Tämä on lupaava artikkeli.

Tunisia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tunisian tasavalta
الجمهورية التونسية
(Il-Jumhūriyya it-Tūnisiyya)
Tunisian lippu Tunisian vaakuna
lippu vaakuna

Tunisian sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti
Pääministeri
Beji Caid Essebsi
Youssef Chahed

Pääkaupunki Tunis

Muita kaupunkeja Sousse, Sfax, Kairouan, Monastir

Pinta-ala
– yhteensä 163 610 [1] km² (sijalla 92)
– josta sisävesiä 8 250

Väkiluku (2014) 10 937 521 [1] (sijalla 78)
– väestötiheys 63,8 / km²
– väestönkasvu 0,92 % (2014)

Viralliset kielet arabia, ranskan kieltä käytetään hyvin yleisesti, mutta se ei ole virallinen kieli

Valuutta Tunisian dinaari (TND)

BKT
– yhteensä 108,4 mrd. USD (PPP) (sijalla 72)
– per asukas 9 900 USD (PPP; sijalla 119)

HDI (2014) 0,721 [2] (sijalla 96)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 9,9 % [1] %
– teollisuus 29 % [1] %
– palvelut 61,2 % [1] %

Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
 – Ranskasta

20. maaliskuuta 1956

Lyhenne TN, TUN

Kansainvälinen
suuntanumero
+216

Motto ?

Kansallislaulu Humat al-hima

Tunisian tasavalta eli Tunisia (arab. الجمهورية التونسية‎, berberiksi: Tunisia tifinagh.JPG) on valtio Pohjois-Afrikassa Välimeren etelärannikolla. Muinaisen Karthagon paikalle kohonnut maa ulottuu Välimereltä Saharan reunamille. Sen rajanaapureita ovat lännessä Algeria sekä etelässä ja idässä Libya. Tunisian pääkaupunki on Tunis. Maan kymmenen miljoonan asukkaan esi-isissä on berbereitä ja arabeja. Entisen siirtomaaisännän kieltä ranskaa käytetään yleisesti.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunisia kartalla.

Tunisian maasto jakaantuu kolmeen alueeseen. Maan pohjoisosassa on kapea vuorten suojaama rannikkovyöhyke, keski- ja länsiosissa on vuoristoja, jossa sijaitsee maan korkein kohta Jabal ash Shanabi (1 544 metriä),[1] ja eteläosassa on aroa ja aavikkoa, joka kuuluu Saharan reuna-alueisiin.[3]

Rannikolla ja vuoristoalueen pohjoisosassa vallitsee välimerenilmasto, ja siellä saadaan talvisaikaan kohtalaisia sateita. Myös alkukesästä ja syksyllä saadaan ajoittain sateita, mutta kesä on poutainen ja kuuma. Kukkuloiden sateisimmissa osissa sataa 600–900 millimetriä vuodessa. Korkeimmilla vuorilla sataa lunta noin kymmenenä päivänä vuodessa, mutta merenpinnan tasalla se on erittäin harvinaista. Maan keski- ja eteläosissa sataa selvästi vähemmän. Sisämaassa voi olla talvella pakkasta. Mitä etelämmäksi mennään, sitä kuivempi ja kuumempi on ilmasto.[3]

Ichkeuljärvi maan pohjoisosassa lähellä Välimeren rannikkoa on tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka. Sen kattava kansallispuisto on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1980.[4] Kaikkiaan maassa on seitsemän kansallispuistoa ja 14 muuta luonnonsuojelualuetta.[5]

Tunisian kasvillisuus on tammi- ja havumetsää, aroa ja laidunmaata. Maassa on tavattu yli 2 100 putkilokasvilajia, jotka edustavat erilaisia kasvillisuustyyppejä kosteikoista Saharan autiomaahan.[5] Omaleimaisia eläinlajeja ovat strutsit, antiloopit, villisiat ja piikkisiat. Saharan aavikolla elää harvinaisia aavikkokettuja.[6]

Tunisian pinta-alasta 18,3 prosenttia soveltuu viljelyyn. Vuonna 2012 keinokastelun piirissä oli 4 590 neliökilometriä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet, ottomaanien ja ranskalaisten valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Tunisian vanhimpia asukkaita ovat berberit. Tyroksesta foinikialaiset siirtolaiset perustivat 814 eaa. Karthagon, perimätiedon mukaan Didon johdolla. Karthago oli vuosisatojen ajan laaja ja huomattava valtakunta, kunnes roomalaiset tuhosivat sen kolmannessa puunilaissodassa vuonna 146 eaa.[7] Sen jälkeen alueesta tehtiin Rooman Africa-niminen provinssi, jonka nimi on aikojen kuluessa laajentunut koko mannerta tarkoittavaksi.[8]

400-luvulla, Rooman valtakunnan tuhoutumisen aikoihin nykyisen Tunisian valloittivat maahan Keski-Euroopasta Espanjan kautta tulleet vandaalit. He perustivat valtakunnan, jonka pääkaupunkina oli Karthago.[9] Itä-Rooma valtasi Pohjois-Afrikan takaisin vandaalisodassa vuosina 533–534.[10] Roomalaiset hallitsivat aluetta 600-luvulle asti, jolloin maan valloittivat arabit, ja vähitellen islamista tuli alueella vallitseva uskonto. Vuonna 909 berberit veivät Tunisian arabeilta.[9] Fatimidit hallitsivat aluetta 900-luvun alussa ja perustivat uuden pääkaupungin Mahdian vuonna 920.[11] Heidän jälkeensä vallan sai Ziridien berberidynastia, joka piti pääkaupunkiaan Kairouanissa. Seuraavan berberidynastian Hammadidien pääkaupunki oli Beni Hammadin Al Qal’a.[12] Vuonna 1159 Tunisian valtasivat almohadit, joita seuranneiden hafsidien valtakausi vuosina 1229–1574 oli vaurauden aikaa. Vuonna 1574 ottomaanit valtasivat Tunisian ja hallitsivat sitä paikallisen aluksi Deyksi myöhemmin Beyksi kutsutun edustajansa kautta.[13] 1500-luvun loppupuolella Tunisiasta tuli pahamaineinen merirosvovaltio, yksi barbareskivaltioista.[14][15] Osmanien valta alueella pysyi vuoteen 1881, jolloin Ranska valloitti maan ja teki siitä protektoraatin.[9]

Alueella käytiin merkittäviä taisteluja toisessa maailmansodassa marraskuusta 1942 toukokuuhun 1943, jolloin saksalais-italialaiset joukot antautuivat liittoutuneille.[9]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Habib Bourguiba allekirjoittaa maan perustuslain vuonna 1959.

Tunisia itsenäistyi vuonna 1956, ja seuraavana vuonna siitä tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Habib Bourguiba.[9] Hallintonsa alkuvuosina Bourguiba tuki naapurimaa Algeriaa sen itsenäisyyskamppailussa, mikä huononsi välejä Ranskaan. Sisäpolitiikassa hän oli radikaali uudistaja, joka muutti maataan länsimaisemmaksi öljyn tuoman varallisuuden turvin. Tunisian on sanottu siirtyneen Bourguiban hallintokaudella keskiajalta 1900-luvulle. Kylmän sodan vuosina maa pysytteli itä- ja länsiliittoutumien ulkopuolella, mutta tuki Palestiinan vapaustusjärjestö PLO:ta.[16]

Bourguiba pysyi Tunisian presidenttinä vuoteen 1987 saakka, jolloin vanhenevan presidentin syrjäytti eräänlaisen palatsivallankumouksen avulla pääministeri Zine el-Abidine Ben Ali. Ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin vuonna 1989, mutta kaikki paikat menivät uuden nimen ottaneelle vallassa olleelle puolueelle.[9] Ben Alia kehuttiin vakauden ja taloudellisen menestyksen turvaamisesta, mutta arvosteltiin kansalaisten vapauksien rajoittamisesta. Vuosien 1989 ja 1994 presidentinvaaleissa hänellä ei ollut vastaehdokkaita, ja vuosina 1999, 2004 ja 2009 hän sai valtaosan äänistä. Perustuslakia muutettiin kahdesti, jotta Ben Ali saatettiin valita presidentiksi kaikkiaan viisi kertaa.[17]

Levottomuudet 2010–2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tunisian vallankumous

Poliisin korruptioon kyllästynyt katukauppias Mohamed Bouazizi sytytti vastalauseena itsensä tuleen 17. joulukuuta 2010, ja kuoli vammoihinsa sairaalassa 4. tammikuuta 2011. Tämä johti ensin levottomuuksiin Buazizin kotikaupungissa Sidi Bouzidissa, josta levottomuudet levisivät koko maahan. Hallitus syytti levottomuuksista vandaaleja, ulkomaisia islamisteja ja nimitti tekoja terrorismiksi. Levottomuuksien pääsyy oli koulutetun keskiluokan tyytymättömyys hintojen nousuun ja katkeruus maata johtavan eliitin luksuselämään sekä poliittisten vaikutusmahdollisuuksien puutteeseen[18][19].

Presidentti Ben Ali yritti hillitä protesteja määräämällä maahan ennenaikaiset vaalit. Hän myös ilmoitti, ettei itse enää asetu ehdolle vuoden 2014 jälkeen.[20][21] Ben Ali ilmoitti myös ilmapiirin lepyttämiseksi luovansa vuoteen 2012 mennessä 300 000 työpaikkaa.[22]

Levottomuuksien takia presidentti Ben Ali poistui maasta 14. tammikuuta 2011. Presidentin perustuslaillista demokratiapuoluetta edustanut pääministeri Muhammad al-Ghannuši ilmoitti toimivansa väliaikaisena presidenttinä vaaleihin saakka.[23] Seuraavana päivänä maan perustuslakineuvosto kuitenkin ilmoitti, että väliaikaisen presidentin tehtävä kuuluu parlamentin puhemiehelle Foued Mebazaâlle.[24] Onnistunut vallankumous käynnisti arabikevään.

Maa sai uuden hallituksen ja perustuslain 26. tammikuuta 2014. Pääministeriksi tuli islamilaisen Ennahda-puolueen Mehdi Jomaa.[25]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunisian pääministerinä on vuodesta 2014 Mehdi Jomaa.

Tunisia on semipresidentiaalinen tasavalta. Tunisiassa on ollut 50 vuoden aikana vain kaksi presidenttiä. Maan ensimmäinen presidentti oli Habib Bourguiba.[9] Vuosina 1987–2011 Zine el-Abidine Ben Ali toimi maan toisena presidenttinä, jonka aikana hallitus oli käytännössä yhden puolueen hallussa. Maaliskuussa 2011 Tunisian vallankumouksen jälkeen oikeus hajotti hallitsevan puolueen, ja maanpakoon lähtenyt presidentti ja hallitus korvattiin väliaikaishallinnolla.[1] Vaalit suunniteltiin pidettäviksi heinäkuussa, mutta ne lykättiin lokakuuhun.[26] Uudeksi väliaikaispresidentiksi valittiin lopulta Moncef Marzouki. Presidentinvaalit järjestettiin 23. marraskuuta 2014.[27] Sen toiselle kierrokselle pääsivät 88-vuotias anti-islamistista puoluetta edustava Beji Caid Essebsi ja istuva presidentti, 69-vuotias Moncef Marzouki.[28] Ovensuukyselyn mukaan Essebsi oli saamassa noin 55 prosenttia äänistä ja tulisi siten valituksi.[29] Essebsi valittiin maan presidentiksi joulukuussa 2014.[30][31]

Presidentti valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan; vuonna 2014 hyväksytyn uuden perustuslain mukaan kausien määrä on rajattu kahteen.[1] Presidentillä on valta nimittää pääministeri ja hallitus. Keskusjohdolla on myös valtaa valita aluehallintoa. Pormestarit ja aluevaltuustot valitaan paikallisilla vaaleilla, mutta niillä on lähinnä neuvoa antava rooli.[7]

Parlamentti ja hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen parlamentti. Sen alahuoneessa on 214 edustajanpaikkaa. Alahuoneen edustajat valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Parlamentin ylähuoneessa 126 edustajaa kuuden vuoden kausilla. Heistä presidentti nimittää 41 ja paikallisviranomaiset ja ammattiliitot 85.[1]

Vallankumouksen jälkeen Tunisian pääministerinä toimi 2010-luvun alkupuolella Ali Larayedh. Hän erosi paikaltaan tammikuun alussa 2014. Eron tarkoituksena oli rauhoittaa kuukausia kestäneet levottomuudet. Pyrkimyksenä oli tämän jälkeen koota virkamieshallitus. Hallitusneuvottelija ja pääministeriehdokas Mehdi Jomaa ilmoitti 26. tammikuuta 2014, että hän ei onnistunut virkamieshallituksen muodostamisessa.[32] Sen sijaan hän kokosi väliaikaishallituksen 26. tammikuuta 2014. Myös uusi perustuslaki hyväksyttiin parlamentissa 26. tammikuuta 2014.[33]

Tunisia on ollut johtava arabimaa naisten oikeuksien edistämisessä. Pian itsenäistymisen jälkeen tuli voimaan henkilölaki, joka salli naisten hakea passia, avata pankkitilin ja perustaa yrityksen. Moniavioisuus kiellettiin ensimmäisenä arabimaista. Tyttöjen koulunkäyntiä rohkaistiin, ja nykyisin yliopisto-opiskelijoista ja esimerkiksi juristeista huomattava osa on naisia.[7]

Asevoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusministeriö hallinnoi asevoimia, jotka koostuvat maavoimista, laivastosta ja ilmavoimista. Vuoteen 2002 mennessä Tunisian maavoimat koostui 27 000 sotilaasta, laivasto puolestaan 4 500 sotilaasta ja ilmavoimat 3 500 lentosotamiehestä.[34]

Sananvapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunisian sananvapaus on parantunut arabikevään vallankumouksen ansiosta. Freedom House -järjestö luokitteli vuoden 2015 aikoihin Tunisian ainoaksi arabimaaksi, jossa on sananvapaus. Vastaava arvio Toimittajat ilman rajoja -järjestöltä on hiukan kielteisempi. Silti ongelmiakin on. Toimittajat saattavat joutua oikeuteen esimerkiksi viranomaisten loukkaamisesta. Tunisialainen Bloggaaja Yassine Ayari tuomittiin vuoden 2015 alussa vuodeksi vankeuteen armeijan häpäisemisestä Facebookissa.[35]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunisia muodostuu 24 kuvernoraatista. Ne ovat:

  1. Ariana
  2. Béja
  3. Ben Arous
  4. Bizerte
  5. Gabès
  6. Gafsa
  7. Jendouba
  8. Kairouan
  9. Kasserine
  10. Kebili
  11. Kef
  12. Mahdia
  13. Manouba
  14. Medenine
  15. Monastir
  16. Nabeul
  17. Sfax
  18. Sidi Bouzid
  19. Siliana
  20. Sousse
  21. Tataouine
  22. Tozeur
  23. Tunis
  24. Zaghouan
Tunisia governorates cropped.png

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunisian talous on monipuolinen. Talous perustuu matkailuun, kaivosteollisuuteen, maatalouteen ja teollisuustuotteiden valmistukseen. Myös öljyllä on tärkeä osuus Tunisian taloudessa.[36] Tunisian rahayksikkö on Tunisian dinaari. Dinaareita ei saa kuljettaa maan ulkopuolelle.[37] Turistipaikoissa myös euroja hyväksytään epävirallisena maksuvälineenä.[38]

Tunisialla on ollut yhteistyösopimus Euroopan unionin kanssa jo vuodesta 1998. Tunisian ja EU:n välinen teollisuustuotteiden vapaakauppasopimus astui voimaan vuonna 2008. EU onkin Tunisian tärkein kauppakumppani.[39]

Oliivipuuviljelmiä Sfaxissa.

Merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy ja maakaasu, fosfaatti, rautamalmi ja suola. Merkittävimmät maataloustuotteet ovat oliivit ja oliiviöljy, vilja, sitrushedelmät, mantelit ja taatelit. Merkittävimpiin vientituotteisiin kuuluvat tekstiilit, fosfaatti ja öljy.[7]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunisiassa on teitä 19 418 kilometriä,[1] joista A1 Tunis-Sfax, P1 Tunis-Libya ja P7 Tunis-Algeria isompia moottoriteitä.

Tunisiassa on 30 lentokenttää, joista tärkeimmät Tunisian Carthagen kansainvälinen lentoasema ja Djerba-Zarzisin kansainvälinen lentoasema. Uusi lentokenttä Enfidha – Hammametin kansainvälinen lentoasema valmistui lokakuussa 2009, mutta avajaiset viivästyivät vuoteen 2011. Lentokenttä on Soussen pohjoispuolella Enfidhassa ja se pääasiassa palvelee Hammametin ja Port El Kantaouin lomakohteita sekä sisämaan kaupunkeja kuten Kairouania. Tunisiassa on neljän lentoyhtiön päämajat: Tunisair, Karthago Airlines, Nouvelair ja Tunisair Express.

Rautateitä on 2 165 kilometriä ja niitä operoi valtion omistama SNCFT. Tunisin alueella on myös raitiovaunuverkosto Metro Leger.

Tunisian merkittävimmät satamakaupungit ovat Biserta, Gabès, Radès, Sfax ja Skhira.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 Tunisiassa arvioitiin elävän 11 134 588 asukasta.[1]

Tunisian väestö periytyy berbereistä ja arabeista. Eurooppalaisia ja juutalaisia on pienenä vähemmistönä. Noin 98 prosenttia väestöstä on islaminuskoisia. Djerban saarella on elänyt jo kauan vahva juutalaisyhteiskunta.[7] Suurin osa väestöstä puhuu äidinkielenään arabiaa, mutta myös ranskaa puhutaan yleisesti. 1990-luvulla laskettiin, että äidinkieleltään ranskankielisiä oli noin 11 000 ja berberikielen puhujia 26 000.[40]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mosaiikki Douggasta.

Koska Tunisia on pieni ja varsin homogeeninen maa, sen kansallistunne on vahva. Sitä vahvistavat muistot viimeaikaisista vaikeuksista etenkin itsenäisyyskamppailusta ranskalaisia vastaan.[41]

Tunisialaisessa ruokavaliossa vehnä on keskeisessä asemassa, ja sitä syödään sekä kuskusina että leipänä. Muita keskeisiä raaka-aineita ovat oliivit ja oliiviöljy, lampaanliha, hedelmät ja vihannekset. Yksinkertaista kuskusia syödään lähes päivittäin, ja juhlaruuaksi siitä tehdään monimutkaisempia versioita. Rannikolla syödään myös kalaa ja äyriäisiä. Maalla juodaan enemmän teetä, kaupungeissa kahvia.[41]

Karthagon rauniot ovat yhä turistikohteena kiinnostavat. Maassa on kaikkiaan kahdeksan Unescon maailmanperintökohdetta: Dougga, El Jemin amfiteatteri, Ichkeulin kansallispuisto, Kairouan, Karthagon rauniot, Kerkuanen puunilaiskaupunki ja sen nekropoli, Soussen medina ja Tunisin medina.[42]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympique Radès Stadium

Tunisian suosituin laji on jalkapallo, ja maan jalkapallomaajoukkue on pelannut MM-kisoissa neljästi vuosina 1978, 1998, 2002 ja 2006.[43] Se voitti isäntämaana Afrikan-mestaruuden vuonna 2004. Tunisian pääsarja on nimeltään Ligue Professionnelle 1, jota on pelattu vuodesta 1957 lähtien. Sarjan menestyneimpiä seuroja ovat Espérance, Club Africain ja Étoile Sportive du Sahel. Tunisian on varsin menestynyt myös käsipallossa. Maa on voittanut yhdeksän kertaa miesten Afrikan-mestaruuskilpailut, joka on Afrikan-mestaruuskisojen ennätys. Myös naisissa Tunisia on voittanut kaksi Afrikan-mestaruutta käsipallossa. Tunisia isännöi myös kerran miesten maailmanmestaruuskilpailuja vuonna 2005. Tuolloin Tunisia sijoittui kisoissa neljänneksi.

Tunisia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1960 alkaen. Se on saanut yhteensä kymmenen mitalia, joista pitkänmatkanjuoksija Mohammed Gammoudi on tuonut neljä.[44]

Koripallossa Tunisian koripallomaajoukkue eteni ensimmäistä kertaa koripallon MM-kisoihin vuonna 2010, jossa Tunisian jäi alkulohkoon.[45] Sen sijaan koripallon Afrikan-mestaruuskilpailuissa Tunisia voitti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2011.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuisväestön lukutaito vuonna 2008 oli 77,6 prosenttia.[46] Koulutukseen on panostettu voimakkaasti ja siihen käytetään kuusi prosenttia bruttokansantuotteesta. 6–16-vuotiailla lapsilla on ollut oppivelvollisuus vuodesta 1991. Tunisia sijoittui sijalle 17 korkeamman koulutuksen sarjassa ja oli 21. peruskoulutuksen sarjassa kansainvälisessä The World Economic Forum -vertailussa vuosina 2008–2009[47].

Vaikka lapset kotona oppivatkin usein Tunisian arabian, kouluissa opetetaan kuusivuotiaille tavallista arabiaa. Kahdeksanvuotiaasta eteenpäin kouluissa opetetaan ranskaa ja 12-vuotiaille englantia.

Kansanterveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 terveydenhuoltoon käytettiin 3,37 prosenttia bruttokansantuotteesta (Suomi 9,2 %, OECD 9,5 %)[48]. Vuonna 2009 oli lääkäreitä 12,02 ja sairaanhoitajia 33,12 10 000 asukasta kohden.[49] Elinajanodote oli vuonna 2010 76,7 vuotta, miehillä 72,6 ja naisilla 74,6[50]. Imeväiskuolleisuus oli 25/1 000 vuonna 2004[51].

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 0,1 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 3 700 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin tuhat henkeä, mutta sitä sai vain noin kolmannes heistä.[52]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Tunisia The World Factbook. CIA. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  2. Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen PDF-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (UNDP) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  3. a b Country Guide Tunisia BBC Weather. BBC. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  4. Ichkeul National Park UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  5. a b Boussaïd, M. et al.: Structure of vegetation in Northern and central Tunisia (PDF) CIHEAM. (englanniksi)
  6. Land wildlife – Tunisia Easy Voyage. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  7. a b c d e Background Note (arkistoitu) 2010. U.S. Department of State. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
  8. Roman Africa: Tunisia. Archeology Channel. Archaeological Legacy Institute, Oregon. Viitattu 22.9.2011. (englanniksi)
  9. a b c d e f g Tunisia profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  10. Evans, James Allan: Justinian (527–565 A.D.). (The Conquest of Africa.) 25.7.1998. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 21.9.2011. (englanniksi)
  11. Fatimids LookLex Encyclopaedia. Viitattu 23.9.2011. (englanniksi)
  12. Al Qal’a of Beni Hammad UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  13. Tunisia History LookLex Encyclopaedia. Viitattu 23.9.2011. (englanniksi)
  14. History of Tunisia: Turkish Rule and Piracy MiddleEast Arab. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  15. Barbary Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  16. Habib Bourguiba: Father of Tunisia BBC News. 6.4.2000. BBC. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  17. Profile: Zine al-Abidine Ben Ali BBC News. BBC. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  18. Tunisian vallankumous voi levitä muihin arabimaihin Yle Uutiset. 15.1.2011. [vanhentunut linkki]
  19. Tunisian kiihkeä vallankumous Ilta-Sanomat. [vanhentunut linkki]
  20. Mellakat kumpusivat työttömyydestä Helsingin Sanomat. 14.1.2011. Viitattu 15.1.2011.
  21. Tunisian presidentti antoi periksi mielenosoittajille Yle Uutiset. 13.1.2011. Viitattu 15.1.2011.
  22. La oposición tunecina denuncia 50 muertos en los enfrentamientos El País. 12.1.2011. Viitattu 13.1.2011 (espanjaksi)
  23. Tunisian presidentti poistunut maasta Yle Uutiset. 14.1.2011. Viitattu 15.1.2011.
  24. Tunisian väliaikaisesta presidentistä epäselvyyttä Yle Uutiset. 15.1.2011. Viitattu 28.7.2017.
  25. Tunisia sai uuden perustuslain Yle Uutiset. 26.1.2014. Viitattu 27.1.2014.
  26. Tunisia’s interim government delays election BBC News. 8.6.2011. BBC. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  27. Talvio, Anna-Maria: Tunisialle valitaan presidenttiä Yle Uutiset. 23.11.2014. Viitattu 23.11.2014.
  28. Teittinen, Paavo: Arabikevään ”viimeinen toivo” Tunisia pitää historiansa ensimmäiset vapaat vaalit Helsingin Sanomat. 21.12.2014. Viitattu 21.12.2014.
  29. Ovensuunkyselyn mukaan Essebsi olisi voittamassa Tunisian vaalien toisen kierroksen Yle Uutiset. 21.12.2014. Viitattu 22.12.2014.
  30. Islamistien vastustaja nousee Tunisian presidentiksi Helsingin Sanomat. 22.12.2014. Viitattu 28.7.2017.
  31. Veteraanipoliitikko Essebsi on Tunisian presidentti Turun Sanomat. 22.12.2014. Viitattu 28.7.2017.
  32. Tunisiassa ei saatu kasaan hallitusta Yle Uutiset. 26.1.2014. Viitattu 26.1.2014.
  33. Tunisia sai uuden perustuslain Yle Uutiset. 26.1.2014. Viitattu 27.1.2014.
  34. Tunisia – Armed forces Nations Encyclopedia. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  35. Zidan, Aishi: Tunisia: 4 vuotta vallankumouksesta, suunta parempaan. Helsingin Sanomat, 3.5.2015, s. A9.
  36. Tietojätti, 2. painos. Gummerus, 1993.
  37. Tunisia Customs, Currency & Airport Tax regulations details IATA. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  38. Monastir holidays Travel Supermarket. (englanniksi)
  39. UM raportti 20.11.2008.lähde tarkemmin?
  40. Languages of Tunisia Ethnologue. SIL International. (englanniksi)
  41. a b Tunisia Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  42. Tunisia UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  43. Tunisia FIFA. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  44. Tunisia Sports-Reference.com. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  45. 2010 FIBA World Championship Schedule FIBA. Viitattu 25.2.2012. (englanniksi)
  46. National adult literacy rates (15+), youth literacy rates (15–24) and elderly literacy rates (65+) UNESCO Institute for Statistics. (englanniksi)
  47. The Global Competitiveness Report 2008–2009 Weforum.org. Arkistoitu 19.6.2008. Viitattu 2.5.2010. (englanniksi)
  48. Suomi käyttää terveydenhoitoon yllättävän vähän Talouselämä. 1.7.2011. Viitattu 28.7.2017.
  49. OIC Member States in Figures --> Republic of Tunisia SESRIC. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  50. OIC Member States in Figures --> Republic of Tunisia SESRIC. Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  51. WHO Tunisia Country Cooperation Strategy 2006. WHO. (englanniksi)
  52. Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Tunisia 2008 WHO. Viitattu 21.9.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]