Mikael VIII Palaiologos
| Mikael VIII Palaiologos | |
|---|---|
.jpg) | |
| Nikaian keisari | |
| Valtakausi | 1. tammikuuta 1259–15. elokuuta 1261 |
| Edeltäjä | Johannes IV Laskaris |
| Bysantin keisari | |
| Valtakausi | 15. elokuuta 1261– 11. joulukuuta 1282 |
| Edeltäjä | Johannes IV Laskaris |
| Seuraaja | Andronikos II Palaiologos |
| Syntynyt |
1225 Nikaian keisarikunta |
| Kuollut |
11. joulukuuta 1282 Pakhomion, Bysantin keisarikunta |
| Puoliso | Theodora Dukaina Vatatzaina |
| Lapset |
Manuel Palaiologos Andronikos II Palaiologos Konstantinos Palaiologos Irene Palaiologina Anna Palaiologina Eudokia Palaiologina Theodora Palaiologina Eufrosyne Palaiologina Maria Palaiologina |
| Suku | Palaiologos |
| Isä | Andronikos Palaiologos |
| Äiti | Theodora Angelina Palaiologina |
Mikael VIII Palaiologos (kreik. Μιχαήλ Η΄ Παλαιολόγος, 1225 – 11. joulukuuta 1282) oli Bysantin keisari 1261–1282. Hän oli Palaiologos-hallitsijasuvun perustaja.[1]
Mikael Palaiologos oli etäistä sukua monille entisille hallitsijasuvuille. Hän kunnostautui sotilaana jo nuorella iällä ja sai suuria vastuita keisari Johannes III Dukasin armeijassa.[1]
Keisari Theodoros II Laskariksen kuollessa Johannes IV Laskaris oli kuusivuotias. Mikael VIII Palaiologos oli aluksi nuoren Johannes IV Laskariksen holhooja, mutta teki itsestään pian Johanneksen hallitsijakumppanin.[1]
Mikaelin aikakaudella vallattiin takaisin Konstantinopoli joka oli ollut latinalaisen keisarikunnan hallussa neljännestä ristiretkestä saakka. Itse valtauksessa sattumalla oli suuri osa, yksi Mikaelin kenraaleista oli lähistöllä kun varuskunta oli tyhjillään ja valtaus kävi äkkiä 15. heinäkuuta 1261.[2] Heti kun kaupunki saatiin vallattua Mikael antoi sokaista Johanneksen ja teki itsestään yksinvaltiaan. [1]
Mikael aloitti Konstantinopolin jälleenrakennuksen, avasi yliopiston uudelleen ja edisti muutenkin oppineisuutta, mikä johti Bysantin "renessanssiin" 1300- ja 1400-luvuilla.[1]
Anjoun ja Sisilian kuningas Kaarle I oli tuohon aikaan lännen kyvykkäin diplomaatti. Hän pyrki valloittamaan Konstantinopolin uudelleen, mutta monimutkaisten liittolaissuhteidensa avulla Mikael onnistui torjumaan valtauksen.[1] Osana tätä valtapeliä Mikael yritti neuvotella paavi Martinus IV:n kanssa kirkkojen yhdistämisestä (jotta suuri skisma päättyisi). Lyonin kirkolliskokous teki tämänsuuntaisen päätöksen vuonna 1274, mutta heti Mikaelin kuoltua ortodoksikirkko julisti päätöksen pätemättömäksi.[1]
Patriarkka Arsenios Autoreianos oli aluksi Mikaelin kannattaja, mutta kun tämä sokaisi Johanneksen, Arsenios julisti Mikaelin kirkonkiroukseen. Kiistat kirkon kanssa jatkuivat, ja kun Mikael kuoli, kirkko ei sallinut hänelle kristillisiä hautajaisia.[2]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Georg Ostrogorsky: History of the Byzantine State. Rutgers University Press, 1969. ISBN 0-8135-1198-4.
- John Julius Norwich: Byzantium: The Decline and Fall. Viking, 1991. ISBN 0-679-41650-1.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Edeltäjä: Theodoros II Laskaris |
Bysantin keisari | Seuraaja: Andronikos II Palaiologos |
| ||||||||||||||||||
