Strutsi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Strutsi
Ostriche3.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Strutsilinnut Struthioniformes
Heimo: Strutsit Struthionidae
Suku: Struthio
Kaksiosainen nimi
Struthio camelus
(Carolus Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Strutsien levinneisyysalue
Strutsien levinneisyysalue
Alalajit
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Strutsi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Strutsi Commonsissa

Strutsi (Struthio camelus) on suurin nykyisin elävä lintu, joka kasvaa jopa 2,8 metriä korkeaksi. Sillä on pitkät jalat ja kaula. Se on lentokyvytön, mutta voi juosta 65 km/h. Se elää villinä Afrikassa, mutta sitä tarhataan kaikkialla maailmassa, Suomessakin, munien, lihan ja höyhenten takia. Strutsista käytettiin nimitystä kamelikurki vanhoissa raamatunsuomennoksissa.lähde? Strutsin potku voi tappaa aikuisen ihmisen.

Alalajit ja risteymät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pohjoisafrikanstrutsi (Struthio camelus camelus): Punakaulainen (red neck), jota tavataan Afrikan pohjoisosissa.
  • Eteläafrikanstrutsi (Struthio camelus australis): Mustakaulainen (black neck), jota tavataan Afrikan eteläosissa.
  • Masaistrutsi (Struthio camelus massaicus): Sinikaulainen (blue neck) jota tavataan Afrikan itäosissa.

Villeistä alalajeista on jalostettu edelleen risteyttämällä uusia rotuja, esimerkiksi:

  • Texas-strutsi, joka on Yhdysvalloissa kehitetty risteytys punakaulaisesta ja sinikaulaisesta strutsista. Tämä rotu kasvaa nopeasti ja antaa ihmiselle lihaa 30 % enemmän kuin muut alalajit yleensä antavat lihaa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strutsi on suurin nykyisin elävä lintu. Vastakuoriutunut poikanen painaa n. 800–900 g. Teuraskypsyyden se saavuttaa n. 11–12 kk ikäisenä, jolloin sen paino on n. 100 kg, mistä hyödynnettävän lihan osuus on n. 40–45 kg. Aikuinen strutsi painaa 90–170 kg. Uros on naarasta kookkaampi, täysikasvuinen strutsi on n. 2,1–2,8 metrin pituinen.

Vaikka strutsi onkin lintu, se ei kykene lentämään: ruumiinpainoon verrattuna strutsilla on aivan liian pienet siivet, ja sillä on aivan liian pieni rintalihas, rintalihaksen tulisi olla 500 mm:n paksuinen, jotta se pystyisi nostamaan koko painonsa ylös. Höyhenien rakenne ei myöskään sovi lentämiseen: niistä puuttuvat lentävien lintujen höyhenissä esiintyvät väkäset, jotka pitävät höyhenen untuvat yhdessä ja saavat aikaan höyhenen sileän pinnan.

Strutsi pakeneekin lentämisen sijaan juoksemalla: se voi juosta jopa 70 km/h ja ylläpitää tätä vauhtia jopa puoli tuntia. Se voi ottaa jopa neljän metrin pituisia askelia juostessaan. Strutsi on nopein kaksijalkainen eläin maapallolla. Lisäksi strutsi puolustautuu potkimalla: se potkaisee eteenpäin ja potku voi olla hengenvaarallinen, lisäksi sillä on varpaissaan terävät kynnet.

Täysikasvuiset urokset ovat väriltään mustavalkoisia. Naaraat sekä nuoret koiraat ruskeanharmaita. Koiraan höyhenpuku on muun lintumaailman tyyliin koreampi kuin naaraan: kiiltävän musta ja siipiä sekä pyrstöä koristaa pitkät valkeat koristesulat. Jalat ja pää ovat sekä naaraalla että uroksella höyhenettömät.

Kaula on erittäin taipuva, noin metrin pituinen, josta n. 30 cm on höyhenien ja loppuosa untuvan peitossa. Päässä on isot silmät ja tuuheat silmäripset. Strutsi on erittäin kauko- ja laajakatseinen. Sanotaan, että se voi nähdä 2–3 cm suuruisen esineen jopa 1,6 kilometrin päästä. Strutsin aivot ovat pienemmät kuin sen silmät, aivot painavat n. 30–40 g.

Strutsilla on pitkät, sorkkamaiset ja vahvat jalat. Voimakkaat jalkalihakset alkavat kantapäästä, n. 60 cm maasta. Polvi sijaitsee noin metrin korkeudella maasta. Jalassa on vain kaksi varvasta, minkä takia strutsi poikkeaa muista Ratites–sukuun kuuluvista linnuista, joilla on vähintään kolme varvasta. Pidemmässä varpaassa on kestävä, terävä kynsi, jota strutsi käyttää mm. taistelutilanteessa ja pesänkaivussa. Kynsi on kovimpia eläinkunnasta löytyviä materiaaleja.

Strutsilla on erinomainen sairauksien vastustuskyky, ja se voi elää 50–80-vuotiaaksi. Suomen olosuhteissa arvellaan strutsien olevan tuotantokykyisiä 20–30 vuotta.

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vahvin strutsista kulkeva myyttinen tarina on linnun taipumus haudata pelottavissa tilanteissa päänsä hiekkaan. Tämä juontaa juurensa linnun tavasta kaivella hiekasta ruokaa, sillä todellisuudessa strutsi ei hautaa päätään hiekkaan. Pelästyessään strutsi useimmiten juoksee karkuun tai puolustautuu potkimalla, ei hautaamalla päätään maahan. Tarhatut strutsit ovat varsin uteliaita ja linnuille ominaiseen tapaan nokkivat kiinnostavia kohteita. Luonnossa strutsit elävät 5–50 yksilön parvissa ja liikkuvat usein nisäkäslaumojen, kuten seeprojen tai antilooppien seurassa. Parvi on löyhä sidoksiltaan, ja strutsit siirtyvät vaivattomasti ryhmästä toiseen sen mukaan, missä ryhmässä ne viihtyvät parhaiten.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strutsinmunan kuori on niin vahva että se kestää jopa keskimääräisen aikuisen miehen painon.

Strutsi on sukukypsä 3 vuoden ikäisenä, mutta alkaa munia tehokkaasti vasta ollessaan 5–6 vuoden ikäinen. Strutsi voi munia ympäri vuoden lämpimissä olosuhteissa, mutta Suomessa munintakausi on keväästä syksyyn; talvella on lepokausi. Emolintu munii vuodessa noin 40–70 munaa. Strutsinmuna painaa noin 1,3–1,5 kg, joka vastaa noin 20–25 kananmunaa.

Paritusaikana muodostaa johtajakoiras lempinaaraansa kanssa parin. Parittelun jälkeen koiras kaivaa naaraalle pesän, johon naaras munii joka toinen päivä munan. Samaan pesään munivat myös muut lauman naaraat, mutta haudonnan suorittaa lempinaaras yhdessä koiraan kanssa. Naaras voi munia 40–70 munaa munintasesongin aikana. Luonnossa on tavattu strutsinpesiä, joissa on ollut jopa 120 munaa.

Strutsikoiras parittelee paritteluaikana usean naaraan kanssa. Tämä ominaisuus varmistaa kannan säilymisen, koska luonnossa munavarkaat vievät 50 prosenttia munituista munista. Kun koiraalla on useampi naaras pariteltavana, yhdellä haudontakerralla – hävikistä huolimatta – syntyy riittävästi eläviä poikasia, jotta kanta säilyy.

Lempinaaraalla on kyky erottaa omat munansa muiden naaraiden munista, jotka se vierittää pesästä pois, jos pesässä on liikaa munia. Se tarjoilee muiden naaraiden munia myös munavarkaille kuten hyeenoille ja leijonille säilyttääkseen omat munansa pesässä. Tällä tavalla myös voimakkaat, hyvät yksilöt jatkavat sukua ja heikompien yksilöiden munat tuhoutuvat.

Strutsinpoikasella on kova työ edessään, kun kuoriutumisen aika koittaa. Se joutuu jaloillaan potkimalla ja niskallaan työntämällä rikkomaan 2 millimetrin paksuisen munankuoren. Sillä ei ole "munahammasta", joka muilla linnuilla on munankuoren rikkomista varten. Poikaselta menee noin 9 tuntia kuoren rikkomiseen. 24 tunnin kuluttua kuoriutumisesta se on valmis jättämään pesän ja seuraamaan vanhempiaan.

Strutsinpoikanen on hyvin varustettu syntyessään. Sillä on höyhenpeite valmiina, hyvä näkö ja eväspussi mukanaan. Kuoriutumisen viimeisinä tunteina poikasen keltuaispussi vetäytyy poikasen vatsaan, ja tällä tavalla poikasella on syntyessään vararavintoa, jolla se selviää luonnossa ensimmäiset päivänsä. Keltuaispussi on suoraan yhteydessä poikasen ruuansulatusjärjestelmään.

Luonnossa ollessaan poikaset alkavat 4–5 päivän päästä kuoriutumisestaan nyppiä maasta pieniä hiekanjyväsiä, munankuoren palasia ja aikuisten lintujen ulostetta. Strutsinpesä on usein kaukana ruoka- ja juomapaikoista; siksi on varsin käytännöllistä, että poikaset aloittavat syömisensä ravintoaineella, jota on jatkuvasti läheltä saatavissa – eli aikuisten ulosteella. Ulosteessa on paljon kuituja ja tarpeellisia bakteereja, jotka ovat välttämättömiä poikasen ruuansulatuksen käynnistymiselle sekä immuniteetin rakentamiselle. Samoin ulosteessa on suhteellisen paljon nestettä, joka sammuttaa janon. Luonnossa keltuaispussi on imeytynyt poikasen verenkiertoon 2–3 viikon kuluessa syntymästä. Tällöin poikanen on oppinut myös nokkimaan luonnosta muita ravintoaineita kuten ruohoa ja erilaisia siemeniä.

Poikaset kasvavat erittäin nopeasti. Syntymäpaino on noin 800–900 g ja 10 viikon kuluttua painoa on kertynyt jo 10 kg. Poikasen paino kasvaa huimaa vauhtia myös jatkossa. Kolmen kuukauden iässä sen paino nousee melkein puoli kiloa päivässä. Tällä vauhdilla se vuoden ikäisenä painaa jo yli 100 kg.

Luonnossa yksi poikanen kahdeksasta selviää täysikasvuiseksi. Poikaset ovat alttiita erilaisille loisille ja tulehduksille kuten keuhkotulehdukselle. Ne ovat myös helppo saalis villipedoille. Poikaset elävät vanhempiensa kanssa aina yhdeksän kuukauden ikään saakka. Saavuttaessaan tämän iän strutsi on jättänyt taakseen vaikeimman ajan ja suurella todennäköisyydellä tämän jälkeen elää hyvinkin kauan.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strutsin luonnollista ravintoa ovat ruoho, lehdet, siemenet ja pähkinät, mutta toisinaan ne saattavat myös syödä pieniä matelijoita, sammakkoeläimiä ja nisäkkäitä. Tarhoissa strutseille syötetään esimerkiksi sinimailasta ja siipikarjarehua. Kanojen tapaan strutseille on myös annettava soraa ruuansulatuksen edistämiseksi.

Strutsi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strutsi on hyvin sopeutumiskykyinen eläin: Sen luonnollisella asuinalueella Afrikan savanneilla lämpötila saattaa vuorokauden aikana vaihdella +40 celsiusasteesta jopa alle nollan. Hyvä sopeutumiskyky mahdollistaa kasvattamisen ympäri maailmaa. Villinä strutsia tavataan Afrikassa, mutta sitä tarhataan menestyksellisesti noin 50 maassa Alaskasta päiväntasaajalle.

Suomessa strutseja tarhataan lihan ja munien vuoksi. Suomeen ensimmäiset strutsit saapuivat 1990-luvun puolivälissä, ja nyt niitä on jo 500–600 ympäri Suomen, joskin kasvatus ja myynti on keskittynyt Etelä-Suomeen. Vuonna 2010 Suomessa oli 23 strutsitarhaa, joissa kussakin oli keskimäärin alle kymmenen lintua.[2] Strutsien olot muistuttavat hyvää lattiakanalaa tai väljää broilerikanalaa. Suurimpana erona on, että strutsien tulee päästä pihalle, joten niille on oltava tarpeeksi suuri ulkotarha, jossa on kylmän ja sateen varalle hyvä, lämmin suoja. Strutsit ruokitaan useimmiten ulkotarhaan.

Lisääntyminen tapahtuu hautomoissa. Suomen leveysasteilla strutsi ei pysty lisääntymään luonnollisella tavalla eli itse hautomalla. Heinäkuussa 2010 oli niin kuuma, että normaali lisääntyminen on onnistunut ensimmäisenä pohjoismaissa, Rajamäellä.[3]

Hyödyntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strutsin lihaa myydään vuosittain vain muutamia tuhansia kiloja: tästä suurin osa pakasteena, tuoretta on saatavilla pääasiassa ennen suuria juhlapyhiä. Strutsin liha on yhtä tummaa kuin hirven liha. Se on karkeasyisempää kuin naudanliha. Raakana se tuoksuu maksalle. Liha on lähes rasvatonta ja kolesteroliakin on vain vähän. Vain nahattomassa broilerin ja kalkkunan rintalihassa on vähemmän rasvaa. Tuoretta strutsin lihaa täytyy raakakypsyttää joitakin viikkoja. Lihan maussa on ripaus riistan makua, joidenkin mielestä liha maistuu hieman ankalta, vasikalta ja/tai kalkkunalta.

Strutsin sulat ovat myös haluttua tavaraa: niitä käytetään muun muassa koriste-esineissä, pölyhuiskussa, perhoissa ja sambatanssijoiden koristeellisissa asuissa. Täysikasvuiselta strutsilta voidaan kerran vuodessa ottaa n. 40–50 plyymisulkaa, jotka kasvavat takaisin 8–10 kuukaudessa.

Strutsinmuna painaa n. 1,3–1,5 kg ja vastaa n. 20–25 kananmunaa. Sisällön voi käyttää kananmunan tapaan ja kuorista saa koriste-esineitä.

Strutsin nahasta tehdään desingtuotteita kuten rahapusseja, käsilaukkuja ja kenkiä. Täysikasvuisesta strutsista saa nahkaa n. 1,25 m².

Strutsin rasvasta voidaan valmistaa kosmetiikkaa, öljyä ja saippuaa ja strutsin uloste on kanankakan veroista lannoitetta, joten strutsista voidaan hyödyntää lähes kaikki luita lukuun ottamatta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Struthio camelus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 28.11.2013. (englanniksi)
  2. Mannila, Johanna: Kyyhkyt ja riikinkukot ministeriön rekisteriin. Helsingin Sanimat, 17.10.2010, s. A10. HS.
  3. Määritä nimeke! Iltalehti. 30. heinäkuuta 2010. Iltalehti. Viitattu 30.7.2010. (suomeksi)