastaan vaan yritti vuonna 1271 joukkoineen rantautua ensin Kyproksen kuningaskuntaan toivoen houkuttelevansa esiin Jerusalemin nimellisen kuninkaan, Hugo I:n ja tämän Akkon laivaston. Sulttaani tahtoi valloittaa saaren jättääkseen siten prinssi Edvardin ja muut ristiretkeläiset saarroksiin Pyhään maahan. Hyökkäys ei kuitenkaan onnistunut, ja Baibarsin laivasto tuhottiin.^lähde?

Voiton jälkeen prinssi Edvard ymmärsi, että pidemmän oleskelun takaamiseksi kristillisessä seurakunnassa vellovat erimielisyydet olisi tukahdutettava, ja toimi sovittelijana Hugon ja tämän vastahakoisten ritareiden kanssa. Välien sovittelun jälkeen Edvard aloitti neuvottelut Baibarsin kanssa yhdentoista vuoden aselevon puolesta. Neuvottelut kuitenkin olivat vähällä päättyä sulttaanin lähetettyä salamurhaajia prinssin luo. Edvard ja hänen ritarinsa surmasivat salamurhaajat ja ryhtyivät heti suunnittelemaan hyökkäystä Jerusalemiin. Ennen kuin kostoretki alkoi, prinssi sai tiedon, että hänen isänsä Henrik III oli kuollut ja hänestä tulisi Englannin seuraava kuningas Edvard I. Baibarsin kanssa tehtiin sopimus, ja Edvard pääsi palaamaan Englantiin, missä hänet kruunattiin kuninkaaksi vuonna 1272. Sulttaani palasi Kairoon.^lähde?

Jälkipyykki

Prinssi Edvardin matkassa oli ollut Theobald Visconti, josta tuli paavi Gregorius X vuonna 1271. Paavi yritti kutsua kokoon uuden ristiretken vuonna 1274 mutta tuloksetta. Uusia kiistoja heräsi kristityissä valtioissa, kun Kaarle I Anjou käytti hyväkseen Jerusalemin kuningas Hugo I:n, Temppeliherrojen ja Venetsian tasavaltalaisten välistä riitaa yrittäen saada koko kristillisen valtakunnan omakseen. Myöhemmin hän hyökkäsi Hugo I:n joukkojen kimppuun aiheuttaen sisällissodan jäljelle jääneessä Jerusalemin kuningaskunnassa. Vuonna 1277 kondottieeri Ruggero II Sanseverino valtasi Akkon Kaarlelle ja toimi siellä Jerusalemin kuningaskunnan käskynhaltija vuoteen 1282 asti.

Vaikka sota ristiretkeläisiä vastaan oli osoittautunut tuhoisaksi, Kaarle I sai mahdollisuuden ottaa vallan koko ristiretkestä. Toive ei toteutunut. Venetsian tasavalta ehdotti retkeä Konstantinopolia vastaan, missä keisari Mikael VIII oli vastikään perustanut Bysantin valtakunnan uudestaan ja karkottanut venetsialaiset kaupungista. Paavi Gregorius X ei olisi tukenut hyökkäystä, mutta vuonna 1281 paavi Martinus puolsi sitä. Hyökkäys kuitenkin epäonnistui. Seurauksena oli Sisilian kuningaskunnan nousu kapinaan, ja Kaarle I:n täytyi palata kotiin. Tämä oli viimeinen retki, joka lähetettiin Bysanttia tai muslimeja vastaan.

Jäljellä olevat yhdeksän vuotta mamelukit korottivat verotusta ja jatkoivat taistelua. Vuonna 1289 sulttaani Qalawun kokosi suuren armeijan ja siirtyi Tripolin kreivikuntaan ja kävi lopulta sen pääkaupungin kimppuun vallaten sen verisen taistelun jälkeen. Kristityt taistelivat kiivaasti vastaan, ja sulttaani menetti vanhimman ja parhaan poikansa taisteluissa.

Vuonna 1291 ryhmä pyhiinvaeltajia joutui hyökkäyksen kohteeksi, ja myöhemmin ristiretkeläiset hyökkäsivät kostoksi syyrialaisen karavaanin kimppuun tappaen 19 muslimikauppiasta. Sulttaani Qalawun määräsi heidät sen vuoksi maksamaan harvinaisen suuren summan. Kun vastausta ei kuulunut, sulttaani hyökkäsi Akkon kimppuun. Hän julisti jihadin viimeistä Pyhän maan kristillistä saareketta vastaan ja toteutti sulttaani Baibarsin unelman. Qalawun kuitenkin kuoli piirityksen aikana, ja hänen ainoaksi perillisekseen ja sulttaaniksi jäi Khalilin. Valloitettuaan kaupungin uusi sulttaani murhasi 60 000 asukasta ja otti loput orjiksi. Vuoden päättyessä kaikki ristiretkeläisvaltiot olivat kadonneet. Retkeläisten hallintokausi Pyhässä maassa kesti noin 200 vuotta sen jälkeen kun paavi Urbanus II oli kutsunut vuonna 1095 ensimmäiset ristiretkeläiset kokoon pyhää sotaa varten.